Archive for Tou, 2009

28/05/2009

Mainos: Jaajopaneeli Desuconissa

My Thoughts on Yaoi esittää:

Ohjelmaa Desuconissa

Kaikki mitä et halunnut tietää yaoista ja sen fanitytöistä. Tässä paneelissa saavat kyytiä semesudet, vinku-uket ja crossplaypusupiirit, kun asiantuntevat(tm) panelistit ruotivat yaoita ja siihen liittyviä ilmiöitä aiheen ansaitsemalla arvokkuudella. Varoitus: Sisältää kuvamateriaalia.

Desucon on käsillä jo viikon päästä, joten pieni mainostus lienee paikallaan jotta katsomoon eksyisi muitakin kuin tuttuja joille olen ohjelmasta etukäteen meuhkannut. Ajankohta saattaa olla myöhäinen mutta aihepiirille osuvaakin osuvampi. Eli, jos shibarityöpajan tai Rick Astley -karaoken kutsu ei äidy liian voimakkaaksi, tiedätte mikä on paras mahdollinen tapa viettää lauantai-iltaa Lahden yössä.

Edit: Ennakkotiedoista poiketen ja sairastapauksesta johtuen Janne Kempin tilalle tulee puhumaan Maaret Stepanoff. Paneelin laatuun tällä ei tietenkään ole kuin vähintäänkin parantava vaikutus!

Mainokset
24/05/2009

Suurten kysymysten äärellä

Kun minua eräissä tupareissa pyydettiin selittämään hieman humaltuneille miespuolisille juhlavieraille mitä yaoi oikeastaan on, antamani vastaus oli varsin yksinkertainen: naisten naisille tekemää homoromantiikkaa ja -erotiikkaa sisältäviä sarjakuvia ja muita teoksia. Hämmentyneet elokuvaopiskelijat tyytyivät määritelmään sellaisenaan, mutta kaikki BL ei oikeastaan taida olla summattavissa aivan noin helposti. Konventioistaan huolimatta shoujon ehkä suosituin alalaji osoittautuu nimittäin vaikeammin määriteltäväksi kuin voisi ensinäkemältä kuvitella. Mikä siis oikeastaan tekee yaoista yaoita?

MANRIIKatse kääntyy ensimmäisenä tietysti sisältöön. Homoerotiikkaa sen olla pitää, mutta niin Tom of Finland kuin Max & Svenkin ovat varsin kaukana niistä kuvituksista ja sarjakuvista jotka yleisesti tunnetaan yaoina. Tuleeko sarjakuvan alkuperämaan siis olla juuri Japani jotta se saisi fujoshien hyväksynnän? Kukaan tuskin voi kirkkain silmin väittää kaiken japanilaisen homoa sisältävän sarjakuvan tai kirjallisuuden olevan nimenomaan yaoita; homomiehille on olemassa omat julkaisunsa, eikä yaoilla ole varsinaisen gay-kulttuurin kanssa mitään tekemistä. Alkuperämaallakaan ei sinänsä ole merkitystä teoksen luokittelun kannalta kunhan peruspilarit ovat kunnossa, ja esimerkiksi amerikkalainen Yaoi Press En ole homo!on keskittynyt länsimaalaisten tekijöiden yaoisarjakuvien julkaisemiseen. Mutta mikä oikeastaan erottaa yaoin ”tavallisesta” M/M-erotiikasta? Naisten toisille naisille luomassa homojentäyteisessä satumaailmassa on tietysti kyse pelkästä fantasiasta, jossa oikean maailman realiteettien ei tarvitse päteä. Läheskään kaikissa sarjoissa varsinaista homoseksuaalisuutta ei mainita sanallakaan, ja usein hahmot eivät identifioidu homoiksi lainkaan, kunhan sattuvat olemaan hieman erikoisessa suhteessa työnantajaansa/ opettajaansa/ henkivartijaansa/ koiraansa. Voi olla montaa mieltä siitä onko kyseessä kaiken voittava rakkaus vai homomiesten muuttaminen pelkiksi objekteiksi, mutta kyseinen piirre on silti läsnä suurimmassa osassa BL-sarjoja. Jaajon laajaan kirjoon mahtuu kuitenkin myös identiteettinsä kanssa kamppailevia ja avoimesti homoja hahmoja, eli pelkällä epähomoudellakaan ei pitkälle pötkitä.

