Archive for tammikuu 24th, 2011

24/01/2011

Analyyttinen ja määrätietoinen DesuTalks-raportti


Vietin viime lauantain DesuTalksissa puheohjelmaa kuuntelemassa, ja koska sniikkasin ilmaiseksi sisään mediapassin turvin (on tästä blogin pitämisestä sentään jotain hyötyä!), koen velvollisuudekseni kirjoittaakin tapahtumasta jotain. Konseptina DesuTalks on kiinnostava ja piristävää vaihtelua hengailuconeille, mutta en silti ollut tapahtumasta etukäteen mitenkään erityisen liekeistä. Pääsyynä tähän oli varmaan ohjelmalista, josta vain muutama esitys (lähinnä trapit ja GIRL POWER) herätti etukäteen mielenkiintoa. Arvelin kuitenkin että kaikki puhujat ovat panostaneet ohjelmiinsa sen verran, että joukosta löytyy paljon positiivisia yllätyksiä, ja niinhän siinä sitten kävikin.

Vaikka Talksissa pysyttiinkin asialinjalla, ryppyotsaisuus loisti poissaolollaan niin ohjelmissa kuin tunnelmassakin. Samalla oli kuitenkin kiva nähdä, että suurin osa niin yleisöstä kuin järjestäjistäkin oli pukeutunut, jos ei nyt aivan parhaimpiinsa, niin ainakin sopivan asiallisesti. Kaikki tekosyyt laittautua ja nähdä miehiä puvuissa ovat hyviä tekosyitä!

Sitten itse ohjelmaan; käyn läpi lähinnä erityisen hyvin mieleeni jääneitä esityksiä ettei kirjoitus venyisi aivan valtavaksi. Laajempaa selostusta tapahtumasta löytyy esimerkiksi Muusilta.

Talksin avasi todella onnistuneesti Antti Grönlundin ohjelma mangakustantajan arjesta. Vaikka esimerkkitapauksena käytetty Hopeanuoli-manga ei itsessään juuri kiinnosta, sen kautta saatiin hyvin valotettua asioita joita kustannusalaa tuntematon tavallinen pulliainen ei heti ensimmäiseksi tulisi ajatelleeksi. Japanilaiset eivät ilmeisesti ole niitä helpoimpia liikekumppaneita, ja Suomen päässä sarjavalintoja rajoittaa puolestaan lehtipistejakelu. Ohjelma oli niin hauska ja informatiivinen, että se tuntui hyvällä tavalla paljon kestoaan pidemmältä.

Petteri Uusitalon tyttöpoikia käsittelevä ohjelma oli puolestaan varsin kompakti katsaus trap-hahmojen historiaan ja nykyisyyteen. Mukana ei juurikaan ollut syvällisempää pohdintaa hahmotyypin suosion syistä, vaikka aiheen käsittelyn rajaus on ohjelman keston vuoksi ollut toki välttämätöntä. Esitys tuntui kuitenkin jäävän lähinnä nopeaksi pintaraapaisuksi. Tärkeimpänä ja mielenkiintoisimpana huomiona nousi esiin, että ansahahmojen trendikkyys on raivannut tietä myös sukupuolta ja identiteettiä vakavammin käsitteleville teoksille, kuten Hourou musukon animeversiolle. Tätä voisi joku fiksu pohtia ja tutkia tulevaisuudessa laajemminkin. Entä olisiko joskus mahdollista julkaista jotain homouteen vähän vakavammin suhtautuvaa tavaraa BL:n vanavedessä?

Kaidan-kauhuelokuvia ja japanilaista perhettä käsittelevä Leena Eerolaisen ohjelma oli aiheensa puolesta aikamoinen erikoisuus kaiken animen ja mangan keskellä. Kyseessä oli kuitenkin mielenkiintoinen ja onnistunut kokonaisuus, joka ehti lyhyessä ajassa valottaa niin japanilaisen perherakenteen kuin kummitustarinoidenkin historiaa. Eerolainen puhui kiinnostavasti ja asiantuntevasti, ja vaikka aineksia olisi ollut paljon pidempäänkin esitykseen, ei tämäkään tuntunut tyngältä tai kiirehdityltä. Miinusta tosin ylitäysistä powerpointeista, tekstimäärän sijasta mukana olisi voinut olla myös kuvia.

