Litsivalokerhon salattu symboliikka (osa 1/2)

Jotenkin olen onnistunut pitämään hypetykseni poissa täältä blogista, mutta tehdään nyt heti selväksi: en muista, milloin olisin ollut yksittäisestä mangajulkaisusta yhtä innoissani kuin Usamary Furuyan Lychee Light Clubin kanssa. Toisin kuin monen muun asian suhteen (köhhtogainuanimeköhh), ei innostukseni kuitenkaan kuollut siinä vaiheessa kun sain mangan hyppysiini, vaan päinvastoin: tarina osoittautui vielä jännemmäksi kuin olin osannut toivoakaan.

Mutta mikä Lychee Light Clubista sitten teki alunperin niin houkuttelevan? Ensimmäinen mieleen tuleva asia on tietysti visuaalinen ilme, joka vaikuttaa luku- ja ostopäätöksiini muutenkin ihan luvattoman paljon. Furuyan taide on vähän kierolla tavalla kaunista ja omaperäistä, ja mangan yleisilme on muutenkin kiehtovan synkkä. Kaikki gootti- tai kauhuestetiikkaan viittaava on minun kirjoissani mangassa pelkkää bonusta, samoin kuin sellainen yleinen outous jota LLC nyt tuntuu huokuvan vahvasti joka suuntaan. Lisäksi gakuran-tyyliset koulupuvut ovat suuri heikkouteni (syytän tästä niitä hattuja!), joten jos tarjolla on sarja jossa lähes kaikki hahmot on puettu sellaisiin, en ainakaan valita. Viimeistään siinä vaiheessa kun sain kuulla että luvassa on vielä jotain poikien välistä hommailua, olin ihan myyty vaikka kyseessä ei mikään BL-sarja varsinaisesti olekaan.

Pinnalliset seikat ovat kuitenkin vain pinnallisia seikkoja, eikä laadukkaallakaan taiteella pääsisi kovin pitkälle jos sisältö on kuraa. Tarina itsessään sisältääkin niin paljon epäsympaattisia hahmoja, äärimmäistä väkivaltaa ja tahallista vieraannuttamista, että itse en niitä jaksaisi kovinkaan pitkään katsella ellei kyseessä olisi oikeasti mielenkiintoisilla teemoilla varustettu ja hyvin toteutettu tarina. Kaikista vähemmän miellyttävistä elementeistä huolimatta mukana on aika yllättävästi myös sympaattisia ja koskettavia hetkiä ja hahmoja. Tasapainottavana tekijänä toimii myös tarinasta löytyvä, enemmän tai vähemmän musta huumori.

Tämän kirjoituksen ei kuitenkaan ole tarkoitus olla arvostelu, vaan enemmänkin pohdintaa sarjan tiimoilta. Käyn siis kohta kohdalta läpi mangasta löytyviä teemoja ja muita juttuja jotka jäivät kutkuttamaan aivojani. Luvassa on spoilereita ja höpöhöpöanalyysiä.

Synopsis


Kerrataan aluksi, mistä tarinassa oikeastaan on edes kyse. Pienessä teollisuuskaupungissa yhdeksän poikaa on perustanut salakerhon, joka kantaa nimeä Light Club. Heti alusta alkaen tehdään selväksi, että kyseessä ei ole mikään hyväntahtoinen shakkikerho, vaan enemmänkin hämärää kulttia muistuttava, salaisuuksiaan väkivaltaisesti varjeleva veljeskunta. Kerhoa johtaa karismaattinen Zera, jolla on absoluuttinen valta päättää siitä mitä kerhossa tapahtuu.

Tarina lähtee kunnolla käyntiin, kun Light Club saa valmiiksi pitkäaikaisen projektinsa: litsihedelmien voimalla toimivan robotin, jonka tarkoitus on kidnapata kauniita tyttöjä kerhon ihailtavaksi. Polttoaineensa mukaan nimetty Lychee -robotti alkaa toteuttaa tehtäväänsä, joka ei sitten olekaan ihan niin helppo. Mistäpä kone osaisi erottaa millainen tyttö on kaunis? Joukon älykkö Dentaku päättää laittaa robotin ohjelmoinnin uusiksi, ja syöttää Lycheelle uuden, yksinkertaisen mutta samalla kohtalokkaan käskyn: Olen ihminen.