Entä muuttuuko poikien (homoja tai ei) välinen kanssakäynti yaoiksi vasta kun suhteen osapuolille jaetaan BL:lle tyypillisesti tarkat roolit? Kirjoitin jo aiemmin semeistä ja ukeista yhtenä jaajon määrittävämpänä ja yleisimpänä sisällöllisenä tekijänä, mutta etenkin uudemmassa BL:ssä konventiota on välillä kyseenalaistettu tai se on kokonaan jopa unohdettu. Kun tarinoiden teemat vaihtelevat vielä rakkaudesta ja huolenpidosta hyväksikäyttöön ja seksileluihin, alkaa tuntua hieman turhauttavalta etsiä sarjojen sisällöstä jotain yhteistä tekijää joka olisi ominaista kaikelle yaoille. Löytyisikö vastaus siis siihen ulkoapäin vaikuttavista asioista kuten kustantajista, yleisöstä tai tekijöistä?

Yuzuha Ougin seksifantasiat
Yaoimangakan arkea

Keep OutRiittäisikö yaoin määritelmäksi tekijän sukupuoli? ”Naisilta naisille” on yksi BL-maailman universaaleimmista konventioista, mutta tässäkin tapauksessa sääntöön löytyy useita poikkeuksia. Nimenomaan naisille suunnattua BL:ää tehtailleisiin miehiin lukeutuvat mm. Kisaragi Hirotaka (Brother x Brother, Keep Out), Takatsuki Noboru (Ren’ai Shinan!) ja Kujou Aoi (Touch Blue) (sekä monet muut, mutta toivottavasti pääsen paneutumaan heidän töihinsä jossain tulevassa kirjoituksessa laajemmin). Kerronnaltaan tai tyyliltään nämä tarinat eivät poikkea perusjaajosta juuri mitenkään, joten ainakaan tekijän sukupuolella ei tunnu olevan ratkaisevaa vaikutusta lopputuloksen kannalta. Mangakan sukupuolta paljon ratkaisevampi tekijä lieneekin tässä tapauksessa kohdeyleisön sukupuoli. Vaikka jotkut homomiehet varmasti yaoin lukemisesta nauttivatkin, löytyy takuulla enemmän niitä, jotka kokevat poikarakkaustarinoiden hahmot lähinnä miesvärkeillä varustetuiksi naisiksi ja koko tyylilajin homoseksuaalisuutta fetisoivaksi ja täten jopa loukkaavaksi. Homomiehille paljon paremmat lukueväät antava gay manga tai ML eli man/menslove (käsite bara on vakiintunut käyttöön lähinnä länsimaissa) onkin perusluonteeltaan varsin erilaista; vähemmän puhetta, enemmän miesten makuun olevaa toimintaa ja hahmoja jotka oikeasti näyttävät miehiltä. Japanilaiskustantamot kuitenkin luokittelevat yleisesti niin naisille kuin homomiehillekin suunnatut sarjat BL:ksi, ja esimerkiksi yaoisarjoihin keskittynyt Oakla Shuppan -kustantamo julkaisee myös hyvinkin miehekästä menoa sisältäviä lehtiä, joiden varsinaisesta kohdeyleisöstä ei sitten aina ota selvää kirveelläkään. Simonan mukaan jotkut BL ja ML -mangakat ovat myös tehneet vierailuja toistensa lehtiin, mikä hämärtää rajaa entisestään.

