Suolaista ja makeaa

Mangaesittelyjä ei voi koskaan olla liikaa! Tällä kertaa päätin nostaa esille kaksi todella lupaavaa ja kiinnostavaa mangakaa: Yamamoto Kotetsukon ja Halcon. Edellinen on tehtaillut mangaa jo varsin kunnioitettavat määrät, osan niistä yhteistyössä Sakiya Haruhin kanssa. Jälkimmäisen tuotannosta valtaosa on puolestaan Naruto- ja Gintama -doujinsheja, mutta tämän kaupallinen tuotanto ei kalpene ammattimangakoiden rinnalla pätkääkään. Valitsin kummaltakin yhden söpön ja yhden vähän dramaattisemman tarinan, koska heidän tuotannostaan löytyy onnistuneita esimerkkejä molemmista.

Yamamoto Kotetsuko on niitä mangakoita, joilta on pakko saada kerralla luetuksi suunilleen koko tuotanto. Viimeisen viikon ajan olenkin ahminut tämän tekemiä sarjoja oikein urakalla, ja vaikka jotkut niistä ovat aika kuraa (Mankai Darling, katson sinua), löytyy häneltä myös paljon lukemisen arvoista tavaraa. Vaikka rakkauteni mangakaan syttyi kunnolla vata nyt, olin oikeastaan tutustunut ja tykästynyt Yamamoton piirrostyyliin jo aiemmin Ano hi no kimi wo dakishimeta -nimisen, Sakiya Haruhin kirjoittaman mangan muodossa. Tarinan päähenkilöinä ovat Hidetoshi ja Kengo, jotka ovat pysyneet ystävinä lapsuudesta saakka, vaikka toinen on hetero ja toinen homo. Hahmojen ystävyys ei kuitenkaan ole erityisen vakaalla pohjalla, sillä pinnan alla kuplii draamaa useammankin mangan tarpeisiin. Hidetoshi oli kouluaikoinaan ihastunut Kengoon, joka kuitenkin onnistui dumppaamaan tämän ennen kuin Hidetoshi ehti edes paljastaa tunteitaan. Aikuisena Kengo seuraa hiljaa vierestä Hidetoshin epäonnisia suhteita väkivaltaisten idioottien kanssa, ja hautoo nyt puolestaan itse tätä kohtaan muutakin kuin pelkkää ystävyyttä.

Tarinan keskeisenä teemana on parisuhdeväkivalta, ja vaikka ihan kaikilta BL-kliseiltä ei vältytäkään, käsitellään aihetta kuitenkin yllättävän monipuolisesti ja asiallisesti – ainakin suurimman osan ajasta. Eniten minua on nimittäin jäänyt vaivaamaan tarinan loppupuolella tapahtuva kohtaaminen Kengon kolhituksi tulleen ex-tyttöystävän kanssa. Voiko Kengon ”älä nyt ainakaan suututa miestäs lisää jos se sua kerta hakkaa” -tilitykset laskea järkeväksi käytännön neuvoksi, naisvihamielisyydeksi, uhrin syyllistämiseksi, vai yksinkertaisesti hahmon tahdittomuudeksi? Jos joku on lukenut kyseisen mangan, kuulisin mielipiteitä aiheesta ihan mieluusti, sillä en vieläkään ihan osaa päättää miten asiaan pitäisi suhtautua. Muilta osin kyseessä on kyllä varsin koskettava ja uskottava teos, joka näyttää ettei epäterveistäkään suhteista ole aina niin helppo irrottautua.

Yhtä lailla mainitsemisen arvoinen, vaikkakin eri syistä, on Yamamoton itsensä kokonaan tekemä yakuzan ja poliisin suhteesta kertova Honto yajuu (Like a Beast). Lämminhenkinen tarina ei välttämättä huimaa kekseliäisyydellään, mutta hahmojen mutkaton interaktio ja hauskat persoonallisuudet tekevät mangasta valloittavaa luettavaa. Huumoria revitään niin yakuzaperheen kasvattaman Akin vaatemausta kuin tavoista joilla kummankin miehen yhteisöt suhtautuvat heidän seurusteluunsa. Alun rakkautta ensisilmäyksellä -kuvio tuo mieleen Ootsuki Miun Callingin, vaikka hahmojen välisen kiintymyksen rakentamiselle ei tässä uhratakaan yhtä paljon aikaa. Honto Yajuu on joka tapauksessa söpö ja hyväntuulinen manga, joka näyttää että BL:ssäkin kaksi hahmoa voi olla keskenään järkevässä ja tasapainoisessa suhteessa, jossa aikuiset käyttäytyvät enimmäkseen kuin, noh, aikuiset.

