Archive for huhtikuu, 2011

30/04/2011

Hyvästi Tokyopop

Tokyopopin lopettaminen on nyt jo yhtä vanha uutinen kuin persujen vaalivoitto, mutta koska suomalaisista blogeista vain Futoi Yatsu taisi noteerata asian, päätin kirjoittaa aiheesta muutaman sanan. Vaikka Tokyopop oli jo pidemmän aikaa droppaillut sarjoja miten sattuu ja kustantanut vähemmän laadukasta materiaalia, oli tieto sen mangakustannustoiminnan lopettamisesta silti pienoinen järkytys. Ei siksi että uutinen olisi ollut varsinainen yllätys, vaan siksi että koko mangaharrastukseni ajan Tokyopop on aina ollut olemassa. Ensimmäinen ostamani mangapokkari taisi olla juuri Tokyopopin kustantama, niin kuin olivat oikeastaan kaikki yläasteikäisenä ostamani sarjat. Vizin ja muiden kustantamoiden mangat vaikuttivat siinä rinnalla jotenkin tylsiltä ja jäykiltä.

Tokyopopin ansioksi voinee laskea englanninkielisten mangamarkkinoiden paisumisen, niin hyvässä kuin pahassa. Myös mangasivujen jättäminen alkuperäiseen lukusuuntaan on Tokyopopin peruja, mutta kuten Matt Thorn muistuttaa erinomaisessa blogikirjoituksessaan, kyse oli alunperin kulujen minimoimisesta, ei autenttisuudesta. Kustantamo kunnostautui muutenkin pihistelemällä kaikesta mahdollisesta, ja vääristi kilpailua mm. palkkaamalla toistaitoisia kääntäjiä pikkurahalla. Kuluttajat saivat toki enemmän mangaa ja entistä halvemmalla, mutta laadun kanssa olikin sitten vähän niin ja näin.

Loppupeleissä ei siis niin harmita, sillä parhaat sarjat ovat jo pitkään löytyneet ihan muilta julkaisijoilta, kuten vaikka siltä Viziltä. Togainu no chi -manga tosin jää nyt ikävästi kesken, eikä Wild Adapteriakaan luultavasti saada englanniksi enempää. Itseni kannalta surullisinta on kuitenkin Tokyopopin BL-alahaaran Blu Mangan katoaminen. Sen julkaisuista löytyi nimittäin yllättävän paljon hyviä nimikkeitä ja tekijöitä: Yozakura Sakyoun Blood Honey, Ootsuki Miun Calling, Halcon Stray Cat ja Kyuugoun You & Me, Etc. ja useampikin manga Hiro Madaramelta. Nyt äkkiä hamstraamaan ennen kuin painokset loppuvat eikä niitä saa enää mistään.

Kiinnostavaa on tietysti myös nähdä, kenelle Sekai-ichi hatsukoin mangalisenssi päätyy, sillä Blun oli tarkoitus aloittaa sen julkaisu kesän aikana. Ei luultavasti olisi mikään menetys vaikka mangaa ei englanniksi julkaistaisikaan, mutta on vaikea kuvitella että kustantamot malttaisivat jättää käyttämättä animen tuoman nosteen mangan markkinoinnissa.

Elämä siis jatkuu ja kustantamoita tulee ja menee. Ainakin Tokyopop ja Blu ilmoittivat selkeästi lopettamispäätöksestään, toisin kuin monet pienemmät englanninkieliset BL-kustantamot jotka ovat yhtäkkiä vain mystisesti kadonneet ja jättäneet lukijat arvailemaan niiden kohtaloa.

* * *

Toiset mangakustantamot kuitenkin porskuttavat edelleen, joten käytän lopun tästä kirjoituksesta tulevista julkaisuista intoiluun. Ainakin Juné Mangalla tuntuu menevän lujempaa kuin koskaan, jos mitään voi päätellä sen julkaisuaikataulusta.

