Hyvä jaajo-ohjelma – taitolaji vai mahdoton tehtävä?

Finncon/Animecon 2009Käväisin viime viikonloppuna Kaapelitehtaalla Animeconissa, ja toisin kuin eräät, ehdin paikan päällä seuraamaan useampaakin puheohjelmaa. Kaiken muun tärkeän kuten cosplayn ja vanpyyrien lisäksi Finnconin ja Animeconin yhdistelmä toi homo_hommista kiinnostuneen iloksi yllättävänkin runsaasti ohjelmaa yhdelle viikonlopulle: lauantaina ohjelmakartasta löytyi niin Bimbojen It’s OK to be gay -paneeli kuin Kymmenen vuotta slashia -luentokin, ja sunnuntaina vuorossa oli yaoipaneeli, joka kantoi alaotsikkoa Yaoi – taas kerran, mutta nyt ehkä hieman vakavammin. Itseltäni jäi aikatauluongelmien ja eeppisen päänsäryn seurauksena slash-luento näkemättä, mutta muuten jonotin urheasti Pannuhalliin muiden homostelijoiden kanssa. Kuten aina, tälläkin kertaa kanssayleisön salakuuntelu ennen ohjelmanumeroa kannatti; kaksi ~15-vuotiasta tyttöä keskustelivat bimbojonossa ja lopulta totesivat, että ”huomenna on sitten yaoipaneeli, koko conin kohokohta!” Yllättävän moni tuntuu olevan samaa mieltä, sillä vuodesta toiseen ainoastaan cosplaykilpailut ja FFFightit päihittävät suosiossa ”sen pakollisen” yaoiohjelman, jonka peruuntumisesta tosin on tullut lähestulkoon yhtä tärkeä perinne kuin sen järjestämisestäkin. Itselläni on kokemusta Janne Kempin ”Akateemisen” yaoiluennon lisäksi ainoastaan Animecon VI:n myötähäpeää ja henkisiä arpia aiheuttaneesta yaoipaneelista, mutta silminnäkijöiden kuvausten perusteella aiemmat aihetta käsitelleet ohjelmanumerot ovat jumittuneet lähinnä paritusten ihkuttamiseksi ja kikatteluksi elleivät ole olleet akateemisuudessaan Saharaakin kuivempia, joten oletan etten ole missannut mitään kovin oleellista.

Kikattelu ja paritusten ihkuttaminen tuntuu katsojien iästä ja käytöksestä päätellen kuitenkin olevan se mitä suurin osa jaajo-ohjelmiltaan odottaa. Tänä vuonna Animeconin ohjelmanjärjestäjät kuitenkin tekivät poikarakkaudesta kiinnostuneelle yleisölleen varsin mojovat jekut (ei kukaan oikeasti niitä ohjelmakuvauksia lue), sillä puhujanpallilla istui niin aikuista miestä (mm. sarjakuvapiirtäjä Petri Hiltunen) kuin seksuaalikasvattajaakin, ja Erittäin Asiallinen keskustelu pyöri enimmäkseen seksuaali-identiteetin ja fantasioiden ympärillä, BL:ään peilattuna tietysti. Itse yaoitahan paneelissa käsiteltiin lopulta varsin vähän, mikä toisaalta oli ihan positiivinen asia. Aiheen rajaaminen on ohjelmaa järjestettäessä tärkeää jo ihan ajanpuutteenkin vuoksi, ja kannattaa mieluummin käsitellä edes yksi asia hieman huolellisemmin kuin yrittää kattaa joka ikinen aiheeseen liittyvä detalji 45:ssä minuutissa. Tuossa ajassa ehdittiin mm. verrata BL:ää onnistuneesti Harlekiineihin, pohdiskella yaoita lukevien tyttöjen usein varsin vääristynyttä suhdetta tosielämän homoseksuaalisuuteen ja muistuttaa fantasioiden harmittomuudesta. Kuten panelistit, minäkin toivon että keskustelu onnistui herättämään pahaa-aavistamattomissa kuulijoissa hieman syvempiäkin ajatuksia aiheen tiimoilta, eikä kyseinen ohjelmanumero ollut missään nimessä huono tai epäonnistunut. Itselleni ohjelmasta ei kuitenkaan jäänyt käteen juuri mitään uutta, lukuunottamatta erään panelistin kertomusta siitä, kuinka joidenkin yaoifanien mielestä pride-paraatit pitäisi lakkauttaa homoja stereotypisoivina. Myös yleisöstä kommentoitiin viisaita: ”On hienoa jos tietää jo 14-vuotiaana olevansa lesbo, mutta Narutoiksi ja Sasukeiksi pussaillessaan pukeutuvat teinit piiloutuvat crossplayn taakse eivätkä edes halua tutkia itseään”.

