Archive for lokakuu, 2010

30/10/2010

Hyvää Halloweenia!

Kirjoittelin vuosi sitten kauhu- yms. aiheisista BL-sarjoista sen verran kattavasti, että tälle vuodelle ei tainnut jäädä enää mitään. Sen sijaan tarjoilen teille muutaman suosikki BL-mangakani aiheeseen sopivan kuvituksen.

Kuvitus: Nakamura Asumiko, Lähde: Gothic & Lolita Bible

 

Kuvitus: est em, Lähde: est emin blogi

My Thoughts on Yaoi toivottelee hauskaa Halloweenia kaikille lukijoilleen!

Mainokset
Avainsanat: ,
21/10/2010

Kuukauden hämmennys: Luomisen tuskaa

Koska Bakuman on tämän syksyn kuumimpia aiheita, ja erilaiset metateemaiset sarjat puhuttavat muutenkin, voin minäkin hypätä kärryyn mukaan ja jakaa hieman aiheeseen liittyvää materiaalia. Bakuman ei nimittäin suinkaan ole ensimmäinen tai ainoa mangakoista kertova manga, vaikka se onkin niistä ehkä mangan tekemiseen parhaiten paneutuva. Tätä kirjoitusta varten kokoamani BL-mangat kertovat siis kaikki mangakoista, mutta niiden fokus on kyllä oikeastaan vähän muualla kuin sarjakuvien piirtämisessä.


Kodaka Kazuma – Not Ready!? Sensei

Sarjan päähenkilönä on mangaka Murakami, joka ei tunnu kykenevän pitämään housuja jalassaan sitten millään. Tyttöystävän lisäksi kierrossa on niin oma miespuolinen assistentti kuin mangakakollegakin, ja työpaikkakin on BL:ää julkaisevassa lehdessä. Murakami ei silti ikipäivänä myöntäisi olevansa homo, mutta kun tyttöystävä jättää ja tämän kohtalo tuntuu shounen-lehdessäkin olevan BL-vaikutteisen sarjan piirtäminen, tosiasioiden tunnustaminen alkaa vaikuttaa yhä fiksummalta ratkaisulta.

Mangan juonenkuljetus on hiukan poukkoilevaa, eikä hahmoistakaan nouse esille erityisen mieleenpainuvia persoonallisuuksia, jos mukaan ei lasketa eri hahmojen käyttämiä päähuiveja, jotka tekisivät True Bloodin Lafayettenkin kateelliseksi. Sarja onnistuu silti olemaan ihan hauskaa seurattavaa, ja se tarjoaa samalla pienen kurkistuksen mangakoiden maailmaan – kaikki hahmot kun ovat joko mangapiirtäjiä, assistentteja tai editoreja. Toisaalta Kodakan olisi toivonut käyttäneen laajemminkin kokemuksiaan nimenomaan BL-mangakana sarjansa aineksina, koska tällaisenaan mangan metatasot jäävät valitettavan yleisluontoisiksi.

 

Haruki Fujimoto – A Morning That Rarely Comes

Tässä lyhyessä tarinassa romanssi syttyy öisin töitä tekevän mangakan ja tämän ikkunasta kajastavaa valoa ihmettelevän postinjakajan välille. Miehet ystävystyvät pikkuhiljaa, mutta postipoika ei ihan hoksaa mangakan piirtämiä fantasiaseikkailuja. Tämä vaihtaakin tyylilajia shounen-seikkailusta romanssiin, ja uuden mangan luettuaan lehdenjakaja huomaa omat lämpimät tunteensa sen tekijää kohtaan.

Söpö oneshotti on söpö, mutta en tiedä voiko siitä juuri muuta kovin kummallista sanoakaan. Itse pidin hauskana yksityiskohtana postinjakajan selkeitä ennakko-oletuksia siitä että mangakat ovat kaikki omituisia nörttejä.

