Archive for heinäkuu, 2009

14/07/2009

Hyvä jaajo-ohjelma – taitolaji vai mahdoton tehtävä?

Finncon/Animecon 2009Käväisin viime viikonloppuna Kaapelitehtaalla Animeconissa, ja toisin kuin eräät, ehdin paikan päällä seuraamaan useampaakin puheohjelmaa. Kaiken muun tärkeän kuten cosplayn ja vanpyyrien lisäksi Finnconin ja Animeconin yhdistelmä toi homo_hommista kiinnostuneen iloksi yllättävänkin runsaasti ohjelmaa yhdelle viikonlopulle: lauantaina ohjelmakartasta löytyi niin Bimbojen It’s OK to be gay -paneeli kuin Kymmenen vuotta slashia -luentokin, ja sunnuntaina vuorossa oli yaoipaneeli, joka kantoi alaotsikkoa Yaoi – taas kerran, mutta nyt ehkä hieman vakavammin. Itseltäni jäi aikatauluongelmien ja eeppisen päänsäryn seurauksena slash-luento näkemättä, mutta muuten jonotin urheasti Pannuhalliin muiden homostelijoiden kanssa. Kuten aina, tälläkin kertaa kanssayleisön salakuuntelu ennen ohjelmanumeroa kannatti; kaksi ~15-vuotiasta tyttöä keskustelivat bimbojonossa ja lopulta totesivat, että ”huomenna on sitten yaoipaneeli, koko conin kohokohta!” Yllättävän moni tuntuu olevan samaa mieltä, sillä vuodesta toiseen ainoastaan cosplaykilpailut ja FFFightit päihittävät suosiossa ”sen pakollisen” yaoiohjelman, jonka peruuntumisesta tosin on tullut lähestulkoon yhtä tärkeä perinne kuin sen järjestämisestäkin. Itselläni on kokemusta Janne Kempin ”Akateemisen” yaoiluennon lisäksi ainoastaan Animecon VI:n myötähäpeää ja henkisiä arpia aiheuttaneesta yaoipaneelista, mutta silminnäkijöiden kuvausten perusteella aiemmat aihetta käsitelleet ohjelmanumerot ovat jumittuneet lähinnä paritusten ihkuttamiseksi ja kikatteluksi elleivät ole olleet akateemisuudessaan Saharaakin kuivempia, joten oletan etten ole missannut mitään kovin oleellista.

Kikattelu ja paritusten ihkuttaminen tuntuu katsojien iästä ja käytöksestä päätellen kuitenkin olevan se mitä suurin osa jaajo-ohjelmiltaan odottaa. Tänä vuonna Animeconin ohjelmanjärjestäjät kuitenkin tekivät poikarakkaudesta kiinnostuneelle yleisölleen varsin mojovat jekut (ei kukaan oikeasti niitä ohjelmakuvauksia lue), sillä puhujanpallilla istui niin aikuista miestä (mm. sarjakuvapiirtäjä Petri Hiltunen) kuin seksuaalikasvattajaakin, ja Erittäin Asiallinen keskustelu pyöri enimmäkseen seksuaali-identiteetin ja fantasioiden ympärillä, BL:ään peilattuna tietysti. Itse yaoitahan paneelissa käsiteltiin lopulta varsin vähän, mikä toisaalta oli ihan positiivinen asia. Aiheen rajaaminen on ohjelmaa järjestettäessä tärkeää jo ihan ajanpuutteenkin vuoksi, ja kannattaa mieluummin käsitellä edes yksi asia hieman huolellisemmin kuin yrittää kattaa joka ikinen aiheeseen liittyvä detalji 45:ssä minuutissa. Tuossa ajassa ehdittiin mm. verrata BL:ää onnistuneesti Harlekiineihin, pohdiskella yaoita lukevien tyttöjen usein varsin vääristynyttä suhdetta tosielämän homoseksuaalisuuteen ja muistuttaa fantasioiden harmittomuudesta. Kuten panelistit, minäkin toivon että keskustelu onnistui herättämään pahaa-aavistamattomissa kuulijoissa hieman syvempiäkin ajatuksia aiheen tiimoilta, eikä kyseinen ohjelmanumero ollut missään nimessä huono tai epäonnistunut. Itselleni ohjelmasta ei kuitenkaan jäänyt käteen juuri mitään uutta, lukuunottamatta erään panelistin kertomusta siitä, kuinka joidenkin yaoifanien mielestä pride-paraatit pitäisi lakkauttaa homoja stereotypisoivina. Myös yleisöstä kommentoitiin viisaita: ”On hienoa jos tietää jo 14-vuotiaana olevansa lesbo, mutta Narutoiksi ja Sasukeiksi pussaillessaan pukeutuvat teinit piiloutuvat crossplayn taakse eivätkä edes halua tutkia itseään”.