Toinen tällainen tarina on myös Halcon piirtämä Suteneko no karute, jonka Blu Manga on julkaissut englanniksi nimellä Stray Cat. Muutaman luvun mittaisista mangalyhäreistä koostuvan kokoelman nimitarina kertoo Kaorusta, joka joutuu tarinan alussa dumpatuksi ties kuinka monennen kerran, koska ei oikein osaa ilmaista tunteitaan. Masentunut Kaoru päättää hakea lohtua kruisailemalla homomiesten suosimassa puistossa, mutta törmääkin sen sijaan kulkukissaa ruokkimaan tulleeseen Youheihin. Vaikka Youhei on hetero, päätyy Kaoru demonstroimaan tälle mitä tällaisissa puistoissa yleensä tehdään, mutta tulee sitten toisiin aatoksiin kun tajuaa ettei heteron kanssa pelehtimisestä voi kuitenkaan seurata mitään hyvää.

Youhei ei kuitenkaan saa Kaorua mielestään, ja kun he viikkojen päästä jälleen tapaavat, hänen onnistuu voittaa skeptinen Kaoru puolelleen. Suhteen edetessä taitoa tosiaan tarvitaan, sillä Kaorun on tapana pitää etäisyyttä rakkaisiinsa ja odottaa pahinta, jotta olisi varautunut sitten kun pahin mahdollinen tosiaan tapahtuu. Ajan mittaan Kaorukin oppii kuitenkin kertomaan välittämisestään, sillä Youhein menettämistä hän ei enää kestäisi. Hahmojen tunteisiin on jokaisen epävarmuudesta ihmissuhteissa joskus kärsineen helppo samaistua, ja muutamassa luvussa tapahtuva hahmonkehitys pysyy nopeudestaan huolimatta uskottavana. Huumorielementtejä tarinaan tuovat niin Kaorun tsunderetaipumukset kuin Youhein läski kissakin, ja ne sulautuvat luontevasti osaksi kokonaisuutta.

Samasta kokoelmasta löytyy myös mielettömän hyvin rakennettu yhden luvun mittainen tarina, joka sopisi oikeastaan alkuperäistä vastaustani paremmin viimevuotisen joulukalenterini kohtaan, jossa kysyttiin suosikki-oneshottia. Sabishigariya no koi (Love Story of the Lonesome Man) kertoo kadonnutta poikaystäväänsä Naohisaa epätoivoisesti etsivästä rikkaasta miehestä, joka erehtyy luulemaan metrossa näkemäänsä salarymania rakkaakseen. Nämä kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä päätyvät yllättäen jakamaan kokemuksiaan jätetyksi tulemisesta, ja saavat samalla rohkaisua toisiltaan ennen kuin jatkavat taas elämäänsä omilla tahoillaan. Kun miehet tapaavat sattumalta uudestaan, tapahtuu se paljon surullisemmissa merkeissä – käy nimittäin ilmi, ettei Naohisa ollut aivan sitä mitä hänen poikaystävänsä luuli. Katkeransuloinen tarina muotoutuu kuvaukseksi paitsi jätetyksi ja petetyksi tulemisesta, myös tavasta jolla ihmiset vaikuttavat toisiinsa. Lyhytkin kohtaaminen voi jättää pysyvät jäljet ja tuntua merkitykselliseltä, ja toisaalta tärkeäkin pitkäaikainen suhde voi paljastua valheelliseksi. Varsinaisen kurjistelun puolelle ei kuitenkaan luisuta, vaan tunnelma säilyy surumielisyydestään huolimatta myös toiveikkaana. Ainoaksi huolenaiheeksi jää, miksei Halcon tarinoita ole käännetty englanniksi tämän enempää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s