Archive for joulukuu, 2010

15/12/2010

15. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

15. BL-manga josta aluksi pidit, mutta johon lopulta petyit

Ihan aluksi haluan siteerata Oscar Wildea.

”There is no such thing as a moral or an immoral book. Books are well written, or badly written.”

Pyrin yleensä arvottamaan teoksia nimenomaan tuolla perusteella, mutta tässä tapauksessa jouduin tekemään poikkeuksen. Mieleeni ei tullut yhtään toista tarinaa, johon olisin nimenomaan pettynyt yhtä pahasti, vaikka pettymyksen aiheuttajana olikin enemmän tarinan sanoma kuin sen varsinainen laatu.

Vastaukseni on siis Kumota Harukon oneshot-manga Mimi-kun no Boy no Kisetsu. Luettuani mangakan söpöä, yksinhuoltajaisästä ja tähän ihastuvasta miehestä kertovaa Nobara -sarjaa ajattelin ottaa selvää tämän teoksista vähän laajemmin, ja törmäsin tähän hauskannäköiseen lyhyeen tarinaan.

Mangan päähenkilö on ”hieman” ilmapäinen mutta herttainen Mimi, joka BL:lle todella poikkeuksellisesti on korjauleikkauksesta haaveileva transtyttö. Hän on hiljattain muuttanut Tokioon, ja sinne saapumisestaan lähtien Mimi on ollut ihastunut läheisessä baarissa työskentelevän Kaoruun. Matkassa on kuitenkin yksi mutta – Kaoru on homo, ja Mimi puolestaan tyttömäinen tyttö. Tästä huolimatta he päätyvät suutelemaan Mimin syntymäpäiväjuhlien päätteeksi, mutta varsin pian Kaoru toteaa, ettei voi tehdä tätä tytön kanssa.

Tämän jälkeen seurasin tarinan kulkua kauhunsekaisen hämmästyksen vallassa. Mimi nimittäin päättää pestä meikkinsä, leikata tukkansa ja vaihtaa vaateparren miehekkäämpään. Ja voilà, kyllä nyt Kaorulle kelpaa. Vaikka tämä itsekin toteaa Mimille, että eikö tämä nyt ole pelkkää itsepetosta kun olet oikeasti kuitenkin tyttö, Mimi vastaa iloisena, ettei se haittaa koska maailmassa tärkeintä on Kaoru.

Mitä. Vittua.

Pahoitteluni jos jonkun mielestä ylireagoin, mutta sen lisäksi että mangasta tulee ”hieman” transfobiset fibat, sen sanoma on aika hirveä muutenkin: on ihan ok lakata olemasta oma itsensä, jotta tulisi rakastetuksi. Mitä oikein ajattelit, Kumota Haruko? Lopetus tuntuu erityisen ikävältä siksi, että tarina alkaa niin söpönä ja harmittomana. Odotin sen myös pysyvän sellaisena, mutta jouduin pettymään aika karvaasti.

Mainokset
Avainsanat:
14/12/2010

14. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

(Huomasin muuten statseista, että kalenterin sisältö on saanut kommenttia muillakin nettisivuilla. o: Kyllä tänne blogiin saa myös tulla kommentoimaan, mielelläni juttelisin BL-hommista aina enemmänkin.)

14. BL-manga josta pidit, vaikka et tykännytkään taiteesta

Jos Gravitationin varhainen taide saisi lapsia Banana Fishin juonen ja hahmojen kanssa, tuloksena olisi Setona Mizushiron 1999nen 7 no Tsuki Shanghai (”Heinäkuu 1999 Shanghaissa”). En tiedä olisinko koskaan löytänyt sarjaa tai kiinnittänyt siihen mitään huomiota, ellei Arana olisi valinnut sitä esiteltäväksi Desuconin BL-luennolle. Hyvä että valitsi, sillä köykäisen ja haparoivan ysärityylisen taiteen takaa paljastuu intensiivinen ja taidokkaasti rakennettu tarina.