Lycheen henkiinheräämisen aattona myös Light Clubissa alkaa tapahtua kummia. Zera ennustaa kuin paraskin Jeesus, että joku kerholaisista tulee pettämään hänet, ja alkaakin sen jälkeen nähdä kapinayrityksiä ja pettureita joka nurkan takana. Osa pojista jatkaa kamppailuaan Zeran suosiosta, kun taas osa nousee tämän mielivaltaa vastaan. Vähitellen kaikki kerholaiset paitsi Zera itse tajuavat kuka joukosta on ainoa todellinen petturi, mutta silloin on jo liian myöhäistä.

Sillä välin kun Light Club hajoilee sisäisiin ristiriitoihinsa, alkaa myös Lycheessä tapahtua muutoksia. Tämä ystävystyy nappaamansa tytön Kanonin kanssa, ja oppii tältä vähitellen, mitä ihmisenä oleminen todella tarkoittaa. Lopulta Lychee nouseekin julmia tekijöitään vastaan suojellakseen Kanonia ja osoittaa itsensä uhratessaan olevansa yksi tarinan inhimillisimmistä hahmoista. Loppua ei voi kutsua onnelliseksi, mutta ainakin paha saa viimein palkkansa.

Mikä ihmeen Lychee Light Club?

Hom nom nom.

Mangan nimi on kieltämättä omituinen, mutta toisin kuin monien muiden hassunnimisten sarjojen kohdalla, tämä otsikko kuvaa teosta yllättävän hyvin. Litsihedelmät ovat tärkeässä osassa tarinaa alusta alkaen. Niin tärkeässä, että Zera pitelee sellaista kädessään jo mangan kannessa. Poikien rakentama robotti saa nimensä ja polttoaineensa kyseisestä hedelmästä, Zera syöttää mangan alussa näennäiselle suosikkijäsenelleen litsin ylistäen samalla tämän kauneutta, ja myöhemmin juottaa kaikille kerhon jäsenille omalla verellään maustettua litsiviiniä viimeisen ehtoollisen tapaan. Huikeassa loppuratkaisussakin yksi ainut litsihedelmä on varsin ratkaisevassa osassa.

Shota Light Club… eiku mitä

Kerhon nimi Light Club tuntuu englanninkielisessä versiossa ehkä vähän vaikeasti avautuvalta. Alkuperäinen nimi Hikari Club on peräisin kerhon kolmen perustajajäsenen, Tamiyan, Dafun ja Kanedan nimien tavuista. Nimen kääntäminen muotoon Light Club on kuitenkin sikäli perusteltavaa, että kerhon nimi kirjoitetaan japaniksi valon kanjilla (光). Mangan jatko-osassa, LLC:n tapahtumia edeltävässä Our Light Clubissa kerhon nimi on kuitenkin vielä kirjoitettu hiraganoilla (ひかり), mikä viittaa paljon selvemmin nimen alkuperään. Toivottavasti jatko-osasta selviää myös, onko nimen kirjoitusasun muuttumiseen muitakin syitä kuin poikien vanheneminen tai se että Zerasta tulee lopulta alkuperäisiä jäseniä tärkeämpi henkilö kerhon hierarkiassa.

Kauneuden palvontaa vai kasvukipuja?

Ilmeestäkin sen näkee: Zeralla ei ole ihan kaikki inkkarit kanootissa

Tarinaa lukiessa käy aika nopeasti selville, että Light Clubin toimintaa ohjaa lähes pakkomielteinen suhtautuminen nuoruuteen ja kauneuteen. Aivan alussa kerho teurastaa heidän piilopaikkaansa nuuskimaan tulleen opettajan, koska tämä on aikuinen ja täten hirviömäinen olento jonka olemassaoloa ei voi sallia. Kun opettajattaren sisuskalut valuvat pihalle, joku pojista kauhistelee niiden rumuutta: ”Could we, too, be filled with such ugly things? Ours must be more beautiful”.

Tämä toteamus kertoo kuitenkin paitsi loputtomasta kauneuden tavoittelusta, myös kuvastaa täydellisesti Light Clubin äärimmilleen vietyä ”saarimentaliteettia” (keksikää joku järkevä käännös Island Mentalitylle jooko): eristäytynyt ryhmä pitää itseään kaikin tavoin parempana ja erityisempänä ulkopuolisiin verrattuna. Tämän takia kovan kohtalon saavat kärsiä myös kerhon piilopaikkaan eksynyt samanikäinen poika sekä Lycheen nappaamat tytöt, jotka eivät Zeran mielestä ole tarpeeksi kauniita.

