Archive for heinäkuu, 2011

28/07/2011

Jotain uutta, jotain vanhaa

Kuljen kesätyömatkallani päivittäin Helsingin Fantasiapelien liikeen ohi. Tästä seurauksena on, että eksyn välillä huolestuttavankin usein sisälle kauppaan juoruamaan henkilökunnan kanssa (moi vaan Saana jos luet tätä, mitenkäs se Togainun katsominen sujuu?), sekä tietysti tekemään ostoksia. Netistä tilaaminen on usein huomattavasti halvempaa, ja helpompaakin, kun ei tarvitse nousta tietokoneen äärestä kuin ehkä etsimään pankkitunnuksia tai luottokortin numeroa. Fyysisessä kauppareissussa on kuitenkin se hyvä puoli että tavaran saa mukaansa saman tien, eikä postiluukun edessä tarvitse kytätä housut solmussa kahta viikkoa aina kun postimies rapistelee ovella. Sitä paitsi, on se vaan niin kivaa kerätä leimoja siihen Fantsun mangakymppikorttiin.

En nyt kuitenkaan aio tehdä tiliä ihan kaikista viimeaikaisista ostoksistani, sillä niistä syntyisi joko puuduttavaa listaamista tai ylipitkä kilometripostaus. Otan siis tarkasteltavaksi kaksi teosta, joista toinen on aivan uusi julkaisu ja toinen puolestaan ikivanha. Toisesta on vastuussa itselleni ja oikeastaan koko englanninkieliselle fandomille melko tuntematon mangaka, toisesta puolestaan vastaa yksi vanha suosikkini jonka töitä on julkaistu englanniksikin varsin laajasti. Yhtäläisyyksiäkin löytyy: molemmat julkaisut ovat useamman tarinan kokoelmia joista molemmat onnistuivat yllättämään nerokkuudellaan ja odottamattomuudellaan.

Aniya Yuijin käsialaa oleva Men of Tattoos oli hartaasti odotettu uutuus, jota ostaessani en kuitenkaan aivan täysin tiennyt mitä olin oikeastaan edes tilannut. Skanlaatiot mangasta kattavat vain pari ensimmäistä lukua, eikä Aniyalta muutenkaan ole fanikäännetty juuri mitään materiaalia, joten ennakkotietoni olivat varsin hataralla pohjalla. Yksi lempiblogaajistani kuitenkin hehkuttaa mangakaa lähes jatkuvalla syötöllä, joten tiesin että tiedossa olisi luultavasti jotain kiintoisaa. Ja niin sitten olikin. Pari ensimmäistä lukua meievät eteenpäin sellaisella ”ihan jepa” ja ”hmm, kiintoisaa” -meiningillä, mutta kun päästiin neloslukuun joka sitoo löyhästi toisiinsa liittyneet tarinat tiukasti yhteen, tiedossa oli sellaisia elämyksiä että oksat pois. ”Tajunnan räjäyttävä” ja ”takuuvarma kyynelhanojen avaaja” ovat molemmat ihan osuvia kuvauksia.

Ase taskussa – tällä kertaa kirjaimellisesti

Men of Tattoosin alku saattaa tuntua höttöiseltä, mutta aika nopeasti käy ilmi ettei kyse ole todellakaan aivan perussetistä. Onnellisissakin kohtauksissa on mukana jotain katkeransuloista tai kieroutunutta, eikä kukaan hahmoista ole viaton. Mangassa seurataan yakuzarikoksia selvittelevää undercover-kyttää joka päätyy rakastumaan kohteeseensa, ja samaisen yakuzaklaanin perillistä joka suunnittelee karkaavansa henkivartijansa kanssa. Vaikka tarinat saattavat aluksi tuntua melko irrallisilta, annetaan niissä kuitenkin jatkuvasti pieniä vihjeitä siitä että ne liittyvät toisiinsa.

Lukijalle selviää kuitenkin vasta lopussa toden teolla, miten tiukasti tapahtumat nivoutuvat yhteen ja kuinka taidokkaasti rakennetusta palapelistä on kyse. Harva asia on aivan sitä miltä aluksi näyttää, ja pienilläkin asioilla voi olla yllättävän suuri merkitys. Tämän takia mangalla onkin aivan mielettömän korkea uudelleenlukuarvo, ja itse olen ainakin onnistunut jokaisella kerralla löytämään siitä uusia puolia. Tämän vuoksi en myöskään viitsi valottaa juonta sen enempää, sillä en halua viedä keneltäkään pois sitä löytämisen riemua joka itselleni oli lukukokemuksessa niin tärkeä.

