Junjou Vitutus

Junjou Romantica on yksi tämän hetken suosituimmista ja tunnetuimmista BL-sarjoista. Mangan ja audiodraamojen lisäksi tähän Shungiku Nakamuran luomaan tuoteperheeseen kuuluu niin light noveleita kuin 24-osainen animekin, eli mistään ihan pienestä ilmiöstä ei ole kyse. Itselleni Junjoun suosion suuruus kuitenkin avautui toden teolla vasta hiljattain juteltuani Helsingin Fantasiapeleissä työskentelevän kaverini kanssa – kuulemma Gravitationia ei osta nykyään juuri kukaan, siinä missä Junjou Romantica on yksi liikkeen parhaiten myyvistä nimikkeistä. Siis parhaiten myyvistä, kaupassa jonka valikoimiin kuuluu kasakaupalla suosittuja sarjoja aina Narutosta Death Noteen ja Fruits Basketiin. Japanissa Junjoun animeversion DVD:t ovat niinikään olleet huikeita myyntimenestyksiä, ja mangan kymmenes osa ylsi USA:ssa vuonna 2009 jopa New York Timesin viikottaiselle bestseller -listalle asti. Vaikka sarjaa on ihan lehdissä asti kehuttu maasta taivaisiin, olin itse jokseenkin skeptinen koko Junjou-hommelin suhteen. Lopulta päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tarkastaa omin silmin, mistä tässä nyt oikein on kysymys.

Jos joku nyt ei siis tiedä, Junjou Romantica koostuu oikeastaan kolmesta rinnakkaisesta ja vielä muutamasta pienemmästä tarinasta, jotka kytkeytyvät toisiinsa löyhästi muutaman hahmon kautta. Muutakin yhteistä tarinoilla on: ne on kaikki nimetty tyyliin Junjou Jotain (eli Romantic, Terrorist, Egoist, Minimum, Mistake ja lista varmasti laajenee tulevaisuudessa), ja ainakin jokaisen laajemman tarinan keskiössä olevalla parilla on ikäeroa useammankin puuman tarpeisiin. Tunnetuin ja kansikuvia myöten näkyvin pari sarjassa on yliopisto-opiskelija Misaki ja tämän apuopettajanakin toiminut, kymmenen vuotta vanhempi kirjailija Akihiko. Vertasin Junjou Romanticaa ja Gravitationia läpällä keskenään jo aiemmin, mutta sarjojen samankaltaisuus kävi lukiessa itseasiassa paljon silmiinpistävämmäksi kuin olin osannut arvata. Kummastakin löytyy puskasta vedettyjen juonenkäänteiden lisäksi myös esimerkiksi nuori, päättäväinen uke joka kuitenkin päätyy vinkumaan eih eih eitä ja vääntelemään naamaansa tuskasta aina seksikohtauksien tullen, sekä vanhempi kirjailijaseme, jonka kaoottinen perhe ja omituiset elämäntavat aiheuttavat hämmennystä ja tuskaa muille hahmoille.

Hämmennystä ja tuskaa pääsin itsekin kokemaan lukijan roolissa, kun etenkin mangan alkupäässä Nakamura onnistuu todistamaan jälleen kerran, ettei mangaa tehdäkseen tarvitse missään nimessä osata piirtää. Huonoa piirrosjälkeä paikkaamaan ei kuitenkaan tällä kertaa ollut siunaantunut edes sujuvaa kuvakerrontaa tai vetävää tarinaa, joten sarjan alkupää kului syvien mietteiden äärellä: Kuka näistä hahmoista on kuka? Miksi Misakin pää on välillä greipin kokoinen? Miksi nämä seksikohtaukset näyttävät ihan abstraktilta taiteelta? Miksi en ymmärrä mitään mitä tässä tapahtuu?