Vuorokautta aiemmin pidetty Bimbopaneeli olikin sitten aivan toisesta ääripäästä, ja keskustelijoiden ainoana tarkoituksena oli viihdyttää yleisöä ja itseään. Havainnollistavien kuvien avulla näytettiin hyvin hämmentäviä kaksimielisiä kohtauksia vuosikymmenien takaisista supersankarisarjakuvista ja käytiin läpi enemmän tai vähemmän kaanonisia homohahmoja ja -suhteita scifissä ja fantasiassa. Analyyttisimpään ”pohdintaan” panelistit äityivät scifilesboista puhuessaan, ja toivoivat joidenkin tekijöiden jopa jättävän tyttörakkauden rauhaan, sillä tuloksena on useimmiten pelkkiä tuulessa liuhuvia verhoja tai kädestä pitelyä mielenkiintoisten kemioiden ja kuuman äksönin sijaan. Star Trek -videoita näytettiin peräti kaksin kappalein, ja paneeli sai arvoisensa lopetuksen Tomboyn OK 2B Gay -musiikkivideosta. Koko potin räjäyttivät kuitenkin yleisön seassa gaydar vilkkuen kiertäneet Batman ja Robin, jotka myös jakoivat munaa niille joiden kohdalla tutka pärähti soimaan. Itseltäni jäivät Kinder-yllätykset saamatta, mutta kyseessä oli silti A-luokan viihdespektaakkeli – ja sellaisenaan paljon palkitsevampi elämys kuin varsin ilmeisiä, vaikkakin tärkeitä asioita seuraavana päivänä esille tuonut keskustelu nuorten tyttöjen ja vähän muidenkin seksuaalisuudesta.

Batman & Robin
Gosh, Batman! Remember this leather thong? It still has your teeth marks in it!

Ohjelman onnistuminen on kuitenkin täysin sidottu pitäjiinsä, ja hyväkin idea muuttuu väärissä käsissä turhauttavaksi naamapalmuiluksi. Viihdepuolta ja armotonta populismiahan edusti myös viimevuotinen yaoipaneeli, mutta hauskaksi tai onnistuneeksi en sitä lähtisi sanomaan parhaalla tahdollanikaan. Aiheet oli valittu todella summittaisesti, eikä ohjelmassa tuntunut olevan juuri minkäänlaista punaista lankaa. Yksittäiset mielenkiintoiset ideat kuten yaoimangan ääninäyttely suomeksi tai suosituista hahmoista koostuvien crossover-paritusten vetäminen hatusta kaatuivat useimpien panelistien kyvyttömyyteen keksiä mitään mielenkiintoista tai edes hauskaa sanottavaa. Ainoastaan ”kyyniseksi sedäksi” mukaan kutsuttu Antti Grönlund onnistui veistämään aiheesta irti mitään kekseliästä tai viihdyttävää, muiden jutut liikkuivat tasolla ”Sephirothin nyt vaan kuuluu olla seme”. Valaisevaa. Puhumattakaan hienoista yleisökommenteista ennen paneelin alkua, ”Ei me olla ihmisiä, me ollaan yaoifanittajia” on syöpynyt mieleeni iäksi. En muutenkaan ole erityisen ylpeä tästä harrastuksesta, joten olisi mukava jos kanssaharrastajat eivät tekisi siitä vielä tuplasti nolompaa.