07-GhostOletus kuitenkin on, että nimenomaan naiset ja tytöt vahtaavat yaoimiesten edesottamuksia silmä kovana. Tyypillisimmät ja perinteisimmät BL-lehdet kuten BeXBoy, June ja Asuka Ciel onkin suunnattu tiukasti naispuolisille lukijoille, ja niissä julkaistavat sarjat edustavat jaajoa ominaisimmillaan. Pelkkä naiskohdeyleisökään ei kuitenkaan aina takaa tavaran autenttisuutta; lännessä ”yaoina” tunnetut sarjat kuten Loveless ja Antique Bakery eivät lähitarkasteluun otettaessa itse asiassa ole yaoita alkuunkaan. Molemmissa kuvataan toki homoseksuaalisia hahmoja tai suhteita ja molemmat ovat ilmestyneet tytöille suunnatuissa lehdissä (Monthly Comic Zero Sum, Wings), mutta nämä ominaisuudet eivät edes yhdistettyinä tee sarjasta välttämättä vielä BL:ää. Vaikka Zero Sumin sarjat kuten Weiß Kreuz, Saiyuki ja 07-Ghost ovat erityisesti fujoshien suosiossa, ei lehti silti ole varsinaisesti BL-orientoitunut vaikka välillä samalle kohdeyleisölle yrittääkin tarjoilla. Aika ajoin BL-yleisölle markkinoidaan myös paljon sellaista, jolla ei ole yaoin kanssa tekemistä kuin nimeksi – hyvänä esimerkkinä tästä käyvät esimerkiksi Ace Attorney -pelit. Hahmojen seksuaalisesta suuntautumisesta ja keskinäisistä suhteista voi varmasti kiistellä loputtomiin, mutta peli eroaa varsinaisista, lähinnä deittisimuja muistuttavista BL-peleistä kuin yö päivästä ja fujoshiyleisöä kalastellaan ainakin pelisarjan viimeisimmässä osassa lähinnä pinnallisilla homovitseillä. Miesten välistä, henkistä tai fyysistä, läheisyyttä sisältävän sarjan ei kuitenkaan tarvitse olla aivotonta fanipalvelua ja fujoshibaittausta, ja erittäin hyvä esimerkki tällaisesta shoujomangasta on Akimi Yoshidan Banana Fish. Pelkkä ilmestymispaikka ei tietenkään poista miltään nimikkeeltä mahdollisuutta kuulua tiettyyn alalajiin, Banana Fishmutta kyse on muustakin. Homoilu ei nimittäin loppujenlopuksi ole näiden epäyaoisarjojen kantava teema tai tarkoitus, vaan hahmojen suuntautuminen ja suhteet ovat enemmän tai vähemmän lisämauste muun tarinan ohessa. Canonhomojen läsnäolo ei tee sarjasta yaoita, samaan tapaan kuin BL:ssä hahmojen homous ei suinkaan aina ole itsestään selvää.

Mutta missä raja yaoin ja homohahmoilla varustetun shoujomangan kanssa oikeastaan kulkee? Muuttuuko mikä tahansa automaattisest BL:ksi alan lehdessä ilmestyttyään? Vastaus jälkimmäiseen on tietysti ei, mutta toisaalta kyseisistä julkaisuista on mahdotonta löytää muuta kuin sitä itseään. Luultavasti se mikä tekee BL:stä juuri BL:ää koostuukin oikeastaan sisällön, konventioiden, tekijöiden, kohdeyleisön ja julkaisumedian yhdistelmästä, jotka tekevät jaajosta enemmän kuin osiensa summan. Ja mitä ensimmäiseen kysymykseen tulee – Gravitation ilmestyi alunperin lähinnä joseita julkaisseessa Kimi to boku -lehdessä, ja sen jatko-osa Gravitation EX seinen- ja josei-yleisöille suunnatuissa GENZOssa ja Spicassa. Tästä voi nyt lähteä enää vain kahteen suuntaan: joko Gravi ei ole BL:ää ollenkaan, tai BL-sarjoja ilmestyy muissakin kuin fujoshiyleisölle tarkoitetuissa lehdissä. En taida uskaltaa valita kumpaakaan.