Junjoun seksi- ja muutkin kohtaukset näyttivät yllättävän tutuilta, ja lopulta tajusin miksi…

Onneksi mangakan ilmaisu kehittyy sarjan edetessä hieman paremmaksi ja hahmojenkin tunnistaminen helpottuu edes välttävästi. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että sarja keinuu melkoisen heikoilla kantimilla alunperinkin, eikä Nakamuraa voi muutenkaan kutsua kovin mielikuvitusrikkaaksi: jokaisen uuden parin rakennusaineina tuntuvat olevan ikäero, tsundereuke ja kommunikaatiovaikeudet. Loppupeleissä Terrorist, Egoist ja Romantica kuitenkin etenevät lähtökohdistaan sen verran eri suuntiin, etten sentään tuntenut lukevani samaa tarinaa useampaan kertaan. Yksikin hyvä tarina olisi kuitenkin parempi kuin monta huonoa, mutta ilmeisesti liikoja ei kannata vaatia. Ontuvan tarinan voisi antaa anteeksi jos edes hahmot olisivat vetäviä ja samaistuttavia, mutta siltäkään saralta ei juuri pelastusta löydy. Hahmojen sisäisiä maailmoja luodataan juuri sen verran että parien väliset konfliktit saavat jotain polttoainetta, mutta minkäänlaista kunnon samaistumispintaa tai aitoa koskettavuutta ei ehdi syntyä. Lisäksi hahmot käyttäytyvät suurimman osan ajasta äärimmäisen epäloogisesti – esimerkiksi Egoist-tarinan Hiroki on jatkuvasti kauhuissaan, kun tämän nuorempi rakastaja kehtaa kuuden seurusteluvuoden jälkeen haaveilla jostain niinkin perverssistä ja epänormaalista kuin suutelemisesta tai yhteisestä kylvystä.

Ei Misakillakaan helppoa ole, kun Akihiko kampeaa tämän sänkyyn uudestaan ja uudestaan vastusteluista huolimatta. Sarjan edetessä Misaki tosin tunnustaa, että ”En kai mä sitä sun kanssa tekis jos ihan oikeesti en haluais”, eli tuskaiset ilmeet ja kauhunhuudot osoittautuvatkin vain eksentriseksi esileikiksi. Tai jotain. Enkä nyt edes aloita siitä kuinka Terrorist-tarinassa 17 vuotta vanhempi seme yrittää ajaa itseensä ihastuneen 18-vuotiaan pois pakottamalla tämän seksiin, ja kun poika sitten on kypsä vaihtamaan maisemaa, tiedossa onkin lisää väkivaltaa. Junjou todellakin onnistuu viemään Rape Is Love -tropeen aivan uusiin sfääreihin, ja sarjan lukemisen jälkeen tuntui oikeasti hiukan absurdilta nähdä BL:ää jossa molemmat osapuolet näyttävät seksin aikana nauttivan olostaan. Vastahakoinen seksi on tietysti BL:n maailmassa useimmiten juonenkäänne muiden joukossa traumaattisen väkivallanteon sijaan, mutta jotenkin sitä toivoisi että edes Junjoun kaltaisessa vähän pidemmässä sarjassa suhteenkehittely voisi tapahtua hieman hienovaraisemmin.

Pätevä tiivistys sarjan juonenkäänteistä

On Junjoulla tästä kaikesta huolimatta myös hetkensä. Muutamat Terrorist- ja Egoist -tarinoiden ideoista onnistuvat jopa olemaan ihan kivoja, mutta nekin toimisivat huomattavasti paremmin lyhyinä oneshotteina kuin osana pitkää, raivostuttavan epätasaista sarjaa. Sydäntäni lämmittivät myös Misakin ja kumppaneiden ruuanlaittoseikkailut ja marimonkasvatusoperaatiot, vaikka ei niistäkään Junjoun pelastukseksi ole. Sarjan ansioksi on myös pakko sanoa, että kerrankin chibihahmot eivät aiheuttaneet minussa raivonpuuskia vaan onnistuvat olemaan hauskoja ja ilmaisuvoimaisia, ironisena kontrastina mangakan normaalille piirrostyylille. Suurimpana yllätyksenä sarjaan ilmestyy yhdeksännen osan tienoilla äkisti jotain hahmonkehityksen tapaista, mikä tosin auttaa lähinnä nostamaan tarinan hirveästä keskinkertaiseksi. Itseasiassa tämä myös onnistui pienentämään omaa lukumotivaatiotani entisestään, kun jatkuva naamapalmuilu vaihtui enimmäkseen mitäänsanomattomaan perushuttuun eikä lukemisesta saanut kyseenalaiseksi palkinnoksi enää edes sen huonouden aiheuttamaa hajoilua.