”Romeo ja Julia kiinalaisilla homogangstereilla” kuvaa mielestäni edelleen mangan asetelmaa varsin osuvasti. Shanghain alamaailmaa pitää hallussaan kaksi jengiä, joiden välit ovat kiristymässä. Dawu ja Xiaoxue ovat vastakkaisten jengien jäseniä, mutta kun he kohtaavat ensi kertaa Qixi-juhlan aikaan, he eivät vielä tiedä sitä. Miehet tuntevat alusta alkaen outoa vetoa toisiinsa, mutta kun he seuraavan kerran tapaavat, on molemmille ehtinyt jo käydä selväksi että he ovat toistensa vihollisia. Tästä piittaamatta he jatkavat tapailua salaisessa paikassa, johon vain heillä kahdella on avain.

Aluksi Dawu ja Xiaoxue eivät puhu toisilleen melkein sanaakaan, sillä pelkkä asioiden ääneen sanominen voisi rikkoa heidän hauraan suhteensa. Ja mitäpä puhuttavaa heillä edes olisi, sillä kumpikin on uskollinen omalle jengilleen eikä aio kertoa afääreistään viholliselle – vaikka kuinka jakaisi sänkynsä tämän kanssa. Samalla molemmat tietävät että joutuvat luultavasti ennemmin tai myöhemmin tappamaan toisensa, eikä tästä suhteesta voi muutenkaan koskaan tulla mitään. Mikään ei kuitenkaan voi estää heitä rakastumasta toisiinsa samalla kun asiat heidän ympärillään alkavat levitä käsiin peruuttamattomasti.

Porukkaa lakoaa molemmin puolin, eikä aina ole lainkaan varmaa, kuka ampui ja ketä ja miksi. Xiaoxuen lapsuudenystävä Yichun on valmis tekemään mitä tahansa tätä suojellakseen, eikä jälki ole kaunista. Mikä on tärkeintä, uskollisuus omaa jengiä, ystävää vai rakasta kohtaan? Vaikka monet hahmot näyttävät toimivan oman ryhmänsä nimissä, heidän lojaliteettinsa perustuu aivan muihin asioihin. Eikä Dawu suinkaan ole ainoa, joka käy tapailemassa vihollista salaa.

Jos minulla olisi tapana pureskella kynsiäni, ne olisivat varmaan riekaileina mangan viimeisten lukujen jälkeen. Tarinan rytmitys pysyy kasassa loppuun saakka, eikä lukijalle anneta juurikaan aikaa hengähtää ennen kirjaimellisesti räjähtävää loppuratkaisua. Poikkeuksen muodostavat Dawun ja Xiaoxuen harvat rauhalliset hetket, jotka muuttuvat loppua kohden yhä katkeransuloisemmiksi. Kaiken tappamisen keskellä he voivat vain haaveilla siitä, että jonain päivänä voisivat kävellä yhdessä auringonpaisteessa. Joskus yksinkertaiset unelmat ovat niitä kaikkein saavuttamattomampia.

Vaikka Setona Mizushiro ei vuonna 1996 vielä osannut oikein piirtää, hän osasi kyllä kertoa tarinoita ja tehdä hyvää sarjakuvaa. Puutteelliset piirtotaidot tekevät tarinasta silti paikoittain hankalaa seurattavaa, kun tietyt hahmot muistuttavat toisiaan vähän liikaa niin kasvoiltaan kuin hiuksiltaankin. Tämä on kuitenkin ainut negatiivinen asia, jonka voin 1999 Shanghaista sanoa. Ja vaikka taide on aika karua, silläkin on hetkensä ja se sopii tarinaan yllättävän hyvin.

Avainsanat:
13/12/2010

13. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

13. BL-manga josta et pitäny, vaikka taide oli hienoa

Suzuki Tsutan A Strange and Mystifying Story sopii tähän kohtaan oikein hyvin. En varmaan edes muistaisi koko mangan olemassaoloa, ellen olisi nimenomaan ostanut sitä hyvissä aikeissa. Olin heräteostosherkässä tilassa selailemassa Fantsun ylähyllyä ja päätin tukea sekä suomalaista mangakauppaa että tuttua mangakaa, kun tykkään kuitenkin Suzuki Tsutan piirrostyylistä vaikka en häneltä kovin montaa mangaa olekaan lukenut. En normaalisti ole kovin kiinnostunut nekomimiestetiikasta, mutta päätin kerrankin olla avarakatseinen. Taidehan oli joka tapauksessa nättiä.