Zeran pakkomielle kauneuteen näkyy lähes kaikessa mitä tämä tekee. Muinaisen kiinalaiskaunottaren Yang Guifein kerrotaan syöneen litsihedelmiä, joten Zera käyttää niitä robottinsa polttoaineena ja syöttää niitä kerhonsa kauneimmalle jäsenelle. Zera ottaa useamman kerran puheeksi myös Rooman lyhytaikaisen keisari Elagabaluksen, joka nousi valtaan vain 14-vuotiaana. Aikanaan naisellisuudellaan pahennusta herättänyttä Elagabalusta pidetään nykyään aika yksimielisesti transsukupuolisena, ja ainakin Zeran mukaan nuori keisari olisi halunnut pysyä kauniina ikuisesti. Elagabalus murhattiinkin tämän ollessa vasta 18, joten tavallaan hänen toiveensa täyttyi.

Vanheneminen ja aikuiseksi kasvaminen ovatkin tässä tapauksessa suoraan yhteydessä kauneuden kuolemiseen. Lopullisessa hulluudenpuuskassaan Zera haluaa muuttaa kauniin Kanonin robotiksi, jotta tämän kauneus ei kuihtuisi koskaan. Vastaavasti Zeraan mielipuolisesti rakastunut Jaibo kokee valtavaa ahdistusta alkavasta murrosiästään, koska se tarkoittaa ettei Zera ehkä enää pidäkään häntä kauniina. Vanhenemisen ja aikuisuuden torjumisen voikin ulkopuolisten torjumisen lisäksi nähdä myös vertauskuvana pelolle murrosiän koittamisesta ja lapsuuden loppumisesta.

Lukijan vieraannuttaminen

Monissa lukemissani arvosteluissa on otettu tavalla tai toisella puheeksi tavat joilla LLC aika ajoin vieraannuttaa lukijoitaan tarinasta ja hahmoista. Heti kirjan avatessaan lukija törmää ensimmäiseen vieraannuttavaa elementtiin: suljettuun esirippuun, joka sitten aukeaa. Tämä on paitsi kunnianosoitus näytelmälle johon LLC perustuu, myös eräänlainen viesti lukijalle: tämä on pelkkää näytelmää, sitä ei ole tarkoituskaan ottaa tosissaan. Katsojien muistuttaminen siitä että he ovat katsomassa näytelmää on myös yksi melko yleinen nykyteatterissa käytetyistä tehokeinoista.

Lisää vieraannuttavia elementtejä on luvassa heti tarinan alussa, kun hahmot huutelevat toisilleen saksankielisiä fraaseja eikä kielitaidottomalla lukijalla ole aavistustakaan mitä on tapahtumassa. Sama meno jatkuu vielä kielen vaihtuessakin, kun hahmot puhuvat termeistä ja asioista joista lukija ei vielä tiedä mitään. Hahmojen oudot motiivit ja julmat teot tekevät näistä ainakin aluksi samaistumiskelvottomia, mikä tietysti lisää vieraannuttavaa vaikutusta entisestään. Tarinassa nähtävä väkivalta on lisäksi etenkin loppua kohden niin yliampuvaa, että ihmisestä riippuen joko sen kuvottavuus tai koomisuus saa lukijan ottamaan tiedostamattaankin vähän etäisyyttä tarinaan.

Yleisesti ottaen en erityisemmin pidä tarinankerronnassa liiasta itsetietoisuudesta tai yleisön täydellisestä vieraannuttamisesta. En ole varma miten pitkälle Furuya on tarkoittanut vieraannuttamisefektinsä viedä, sillä pidemmän päälle manga on kuitenkin kaikkea muuta kuin vieraannuttava. Tiukkakäänteinen tarina tempaisee mukaansa aika nopeasti kunhan siitä pääsee jyvälle, ja hahmojen saadessa edes hieman inhimillisempiä piirteitä uppouduin yhä syvemmälle sen maailmaan. Oikeastaan mangaa voisi kuvailla samalla tavalla kuin Lychee-robottia: karun ja vähän pelottavankin ulkokuoren alla sykkii lopulta inhimillinen sydän.

Tässä vaiheessa lienee parempi laittaa kirjoitus suosiolla poikki. Ensi kerralla käsittelen lähemmin mm. mangan hahmoja, homoerotiikkaa ja loppuratkaisua. Näihin kuviin ja tunnelmiin, siis.

Mainokset
Avainsanat:

9 kommenttia to “Litsivalokerhon salattu symboliikka (osa 1/2)”

  1. Kauneuden palvominen menee aina rumaksi, terv. Dorian Gray.

    Erittäin mielenkiintoista puintia erittäin kiinnostavasta mangasta! Olisit kuullut pettymyksen voihkaisuni kun totesit jatkavasi seuraavassa postauksessa. Tahdon loputkin heti!