Kaikista puutteistaan huolimatta Junjou on kuitenkin onnistunut kipuamaan 2010-luvun Gravitationiksi, eikä tähän edes ole kovin vaikea löytää syitä. Animeversio on tietysti kasvattanut ihmisten tietoisuutta sarjasta ja houkutellut mukaan nekin, jotka eivät vaivaudu lukemaan mangaa tai muutenkaan tutustumaan muihin nimikkeisiin kuin niihin kaikkein suositumpiin. Lisäksi Junjoulla on puolellaan jotain mitä aika monelta BL-nimikkeeltä puuttuu: se on pitkä sarja. Anime ja manga on usein äärimmäisen hahmovetoista, ja ymmärrettävästi mielenkiinto mitä tahansa nimikettä kohtaan kasvaa huomattavasti, jos tuttujen hahmojen seikkailuja on mahdollista seurata osasta toiseen. Olen itsekin sitä mieltä, että pitkistä ja kiinnostavista BL-sarjoista on huutava pula, mutta jos tarjolla on vain jotain Junjoun kaltaista, pysyn ihan tyytyväisenä omien lyhäreitteni kanssa. Junjou toiminee kuitenkin porttina jaajon maailmaan siinä missä mikä tahansa muukin hyvä tai huono sarja, joten jos olet iältäsi ≤16 tai et ole ikinä lukenut mitään muuta BL:ää, saattaa sarjan seuraaminen olla sosiaalisesti hyväksyttävän rajoissa. Muussa tapauksessa, hanki parempaa luettavaa.

Mainokset
Avainsanat:

13 Responses to “Junjou Vitutus”

  1. Mitään jaajoa en ikinä lue mutta en ole missään vaiheessa tajunnut Junjoun viehätystä – okei, ihan peruskamaa sinällään, mutta ei kyllä yhtään niin viihdyttävää, että olisin lukenut uudestaan. Junjousta tuli vaan auttamattomat Gravitation-vibat vähän pienemmissä määrissä (Junjousta poistettu Gravin suurimmat I DONT EVEN -fiilikset ja mechapandat), mutta jos puhun yllätyksettömästä sarjasta? TÄMÄ. : D

    Mut tunnetusti keskivertohuono jaajo on se mikä myy. :C

    • Mitään ei kukaan koskaan myönnä ja silti kaikki lukee salaa!

      Yllätyksetön on kyllä erittäin hyvä adjektiivi tätä kuvaamaan, miksi en itse tuota osannut käyttää. :D Junjou ei tosiaan missään vaiheessa tarjonnut mitään koukkua, joka olisi houkutellut lukemaan pidemmälle, ja ainoa motivaatio oli se että saanpahan sitten kirjoitettua jostain tunnetummasta sarjasta. Onhan se tietysti yleinen elämän totuus että keskivertohuono mikä tahansa on se mikä myy, mutta ei se tee siitä yhtään vähemmän masentavaa.

  2. On lannistavaa kun lempi blogissa arvostellaan lempi (tai ainakain melkein paras) animu noin murkaavasti :(

    • No ihan turha lannistua, omasta puolestani ihmiset saavat fanittaa vaikka Haruka Minamia jos se vain tekee iloiseksi! Itse vain olen lukenut niin paljon huonoa jaajoa että tämä hukkui sinne sekaan.

  3. Itse tykkään JiiÄrrästä, mutta täytyy kyllä myöntää että sarjassa on näitä vikojakin. Eniten minua pännii juuri tuo Rape Is Love -juttu, sekä se että kaikki pääuket ovat keskenään samannäköisiä. Silti pidän Junjou Romaticasta enemmän kuin muista shounen ai – ja yaoi-sarjoista mitä olen katsonut. Mangaan en tosin ole koskenut kiitos kaverin antamien piirustusjälkeä koskevien varoitusten. Ilmeisesti ne varoitukset olivat aiheellisia.

    Rape Is Love -ilmiö häiritsee muutenkin. Siitä ne kaikki Rape me -kyltit coneissa ovat varmaankin lähtöisin. Fanityttöjen mielestä on OK jos salskea seme raiskaa isosilmäisen ukepojan, mutta jos ukepojan paikalla olisikin tyttö niin siitä nostettaisiin kamala meteli. Ihme logiikkaa.

    • Jos puhutaan pelkästä BL-animesta, niin Junjou onkin varmaan oikeasti melkein sitä kirkkainta kärkeä, yksinkertaisesti siitä syystä että aiheesta on tehty animea niin tolkuttoman vähän (siis jos puhutaan nimenomaan BL:stä, ei sarjoista jotka kosiskelevat fujosheja homoviitteillä). Junjoun animaatioon on sentään käytetty vähän enemmän kuin kaksi freimiä per minuutti, ja se on pitkä sarja, siinä missä suurin osa jaajoanimesta on kälyisiä puolen tunnin mittaisia OAV:itä

      Ja jep, aika harva yaoifanitytöistä varmaakaan nauttisi esim. Love Celeb -mangasta, vaikka sen juoni on ihan sama ja yhtä epäilyttävä kuin missä tahansa huonossa jaajossa – paitsi että ukepoitsun tilalla onkin nuori tyttö.

  4. Hei, Junjou on just paras!

    Tai sit ei. Muuan kaveri joskus luki sitä oikein innoissaan, ja minä sitten vilkaisin ykkösvolaa ja juurikin mainitsemasi piirtotaidon täydellinen puute tappoi kaiken heränneen kiinnostukseni. Lapiokäsiä ja kymmenen kertaa liian pieniä päitä, ei kiitti.

    Sittemmin tutustuin drama-CD-versioon (seiyuuhuora kun olen, ei Sakurai Takahiron ukeähkintää voi ohittaa), josta taas sitten melkein tykkäsin. Vastahakoiset uket tosin vituttaa mua lähes aina, mutta sen yhden kerran, kun Misaki ilmaisee, että jee nyt tuntuu kivalta, olin hyvin vaikuttunut, ja se kantoi yllättävän pitkälle. Tosin sekin oli off-canon ekstra, mitähän sekin sitten kertoo sarjasta…

    Se anime on oikeesti musta ihan jees. Tarkoitan, että olis sitä huonommastakin voinu 24-jaksosen tehdä. Siinä kuitenkin korjaantuu se taiteen vammainen taso melko hyvin (tai no, anatomiasta tulee semisti korrektimpi), ja ääninäyttelijät vaikuttavat tosi paljon. Olen tosin sitä mieltä, että niin animessa kuin mangassakin olisi ollut parempi, jos Terrorist olis ollu pääjuoni. Aktiivinen uke ja passiivinen seme, sehän on melkein epästereotyyppistä!

    • Oma seiyuutietoisuuteni on hyvin rajoittunutta, mutta olen silti ehtinyt monet kerrat ihmetellä miten Sakurai Takahiro on mahtanut päätyä Junjoun ääniraidalle. Vaikka en minäkään roolejani turhan tarkkaan valikoisi jos rahaa tulisi ovista ja ikkunoista suositun tuoteperheen ansiosta.

      Olen muuten ihan samaa mieltä että Junjou saattaisi olla edes hieman siedettävämpi, jos pääfokus ei olisi ollut niin vahvasti Misakissa ja Akihikossa.

  5. oih mitä eksyin tänne ja löydän juttua ~junjosta~, sarjasta jonka löysimme kaverimme kanssa youtubesta eräänä kirkkaana yönä jolloin katsoime yaoita ilta 11 aamu neljään silloin, kun siitä oli ilmestynyt joku eka jakso tai jotain.

    Kirjoituksesi tiivistääkin sitten kaiken oleellisen ajatuksistani sen jälkeen, kun alun kawaiihuumani oli hälvennyt ja tajusin mangaa lueskeltuani, että piirtäjä hädin tuskin tietää montako sormea ihmisellä on ja jos tietää nin ei ainakaan muista kummalla puolella peukalo on. :,D
    noh, ihan viihdyttävää. … jollain tasolla… ja kuten tuollakin nyt on tuo ≤16, myönnän kuuluvani tuohon haarukkaan, mutten koe junjoa silti omakseni (tosin en ole sarjaa seurannutkaan sitten… hmm… pitkään aikaan). Kriittinen ihminen kun olen. heh.

  6. aijai, sä sitten dissaat kaiken lyttyyn

    pidätkö edes tästä ”jajoistasi”?

  7. Enpähä mie tätä ole lukenu tai kattonu, youtubessa ehkä ja tykkään aika paljon :D Onko pakko haukkua jos kerran niin moni siitä pitää? Saatte vielä fanityttöjen vihan niskaanne XD

Trackbacks

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s