Mangan alkuasetelma ei huimaa omaperäisyydellään, mikä ei vielä itsessään haittaa, sillä kuluneimmistakin lähtökohdista voisi rakentaa mielenkiintoisen tarinan. Päähenkilö Akio perii siis kuolevalta isoisältään sudenkorvaisen suojelijademonin, jonka tehtävänä on parantaa Akio jostain ~mystisestä~ sairaudesta (tai jos sairauden nimi jossain mainitaan niin en sitä ainakaan muista eikä se pikaisella selailullakaan selvinnyt). Tässä vaiheessa varmaan jo arvaatte, millä keinoin demoni Akion parantamisen hoitaa, joten ei siitä taas sen enempää. Akio ei tietenkään arvosta koska yhyy noloa ja kamalaa, mutta kiintyykin sitten ajan kuluessa demoniin, ja… miksi edes vaivaudun kertomaan, samantyylinen juonikuvio löytyy noin kiljoonasta muustakin sarjasta.

On suorastaan uskomatonta, miten epäoriginaali Suzuki Tsuta on onnistunut olemaan mangaa luodessaan. Hahmot ovat yhdentekeviä, tarina yhdentekevä, kaikki on yhdentekevää. Mangan ainoa hyvä puoli voisi olla seksikohtaukset, mutta niitäkään ei ole tarpeeksi jotta tätä niiden vuoksi kannattaisi selailla. Pokkarin lopussa on sentään kaksi lyhyempää erillistä tarinaa jotka ovat ihan viihdyttäviä. Juné Manga on julkaissut sarjaa kaksi osaa, itse olen lukenut vain sen ensimmäisen enkä tosiaan ole aikeissa hankkia jatkoa. En vaikka taide olisi kuinka kivaa.

Avainsanat:
12/12/2010

12. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

12. BL-manga jota ei ole lisensoitu, mutta jonka pitäisi olla

Tietysti aika moni täällä esittelemistäni mangoista ansaitsisi tulla lisensoiduksi, mutta yritän nyt olla vähän vähemmän ympäripyöreä. Koska en siltikään osaa valita vain yhtä, vastaan että mitä tahansa Nakamura Asumikolta.

Olin aiempien harvojen lukukokemusten perusteella vähän nihkeänä mangakan tarinoiden suhteen, mutta Doukyusein jälkeen olen lukenut hänen tuotantoaan aivan uusin silmin ja ihastunut Nakamuran taiteen lisäksi täysillä myös hänen kerrontatyyliinsä. On oikeastaan aika hämmentää huomata miten tämä osaa luoda niin monenlaisia tarinoita, yllättävän synkistä ja vinoutuneista (Copernicus Breath, Double Mints) aina ihanan söpöihin ja viattomiin (Doukyusei, Non-non) ja kepeän hauskoihin (Anata no tame nara doko made mo). Vaikka Nakamuran tyyli erottuu selkeästi BL-valtavirrasta, on hänellä mielestäni paljon tarjottavaa sekä perus-BL:n ystäville että jotain vähän erikoisempaa etsiville.

Näin monipuolinen mangaka ansaitsisi siis ehdottomasti tulla tunnetummaksi myös länsimaissa. Nakamuran taide on toinen tärkeä syy sille, miksi häneltä voisi minun puolestani julkaista oikeastaan ihan mitä tahansa. Vaikka tarina ei jostain syystä kovin ihmeellinen olisikaan, niin jäljelle jäävät aina kuvat joita voi tuijotella loputtomiin. Oikeasti hyvännäköiset julkaisut tuntuvat olevan jenkkikustantajilla aika vähissä, joten vaihtelu virkistäisi silläkin saralla.