Vuorokautta aiemmin pidetty Bimbopaneeli olikin sitten aivan toisesta ääripäästä, ja keskustelijoiden ainoana tarkoituksena oli viihdyttää yleisöä ja itseään. Havainnollistavien kuvien avulla näytettiin hyvin hämmentäviä kaksimielisiä kohtauksia vuosikymmenien takaisista supersankarisarjakuvista ja käytiin läpi enemmän tai vähemmän kaanonisia homohahmoja ja -suhteita scifissä ja fantasiassa. Analyyttisimpään ”pohdintaan” panelistit äityivät scifilesboista puhuessaan, ja toivoivat joidenkin tekijöiden jopa jättävän tyttörakkauden rauhaan, sillä tuloksena on useimmiten pelkkiä tuulessa liuhuvia verhoja tai kädestä pitelyä mielenkiintoisten kemioiden ja kuuman äksönin sijaan. Star Trek -videoita näytettiin peräti kaksin kappalein, ja paneeli sai arvoisensa lopetuksen Tomboyn OK 2B Gay -musiikkivideosta. Koko potin räjäyttivät kuitenkin yleisön seassa gaydar vilkkuen kiertäneet Batman ja Robin, jotka myös jakoivat munaa niille joiden kohdalla tutka pärähti soimaan. Itseltäni jäivät Kinder-yllätykset saamatta, mutta kyseessä oli silti A-luokan viihdespektaakkeli – ja sellaisenaan paljon palkitsevampi elämys kuin varsin ilmeisiä, vaikkakin tärkeitä asioita seuraavana päivänä esille tuonut keskustelu nuorten tyttöjen ja vähän muidenkin seksuaalisuudesta.

Batman & Robin
Gosh, Batman! Remember this leather thong? It still has your teeth marks in it!

Ohjelman onnistuminen on kuitenkin täysin sidottu pitäjiinsä, ja hyväkin idea muuttuu väärissä käsissä turhauttavaksi naamapalmuiluksi. Viihdepuolta ja armotonta populismiahan edusti myös viimevuotinen yaoipaneeli, mutta hauskaksi tai onnistuneeksi en sitä lähtisi sanomaan parhaalla tahdollanikaan. Aiheet oli valittu todella summittaisesti, eikä ohjelmassa tuntunut olevan juuri minkäänlaista punaista lankaa. Yksittäiset mielenkiintoiset ideat kuten yaoimangan ääninäyttely suomeksi tai suosituista hahmoista koostuvien crossover-paritusten vetäminen hatusta kaatuivat useimpien panelistien kyvyttömyyteen keksiä mitään mielenkiintoista tai edes hauskaa sanottavaa. Ainoastaan ”kyyniseksi sedäksi” mukaan kutsuttu Antti Grönlund onnistui veistämään aiheesta irti mitään kekseliästä tai viihdyttävää, muiden jutut liikkuivat tasolla ”Sephirothin nyt vaan kuuluu olla seme”. Valaisevaa. Puhumattakaan hienoista yleisökommenteista ennen paneelin alkua, ”Ei me olla ihmisiä, me ollaan yaoifanittajia” on syöpynyt mieleeni iäksi. En muutenkaan ole erityisen ylpeä tästä harrastuksesta, joten olisi mukava jos kanssaharrastajat eivät tekisi siitä vielä tuplasti nolompaa.