 

Konno Keiko – Shoujo Mangaka’s Love

Tarinan päähenkilö on kokenut, mutta ei järin nimekäs shoujomangaka, jonka kuulemma kannattaisi ottaa sarjoihinsa mukaan homoteemoja lukijakunnan laajentamiseksi. Tunnollinen editori tarjoaakin mangakalle apuaan kokemuksien kartuttamisessa tätä varten. Se, mikä alkaa hapuilevana kokeiluna, muuttuu pian kummankin osalta vakavammiksi tunteiksi toista kohtaan. Väännöltä ja väärinkäsityksiltä ei kuitenkaan vältytä, vaikka mitään suuren suurta draamaa ei olekaan tiedossa.

Lyhyt manga ei tarjoile ihmeempiä yllätyksiä, mutta on ihan mukiinmenevää luettavaa. Kritiikin vastaanottamistakin pohditaan tarinassa välillä lyhyesti, mutta pääasiassa keskitytään päähenkilöiden suhteeseen, jossa tuntuu tuottavan vaikeuksia pitää työ ja henkilökohtaiset asiat erillään. Vähän kuin seuraavassakin mangassa.

 

Kijima Hyougo – Love Mission @

Viaton ja seksuaalisesti kokematon Tomoe piirtää työkseen isotissisiä office ladyjä sisältävää pornomangaa yllättävän uskottavasti, mutta kun seksin lisäksi tarinoissa täytyisi kuvata myös tunteita, mangaka on yhtä kysymysmerkkiä. Kokemusta pitäisi saada, jotta rakkaudesta kirjoittaminen sujuisi. Apuun astuu Tomoen editori, joka koettaa aluksi auttaa tätä löytämään tyttöystävän, mutta suostuu epäonnisten yritysten jälkeen lopulta itse koekaniiniksi romanssiin. Ihan vaan, jotta Tomoe saisi mangaansa lisää uskottavuutta ja ~tunteiden syvyyttä~. Mutta oliko kyseessä sittenkään pelkkä taiteen vuoksi tehty työkeikka?

Kuten Kijiman lyhärit yleensäkin, tämäkin pieni tarina on todella juustoinen ja samalla todella sympaattinen. Pienikokoinen nörttiuke Tomoe ja tämän perään katsova bisnesmiesmäinen editori ovat tietysti BL-hahmoja arkkityyppisimmillään, mutta tässä tapauksessa vanha resepti toimii viihdyttävästi. Viimeistään nyt olen vakuuttunut siitä, että kunhan manga vain valmistuu ajallaan, editorit ovat valmiita auttamaan suojattejaan kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa. Ainakin yaoilandiassa.

12/10/2010

Ensitunnelmat Togainusta

Togainu no chi -animen ensimmäinen jakso on nyt siis ulkona, ja olihan sitä hartaasti ehditty odotellakin. Urabokun jälkeen tosin luulisi minun jo oppineen, ettei kannata odottaa liikoja yhdeltäkään animelta jossa kuu paistaa ja nahkaan verhoutuneet miehet tuijottelevat toisiaan silmiin. Siitä huolimatta uskalsin toivoa Togainusta animesyksyni pelastajaa. Mutta mitä ensimmäisestä jaksosta lopulta jäi käteen kaiken hypetyksen jälkeen?

Jakso ainakin alkaa sopivan kohtalokkaissa merkeissä, kun kadut täyttyvät punaisista lammikoista ja taustalla kertojanääni käy läpi sarjan alkuasetelman (kolmas maailmansota ja Japanin jakautuminen) kohtalaisen kryptisesti. Lupaavalta näyttää! Pian tunnelma kuitenkin lässähtää, kun alkutunnarina pärähtää soimaan geneerisen tylsä jrock-rallatus, eikä ensimmäinen tappelukohtauskaan herätä juuri intohimoja. Sivuhahmodesignit ovat aika hirveitä, eikä animaation tasokaan aina päätä huimaa. Trailerin perusteella olisin ehkä odottanut jotain hiukan… päräyttävämpää.