Avainsanat:
11/12/2010

11. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

11. BL-manga, josta häpeät tunnustaa pitäväsi

Noloushan on oikeasti tietysti aina vain pään sisällä, eikä rakastamiaan asioita pitäisi häpeillä. Itselläni on siitä huolimatta kaikki kaapit täynnä erinäisiä guilty pleasure -salaisuuksia, jotka eivät ainakaan omasta mielestäni välttämättä kestä päivänvaloa kovin hyvin. Näihin kuuluvat myös Yuzuha Ougin mangat, etenkin tämän Darling -sarja, joka edustaa aika monia asioita joista en BL:ssä yleensä edes tykkää. Vaan mihinkä homohaukka höyhenistään pääsisi? Sitä paitsi välillä on ihan kiva myöntää tykkäävänsäkin asioista ainaisen nuivailun sijaan.

Periaatteessa koko manga on siis yhtä suurta yaoiklisettä. Rio on äärimmäisen stereotyyppinen herkkä ukeboitsu joka ei osaa tehdä mitään itse, ja Tomo puolestaan perinteisen ~määrätietoinen~ semehahmo, joka päättää yrittää ”parantaa” Rion tämän oletetusta homoudesta. Mangan juoni koostuu sitten lähinnä Tomon omalaatuisista yrityksistä poistaa Rion homous niin peppuseksin kuin unelmatreffienkin avulla. Arvatkaa vaan onnistuuko! Sarjan myöhemmissä osissa seurataan Rion ja Tomon seurustelua, sekä Rion lapsuudenystävän Harukan rakkausseikkailuja Tomon isoveljien kanssa.

Oman säväyksensä sarjaan tuo Yuzuha Ougin omaperäinen piirrostyyli, jonka taidokkuudesta voi kuitenkin olla montaa mieltä. Näin hämmentävää anatomiaa ei kieltämättä kovin usein pääse näkemään. Jotain ihmeen hauskaa ja vetoavaa tässä kaikessa kuitenkin on. Pornokohtauksia ainakin löytyy riittävästi, ja koko manga on niin rehellisen aivoton että se on jo yksinomaan viihdyttävää. Yuzuhan pornomangat ovat sitä paitsi paljon miellyttävämpää luettavaa kuin tämän ”juonelliset” sarjat, sillä ei tälle tarinankerronnallisia taitoja ole juurikaan siunaantunut. Suutari pysyköön lestissään ja niin edelleen. Hahmot eivät ehkä ole erityisen moniulotteisia tai samaistuttavia, mutta hupia heistä riittää vaikka kuinka. ”En voi syödä parsakaalia, sehän on puu eikä vihannes!!!”

Avainsanat:
10/12/2010

10. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

10. BL-manga, joka oli todella outo

Kohtalaisen hämmentävää luettavaa viime aikoina on ollut Tanaka Suzukin Aitsu no Daihonmei. Tarinassa seikkailevat tyttöjen keskuudessa harvinaisen epäsuosittu Yoshida, sekä koko lähialueen koulujen ykkösidoli Satou. Yoshida ei ole huonossa huudossa ainoastaan erikoisen ulkonäkönsä vuoksi, vaan hän joutuu myös tyttölaumojen mustasukkaisuuden kohteeksi kun Satou kiinnittää häneen hämmentävän paljon huomiota. Viimein tämä tunnustaakin tunteensa Yoshidaa kohtaan, mutta siitä tarinan kummallisuudet vasta alkavat.

Selviää mm. että Satou oli joskus ennen pullukka ja kiusattu lapsi, jonka Yoshida pelasti kiusaajilta, minkä takia tämä on kehittänyt omituisen obsession suojelijaansa kohtaan. Satoun keinot osoittaa kiintymystään ovat muutenkin aika omituiset, kun tämä tuntuu lähinnä kiusaavan Yoshidaa, joka ei kaikelta hämmennykseltään tiedä miten päin pitäisi olla. Sarjassa tavataan myös mm. omituinen sadistityttö joka on Satoun vanha tuttu läskileiriltä, sekä puetaan luokan rumat ja epäsuositut pojat cheerleader-uniformuihin koulun festivaalia varten. Onko sarjassa jotain oikeaa juonta tai tolkkua, siitä ei ota selvää hullukaan.