Yaoin pimeä puoliKyseinen paneeli olikin yksi tärkeimpiä kannustimia kun lähdin itse järjestämään yaoiaiheista ohjelmaa kesäkuussa pidettyyn Desuconiin. Tarkoituksenani oli tuottaa paneeli jota itsekin haluaisin olla katsomassa, ja jonka aikana voisi nauraa itselleen tarvitsematta silti hävetä omituisia mielenkiinnonkohteitaan. Panostin kysymyksenasetteluihin ja yritin saada aikaan keskustelua kiinnostavista ilmiöistä ja asioista hieman pintaa syvemmältä, ja vaikka pääpaino oli nimenomaan yaoin hömelöissä konventioissa eli ns. pimeässä puolessa, mukana oli myös fanikulttuuriin liittyviä negatiivisia tai koomisia ilmiöitä. Kuvilla oli myös tärkeä rooli niin havainnollistamisessa kuin yleisessä viihdyttämisessäkin, ja lopullisen powerpointin kasaamiseen kului useita tunteja sopivaa materiaalia metsästäessä. Onnistuin lisäksi sairastapauksista ja muusta säädöstä huolimatta haalimaan panelisteiksi kolme asiansa osaavaa ja mielipiteiltään tarpeeksi erilaista puhujaa, joten kasassa piti olla äärimmäisen tiukka paketti äärimmäisen tiukkaa asiaa.

Desuconin sivujen kautta saatu palaute ohjelmasta on kuitenkin ollut varsin ristiriitaista, enkä itsekään pidä ohjelmanumeroa täysin onnistuneena. Puolitoistatuntinen ohjelmapaikka oli yksi conin pisimmistä, mutta aika loppui silti kesken, mikä ei välttämättä ole paras mahdollinen asia kun kello näyttää myöhäisiltaa ja yleisö luultavasti haluaisi katsella jaarittelevan Aamu-tv:n sijasta nopeatempoista Conan O’Brienia. Puheenvuorot myös venähtivät ajoittain tarpeettoman pitkiksi, mitä minun olisi puheenjohtajana pitänyt ehkä yrittää kontrolloida hieman tehokkaammin, sillä niin panelistien kuin yleisönkin keskittyminen oli paikoin vähällä herpaantua. Oma luku sinänsä on, miten eri tavoilla katsojat paneelia onnistuivat tulkitsemaan. Toiset kiittivät aiheen mielenkiintoista käsittelyä ja asiallisia perusteluja negatiivisillekin näkemyksille, siinä missä joidenkin mielestä ohjelma oli täynnä turhaa dissaamista, eikä yaoin ”pimeää puolta” näkynyt mailla halmeilla, ja omana suosikkinani, etteivät panelistit seuraa BL-sarjoja tai -skeneä lainkaan. Parantamisen varaa olisi siis ehdottomasti ollut, ja pidän tulevaisuutta ajatellen mielessäni niin muiden kuin itsenikin huomaamat puutteet jotta ne olisi mahdollista korjata.

Janne Kemppi sotavarusteissaanEsikuvaa voisi etsiä vaikka Janne Kempin tämänvuotisessa Tampere Kupliissa pitämästä yaoiluennosta, joka onnistui samanaikaisesti olemaan sekä informatiivinen että viihdyttävä ja tarjoamaan jotain niin kokeneille kuin uusillekin harrastajille. Kemppi kertoi BL:n historiasta kompaktisti ja johdonmukaisesti omalaatuisen tyylinsä ryydittämänä, minkä jälkeen siirryttiin noin puolet ohjelman kestosta kattaneeseen protoyaoi-tarinaan, joka kattoi kätevästi kaikki yaoissa esiintyvät kliseet aina juonikuvioita ja hahmotyyppejä myöten. Kemppi jätti taktisesti lausumatta ääneen kaikkein ronskeimmat metaforat, jotka olivat kuitenkin kaikkien luettavissa seinälle heijastetusta diaesityksestä, ja yleisö ulvoi naurusta kun tarinaan lisättiin yhä uusia juonenkäänteitä ja jatko-osia toinen toisensa perään. Ohjelman loputtua poistuin salista poskilihakset krampaten ja varmana siitä ettei aiheetta tuon tyhjentävämmin tai hienommin olisi voinut yhden kolmevarttisen aikana käsitellä. Toivottavasti tulevaisuudessa järjestettävissä BL-ohjelmissa nähdään jotain samankaltaisia tuntemuksia herättävää – olin sitä itse mukana tekemässä tai en.

Mainokset

7 kommenttia to “Hyvä jaajo-ohjelma – taitolaji vai mahdoton tehtävä?”