Jakson puolivälin paikkeilla tapahtuu kuitenkin käänne parempaan. Kun syyttömänä murhasta tuomittu Akira viskataan yksin lainsuojattomaan rauniokaupunki Toshimaan, on kuin koko sarjan maailma heräisi äkkiä eloon. Toisin kuin aiemmin näytetyllä Akiran harmaalla kotikaupungilla, tuntuu Toshimalla olevan aivan oma luonteensa ja tunnelmansa: valtava kuu paistaa punaisella taivaalla, runneltuja rakennuksia on joka puolella silmänkantamattomiin, eikä rapistuvan betoniviidakon keskellä tunnu olevan juuri mitään tai ketään. Pian käy kuitenkin selväksi, että näitä katuja kansoittavat itsensä mystisellä huumeella suonikkaiksi pumpanneet murhanhimoiset piripäät. Onko edes tappelukisoissa hyvin pärjänneellä Akiralla mitään mahdollisuutta selvitä täällä?

Vaikka anime pysyttelee turvallisen välimatkan päässä pornontäyteisestä alkuperästään, mukaan on myös tungettu pari pientä nyökkäystä fujoshiyleisön suuntaan. Nähtäväksi jää, pysyykö sarja jatkossa enemmän asialinjalla vai harrastetaanko fanipalvelua ekstensiivisemminkin. Itse odotan hahmojen väliseltä interaktiolta eniten lähinnä komeita turpasaunoja, vaikka ei muunkaanlaisen kontaktin ottaminen välttämättä pahasta olisi. Mystiset huumeet ja ekstensiivinen väkivalta on kuitenkin yhdistelmä, joka on jo aiemmin todettu erittäin toimivaksi erilaisissa pseudo-BL-sarjoissa (Banana Fish, Wild Adapter), joten pelkästään niillä eväillä Togainun luulisi pääsevän aika pitkälle.

Japanintaidottomana tietoni alkuperäisen pelin varsinaisesta juonesta ja hahmonkehityksestä ovat aika viitteellisiä, enkä siis uskalla kauheasti kommentoida animen peliuskollisuutta. Ensimmäisen jaksonsa perusteella animesarjaa voi kuitenkin jo pitää mielenkiintoisemmin tehtynä adaptaationa kuin Suguro Chayamachin taiteilemaa mangaa, jota Tokyopop on julkaissut tähän mennessä viisi osaa. Sarjakuvaversio ei tunnu lähtevän liikkeelle ensimmäisten osiensa aikana sitten millään, eikä oikeasti innostavia hetkiä ole mahtunut mukaan kuin hetkittäin. Anime puolestaan onnistui haparoivan alkunsa jälkeen koukuttamaan ainakin allekirjoittaneen välittömästi, ja vaikka tarinassa liikutaan koko ajan eteenpäin, jätetään tunnelmoinnillekin hyvin aikaa. Toivottavasti sama pysyy yllä myös tulevissa jaksoissa. Tällä hetkellä fiilikseni sarjasta voi siis summata aika hyvin kolmella sanalla: Fuck yeah Togainu!

08/10/2010

Imperiumin vastaisku

Englanninkielisessä BL-yhteisössä eletään nyt jännittäviä aikoja. Skanlaatioryhmä toisensa jälkeen on poistanut sivuiltaan osan käännöksistään sen jälkeen, kun japanilainen Libre -kustantamo alkoi syyskuussa lähetellä Cease & Desist -kirjeitä monille merkittävimmille fanikäännösryhmille. Nekin, jotka eivät vielä osuneet Libren lakimiesten tutkaan, ovat jo päättäneet lopettaa kustantamon julkaisemien mangojen kääntämisen ja levittämisen sekä madaltaneet profiiliaan ja tiukentaneet sääntöjään huomattavasti. Käytännössä tämä vaikuttaa tavalla tai toisella koko englanninkieliseen BL-fandomiin, sillä kustantamo on alansa suurin, ja esimerkiksi pelkästään eri BExBOY -lehdissä ilmestyneitä sarjoja on yhteensä satoja.