Yaoin pimeä puoliKyseinen paneeli olikin yksi tärkeimpiä kannustimia kun lähdin itse järjestämään yaoiaiheista ohjelmaa kesäkuussa pidettyyn Desuconiin. Tarkoituksenani oli tuottaa paneeli jota itsekin haluaisin olla katsomassa, ja jonka aikana voisi nauraa itselleen tarvitsematta silti hävetä omituisia mielenkiinnonkohteitaan. Panostin kysymyksenasetteluihin ja yritin saada aikaan keskustelua kiinnostavista ilmiöistä ja asioista hieman pintaa syvemmältä, ja vaikka pääpaino oli nimenomaan yaoin hömelöissä konventioissa eli ns. pimeässä puolessa, mukana oli myös fanikulttuuriin liittyviä negatiivisia tai koomisia ilmiöitä. Kuvilla oli myös tärkeä rooli niin havainnollistamisessa kuin yleisessä viihdyttämisessäkin, ja lopullisen powerpointin kasaamiseen kului useita tunteja sopivaa materiaalia metsästäessä. Onnistuin lisäksi sairastapauksista ja muusta säädöstä huolimatta haalimaan panelisteiksi kolme asiansa osaavaa ja mielipiteiltään tarpeeksi erilaista puhujaa, joten kasassa piti olla äärimmäisen tiukka paketti äärimmäisen tiukkaa asiaa.

Desuconin sivujen kautta saatu palaute ohjelmasta on kuitenkin ollut varsin ristiriitaista, enkä itsekään pidä ohjelmanumeroa täysin onnistuneena. Puolitoistatuntinen ohjelmapaikka oli yksi conin pisimmistä, mutta aika loppui silti kesken, mikä ei välttämättä ole paras mahdollinen asia kun kello näyttää myöhäisiltaa ja yleisö luultavasti haluaisi katsella jaarittelevan Aamu-tv:n sijasta nopeatempoista Conan O’Brienia. Puheenvuorot myös venähtivät ajoittain tarpeettoman pitkiksi, mitä minun olisi puheenjohtajana pitänyt ehkä yrittää kontrolloida hieman tehokkaammin, sillä niin panelistien kuin yleisönkin keskittyminen oli paikoin vähällä herpaantua. Oma luku sinänsä on, miten eri tavoilla katsojat paneelia onnistuivat tulkitsemaan. Toiset kiittivät aiheen mielenkiintoista käsittelyä ja asiallisia perusteluja negatiivisillekin näkemyksille, siinä missä joidenkin mielestä ohjelma oli täynnä turhaa dissaamista, eikä yaoin ”pimeää puolta” näkynyt mailla halmeilla, ja omana suosikkinani, etteivät panelistit seuraa BL-sarjoja tai -skeneä lainkaan. Parantamisen varaa olisi siis ehdottomasti ollut, ja pidän tulevaisuutta ajatellen mielessäni niin muiden kuin itsenikin huomaamat puutteet jotta ne olisi mahdollista korjata.

Janne Kemppi sotavarusteissaanEsikuvaa voisi etsiä vaikka Janne Kempin tämänvuotisessa Tampere Kupliissa pitämästä yaoiluennosta, joka onnistui samanaikaisesti olemaan sekä informatiivinen että viihdyttävä ja tarjoamaan jotain niin kokeneille kuin uusillekin harrastajille. Kemppi kertoi BL:n historiasta kompaktisti ja johdonmukaisesti omalaatuisen tyylinsä ryydittämänä, minkä jälkeen siirryttiin noin puolet ohjelman kestosta kattaneeseen protoyaoi-tarinaan, joka kattoi kätevästi kaikki yaoissa esiintyvät kliseet aina juonikuvioita ja hahmotyyppejä myöten. Kemppi jätti taktisesti lausumatta ääneen kaikkein ronskeimmat metaforat, jotka olivat kuitenkin kaikkien luettavissa seinälle heijastetusta diaesityksestä, ja yleisö ulvoi naurusta kun tarinaan lisättiin yhä uusia juonenkäänteitä ja jatko-osia toinen toisensa perään. Ohjelman loputtua poistuin salista poskilihakset krampaten ja varmana siitä ettei aiheetta tuon tyhjentävämmin tai hienommin olisi voinut yhden kolmevarttisen aikana käsitellä. Toivottavasti tulevaisuudessa järjestettävissä BL-ohjelmissa nähdään jotain samankaltaisia tuntemuksia herättävää – olin sitä itse mukana tekemässä tai en.

Mainokset