  1. Ei anka jaajoskeneä seuraakaan, anka on olosuhteiden uhri ja jaajo kuraa

  2. Noh onneksi me muut seurataan sunkin puolesta. ;D Ja ihmeen helposti tunnut välillä olosuhteille altistuvan…

  3. Itse onnistuin jotenkin vaeltamaan yaoi-paneelia ja cosplay-deittiä lukuun ottamatta kaiken bl-sävytteisen ohjelman ohi, mutta puhe yaoista oli tosiaan reippaasti sekä asiallisempaa että viihdyttävämpää kuin viime vuonna. Näkökulma oli myös aika mielenkiintoinen ja mukavan uusi, houkutellaan yaoilapset kuuntelemaan, kun aikuiset(tm) keskustelevat siitä, onko yaoin harrastaminen ihan tervettä. =D Sävy oli korrektin positiivinen, mutta holhoava.

    Nyt harmittaa, kun missasin Bimbopaneelin. Ohjelmakuvaus jotenkin hämäsi, joten päädyin nuokkumaan Excelillä ekselentiksi -paneeliin.

    Japanilainen perhe animen silmin -luennon alkua odotellessa tuli muuten vaihdettua pari sanaa fiksun oloisten tyyppien kanssa, joista toinen ylisti kovasti Desun yaoipaneelia. Itse olin siellä valitettavasti aika epävireessä, enkä kuullut kuin puolet siitä, mitä muut panelistit sanoivat mikkien lähikaiun vaikutuksesta, joten lavaesiintyminen ei ollut mitenkään huikean kehuttavaa. Mutta siksihän meille on muisti suotu, jotta osaisimme ottaa opiksemme menneistä mokailuista.

    (Ja hei, Janne, uusi jooko yaoiluentosi jossain tulevassa tapahtumassa, kun minäkin pääsen paikalle. Pretty please?)

  4. Arana: Itsellänikin oli pinnistelemistä että sain Desussa mitään selvää teidän puheista, sun jutut kuulin parhaiten kun istuttiin vierekkäin. Kiva kuulla edes mutkan kautta että jotkut oli nauttineet, tulee olo ettei ihan turhaan siellä pölisty. :D

    Pssst, kuuleman mukaan Mangapäivään on tulossa Kempiltä taas luentoa aiheesta, eli luvassa on toivon mukaan vähintäänkin yhtä viihdyttävää tavaraa.

  5. Olin itse tuolla slash-jutussa, mika oli fanfictiota ei-yhtaan lukevalle jannittava kokemus. Kiehtovaa miten ihmiset pystyvat pokkana puhumaan joidenkin turhien poppareiden parittamisesta. Omasta mielestani fanfiction ajan ja omien kirjoitustaitojen tuhlausta, mutta voi olla, etta mieleni muuttuu jossain vaiheessa ja paadyn raapustamaan jonkun aivan naurettavan nyyhkytarinan Star Warsista.

  6. Lucifel: Fanfiction on, ainakin omasta mielestäni, parhaimmillaan fiktiivisten hahmojen täyden potentiaalin tuomista esiin ja canonin synnyttämien jännitteiden ja kysymysten hyödyntämistä ja käsittelyä, ja vaatii kirjoittajaltaan taitoa ja asiantuntemusta. Tietysti 90% ihan kaikesta on puhdasta shaibaa eikä fanfiction ole poikkeus, mutta on silti ihmisestä kiinni pitääkö fanitaiteen eri muotoja ajanhukkana vai luovana ja mielekkäänä tapana osallistua fandomiin ja tuoda esiin omia näkemyksiään teoksesta. Itse olen jälkimmäisen kannalla. RPS ja muut omituisuudet ovat kyllä minullekin täysi mysteeri, mutta mikä nyt kenenkin paattia keikuttaa jne.

  7. I have seen the light!

    Okei, nyt sitten minakin luen fanfictionia.
    Kun aihe on tarpeeksi kiinnostava, henkilot sellaisia, joista haluaisi tietaa enemmankin kuin mita canonissa kerrotaan ja loytyy kirjoittajia, jotka kirjoittavat muutakin kuin slashia tai muuta romantiikkaa (minahan en pida romantiikasta fiktiossa) niin eipa minulla ole valittamista.

    Bring on the lightsabers!

Vastaa käyttäjälle stargay Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s