Toinen kuriositeettiohjelma oli Jari Lehtisen varhaista, eli 20-40-lukujen animea käsittelevä esitys. Asiantuntemus animaation historiasta näkyi, mutta ohjelma olisi kaivannut jonkin verran pohjustusta, ja ehkä myös tarkempaa vertailua samaan aikaan tehtyihin länsimaisiin animaatioihin. Tällaisenaan ohjelman sisältö jäi siis hieman irralliseksi, mutta hävittäjälepakolla ratsastava paha mikkihiiri oli niin hysteerinen näky, että pelkästään sillä päästiin jo aika pitkälle.

Leena Eerolaisen tavoin Japanin kieltä ja kulttuuria opiskeleva Pyry Kontio piti ohjelmansa tanukeista kertovasta Pom Poko -elokuvasta. Otsikon kysymyksensasttelu, ”Onko Pom Poko liian japanilainen?” oli lupaava, mutta aiheen käsittely sujui hieman sekavassa järjestyksessä eikä aina ollut selvää mihin kulloinkin käsiteltävät asiat oikein liittyivät. Rakenneongelmistaan huolimatta ohjelmassa oli kuitenkin mukana myös paljon todella hyvää settiä japanilaisen ja länsimaalaisen mentaliteetin eroista, ja sain siitä lopulta yllättävänkin paljon irti. Tsemppiä Pyrylle tulevia ohjelmia varten, harjoittelulla kaikki paranee!

Viimeisenä varsinaisena puheohjelmana ennen gaalaa kuultiin Johanna Kuntun hauska esitys animen naispuolisista tekijöistä. Itse olen perehtynyt animen tekijöihin ylipäätään todella vähän, joten opin paljon uutta. Mukana olleet nippelitiedot elävöittivät esitystä, ja oli kiva huomata miten yllättävistäkin paikoista naisohjaajia ja muita löytyykään. Tärkeimpänä tietona tietysti se, että Takahashi Natsuko on ollut mukana tekemässä suurinta osaa viime vuosien huonoista BL- ja bishounen-animeista (Gakuen Heaven, Antique Bakery, Miracle Train, Uraboku, Togainu…). Johanna ei siis suinkaan ole ainoa joka haluaisi käydä vähän mottaamassa Takahashia, jos tämä sattuisi joskus tulemaan vastaan…

Ruokapuolesta sen verran, että kymppi lohikiusauksesta on aika paljon rahaa, vaikka itsepähän sen ruokalipun päätin ostaa. Tarjoilut olivat salaatteineen ja leipineen kuitenkin yllättävän pätevät, ja peittosivat varmasti ainakin lähimäkkärin antimet ihan mennen tullen. Alakerran salissa oli myös ihan tajuttoman kylmä, mutta siihen järjestäjät eivät ehkä juurikaan voineet itse vaikuttaa. Muuten Gloria toimi tilana oikein mukavasti – tavallisia coneja varten se on liian ahdas ja pimeä, mutta tällaiseen tapahtumaan se sopi hyvin.

Ohjelmien ja gaalaosuuden (sääli ettei Ani.mu voittanut vuoden skeneteko-palkintoa) jälkeen siirryttiinkin sitten yläkertaan jatkoille. Glorian baari on kyllä ihan harvinaisen perseestä tarjoiluvalikoimansa puolesta, mutta ainakaan ei tarvinnut lähteä vaeltamaan lumituiskussa toiselle puolelle kaupunkia. Muodostimme nurkkapöytään pienen blogaajaklikin Johannan, Lohen siskosten, Aranan ja Wolffin kanssa, ja päädyimme pohtimaan yötä myöten niinkin tärkeitä ja filosofisia kysymyksiä kuten onko BL:stä mahdollista puhua hihittämättä, ja mihin Tylypahkan tupiin kenties kuuluisimme. Toivottavasti Wolffikin uskaltautuu nyt jatkossa blogimiitteihin mukaan kun emme ole kaikki enää täysin kasvottomia ja vieraita! Ainut huono puoli illassa oli, että unohdin sen päätteeksi hiuspantani jonnekin lojumaan. ): Muutoin tapahtumasta jäi kyllä ihan hyvät fiilikset, ensi vuonna uudestaan jne.

Mainokset