Pitkin kevättä ja kesää on tulossa sellaista settiä, etten ole varma miten lompakkoni tästä kaikesta selviää. Vastikään on ilmestynyt Suzuki Tsutan Your Story I’ve Known, toukokuussa on tulossa Anija Yuijin Men of Tattoos, kesäkuussa Ebishi Makin I Give to You ja Minazuki Akiralta sekä Tonight’s Take-Out Night! ja This Night’s Everything. Kesän julkaisuputki huipentuu elokuussa Benio Tachibanan ja Takarai Rihiton Seven Daysin toiseen osaan. Näitä listoja katsoessa voi hyvin antaa anteeksi jopa Junén tavan turmella kaikkien mangojensa kannet huonolla graafisella suunnittelulla ja jättimäisellä logolla, ja toivoa ettei kustantamo lopeta toimintaansa vielä pitkiin pitkiin aikoihin.

Mainokset
21/04/2011

Homohahmo vai homo hahmo

Minut on melkoisen helppo saada kiinnostumaan melkein mistä tahansa fiktiivisestä teoksesta, jos siinä vain on mukana homohahmo tai -hahmoja (tai Cillian Murphy, mutta ei nyt puhuta siitä). Varhaisteininä katsoin aivan innoissani sellaisia elokuvia kuin Velvet Goldmine tai Dark Harbor ennen kuin olin kuullutkaan BL-mangasta. Slashiin olin siinä vaiheessa tosin kai jo törmännyt, mutta fanfiction on juuri sitä itseään – fanien tuotoksia, ei mitään virallista. Voitte siis kuvitella ilmeeni kun tosissaan lopulta löysin BL:n ihmeelliseen maailmaan. Homosuhteita ei tarvinnutkaan enää kaivaa kivien ja kantojen alta tai kuvitella itse! Länsimaisesta mediasta ei oikein löydy mitään vastaavaa, ellei lasketa jotain harlekiinitasoista gay eroticaa. Paljon kiinnostavampaa on mielestäni kuitenkin seurata homohahmojen näkyvyyttä länsimaissa ihan mainstream-viihteessä.

Ahkera tv:n katsoja ei ainakaan ole viime aikoina voinut välttyä huomaamasta, että homot ovat tulleet fiktioon jäädäkseen. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen etuja Yhdysvalloissa ajava järjestö GLAAD raportoi viime vuonna, että tällaisia hahmoja löytyy amerikkalaisista tv- sarjoista yhä enemmän ja enemmän. Lukumäärä on ollut nousujohteinen jo useamman vuoden ajan: siinä missä suurimmilla kaapelikanavilla näkyvien, vakituisten homohahmojen määrä oli 16 vuonna 2008, oli vastaava luku vuonna 2009 jo 25, ja 35 vuonna 2010. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat hahmot ovatkin olleet näkyvä osa viime vuosien menestyneimpiä jenkkisarjoja kuten Glee ja True Blood, josta löytyi GLAADin mukaan suurin määrä seksuaalivähemmistöjen edustajia. Myös suosituissa brittisarjoissa kuten Skins ja Hollyoaks on mukana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia, eikä sovi unohtaa Salattuja elämiäkään, vaikka kaikkien lempilesbo Heli vastikään poistuikin sarjasta.

Heli ja taksikuski-Kiia todistavat jälleen kerran, että Salkkareissa voi tulla onnelliseksi vain muuttamalla pois Pihlajakadulta.

On aika hienoa, että asenteet ovat muuttuneet vuosien varrella niin paljon, että Suomen suosituimmassa saippuasarjassa tai amerikkalaisessa daytime tv:ssä voidaan avoimesti näyttää kaksi saman sukupuolen edustajaa suutelemassa keskenään. Yhä edelleen ollaan tietysti kaukana ideaalitilanteesta, ja nyt kun homohahmojen määrä on lisääntynyt, kiinnittyy huomio yhä enemmän siihen, millaisia nämä hahmot ja heidän juonikuvionsa oikein ovat. Länsimaisessa viihteessä näihin asioihin liittyvät ongelmat ovat monesti aivan päinvastaisia kuin BL:ssä. Mangahomot käsittelevät omaa seksuaalisuuttaan harvoin, eikä ympäristön paineita tai suvaitsemattomuutta juurikaan näytetä. Niiden sijasta keskitytään vain hahmoihin ja näiden suhteisiin.