Vaikka Libren toimet voi laskea osaksi yleisempää trendiä, johon liittyy manga- ja animeteollisuuden herääminen tuotostensa warettamiseen, on kustantamon toimien takana muutakin kuin yleistä paheksuntaa ja abstraktia ahdistusta. Monet japanilaisista mangakustantamoista ovat aiemmin kuitenkin olleet kiinnostuneita lähinnä kotimaassaan tapahtuvasta mangan nettilevityksestä, eivät niinkään länsimaisten fanien amatöörikäännöksistä. Libre kokee kuitenkin nimenomaan skanlaatiot suorana uhkana itselleen, sillä se on alkanut tänä vuonna julkaista sarjojaan sähköisessä muodossa Amazonin Kindle -lukulaitteelle. Tällä hetkellä julkaisutahti tai -valikoima ei vielä päätä huimaa, vaikka tarjolla on mangaa niinkin tunnetuilta tekijöiltä kuin Youka Nitta, Nase Yamato ja Haruka Minami. Kaikista ukaaseista päätellen Libre ja tämän omistava Animate aikovat panostaa nettilevitykseen ihan tosissaan, joten valikoima toivottavasti paranee jatkossa huomattavasti.

Mitä tämä sitten tarkoittaa tulevaisuuden kannalta? Fanikääntäjät jättävät tästedes Libren tuotokset rauhaan koska fanit voivat laillisesti ladata lempisarjansa suoraan Kindleensä tai koneelleen, ja ruoho laulaa, linnut kasvavat ja aurinko paistaa fujosheille ympäri maailman? No ei nyt ihan niinkään. Libren kauppamallissa on nimittäin vielä kehittämisen varaa, eikä fanien vastarinta yhtiön toimia kohtaan ole ollut mitenkään pientä. Yksi ongelmista on julkaisujen hinta: yli viisi dollaria yhdestä luvusta mangaa tuntuu aika suolaiselta, kun kokonaisen BExBOY-lehden hinta Japanissa on 630 jeniä eli alle kahdeksan euroa, ja yhden lisensoidun mangapokkarinkin hinta jotain kymmenen dollarin luokkaa. Kuka sanoi että aineettomat tuotteet olisivat edullisempia? Myös julkaisuformaatti saattaa muodostua ongelmaksi, kun sähkökirja on monelle vielä vieras ja outo asia, ja Amazonissa myytävät sähkökirjat sopivat tietysti vain Amazonin omiin Kindle-laitteisiin. Onneksi Kindle-lukijaohjelman saa sentään ladattua tietokoneelleen ilmaiseksi, jos ei houkuta panostaa yli 150 dollaria yhden tempun laitteeseen, joka luultavasti on pian jo vanhaa teknologiaa sähkökirjaformaatin jatkuvan kehityksen takia.

Myös esikatselumahdollisuus on Libren Kindlelle myytävässä mangassa aivan perseestä. Teoriassa mistä tahansa sähköisestä teoksesta voi Amazonin sivuilla ladata pienen ilmaisnäytteen, mutta sen koko määräytyy teoksen sivumäärän perusteella. Kokonaisissa mangapokkareissa tämä ei ole ongelma, ja esimerkiksi amerikkalaisen June Mangan Kindle-tuotteista saa ilmaiseksi noin 15 sivun verran maistiaisia. Suurin osa Libren myymistä teoksista on kuitenkin yksittäisiä lukuja, joten ilmaisnäytteiden sivumäärä rajoittuu keskimäärin kolmeen. Käytännössä palvelusta ei siis ole ostajalle mitään hyötyä, kun näytteet koostuvat erilaisista ”mangaa luetaan tähän suuntaan” ja ”tämä sarjakuva on vain yli 18-vuotiaille” -huomautussivuista. Tällainen malli tuskin ilahduttaa kuluttajia, jotka ovat tottuneet arvioimaan ostoksensa hyvinkin tarkkaan. Kirjakaupassakin voi selata koko kirjaa, ei vain sen ensimmäistä kolmea sivua.

Juuri esikatselumahdollisuuden evääminen kismittää monia faneja, joiden ostopäätökset perustuvat usein pitkälti skanlaatioiden lukemiseen. Yleensä fanikäännökset tuntuvatkin vaikuttavan BL-mangan menekkiin länsimaissa lähinnä positiivisesti, sillä useimmat fujoshit ovat keräilijäluonteita jotka mielellään tukevat suosikkimangakoitaan myös rahallisesti. Tätä mieltä oli myös eräs ranskalainen harrastaja, joka Libren toimista tuohtuneena lähetti näille avoimen kirjeen, jossa ilmoittaa entisenä uskollisena asiakkaana olevansa hyvin järkyttynyt kustantamon toiminnasta ja laittavansa koko lafkan tästä lähin boikottiin. Samaiselta sivustolta löytyy myös sekä ranskalaisen Asuka-kustantamon kommentti että Libren itsensä vastaus (tai pikemminkin epävastaus) kirjeeseen. Ainakin siitä käy hyvin selväksi, ettei yhtiö salli omistamansa materiaalin laitonta levittämistä missään muodossa, etenkään nyt kun se panostaa nettijulkaisemiseen.

Vaikka joidenkin mielestä Libren asenne koko tapaukseen on asiakkaita epäkunnioittava ja rahanahne, en itse jaksa kauheasti paheksua tai tuomita kustantamon toimintaa. Kuten joku toimittaja aikanaan totesi erään hakukonejätin Kiinan-seikkailuista: ei Google ole hyvä tai paha, se on pörssiyhtiö. Sama pätee kaikkiin muihinkin bisnestä tekeviin yrityksiin. Vaikka asiakkaiden pitäminen tyytyväisenä yleensä auttaa rahan takomisessa, on etenkin Libren kaltaisella, alansa suurimmalla kustantamolla varaa valita asiakkaansa. Fanikäännösten kautta mangaan tutustunut sukupolvi saisi minun puolestani välillä myös muistaa, etteivät skanlaatiot ole mikään jokamiehenoikeus, vaan laitonta toimintaa, joka on saanut jatkua koska kustantamoilla ei ole aiemmin ollut kiinnostusta tai keinoja sen kitkemiseksi. Fanikääntäminen olikin kohtalaisen harmitonta toimintaa, ennen kuin homma levisi reisille Onemangan kaltaisten aggregaattisivustojen yleistyttyä pari vuotta sitten.

Aikanaan yksittäiset skanlaatioryhmät poistivat lisensoidut sarjat sivuiltaan oma-aloitteisesti, eivätkä siis juurikaan häirinneet englanninkielisiä mangamarkkinoita toiminnallaan. Massiivisilla manganlukusivustoilla tällaiset herrasmiessäännöt kuitenkin heitettiin nurkkaan, ja helppoutensa takia niistä tuli monille pääasiallinen paikka lukea mangaa. Sivustot paisuivat lopulta niin suuriksi, etteivät ne voineet olla herättämättä huomiota, ja saavat siis syyttää tasan itseään siitä, että mangateollisuus sai pian tarpeekseen niiden toiminnasta. Japanissa meno on ollut vielä urpompaa, kun netissä yhä laajemmin leviävät mangaskannit ovat monesti tulleet kustantamoiden ja tekijöiden tietoisuuteen lukijoiden itsensä kautta. Kertoisitko sinä suosikkipiirtäjällesi, että luet tämän töitä laittomasti netissä? Jotkut japanilaiset fanit ovat tehneet juuri näin, ja mangakoiden reaktiot ovat olleet vähintäänkin paheksuvia.

Vaikka asenne Japanissa leviäviä laittomia skanneja kohtaan olisi ankarakin, jotkut myös tajuavat, mistä skanlaatiotoiminnassa pohjimmiltaan on kyse. BL-mangaka Okadaya Tetuzoh kertoo kirjeessään Nakama-käännösryhmälle ymmärtävänsä fanikäännösten auttavan mangakan promotoinnissa ruohonjuuritasolla, ja on iloinen siitä että saa lukijoita myös ulkomailla. Hän kuitenkin muistuttaa, että tällainenkin toiminta on silti laitonta ja siksi tuomittavaa. Koska kustannusyhtiö omistaa kustantamiensa teosten tekijänoikeudet, ei kellään, edes sarjan tekijällä itsellään, ole oikeutta levittää niitä missään muodossa ilman kustantamon lupaa.