Sarjan mielenkiintoisinta antia ovat itselleni olleet Yoshidan epäsuosittujen kaverien rakkaushuolet, vaikka kaiken kaikkiaan tämän outouden keskeltä on aika vaikea löytää mitään kunnollista tarttumapintaa. Yoshida on kyllä ihan söpö, mutta Satou on puolestaan niin ällöttävän limainen ja sadistinen että pääparin suhteesta ei tahdo saada irti edes kunnon nauruja. Jostain syystä sarja on kuitenkin melkoisen suosittu, joten ota nyt sitten BL-fanien mieltymyksistä taas selvää.

Avainsanat:
09/12/2010

9. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

9. BL-manga joka sai sinut itkemään

Jaryuu Dokuron Endless World ei välttämättä ensimmäisenä tuo mieleen herkkää vetistelyä, etenkin kun yksi sarjan muistettavimmista kohtauksista on helvetinmoinen huumetrippi. Häiritsevien kuvien ja väkivallan sekaan mahtuu kuitenkin paljon inhimillisiä tunteita ja vinoutuneita kohtaloita, joita seuratessaan ei voi kuin saada kylmiä väreitä – ja ehkä tirauttaa parit kyyneleetkin.

Tarina lähtee käyntiin, kun pienessä ravintolassa työskentelevä Itsuki kohtaa nuoren Ryuun, joka kutsuu tätä jostain syystä tämän vanhalla lempinimellä Ikki. Käy ilmi, että Ryuu on Itsukin vanhan ystävän Toshimitsun serkku – ja että Toshimitsu kuoli jo vuosia sitten vankilassa. Miesten menneisyys Toshimitsun kanssa alkaa avautua takaumien kautta, ja muistot nostavat pintaan kipeitä tunteitä, joista kumpikaan ei ole voinut aiemmin puhua ääneen.

Joskus on helpompi teeskennellä vihaavansa kuin tunnustaa rakastavansa, kuten Ryuu on tehnyt Toshimitsun suhteen kaikki nämä vuodet. Itsuki kuitenkin näkee suoraan tämän puolustuksien läpi, ja Ryuun tuntemukset avautuvat lukijallekin hienosti kuvien ja sanojen välisen ristiriidan kautta. Itselläni kyynelhanat avasi lopullisesti kohtaus jossa Itsuki pyytää Ryuuta lyömään itseään saadakseen tekosyyn itkeä. Hän on tottunut hautaamaan todelliset tunteensa ja reaktionsa niin syvälle, ettei muutoin kykene vuodattamaan kyyneliä edes parhaan ystävänsä kuoleman vuoksi.

Surun keskellä miehet saavat kuitenkin lohtua toisistaan, ja tarinan loppu onkin täynnä toivoa. Toshimitsu symboloi molemmille ennen kaikkea vapautta, mutta samalla he ovat jääneet vangeiksi omiin muistikuviinsa tästä. Toistensa avulla he voivat viimein vapautua Toshimitsun muistosta ja jatkaa eteenpäin.

Endless World on niitä tarinoita, jotka voi lukea läpi kerta toisensa jälkeen ja löytää aina jotain uutta juonen tai hahmojen kannalta merkittävää. Se on myös taidonnäyte Jaryuu Dokurolta, joka hallitsee söpön ja hauskan lisäksi myös synkemmät teemat, säilyttäen pohjavireen samalla syvän inhimillisenä.

Avainsanat:
08/12/2010

8. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

8. BL-manga joka sai olosi lämpimäksi ja söpöksi

Aina välillä tulee vastaan kirja tai sarjakuva joka on niin söpö, että tekisi mieli ottaa se illalla viereensä sänkyyn nukkumaan. Ootsuki Miun Calling on juuri tällainen sarja. Blu manga on lisensoinut sarjan englanniksi, ja se on saatavilla myös Emangasta.