Länsimaisessa viihteessä tilanne on kääntynyt päälaelleen. Suurin yksittäinen ongelma homojen esittämisessä tuntuu nimittäin olevan se, että hahmot ovat nimenomaan, noh, homohahmoja. Homohahmo, kuten nimestä ehkä kuulee, on ennen kaikkea homo ja vasta toiseksi hahmo. Ainoat mahdolliset tarinankaaret, joita homohahmolle voi suoda, ovat joko kaapista ulostuleminen tai ihmisten ja yhteisön ennakkoluuloja vastaan kamppailu. Jos nämä onnistutaan jollain tapaa välttämään, ei homohahmo kuitenkaan voi ainakaan olla päähenkilö – ellei kyseessä ole pelkästään homoista kertova sarja kuten Älä kerro äidille tai L-koodi. Toisaalta päähenkilön paikat on jenkkimediassa muutenkin varattu lähinnä valkoisille heteroille, yleensä vielä miehille, joten tässä suhteessa ongelma koskee monia muitakin ihmisryhmiä.

Hävettää myöntää, mutta yleissivistyksessäni on edelleen tämän sarjan kokoinen aukko. 

Tietysti seksuaalisuutta käsittelevät tarinat ovat tärkeitä, mutta ei tosielämässäkään yhdenkään ihmisen elämä keskity pelkästään sen ympärille onko tämä homo, lesbo, bi, hetero, asse tai jotain muuta. En todellakaan ole ainoa joka toivoisi että pikkuhiljaa voitaisiin jo alkaa nähdä homohahmojen sijasta vain homoja hahmoja, joille seksuaalisuus on ainoastaan yksi ominaisuus muiden joukossa.

Tässä suhteessa True Blood onkin ollut yllättävän palkitsevaa seurattavaa. Kolmoskauden emäpahis Russell on ennen kaikkea suuruudenhullu, maailmanvalloitusta suunnitteleva psykovampyyri, joka nyt vain sattuu asumaan kartanossa rakastajansa Talbotin kanssa. Louisianan vampyyrikuningatar Sophie-Anne toteaa sivulauseessa, ettei ole nauttinut seksistä miesten kanssa enää vuosikymmeniin, eikä edes alfauros Eric arkaile käyttää miehekästä vetovoimaansa oman sukupuolensa edustajaan, jos se auttaa häntä edistämään tavoitteitaan. Koko sarjan tärkein ja näkyvin homo on kuitenkin ehdottomasti mm. kokkina ja huumediilerinä työskentelevä Lafayette, jonka one-linerit ja toinen toistaan älyttömämmät vaateparret tekevät hänestä samalla yhden sarjan viihdyttävimmistä hahmoista.

”Who ordered hamburger with AIDS?” Lafayettelle ei ryppyillä.

Jostain syystä vakavien ja näkyvällä paikalla olevien homosuhteiden esittäminen on silti True Bloodissakin hankalaa. Ensin saadaan odottaa kaksi kautta ennen kuin Lafayettelle saadaan romanttisen kiinnostuksen kohde, ja kun komea latinohoitsu Jesus lopulta ilmestyy sarjaan, muuttuu jopa LaLan kaltainen räiskyvä persoona äkkiä yksiulotteiseksi ja tylsäksi, eikä hahmojen välinen kemia muutenkaan ole kovin jännittävää. Sama näkyy esimerkiksi Gleessä, jossa teinihomo Kurtin suhde poikakoulu Wahler’sia käyvään Blaineen on kovin mielikuvitukseton ja muovinen. Paljon mielenkiintoisempi on sarjassa nähtävä kahden cheerleaderin, Santanan ja Brittanyn, välinen moniselitteinen suhde, mutta tuntuu siltä etteivät käsikirjoittajat itsekään tiedä mitä sen kanssa oikein tekisivät.

Homopareja ei myöskään kohdella täysin samalla tavalla kuin heterovastineitaan: True Blood ei ole koskaan arkaillut näyttää paljasta pintaa tai seksiä, mutta Lafayetten ja Jesuksen oletettavasti villistä yöstä yhdessä ei nähdä edes pientä vilausta. Gleessäkin saatiin odottaa ensimmäistä homosuudelmaa pitkälle kakkoskauteen, vaikka sarja muuten yrittää niin kovasti olla epäsovinnainen. Erityisen käsittämätöntä tästä tekee se, että sarjojen visionäärit Alan Ball (True Blood) ja Ryan Murphy (Glee) ovat molemmat julkisesti homoja. Aina on mahdollista piiloutua sanojen ”katsojamme eivät vielä ole valmiita” taakse, mutta eivät ne katsojat koskaan tule olemaankaan, ellei joku ota sitä ensimmäistä askelta.

Kurt ja Blaine mielenkiintoisimmillaan. Pahoittelen mahdollisia spoilereita, mutta ei tällaista kuvaa voi jättää käyttämättä.

Yksi tärkeimmistä homohahmojen (ja homojen hahmojen) tehtävistä onkin juuri se, että ne tulevat yleisönsä olohuoneisiin ja pakottavat asiaan perehtymättömätkin ihmiset tarkistamaan omia käsityksiään ja asenteitaan uudelleen. Livejournalin fandomeissa aktiivisesti toimiva, social justice -poliisinakin tutuksi tullut Aja kirjoittaa aiheesta seuraavasti:

”As long as homosexuality exists only on the periphery of mainstream stories, and is only presented in ”acceptable” overt ways, it will continue to reinforce the celluloid closet. It will continue to reinforce among the ignorant the idea that homosexuality isn’t something that applies to them or what/who they love. [–]

I want those main characters to fall in love and make out because it means that fans of their characters will have to come to terms with their gayness, exactly like they would have to do in real life. It’s one thing to start out a book, like Swordpoint and Havemercy did, introducing your main characters as gay from the start. Because from the outset the reader knows, the reader can choose whether they approve, or tolerate, or whatever. They can put that book down and walk away.

But reality doesn’t let you choose.”

Onneksi tällaisestakin löytyy jo esimerkkejä mainstream-viihteen puolelta. Jopa minä tiedän Buffy vampyyrintappajan Willow’n lesbokuviosta, vaikka olen nähnyt sarjaa yhteensä noin kahden jakson verran. Myös Gossip Girlin ykköskaudella koettiin jännittäviä hetkiä, kun Serenan pikkuveli Eric paljastui homoksi. Mukavan kotoinen esimerkki on tietysti Salatut elämät, jossa niin Kalle kuin Helikin löysi oman seksuaali-identiteettinsä vasta siinä vaiheessa kun he olivat jo tulleet katsojille tutuiksi.

Merkittävin fiktiivinen kaapistatulo lähivuosina on kuitenkin ollut J. K. Rowlingin paljastus Dumbledoren homoudesta, ja asiasta uutisoitiinkin tiedotusvälineissä ympäri maailmaa. Tuntuu tosin monella tapaa hieman pelkurimaiselta ilmoittaa hahmon homoudesta vasta jälkikäteen, kun siitä ei itse kirjoissa mainita halaistua sanaa. Voi myös arvata, ettei Dumbledoren ~ystävyydestä~ Grindelwaldin kanssa tulla viimeisessä Potter-elokuvassa kertomaan mitään ylimääräistä, vaikka aihetta ehkä olisi. Suunta alkaa siis ehkä olla jo oikea, mutta kuljettavaa riittää edelleen.

Se kuva Dumbledoresta ja Grindelwaldista.

P. S. Fantasian ystäville on kuitenkin tiedossa ilouutisia. Vastikään HBO:lla alkanut, George R. R. Martinin massiiviseen Tulen ja jään laulu -saagaan perustuva tv-sarja tulee nimittäin ennakkotietojen mukaan kasvattamaan tarinassa mukana olevan homoparin asemaa ja näkyvyyttä kirjoihin verrattuna. Vaihteeksi kerrankin näin päin!

12/04/2011

Sekai-Ichi Hatsukoi -bingo

Seuraavaa kunnollista kirjoitusta odotellessa voitte ihailla tätä bingokorttia, jonka juuri tehtailin omaksi, ja miksei vähän muidenkin iloksi. Aloin siis seurata vastikään alkanutta Sekai-Ichi Hatsukoi -animea, sillä menin lupaamaan kirjoittavani siitä jotain Animelehteen. Koska olen seuraavat kaksi kuukautta jumissa tämän animen kanssa, pidin siitä tai en, yritän tehdä katsomiskokemuksesta vielä vähän hauskemman bingokortin avulla. Ensimmäisen jakson perusteella ruudukkoon tuli jo ainakin kolme bingoa!

Tällaisten bingojen hyvä(?) puoli on muuten siinä, että niitä voi käyttää myös juomapelinä jos tilanne niin vaatii. Katsotaan sitten, olenko sarjan loputtua jo täysi rappioalkoholisti…

01/04/2011

Gravitation-anime Suomeen

Jos Gravitation-mangan suomentamisessa ei pari vuotta takaperin ollut jo ihmeteltävää tarpeeksi, niin nyt seuraa vieläkin hämmentävämpiä uutisia. SubTV on nimittäin päättänyt ottaa ohjelmistoonsa Studio Deenin vuonna 2000 tuottaman Gravitation-animen. Kanavalla on näytetty aiemmin mm. Full Metal Alchemist ja Neon Genesis Evangelion -animet, ”joten miksei siis tätäkin”, toteaa kanavapäällikkö Pauli Aalto-Setälä. Sarjaa on kaavailtu esitettäväksi kanavan myöhäisillassa, mm. sellaisten ohjelmien kuin Kyttäkamera ja Martina & Esko: Isku Kolumbiaan lomassa. Kyseenalaista tosin on, tavoittaako sarja kohdeyleisöään tältä ohjelmapaikalta.

Uutinen sarjan tulosta Suomeen on joka tapauksessa kirvoittanut ihmisistä lukuisia kommentteja. ”Tämä on valtaisa edistysaskel Suomen animeskenelle”, kommentoi Turun animeseuran aktiivijäsen Kati Oksanen. Vaalimökiltään tavoitettu Kyuu Eturautti puolestaan totesi, että ”vihdoinkin Suomen TV:stä saadaan katsomisen arvoista animea”. Anime-lehden tuore päätoimittaja Petteri Uusitalo tyytyi kommentoimaan lakoniseen tyyliinsä Twitterissä: ”Njaa, katsotaan”.

Kaikki eivät kuitenkaan ole Gravitationin puolella, ja anime on ehtinyt herättää myös runsaasti vastustusta. Ensimmäisenä kommentoimaan ehti kristillisdemokraattisen puolueen Sari Mäkimattila. ”Entä perhearvot?” kuuluu hänen huolestunut kommenttinsa. ”Ei tällaista voi sallia Suomessa”, säestää Itsenäisyyspuolueen Jouko Piho. Arkkitehti Mikko Ellilä puolestaan toteaa, että tällaisten sarjojen maahantuonti on ”juuri sitä homomyönteisten eli ”suvaitsevaisten” logiikkaa”.

Suurimman kohun on kuitenkin tainnut aiheuttaa SubTV:n päätös esittää sarja suomeksi dubattuna. Gravitationista tulisi siten ensimmäinen Suomessa jälkiäänitetty anime sitten Pokemonin ja Digimonin. Sarjan fanit ovat kihisseet kiukusta, mutta alustavien äänivalintojen vuodettua julkisuuteen olen itse jopa innoissani. Keitä äänirooleihin siis on kaavailtu? Klikkaa ja katso kuvat!

Aprilliahan tämäkin siis oli, jos joku ei sitä jostain syystä vielä arvannut. :D

 

read more »