Kuukauden hämmennys: 31 yön tarinoita

Marraskuu, tuo kuukausista pimein ja masentavin. C-vitamiinin napsimisen ja jouluostoksien etukäteen panikoimisen lisäksi kuukautta elävöittää vuotuinen NaNoWriMo -kirjoitustapahtuma. Toiset vihaavat ja toiset rakastavat sitä, mutta varmaa on, että ainakin fanficeihin keskittyneissä fandomeissa siltä on ollut melko mahdotonta välttyä. NaNoWriMo-sanahirviö on lyhenne sanoista National Novel Writing Month, vaikka Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt tempaus onkin nykyään ihan reilusti kansainvälinen, toisin kuin nimi antaisi olettaa. Nanon idea on varsin yksinkertainen: tarkoitus on saada 30 päivän aikana kirjoitettua 50 000 sanan mittainen lyhyt romaani. Voittajille, eli kaikille niille jotka saavat tuon tarvitun sanamäärän täyteen, on luvassa hyvää mieltä ja tietysti enemmän tai vähemmän valmis, ihan itse tehty romaaniluonnos, jota voi sitten halutessaan editoida rankalla kädellä valmiiksi kirjaksi tai jättää sen lojumaan pöytälaatikkon perukoille ikuisiksi ajoiksi. Itse lähdin tänä vuonna projektiin mukaan etsimään itselleni uusia haasteita (en ole kirjoittanut minkäänlaista fiktiota ainakaan viiteen vuoteen), ja nyt kolmannella viikolla sanasaldo näyttääkin jo varsin mukavalta: kirjoitettavia sanoja on jäljellä enää alle 9000.

Vaikka olenkin siis käyttänyt suurimman osan vapaa-ajastani joko kirjoittamiseen tai taustatyön tekemiseen, on minulle toki edelleen jäänyt aikaa myös BL:n lukemiseen silloin tällöin. Ja mikäpä manga sopisikaan nanoilun kaveriksi paremmin kuin Homerun Kenin Sanjuu Ichiya eli Kolmekymmentäyksi yötä? Viiden luvun mittaisesta mangasta on tällä hetkellä fanikäännetty vasta ensimmäinen luku, mutta se onnistuu yksinäänkin olemaan kiehtovaa luettavaa.

50- ja 60- lukujen vaihteeseen sijoittuva tarina kertoo köyhästä kirjailijasta, Osamusta, jonka vuokraemäntä saa lopulta tarpeekseen tämän rahattomuudesta ja heittää tämän pihalle kun kuuden kuukauden vuokrarästejä ei näy eikä kuulu. Työtön ja rahaton Osamu on siis nyt myös asunnoton, eikä hänellä ole enää juurikaan toivoa ehtiä osallistumaan suureen kirjoituskilpailuun, jonka pääpalkintona olisi mukava summa riihikuivaa käteistä. Kalmanraja kilpailuun lähetettäville teksteille on nimittäin jo kuukauden päästä, eikä luomistyötä ainakaan nopeuta se, ettei Osamulla ole edes kattoa päänsä päällä. Aivan sattumalta hän kuitenkin törmää vanhaan opiskelutoveriinsa Tatsuoon. Siis ihan sananmukaisesti törmää, sillä Tatsuo juoksee vahingossa Osamua päin keskellä tietä.

Kun Tatsuo saa kuulla vanhan ystävänsä ahdingosta, hän tarjoaa tälle perheensä talosta tasan kuukaudeksi majapaikkaa täysihoidolla, jotta tämä voi keskittyä voittajaromaaninsa kirjoittamiseen täysin rinnoin. Sopimuksessa on kuitenkin yksi ehto: Osamun on toteltava Tatsuota kaikessa mitä tämä sanoo, tai järjestely loppuu siihen paikkaan. Kirjailija on enemmän kuin kiitollinen saamastaan avusta, mutta tämän mieleen alkaa väkisinkin nousta kysymyksiä. Miksi hän ei saa jutella talossa kenenkään, edes palvelijoiden kanssa, tai lähteä Tatsuon huoneesta kuin hätätilanteissa? Miksi Tatsuo aivan selvästi itki, kun he törmäsivät toisiinsa kadulla? Ja ehkä tärkein kaikista: miksi Tatsuo yllättäen pyytää (tai ennemminkin pakottaa) Osamun harrastamaan kanssaan seksiä, ja käskee sitten vain unohtamaan koko tapauksen? Voiko tämän kaiken keskellä kukaan saada aikaiseksi kirjallista mestariteosta?

Tarinan miljöö on samalla viehättävän ajaton ja silti selkeästi vanhanaikainen. Osamu kirjoittaa kirjaansa käsin ruutupaperille ja kaikki ovat pukeutuneet hyvin muodollisesti, oli kyse sitten japanilais- tai länsimaalaistyylisistä vaatteista. Hahmot ovat hieman vanhempia kuin Homerun Kenin mangoissa yleensä, minkä vuoksi tämän piirrostyylikin tuntuu eroava hieman siitä mihin yleensä olen tottunut. Ruutujaot ja yksityiskohdat ovat kuitenkin kohdallaan kuten aina, ja vaikka tiivis tarinankuljetus ei jätäkään kovin paljon tilaa ylimääräiselle fiilistelylle, on kerronta silti ilmavaa. Aiheesta huolimatta kovin paljon painoarvoa ei anneta Osamun luomistyölle, lukuunottamatta yhtä kohtausta jossa Tatsuo kritisoi tämän luonnosta. Aihe ja juoni on Tatsuon mielestä höpöä, mutta hän rakastaa silti Osamun kirjoitustyyliä jolla on aivan omanlaisensa rytmi ja tempo. Samaa voisi sanoa Homerun Kenin itsensä töistä, jotka tuppaavat vähän liiaksikin olemaan sekavaa fantasiahöttöä tai kissankorvasaabisua, vaikka tällä on visuaalinen puoli ja tyyliseikat hallussa paremmin kuin monilla kollegoillaan.

Sanjuu Ichiya edustaa mangakan tuotannossa hieman kypsempää ja dramaattisempaa puolta, josta itse pidän kaikkein eniten. Jään siis innolla odottamaan, miten Osamun ja Tatsuon tarina päättyy, ja väännän siinä sivussa lopetuksen myös omalle kirjoitusprojektilleni. Onnea loppurutistukseen myös kaikille muille nanoilijoille, jos lukijoideni joukosta sellaisia löytyy!

Mainokset
Avainsanat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s