Mangan toinen päähenkilö on Kazuaki, tavallinen nuori salaryman jonka elämä on kaikin puolin normaalia, turvallista ja tylsää. Kira puolestaan on pornonäyttelijä joka ei erityisemmin pidä ammattiaan salassa, ja kun miesten tiet risteävät sattumalta, rakastuu Kira Kazuakiin ensisilmäyksellä. Ujo salaryman ei juurikaan välittäisi Kiran flirttailusta, mutta nauttii tämän seurasta kyllä muuten, ja ajan kuluessa miehistä tuleekin läheiset ystävät. Ystävyyttä alkavat kuitenkin varjostaa Kiran ei-niin-platoniset tunteet Kazuakia kohtaan, ja ihmissuhde jossa toinen haluaa enemmän kuin toinen pystyy antamaan tuntuu Kazuakista itsestäänkin epäreilulta. Mutta ehkä hänen omatkaan tunteensa Kiraa kohtaan eivät ole aivan niin yksiselitteisiä kuin hän aluksi luuli… Lisämutkia suhteeseen tuo myös Kiran ammatti, sillä kukapa haluaisi että oma rakas paneskelee vieraiden naisten kanssa päivät pitkät. Vai onko sillä sittenkään mitään väliä, jos seksi rakkaudesta ja seksi rahasta ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa?

Erityisen suloisen mangasta tekee tapa, jolla siinä kuvataan paitsi miesten ihastumista, myös ystävystymistä, mitä näkee BL:ssä valitettavan harvoin. Sarjasta löytyvät tunteet ja ongelmatilanteet ovat muutenkin harvinaisen samaistuttavia ja lämminhenkiset ratkaisut jättävät hyvälle tuulelle.  Hahmot ovat ihanan ilmeikkäitä ja persoonallisia, ja piirrosjälkeä katselee muutenkin ilokseen. Ootsuki Miun erikoisalaa ovat itkevät pojat ja häpeilemätön söpöilyporno, ja kumpiakin löytyy myös Callingista aimo annos. Mangakaa voi kuitenkin hyvällä syyllä kutsua höpösöpön kuningattareksi, sillä hänen käsittelyssään korneimmatkin juonikuviot ja vuorosanat muuttuvat vilpittömiksi ja koskettaviksi. Eipä tule mieleen montaa mangaa, joissa laini ”Luulin että tiedän kaiken seksistä, mutta nyt kun teen sitä rakkaudesta, se tuntuukin parhaalta sydämessä!” tuntuisi joltain muulta kuin teennäiseltä. Tähän sarjaan se kuitenkin sopi kuin joulutähti kuusen huipulle.

Avainsanat:
07/12/2010

7. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

7. BL-manga joka saisi jo loppua

Kieltämättä sattuu vähän sydämeen sanoa näin, mutta mielestäni Sakuragi Yayan Yume Musubi, Koi Musubi -sarja voisi pikkuhiljaa yrittää tulla jonkinlaiseen päätökseen. Kirjoittelin tästä shintopapin ja koulupojan romanssista esittelyn jo aiemmin, ja olen edelleen sitä mieltä että sarjassa on sen heikoista puolista huolimatta myös paljon hyvää. Lisäksi olen aina pitänyt mangakasta ja hänen tyylistään todella paljon. Missä siis mättää?

Yksi pahimmista ongelmista on sarjan pituus. Parin yhteen päätymistä on nyt vatvottu kolmen osan verran, ja ainakin neljäs on vielä tulossa. Suosittua sarjaa kannattaa tietysti jatkaa niin kauan kuin yleisöllä riittää kiinnostusta, mutta tarinan hidastempoisuus on samalla kertaa sen vahvuus ja heikkous. Toisaalta on hienoa, että hahmojen välinen jännite on kasvanut vähitellen, ja että Ryoumei saa oikeasti kunnolla aikaa tajuta ettei Ao ole enää se sama pikkupoika jonka perään hän on aina katsonut, vaan tästä on hyvää vauhtia kasvamassa mies.

