Pudonnut kuu

Toui Hasumin manganovellikokoelma Fallen Moon ilmestyi lehtipisteisiin aika tarkkaan kaksi kuukautta takaperin. Itsekin sain sen hyppysiini jo Traconissa, kun Niidel onnistui saamaan kyseisen laatumangan ilmaiseksi Suurin pätijä -tietovisan päätteeksi ja lainasi sitä ystävällisesti minulle. Lukaisinkin kokoelman läpi aika nopeasti conin jälkeen, tarkoituksenani kirjoittaa siitä jotain tänne blogiin. Tehtävä osoittautui kuitenkin yllättävän haastavaksi, koska mangasta oli yksinkertaisesti vaikea löytää yhtään mitään sanottavaa. Jos se olisi ollut edes oikeasti huono, olisin voinut kirjoittaa katkeran vihamerkinnän tai jotain muuta yhtä kehittävää. Mitäänsanomattomasta tylsyydestä on kuitenkin vaikea saada väännettyä kiinnostavaa asiaa, ja olen aika varma että jopa mäkkärin juustopurilaiset pystyvät herättämään enemmän tunteita kuin tämä manga.

Pari satunnaista tyylinäytettä (klikkaa isommaksi)

Kirjaan on koottu enkeleistä ja muuten vaan maagisista nättipojuista koostuvia lyhyitä tarinoita, joista päällimmäiseksi jää lähinnä mieleen, että kaikilla on hassut nimet. Kokoelman pointti on mitä ilmeisimmin katkeransuloisessa tunnelmoinnissa, mutta se onnistuu siinä vain paikoin ja välttävästi. Syy on ainakin osittain töksähtelevässä suomennoksessa, mutta varmasti Hasumin omissakin kertojankyvyissä olisi paranneltavaa. Poikarakkautta tarinoissa on mukana vain nimeksi, joten yhtä lailla tämä sopisi luettavaksi ihan perusshoujon/josein ystäville.

Omiksi suosikeiksini nousivatkin romantiikasta vapaat kertomukset Hell’s Hillin taikakissa ja Mosaic. Ensimmäisessä kiinalaisen kissan henki ilmestyy taikavoimia omaavan varakreivin kartanoon etsimään entistä omistajaansa, joka aikanaan hylkäsi tämän. Toisessa puolestaan seikkailee demoneita öisin vaaniva palkkionmetsästäjäkaksikko, joista toinen tosin on jättänyt taktisesti kertomatta menettäneensä kykynsä nähdä demoneita. Myös näitä kertomuksia vaivaa sama ongelma kuin koko mangaa – juuri kun tarina alkaa käydä kiinnostavaksi, se on jo ohi.

Silmälaput kiinnostaa

Oikeastaan on aika sääli, että Fallen Moon on suurimmilta osin niin valjua huttua, sillä samantyyliset tunnelmoivat lyhyet tarinat jollain goottilaishenkisellä twistillä vetoavat minuun yleensä ihan kympillä. Hasumin kokoelma muistuttaakin minua hieman josei-mangaka Mitsukaz Miharasta, joka lukeutuu ehdottomasti suosikkitekijöideni joukkoon. Molemmat käsittelevät lyhyiden tarinoidensa kautta kuolemaa ja menettämistä, ja hyödyntävät goottilaista kuvastoa ja lolitatyyliä joko tarinoissaan, kuvituksissaan tai molemmissa. Miharan tyyli on kuitenkin sekä piirrosten että tarinoiden osalta huomattavasti persoonallisempaa, ja jos pitää valita oikeasti hyvän tarinan ja tylsän pseudo-BL:n välillä, niin otan kyllä mieluummin sen ensimmäisen. Lienee turha toivoa Miharan tummasävyisten tarinoiden ilmestyvän Suomalaisten markettien hyllyille lähiaikoina, mutta suosittelen lämpimästi tutustumaan etenkin tämän pidempiin sarjoihin kuten DOLL ja The Embalmer. Kyllä ne aika kevyesti yhden pudonneen kuun voittavat.

Mainokset
Avainsanat:

4 kommenttia to “Pudonnut kuu”

  1. Ei oikeastaan muuta sanottavaa, kuin että Mihara on ehdottomasti yksi lemppareistani ikinä koskaan. Parun kuin pieni lapsi lähes aina, kun luen Dollia tai Embalmeria. Se on vaan kaunista. Toivottavasti saadaan Embalmerista joskus enemmänkin kuin se neljä alppaa ulos englanniksi…

    Haha, pelkästään tuon Fallen Moonin kansi on mulle melkoinen turn-off. Valkoinen ja musta enkeli, itkusilmäinen tyttö-uke ja suojelijaseme etc. Sisältö ei tosin näytä yhtä pahalta.

    • Jee, toinen Mihara-fani! *insert virtuaalinen ylävitonen tähän*

      Embalmerin kohtalosta Tokyopopin käsissä on juttua tarkemmin täällä, eli ei kauhean valoisalta näytä. Onneksi on edes skanlaatiot, vaikka mieluummin ottaisin ihan hyllyyni ne sarjan loputkin osat. :/

      Jep, en minäkään Fallen Mooniin olisi kansikuvan perusteella tarttunut, enkä kyllä varmaan tuon muunkaan taiteen perusteella. Vähän liian geneeristä ja tylsää, niin kuin se tarinallinenkin sisältö.

  2. Itseltänikin tuo hyllystä löytyy. (Taidan tosin antaa kaverille ”lahjaksi”.)
    Oudoista nimistä sen verran, että tyypit on kai nimetty joidenkin demonien jne. mukaan.
    Häiritse aika pahasti tätä lukiessani, kun kaikki näytti samalta. Oli kaks pitkätukkaista blondia, oliko ne nyt yksi ja sama vai kaksi eri?
    Jumankekka näitä elämän suuria kysymyksiä.

    Ja juu, moi. Olen blogiasi jo vuoden seuraillut.

    • Hahaha, paras keino hankkiutua eroon kaikesta epätoivotusta on juuri antaa se lahjaksi, koska eihän lahjan saaja vaan voi kieltäytyä. Vaikka sitten se kyllä puree omaan nilkkaan jos lahjavirta alkaa kulkea toiseen suuntaan, itseltänikin löytyy jotain aika onnettomia mangoja hyllystä juuri tämän takia… :D

      Olen kyllä samaa mieltä että tällaisia mangoja lukiessa pääsee aika nopeasti sinne elämän suurien kysymysten äärelle, ja sitten täytyy pyöriä yöllä hereillä kun niihin ei vaan löydy vastauksia. Vaikka pakko myöntää että eivät ne kovin kauaa yleensä mieltä vaivaa, minäkin olin jo kokonaan ehtinyt unohtaa tämän mangan (ja blogikirjoituksen) olemassaolon.

      Moikka vaan sinnekin, kiva että olet viihtynyt blogin parissa :3

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: