Vain minä tunnen TUSKASI

Päätin keväällä hetkellisen mielenhäiriön tuloksena alkaa seurata Odagiri Hotarun mangaan perustuvaa animesarjaa Uragiri wa Boku no Namae o Shitteiru (Petos tuntee nimeni). Iso osa tästä päätöksestä liittyi lähinnä haluuni pysyä kärryillä tämän vuoden BL-animeista, joten suhtauduin sarjaan jo ennen sen alkamista vähintäänkin skeptisesti. Animen alkuasetelma itsessään ei nimittäin vaikuttanut järin ihmeelliseltä: tyttö joka on uudestisyntynyt pojaksi, jotain mystisiä ja yliluonnollisia kykyjä ja päälle vielä tajuttoman kornit ja tylsät hahmodesignit. Ei tästä ainakaan laatua voi seurata. Heikkojen odotusten jälkeen sarjan ensimmäiset jaksot onnistuivat kuitenkin yllättämään melko positiivisesti. Animaatio oli nättiä, ja sarjan juoni ja hahmot vaikuttivat edes etäisesti siltä, että voisihan noista lisääkin haluta tietää.

Kymmenenteen jaksoon mennessä kävi kuitenkin aika hyvin selväksi, että ensivaikutelmani ei olisi voinut olla enempää pielessä. Tietysti sarjan ensimmäisissä jaksoissa oli parempi animaatiobudjetti kuin koko loppusarjassa yhteensä, ja tietysti suurinpiirtein kaikki keskushahmot osoittautuivat veteliksi pallinaamoiksi, joiden tekemisiä seuraa yhtä suurella innolla kuin maalin kuivumista. Poikarakkausjututkin jäävät pelkäksi epämääräiseksi vihjailuksi ja huonosti naamioiduksi fanserviceksi. En yleensä seuraa Urabokun kaltaisia sarjoja juuri siitä syystä, että jos annetaan ymmärtää niin sitten saisi minun puolestani myös ymmärtää antaa. Ei tällaisia sarjoja kukaan kuitenkaan hei katso taiteellisten ansioiden tai mielenkiintoisen tarinan takia.

Uraboku pähkinänkuoressa menee jotakuinkin näin: Yuki on maailmankaikkeuden aneemisin orpo vinkulelupäähenkilö joka tykkää hoitaa lapsia, ja jonka bestis Kanata harrastaa vihannesten photoshoppaamista. Sitten Yukin sisällä piilleet yliluonnolliset voimat pääsevät äkisti valloilleen, ja tämän elämään ilmestyy demonien riivaama kaunainen luokkakaveri, noloihin nahka-asuihin pukeutuva pitkä ja tumma Luka joka oli Yukin poikaystävä tämän entisessä elämässä, sekä itseään Yukin veljeksi väittävä pitkätukkabishi Giou Takashiro. Maisema vaihtuukin pian Tokioksi, harrastukset demonien jahtaamiseksi/lahtaamiseksi ja kaikki uudet kaverit ovatkin jostain entisestä elämästä tuttuja. Vanhoja ystäviä ei kuitenkaan kannattaisi jättää oman onnensa nojaan, minkä Yuki hoksaa viimeistään siinä vaiheessa kun hylätystä Kanatasta äkisti kuoriutuu Giou-klaanin ikiaikaisen vihollisen reinkarnaatio. Sitten seuraa horinaa entisistä elämistä, epäklimaattisia taistelukohtauksia ja muuta yhtä turhaa ja hämmentävää roskaa.

Siis, ihan oikeasti roskaa. Kuvassa näkyy Lukan lemmikkiölli, joka on vuorotellen joko pörröinen chibilohikäärme, nekomimishota tai sparklesusi. Ja sen nimi on Sodom.

Muistan päättäneeni sarjan alkaessa, että katson tätä niin kauan kunnes alkaa vituttaa, ja aika äkkiä alkoikin. Päädyin silti tuijottamaan sitä täydet 24 jaksoa. Vaikka minulla taipumusta junaonnettomuussyndroomaan onkin (eihän tätä blogiakaan muuten olisi olemassa), en kuitenkaan ole niin paha masokisti että kiusaisin itseäni näin huonolla animella, ainakaan näin monen jakson ajan. Mitä siis tapahtui? Lyhyesti sanottuna, Hotsuma ja Shusei.

Jokainen on varmasti edes kerran elämässään lukenut tai katsonut jotain sarjaa, koska ”se oli joskus hyvä ja ehkä siitä vielä taas joskus tulee sellainen. Ehkä”. Urabokun hyvät jaksot voi helposti laskea kahden käden peukaloilla, mutta ilmeisesti sekin oli tarpeeksi koukuttamaan. Näihin hyviin jaksoihin liittyy tietysti varsin olennaisesti tuo mainitsemani parivaljakko. Shippasin Shuseita ja Hotsumaa keskenään alusta saakka, koska ajattelin kerrankin ottaa kököstä fanservicestä irti kaiken minkä saan. Burgerien syöminen yhdessähän tarkoittaa tosirakkautta, ja sitä rataa. Pian kuitenkin huomasin että sarja on ihan oikeasti kehittänyt hahmoille mielenkiintoista taustatarinaa ja yhteistä kemiaa, joka pesee mennen tullen lattioita suunnilleen kaikilla muilla sarjasta löytyvillä ihmissuhteilla. Tästä ei meno katkeransuloisemmaksi ja liikuttavammaksi hevillä muutu: löytyy piilevää epävarmuutta toisen tunteista ja omasta tärkeydestä, ”Haluan aina olla kanssasi” -palopuheita, ja dramaattinen ”Yhyy satutin sua enkä ikinä anna itselleni anteeksi” -kuvio. Puhumattakaan kaikista niistä hienoista, sanattomista hetkistä.

Kuten Arana summasi hyvin omassa Uraboku-tilityksessään, Hotsuma ja Shusei tuntuvat käytöksensä perusteella ihan oikeasti parilta, mitä ei voi juuri sanoa muista animessa näkyvistä pariskunnista. Yuki ja Luka ovat muka kohtalon yhdistämiä ja rakastavaisia entisessä elämässä, mutta Yuki vaikuttaa lähinnä hahmolta, joka ei edes tajua että pojatkin voivat olla keskenään sillai, eikä stoalaisen jäykkä Luka ainakaan edesauta asioita. Toko ja Tsukumo puolestaan ovat omituiset (insesti)sisarukset, joiden välistä suhdetta ei kuitenkaan luodata missään vaiheessa sen ihmeemmin. Shoginpelaajashota Kuroto ja tämän partneri Senshiro saavat sentään yhden kokonaisen jakson taustatarinalleen, mutta sen enempää näihin kahteen ei sitten keskitytäkään. Hotsuman ja Shusein kohdalla mukana on onneksi myös ihan oikeaa hahmon- ja suhteenkehitystä, niin että viimeisessä jaksossa kipeistäkin asioista voidaan jo vääntää vitsiä kahden kesken.

Valitettavasti näiden kahden yhteisten kohtausten rinnalla koko muu tarina ja hahmot tuntuivat sitten entistäkin turhemmilta. Erityisen ärsyttävän sarjasta tekee kaikki se hukattu potentiaali, joka on eksynyt mukaan. Yukin ja Kanatan ystävistä vihollisiksi kohtalon sanelemana -kuvio voisi olla huikean mielenkiintoinen ja koskettava, mutta ei se ole. Demonit ja näiden mättämiskohtaukset voisivat olla kiinnostavia ja jännittäviä, mutta eivät ne ole. Laajasta hahmokaartista voisi nousta esille enemmänkin mielenkiintoisia ja samaistuttavia hahmoja tai suhdekuvioita, mutta… noh, arvaatte kyllä.  Hahmot ovatkin yleensä parhaimmillaan muutaman sekunnin mittaisissa audio-omakeissa, joita kuullaan jokaisen jakson lopussa. Ei ehkä kerro sarjasta mitään positiivista, jos paras hetki keskimääräisessä jaksossa on sen loppuminen, mutta kyseiset pätkät olivat oikeasti niin hauskoja, että perehtyisin varmaan Urabokusta tehtyihin audiodraamoihin jos vain osaisin japania. Animen lopetus itsessään on muuten myös yksi iso ja huono vitsi. En edes tajunnut sarjan päättyneen, ennen kuin luin jostain että tässä se finaalijakso nyt sitten oli. Sopii tietysti aika hyvin sarjan antiklimaattiseen luonteeseen…

Yukin vuorosanat n. 80% ajasta. Voisitko olla jo hiljaa?

Mainokset
Avainsanat:

5 kommenttia to “Vain minä tunnen TUSKASI”

  1. Aamen.

    Kun kämppis tivasi perusteluita sille, että nyt on käsillä jotain ihan hirveää kuraa, näytin hänelle VAIN MINÄ TUNNEN TUSKASI -pätkän. Vastaväitteet loppuivat siihen hajoiluun.

    Hitsi kun ShuuHotsukaan ei onnistunut pelastamaan ihan hirveästi, kun kumpikaan ei saanut tehdä mitään kuin ihan muutamassa jaksossa. Paljon iloa siitäkin hienosta parista, kun seisovat vain tylsinä jossain taustalla. Ja Yuki oli niin inhottava, etten voinut tykätä edes Shuusta ja Hotsusta silloin, kun heidänkin piti olla vinkumassa tämän perään.

    Silti tuntuu siltä, että jotain kredittiä pitäisi sille, että sarja yrittää olla hienoin ja eeppisin asia ikinä. Mutta kun ei pysty kun feilaus korostuu kovan yrittämien takia vaan enemmän…

    • Olisi varmaan itsekin pitänyt tajuta jo ensimmäisen jakson MINÄ TUNNEN TUSKASI -pätkästä, että ei tästä mitään hyvää ole tulossa. :D Taidetaan molemmat olla hieman itsetuhoisia.

      Jep, itsellänikin ropisi hieman kunnioituspisteet hahmoja kohtaan kun kaikki kohkasivat Yukin hyvinvoinnista niin antaumuksella, vaikka toisaalta pidän sitä enemmän tyhmän kirjoituksen kuin hahmojen vikana.

  2. Ei apua, voiko pahemmin lyödä sukupuolirooleilla vasten kasvoja :F Tätä lukiessa tulin tulokseen että tästä pysyn visusti kaukana, ellen sitten halua ryypätä ja keksiä jotain juomapeliä…

    • Älä muuta virka, Yuki on niin stereotyyppinen turha bishounensarjan tyttöhahmo kuin olla ja voi – paitsi että on itsekin poika. Voi ARGH.

      Hahah, juomapelien ystävänä kannatan ideaa lämpimästi! Mutta vain parin jakson erissä ettei tule vaaratilanteita…

  3. Ku mä katoin tän kyseisen animen tän kuun alussa..vasta.. mun tilapäivitys Facebookkiin oli tällänen:
    ”Jossain mielessä oon tyytyväinen ku mulla on menossa vika jakso Uragiri wa Boku no Namae wo Shitteirusta, ku joka hel****n kerta kun Luka pelasti Yukin jostain se ihan ensimmäiseks kysy; ”Are you all right, Yuki?” ja joka vi*tun kerta Yuki vastas: ”Hai”
    Se alkaa käymään hermon päälle! XD XD XD”
    Siinä mun mielipide lyhyesti..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s