Pidemmän päälle tilanteiden edestakaisin vatkaaminen käy kuitenkin puuduttavaksi, eikä väärinkäsityksille perustuva huumori tai draama jaksa mielestäni missään tilanteessa kantaa kovin pitkälle. Voi tietysti olla, että sarjan rakenne toimisi paljon paremmin yhteen pötköön luettuna kuin luku kerrallaan, mutta toisaalta myös Sakuragi Yayan aikaisempi sarja Tea for Two alkoi pitkittyessään käydä hieman tylsäksi. Onneksi Ao ja Ryoumei kuitenkin pääsivät kolmannessa osassa jo sen verran läheisiin väleihin, ettei jatkoa enää loputtomiin voi olla tiedossa. Tällaiset sarjat kuitenkin perustuvat ennen kaikkea sille jännitteelle joka syntyy ennen kuin pari pääsee yhteen, ja kun se viimein tapahtuu, lopahtaa tarinan viehätys yleensä siihen.

Avainsanat:
06/12/2010

6. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

6. BL-manga jota haluaisit lukea lisää

Sarjoja joiden pitäisi jatkua hetinyt on enemmän kuin osaan laskea, mutta ehkä kipeimmin jatkoa odottelen tällä hetkellä Kyuugoun Acid Towniin. Olen lukenut mangaa nyt yhden pokkarin verran, enkä malta odottaa että saisin käsiini lisää. Japanissa sitä on ilmestynyt kaksi osaa, ja sarja jatkuu edelleen.

Acid Town sijoittuu epämääräiseen lähitulevaisuuteen jossa sodan uhka leijuu yllä vahvana. Päähenkilöt Yuki ja Tetsu vaikuttavat aluksi lähinnä tavallisilta katujen kasvattamilta koviksilta jotka tienaavat rahaa myymällä paikallisille pennuille jauhettuja yskänlääkkeitä muka kovina huumeina. Pian käy kuitenkin ilmi, että Yukin söpöäkin söpömpi pikkuveli on sairaalassa, ja veljensä hoidon rahoittaakseen tämä on sekaantunut oikeasti vaarallisten hämärähemmojen toimintaan. Yhtäällä tarinassa seurataan Yukia ja tämän pikkuhiljaa avautuvaa menneisyyttä, ja toisaalla kuplivat jengipomojen väliset jännitteet.

Tärkeä osa sarjaa on Yukin ja Tetsun välinen ystävyys. Vaikka pojat ovat läheisiä, Yuki haluaisi pitää sotkuisen perhetaustansa Tetsuolta salassa, toisaalta häpeän vuoksi ja toisaalta koska ei tahdo sotkea ystäväänsä liikaa omiin vääntöihinsä. Tetsu puolestaan ei tahdo pakottaa Yukia palaamaan kivuliaisiin muistoihinsa, vaan yrittää tukea tätä parhaansa mukaan pysymällä tämän rinnalla. Poikien interaktio on toteutettu hienovaraisesti, ja hahmot tuntuvat aidoilta, vaikka heistä ei vielä tiedetäkään kovin paljon.

Erityismainintansa ansaitsee Kyuugoun piirrosjälki, joka on vain parantunut vuosien saatossa. Kenkiin ja vaatteisiin zoomailu tuntuu melkein pornolta, niin pieteetillä yksityiskohdat on tehty. Hahmodesignit ovat todella miellyttäviä ja onnistuneita, erityisen ihastunut olen päähenkilöiden huolettomaan poikamaisuuteen ja niljaisen jengipomon flambojanttiin ulkonäköön, joka tuo kontrastia tämän julmalle luonteelle.

Kaiken kaikkiaan Acid Town on äärimmäisen toimiva kokonaisuus, joka ei kiirehdi juonensa kanssa liikoja mutta kasvattaa silti panoksiaan luku luvulta. Ensimmäisen osan aikana ei vielä nähdä minkäänlaista homostelua, mitä pidän äärimmäisen hyvänä merkkinä harkitusta hahmonkehityksestä ja tarinankuljetuksesta. Jos tykkäsit Banana Fishistä, Wild Adapterista tai Jaryuu Dokuron Endless Worldistä, iskee tämäkin varmaan aika lujaa. Jatkoa odotellessa!

Avainsanat: