Archive for Tou, 2011

26/05/2011

Litsivalokerhon salattu symboliikka (osa 1/2)

Jotenkin olen onnistunut pitämään hypetykseni poissa täältä blogista, mutta tehdään nyt heti selväksi: en muista, milloin olisin ollut yksittäisestä mangajulkaisusta yhtä innoissani kuin Usamary Furuyan Lychee Light Clubin kanssa. Toisin kuin monen muun asian suhteen (köhhtogainuanimeköhh), ei innostukseni kuitenkaan kuollut siinä vaiheessa kun sain mangan hyppysiini, vaan päinvastoin: tarina osoittautui vielä jännemmäksi kuin olin osannut toivoakaan.

Mutta mikä Lychee Light Clubista sitten teki alunperin niin houkuttelevan? Ensimmäinen mieleen tuleva asia on tietysti visuaalinen ilme, joka vaikuttaa luku- ja ostopäätöksiini muutenkin ihan luvattoman paljon. Furuyan taide on vähän kierolla tavalla kaunista ja omaperäistä, ja mangan yleisilme on muutenkin kiehtovan synkkä. Kaikki gootti- tai kauhuestetiikkaan viittaava on minun kirjoissani mangassa pelkkää bonusta, samoin kuin sellainen yleinen outous jota LLC nyt tuntuu huokuvan vahvasti joka suuntaan. Lisäksi gakuran-tyyliset koulupuvut ovat suuri heikkouteni (syytän tästä niitä hattuja!), joten jos tarjolla on sarja jossa lähes kaikki hahmot on puettu sellaisiin, en ainakaan valita. Viimeistään siinä vaiheessa kun sain kuulla että luvassa on vielä jotain poikien välistä hommailua, olin ihan myyty vaikka kyseessä ei mikään BL-sarja varsinaisesti olekaan.

Pinnalliset seikat ovat kuitenkin vain pinnallisia seikkoja, eikä laadukkaallakaan taiteella pääsisi kovin pitkälle jos sisältö on kuraa. Tarina itsessään sisältääkin niin paljon epäsympaattisia hahmoja, äärimmäistä väkivaltaa ja tahallista vieraannuttamista, että itse en niitä jaksaisi kovinkaan pitkään katsella ellei kyseessä olisi oikeasti mielenkiintoisilla teemoilla varustettu ja hyvin toteutettu tarina. Kaikista vähemmän miellyttävistä elementeistä huolimatta mukana on aika yllättävästi myös sympaattisia ja koskettavia hetkiä ja hahmoja. Tasapainottavana tekijänä toimii myös tarinasta löytyvä, enemmän tai vähemmän musta huumori.

Tämän kirjoituksen ei kuitenkaan ole tarkoitus olla arvostelu, vaan enemmänkin pohdintaa sarjan tiimoilta. Käyn siis kohta kohdalta läpi mangasta löytyviä teemoja ja muita juttuja jotka jäivät kutkuttamaan aivojani. Luvassa on spoilereita ja höpöhöpöanalyysiä.

read more »

Mainokset
Avainsanat:
09/05/2011

BL-manga, jonka taiteellisuus räjäytti pääni

Kiitokset otsikkoehdotuksesta Aranalle, joka joulukalenterin aikoihin valitti etten kirjoittanut tarpeeksi est emistä. Toivottavasti tämä kirjoitus auttaa korjaamaan tuon vääryyden.

”There is no more beautiful creature than a bull.”
”Then why do you kill them?”
”Because I am a matador.”

Miten käy matadorin, joka rakastuu härkään? Tätä pohditaan espanjalaisen härkätaistelun maailmaan sijoittuvassa tarinassa Red Blinds the Foolish (Orokamono wa aka wo kirau), joka on est emin käsialaa vuodelta 2008.

”Punaiseksi matadoriksi” kutsuttu härkätaisteluareenan nouseva tähti Rafita päätyy suhteeseen teurastamolla työskentelevän Mauron kanssa. Sen lisäksi että Mauro pistää matadorien tappamat härät lihoiksi, hän on kuin härkä itsekin: värisokea, eikä pysty siis näkemään härkätaisteluissa käytetyn viitan punaista väriä kunnolla. Lisäksi hänellä on selässään arpi juuri sillä kohdalla, johon matadori tähtää iskiessään härän kuoliaaksi. Verratessaan Mauroa härkään Rafita tunnustaa paitsi intohimonsa tätä kohtaan, myös sen kunnioituksen ja ihailun jota hän kokee astuessaan areenalle härän eteen.

Kunnioituksen lisäksi matadorin pitäisi härän kohdatessaan kuitenkin tuntea myös pelkoa, sillä mikään ei suojele tappavien sarvien repimäksi joutumiselta yhtä varmasti kuin terve pelko. Rafitan kohdalla tilanne on toinen: ensimmäisen härkänsä tappamisesta lähtien hän ei ole koskaan pelännyt. Kun hän alkaa nähdä kummallisia unia joissa kehässä tapettavana on härän sijasta Mauro, Rafitan itseluottamus horjuu. Ensimmäistä kertaa hän alkaa tehdä virheitä areenalla, ei siksi että olisi huolimaton vaan siksi että on peloissaan. Mutta mitä hän oikeastaan pelkää? Itseään, Mauroa, vai sitä että hänen kuollessaan myös Mauro joutuisi kärsimään?

Red Blinds the Foolish on alusta loppuun saakka henkeäsalpaavaa luettavaa. Vaikka härkätaistelu on tosielämässä julma perinne, mangan sivuilta huokuu kaikki se intohimo ja kauneus, jotka tekevät lajista enemmän taidetta kuin urheilua. Est em on paneutunut aiheeseensa pieteetillä, mikä näkyy niin hahmojen käyttämässä terminologiassa kuin matadorien asuihin upotetuissa yksityiskohdissakin.

Matt Thornin käännös on niin ikään tehty rakkaudella ja rautaisella ammattitaidolla, ja se on vaatinut paljon taustatyötä. Kääntäjä itsekin tunnustaa uppoutuneensa matadorien ja härkien maailmaan vähän liiaksikin, mutta eipä häntä siitä voi syyttää. Mangakan innostus aihettaan kohtaan on todella tarttuvaa. Hän itse matkusti tarinaa tehdessään Madridiin katsomaan oikeita härkätaisteluita, ja myös yksi hänen lyhyemmistä tarinoistaan, Carmen, sijoittuu osittain härkätaisteluareenalle.

Aivan oma lukunsa on tietysti est emin taide, jota ilman tarina paitsi näyttäisi, myös tuntuisi aivan erilaiselta. Hahmojen kasvoilta on mahdollista lukea enemmän kuin nämä koskaan voisivat sanoa ääneen, ja tunnelmat tulevat piirrosten kautta lukijan iholle asti. Rasterien hillitty käyttö, vahvat kontrastit sekä tyhjät ja negatiiviset tilat ovat kaikki mangakan tavaramerkkejä, ja ne toimivat tässä tarinassa erityisen tehokkaasti. Kuvien mustavalkoisuuskaan ei haittaa, vaan tuntuu päinvastoin jopa korostavan veren, viinin ja hulmuavan muleta-viitan väriä – ja samalla sitä, että Mauro tai areenalla tapettavat härät eivät sitä pysty näkemään.

Väkevän tunnelman lisäksi tarina on täynnä vahvoja teemoja. Intohimo ja pelko, seksi ja kuolema ovat koko ajan läsnä, eikä niitä välttämättä ole helppo erottaa toisistaan. Mauron ja Rafitan intohimoinen suhde on kaikkea muuta kuin tavanomainen, ja silti he tuntuvat kuin luoduilta toisilleen. Härkä ja härkätaistelija ymmärtävät toisiaan ja näkevät toistensa työn kauneuden, vaikka kummankin ammatissa tappaminen on suuressa osassa. Ehkä juuri siksi he vetävätkin toisiaan puoleensa alusta alkaen.

Alun huuman jälkeen kuvioihin astuvat myös synkemmät tunteet. Kun Mauro sanoo ettei halua menettää Rafitaa, tunnustaa hän oikeastaan pelkäävänsä tämän puolesta. Samalla hän onnistuu kylvämään pelon siemenen ennen niin pelottomaan Rafitaan, joka saa huomata että se voi viiltää paljon syvemmältä kuin fyysiset haavat. Vasta pelkonsa kohtaamalla matadori pystyy todella jättämään ne taakseen.

Seksin ja kuoleman yhdistäminen voi kuulostaa makaaberilta, ja monesti sitä onkin, mutta taitavasti kerrotussa tarinassa ne toimivat toistensa kontrasteina. Lihakoukuissa roikkuvat ruhot rinnastuvat alastomiin vartaloihin, ja kohtaus jossa Mauro seksin jälkeen demonstroi Rafitalle miten härkä pilkotaan kertoo samalla paljon hahmojen välisestä suhteesta. Hetkellisen synkkyyden vastapainona on myös paljon hyvää ja kaunista. Tarina alkaa teurastamolta ja taisteluareenalta, mutta päättyy uuden elämän alkuun, niin symbolisesti kuin konkreettisestikin.

Jos pitäisi joskus väitellä siitä, voiko manga olla taidetta vai ei, uskon vakaasti että lähes mikä tahansa est emin tarina riittäisi kumoamaan kaikki vasta-argumentit. Tämä on kuitenkin niistä se, jonka ensimmäisenä iskisin skeptikon kouraan.

Avainsanat:
06/05/2011

Sosiaalista mediaa

Kuulin että kaikki siistit tyypit ovat nykyään jossain Twitterissä. Itse en kyseisestä palvelusta oikein innostunut, mutta minut on silti mahdollista löytää internetin syövereistä muualta. Loin viimein vuoden alussa itselleni MyAnimeList -tilin, vaikka käyttelen sitä edelleen vähän kankeasti. Kovalevyni kärähtämisen jälkeen kuitenkin päätin että minun on pakko listata lukemani (ja katsomani) sarjat jonnekin, koska siinä vaiheessa kun useamman vuoden mangakokoelma pamahtaa taivaan tuuliin, ei ole enää mitään mahdollisuutta muistaa mitä kaikkea onkaan tullut luettua. Minut löytää MALista samalla nimimerkillä kuin täälläkin, eli stargay.

Toinen paikka jossa olen vähän aktiivisempi, on blogipalveluista ehdottomasti hipsterein ja kummallisin, eli tumblr. Sitä joko vihaa tai rakastaa, ja huonoista kommentointiominaisuuksista huolimatta olen kallistumassa jälkimmäiselle kannalle. Itse asiassa jopa niin paljon, että loin normaalin tumblr-tilini rinnalle myös manga-tumblrin, joka on eräänlainen jatke tuolle MyAnimeListille. MALissa oman mangalistan selaaminen on nimittäin vähän nihkeää, ainakin minulle, ja usein muistan lukemani mangat paremmin vaikkapa kannen kuin nimen perusteella. Tuosta on siis hyvää vauhtia tulossa eräänlainen visuaalinen pikakommenttiarkisto, jotta minun ei tarvitsisi aina kääntää kiviä ja kantoja ympäri etsiessäni tätä blogia varten sitä tiettyä oneshottia jonka nimeä en nyt enää millään muista. Loin tuon siis lähinnä omaa hyötyäni ajatellen, mutta ajattelin että siitä voisi olla iloa muillekin. Lisäilen sekä MALissa että tumblrissa mielelläni kaveriksi, eli jos teiltä löytyy tili jommastakummasta, tulkaa rohkeasti juttelemaan.

http://myanimelist.net/profile/stargay
http://stargaymanga.tumblr.com/