Kaikista puutteistaan huolimatta Libren yritykset myydä mangaa sähköisessä muodossa tuntuvat olevan askel oikeaan suuntaan, ja yhtiön mallista löytyy myös paljon hyvää. Libre kustantaa ja käännättää mangansa Kindleä varten itse, ilman ulkomaalaisten kustantamoiden tuomia välikäsiä. On myös äärimmäisen fiksu veto tarjota harrastajille palvelua siellä missä he jo ovat, eli netissä, ja tavalla joka on jo ainakin teoriassa tuttu, eli sähköisenä. Myös luku kerrallaan -formaatti on skanlaatioita lukeneille jo valmiiksi tuttu, ja lyhentää kuluttajien odotusaikoja kun kääntäjän ei tarvitse saada valmiiksi koko pokkaria ennen kuin sen voi julkaista. Sähkökirjaformaatti sopii myös erinomaisesti pienemmille yleisöille suunnatun materiaalin julkaisuun, ja näkisin sen tulevaisuudessa järkevänä kanavana esimerkiksi englanniksi käännettyjen BL-ranobejen julkaisuun. Jos Libre siis vielä joskus alkaa julkaista Kindle-kaupassaan omiin mieltymyksiini vähän paremmin sopivaa mangaa kuin nyt, voisin hyvin kuvitella päätyväni maksavaksi asiakkaaksi, etenkin jos systeemi (ja hintataso) kehittyy vielä hieman järkevämmäksi. Kindle-kuvakkeet eivät ehkä näytä tietokoneen ruudulla yhtä hienoilta kuin kirjat hyllyssään, mutta kohtuuhintainen ja helppo tapa tukea lempimangakoitani houkuttelee kyllä.

Tältä näyttää Kindle Macilla

Tietysti on aika mahdoton ajatus, että kustantamo toisi Kindle-kauppaansa kaikkia, tai edes suurinta osaa omistamistaan sarjoista. Käytkö tässä pian niin, että länsimaalaisilta faneilta jää tulevaisuudessa bongaamatta monta hyvää tarinankertojaa ja piirtäjää, kun Libre ei julkaise kaikkia sarjojaan englanniksi eivätkä fanikääntäjät uskalla koskea niihin pitkällä tikullakaan? Tuskin sentään, onneksi. Jo nyt monet ovat alkaneet puhua kaipuustaan niihin aikoihin kun skanlaatiot levisivät lähinnä IRCissä ja muiden hyvin suljettujen kanavien kautta, ja siihen suuntaan monet käännösryhmät tulevat luultavasti pian taas kallistumaan. Oikeustoimien pelko pitää varmasti ihmiset hetken aikaa erossa Librestä, mutta ei ole mitenkään epätodennäköistä, että kunhan ne kuuluisat C & D -kirjeet ovat ehtineet pölyttyä tarpeeksi kauan, joku alkaa taas kääntää ja levittää kustantamon sarjoja. Sähköinen julkaisuformaatti on tietysti myös äärettömän altis laittomalle levittämiselle, ja siinä vaiheessa kun sitä alkaa tapahtua, Libren täytyy vain toivoa että Amazonin systeemi on käyttäjille kätevämpi ja mieluisampi kuin Piratebayn verkkokaupassa vierailu.

Samaan kannattaisi muidenkin mangakustantajien pyrkiä. Itse ainakin toivon, että kustantamot olisivat huomanneet manganlukusivustoissa loistavan markkinaraon, ja alkaisivat itse tuottaa samankaltaisia, helppokäyttöisiä palveluita mangan lukemiseen laillisesti sähköisessä muodossa. Kysyntäähän riittäisi vaikka kuinka: esimerkiksi Onemanga ylsi aikanaan Googlen tekemälle tuhannen suosituimman nettisivuston listalle. Laitonta lataamista ei voi kitkeä kieltämällä sitä, mutta siinä vaiheessa kun laillisen tuotteen käsiinsä saaminen on helpompaa ja laatukin on parempi kuin piraateissa, muuttuu ostaminen äkkiä houkuttelevammaksi kuin warettaminen. Siihen on Librelläkin vielä pitkä matka, mutta ainakin se yrittää tarjota laittomalle lataamiselle edes jotain konkreettista vaihtoehtoa, toisin kuin monet kollegansa.