    ~Myy

  2. Ihanaa, että joku muukin on huomannut tämän teoksen hienouden ja ainutlaatuisuuden.
    Havainnointisi ja pohdintasi olivat tosi hyviä!
    Ihailen Furuya Usamarua suuresti, kun hän on onnistunut tuomaan teoksiinsa jotain uniikkia. Tyyli ja tarinat ovat usein synkkiä, mutta hahmoista löytyy inhimillinen pilke, mikä tekee teoksista lopulta liikuttavia ja rakastettavia. Ne eivät ehkä vetoa massoihin kovin hyvin, koska sarjakuvien aloitukset ovat LHC:n tapaan usein vieraannuttavia, kuten kerroitkin. Mutta sitten kun teoksiin pääsee sisään niin vau.
    Zeran toimia ohjailee melko pitkälle ennustus, jossa pojan kohtalona on joko kuolla 14-vuotiaana tai hallita maailmaa iällä 30. (Ennustajan nimi on hauskasti Markiisi de Maruo, jolla tietenkin viitataan Suehiro Maruoon, jolla on ollut tekemistä myös alkuperäisnäytelmän kanssa). Ennustuksen ”mustasta tähdestä” Zera varmaan keksi maalata käsineisiinsä tähdet.
    Oletko muuten lukenut paria 4-koma -sivua ”Tsunegawa’s daily life”, jotka julkaistiin sarjan tapaan Erotics F -lehdessä, mutta eivät harmi kyllä päätyneet LHC:n pokkariversioon? (Ilmestyivät vasta japanilaisen pokkarin julkaisun jälkeen, eikä niitä upattu Verticalinkaan julkaisemaan versioon.) Ovat tosi loppukevennysmäisiä ja humoristisia, mutta onnistuvat tuomaan jopa Zeran hahmoon sympaattisuutta ja arkisuutta (myös Raizon viesti on aika loistava).
    Bokura no Hikari Clubista olen tällä hetkellä ihan innoissani ja tosiaan kiinnostaa, miten hahmot päätyvät mielentilaan, jossa ovat LHC:n lähtökohdassa ja kuinka ihmissuhteet kehittyvät sellaisiksi kuin ovat. (Erityisessä huomiossa on Nikon ja Zeran välinen suhde, kun onhan se aika extriimiä, että lahjoittaa jopa toisen silmänsä…:D)

    • Itse en ole lukenut Furuyalta vielä muita teoksia, mutta monet kyllä kiinnostaisivat aika lailla. Täytyy varmaan seuraavaksi kääntyä Genkaku Picasson tai jonkun vastaavan pariin.

      Pohdiskelin itsekin tuota Zeran ennustusta (varmaan palaan siihen seuraavassa kirjoituksessa vielä), että tavallaan hänen kohtalokseen koituu juuri se että hän itse yrittää saada ennustuksen toteutumaan. Eihän tuollaisissa yrityksissä koskaan käy kovin hyvin.

      Ja siis asdf enpä ollut ennen tajunnut lukea niitä Tsunegawa’s daily life -strippejä, mutta onneksi löytyivät helposti ja hajoilin niille kyllä aika pahasti. Tuovat kyllä tosi hauskaa kontrastia päätarinan synkkyyteen, ja muistuttavat hyvin siitä että niin, Zerakin on kaikesta huolimatta pelkkä penska jolla on äiti, koti ja rajalliset resurssit. Aivan mahtavia, haluan lisää tällaista!

  3. Ihiihii Litsihikarista arvostelua! Arvostan! Ja tykkään myös Furyan tavasta vääntää ihmisiä tuohon 光-kanjin muotoon…
    Olen samaa mieltä kuin Afureko muuten, pettymyksen määrääni ei voi kuvailla ja sen seuraavan osan olisi hyvä ilmestyä sukkelaan. :Þ Hei arvaa kenen Zera-cosplaystä löysin kuvan netistä? :D?

    • Cosplayta, kuka ja missä? Linkkiä tänne ja heti!

      Ja täytyy näköjään yrittää saada se toinen puolisko valmiiksi äkkiä että pääsette lukemaan. :D

    • En nyt tiedä pitäisikö olla kauhistunut vai kateellinen siitä että seukkaat jonkun Zeran kanssa :D Ei paskempi asu, vaikka kuvia nyt ei kauheasti ollutkaan. Täytyy varmaan viettää loppuilta curessa…

  4. Moikka o/

    Ehkä meidan conventi olisi kiinnostavaa? ;D

    URL: http://www.blyg.eu

    /Emma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s