10/05/2009

Enkelimysteerioita

Soul Kiss Murder Mysteries

Tällä kertaa hieman spontaanimpi ja monella tapaa vähän erikoinen postaus, jotta pääsisin takaisin kirjoitusrutiiniin kiinni. Onnistuin nimittäin hiljattain löytämään skanlaation kestosuosikkini Homerun Kenin kirjoittamasta ja piirtämästä mangasta Soul Kiss. Lyhyt, vain yhden pokkarin mittainen sarja vaikuttaa aluksi lähinnä yliluonnollisia elementtejä sisältävältä rakkauskertomukselta, mutta muuttuukin ennen puoltaväliään taivaassa tapahtuvaksi enkelidraamaksi. Hämärissä olosuhteissa tapahtuneet enkelinmurhat toivat mieleeni sarjakuvaveteraanin ja fantasiakirjailija Neil Gaimanin kirjoittaman novellin Murder Mysteries, joka käsittelee samankaltaista aihetta, vaikkakin tyystin erilaiselta kantilta. Tämä antoi minulle suorastaan pakottavan tarpeen tutustua Gaimanin kirjoittamaan tarinaan uudemman kerran, ja mikäpä olisi ollut vertailun kannalta parempi tapa kuin tehdä tuttavuutta novellin pohjalta P. Craig Russellin piirtämään sarjakuvaan. Kontrasti kahden kertomuksen välillä osoittautuikin yllättävän kiinnostavaksi.

Enkelirakkautta Russellin tyyliin

Hetkonen, miten näitä kahta edes voi, tai kannattaa, verrata täällä keskenään? Soul Kiss on puhdas BL-genren edustaja aina kiintiöseksikohtaustaan myöten, mutta Murhamysteerien relevanttius blogin aihepiirin huomioonottaen saattaa vaikuttaa ensivilkaisulta vähintäänkin kyseenalaiselta. Länsimaalaisten genresarjakuvantekijöiden luomuksista onkin aimo harppaus naisvaltaiseen BL:n maailmaan, mutta olen kuitenkin sen verran naurettava homohaukka että olen kiinnostunut homoseksuaalisuuden kuvaamisesta viihteessä kautta rantain. Vaikka Murhamysteerien enkelit sukupuolettomia ovatkin, puhunee ohessa oleva kuva puolestaan varsin hyvin. Lisäksi Russell on ensimmäisiä avoimesti homoksi tunnustautuneita mainstream-sarjakuvien tekijöitä, ja tältä pohjalta katsottuna Mysteerien kuvasto saa kokonaan uusia ulottuvuuksia.

Itse novelli/sarjakuva onkin sitten ”tarina tarinan sisällä” -rakenteeltaan tyypillistä Gaimania. Kehyskertomuksessa taivaasta lähtenyt, vanhan miehen hahmossa esiintyvä arkkienkeli Raguel kertoo nykypäivän Los Angelesissa tarinaa aikojen alussa tapahtuneesta ensimmäisestä veriteosta ja siihen traagisesti nivoutuvasta, ensimmäisestä rakkaussuhteesta. Carasel-nimisen enkelin murhaan liittyvät arvoitukset selviävät yksi kerrallaan, ja lopulta Raguelille käy kivuliaan selväksi, että hänen ratkaisemansa rikos ja kaikki siihen vaikuttaneet tekijät ovat ainoastaan pelinappuloita osana suurempaa suunnitelmaa, jota tämä ei kuitenkaan kykene ymmärtämään.

Yi ja AlSoul Kiss puolestaan liikkuu taivaallisesta miljööstään huolimatta astetta maallisemmissa sfääreissä. Kun kuolevaisten sieluja taivaaseen toimittava arkkienkeli Al vahingossa estää perheensä kanssa onnettomuuteen joutuvan Sakutaroun menehtymisen, päättää tämä hoitaa Sakutaroun pois elävien kirjoista itse, ja laskeutuu maan päälle ihmismuodossa. Jostain syystä Al kuitenkin tuntee outoa vetoa poikaan, ja päätyy tappamisen sijaan huolehtimaan vanhempiaan surevasta Sakutarousta, jolle tyhjästä ilmestynyt Al muodostuu lähestulkoon ainoaksi syyksi elää. Kun enkeli paljastaa olevansa osasyyllinen pojan kurjaan kohtaloon ja antaa tälle hyvitykseksi luvan tehdä itselleen mitä tahansa mikä helpottaisi tämän tuskaa, ei lukijoille liene epäselvää minkätyyppistä toimintaa on luvassa. Kaikki seksiin liittyvä on tietysti enkeleiltä tiukasti kielletty, mutta jostain syystä Al ei pidä helvettiin joutumista lainkaan huonona vaihtoehtona. Alia silmällä pitänyt arkkienkeli Yi saa erikoisen parin kiinni itse teossa ja toimittaa nämä taivaallisen oikeuden eteen, missä Al onkin suorastaan epäilyttävän innokas ottamaan syyn tapahtuneesta omille niskoilleen. Kuka on salaperäinen Wann jonka takia Al on valmis menemään vaikka helvettiin, ja mitä tekemistä kaksitoista vuotta sitten tapahtuneella serafien joukkomurhalla on tämän kanssa? Tarinan kuluessa myös selviää, että Sakutarou näyttelee tässä kaikessa paljon suurempaa osaa kuin kukaan olisi osannut arvata.

Raguel ja SaraquaelPohjimmiltaan Soul Kiss on täysverinen rakkauskertomus parillisine sormuksineen ja uudestisyntymisineen, siinä missä Murder Mysteriesiä voisi verrata lähinnä kovaksikeitettyyn dekkariin. Myös kerronnaltaan sarjakuvat ovat varsin erilaisia – Ken on ripotellut pitkin tarinaa juonenkulkua tehostavia visuaalisia vihjeitä ja antaa välillä kuvien kertoa tarinaa, siinä missä Russell on kunnioittanut lähdeteosta ja pitänyt sarjakuvansa varsin sanaisana, kertojanääniä myöten. Ratkaisu on monella tapaa onnistunut, sillä kuvat ja teksti sopivat saumattomasti yhteen, ja vaikka suurin osa novellin tekstistä on sisällytetty mukaan sellaisenaan, missään vaiheessa ei tunnu siltä että kyseessä olisi ”pelkkä” sanoja tukeva kuvitus, vaan itsenäisesti toimiva sovitus tarinasta.

Al ja MikaelMolemmilla sarjakuvilla on tietysti vankka pohja mytologiassa, mutta sitä, kuten muitakin yhtäläisiä aineksia, on hyödynnetty varsin eri tavoin. Kristillinen tarusto enkeleineen ja kuolemansynteineen on mistä vinkkelistä tahansa katsottuna äärimmäisen mielenkiintoinen ja tarjoaa loputtomasti ammennettavaa tarinanaiheiksi, mutta kristinusko ja manga on yleisesti ottaen yhdistelmä, joka aiheuttaa allekirjoittaneessa enemmän headdeskausta kuin hihkuntaa. Harvoin nimittäin näkee japanilaisen tekijän käyttävän edes murto-osaa aihepiirin antamasta potentiaalista; enkelit ja demonit tuntuvat useimmiten olevan lähinnä itseisarvo jolla tarinasta tehdään coolimpi, sen sijaan että käytettäisiin alkuperäisen mytologian tarjoamia aineksia hyväksi kerronnassa tai luotaisiin tarina niiden pohjalta. Länsimaisilla kirjoittajilla on tietysti yleensä lähtökohtaisesti japanilaisia kollegoitaan enemmän tietoa, tuntemusta ja ylipäätään sanottavaa aiheesta, jolloin lopputuloskin on yleensä ajatuksella tehty ja oikeasti kiinnostava. Näin on käynyt myös Soul Kissin ja Murder Mysteriesin kanssa – siinä missä enkelit ja kuvat taivaasta ja helvetistä toimivat Soul Kississä lähinnä kehyksenä sinänsä koskettavalle rakkauskertomukselle, on Murhamysteereissä kaikki muu kehystä kristillisen mytologian uudelleentulkinnalle.

Lucifer ja Raguel

Molemmat sarjakuvat ovat joka tapauksessa erilaisuudestaan huolimatta tutustumisen arvoisia tapauksia. Enkeleistä ja homoilusta enemmänkin kiinnostuneen kannattaa katsastaa ainakin Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin yhteistyössä kirjoittama kirja Good Omens lukuisine fanituotoksineen, sekä paremman puutteessa esimerkiksi Sumomo Yumekan piirtämä Same Cell Organism -antologiasta löytyvä, kahden luvun mittainen Tenshi wo Tsukuru -lyhäri.