Hienoimpia aukeamakohtauksia pitkään aikaan

Men of Tattoos -kokonaisuuden lisäksi samoihin kansiin on koottu myös kaksiosainen Springtime of Our Love -tarina, jossa opiskelukaveriinsa ihastunut Ahna päätyy fantasioimaan ihastuksestaan aika erikoisella tavalla – vai onko se sittenkään fantasiaa? Seksipainotteisen tarinan asiasisältö on jokseenkin täysi nolla (mitä nyt vähän käsitellään ikiaikaista täyttymättömän rakkauden tuskaa), mutta se ei tosiaankaan haittaa. Seksikohtaukset hyytelömäisen astraaliprojektion (…joo-o) kanssa ovat niin mielikuvituksellisia ettei sellaisia tule kovin usein vastaan, eikä Aniyan pornoiluissa muutenkaan mitään vikaa ole.

Siinähän yrität säätää kun toista ei voi kunnolla edes koskea

Vaikka Men of Tattoos ja Springtime of Our Love eivät voisi olla tarinoina erilaisempia, ne osoittavat silti ettei Aniya Yuijia todellakaan ole veistetty samasta puusta kuin kaiken maailman tusinamangakat. Toivottavasti häneltä tullaan näkemään lisää englanniksi käännettyä materiaalia mahdollisimman pian.

Sitten siirrytään hieman toisenlaisiin maisemiin. Yoshinaga Fumin Truly Kindly on itseltäni aiemmin huomaamatta jäänyt kokoelma, jonka pelastin omaan hyllyyni ennen kuin BLUn mangoja ei enää saa ostettua mistään. Vuonna 2007 englanniksi ilmestynyt pokkari kokoaa yhteen Yoshinagan varhaisimpia tarinoita vuodelta 1997, ja tuntuu siis varsinaiselta aikamatkalta. Luen tällä hetkellä myös Yoshinagan kehuttua Ōokua, johon verratessa huomaa erityisen selvästi miten paljon mangakan piirrostyyli on kehittynyt, vaikka mistään Gravitation -tason hirveyksistä ei olekaan kyse. Tietystä kaavamaisuudesta huolimatta tarinoissa on selkeästi näkyvillä se inhimillisyys ja tietty arvaamattomuus joka mangakan töissä muutenkin on esillä, ja joiden takia hän on niin loistava.

Eikö äiti sanonut että tuntemattomilta ei saa ottaa vastaan herkkuja?

Yksi vaikuttavimmista tarinoista on kokoelman avaava Truly Kindly, jossa kaksi äitisuhteensa kierouttamaa miestä löytävät toisensa omituisissa olosuhteissa. Samaan aikaan naapurustossa riehuu sarjakuristaja, jonka henkilöllisyys on kuitenkin vähän eri kuin aluksi voisi luulla. Hahmot ovat kaikki enemmän tai vähemmän sekaisin, mutta näin lyhyessä tarinassa epämiellyttävämpiäkin tyyppejä sietää paremmin. Mangakoiden töistä on aina hauska bongailla toistuvia teemoja, ja tämä tarina tuo kieltämättä mieleen myöhemmin ilmestyneen Antique Bakeryn kaappaajakuvion.

Huomattavasti lempeämpi on kokoelman neljäs tarina Pandora, jossa kaksi kaidalle polulle kääntynyttä varasta saavat työkseen tiirikoida erään vangin äidiltään saaman rasian. Taas kerran päästään toteamaan, että laatikon sisältö on paljon kiehtovampi silloin kun kukaan ei tiedä mitä sisällä on. Rasian avaaminen edustaa miehille samalla palaamista elämään joka heidän olisi jo pitänyt jättää taakseen. Pahasta menneisyydestään huolimatta hahmoilla on silti yhä toivoa tulevaisuudessa, mikä jääkin ehkä koko kokoelman lohdullisimmaksi sanomaksi.

Loppupään tarinat keskittyvät kaikki Ranskan vallankumouksen aikaiseen hovielämään. Antoinen ja Clauden seikkailuista on olemassa kokonainen oma kirjansa (Lovers in the Night), mutta itselleni jäi parhaiten mieleen lyhyt mutta koskettava Chinoiserie, jossa aristokraattinen rouva antaa rakastajansa käyttöön kiinalaissyntyisen palveluspoikansa silloin kuin ei itse ehdi salaisiin tapaamisiin. Arvaahan sen miten siinä käy, mutta loputtomiin miesten suhde ei voi jatkua.

Ylhäisömies ja palvelija -kuvio on tietysti BL-tarinoiden peruskauraa, mutta tarina toimii silti hyvin. Yoshinaga on ilmeisen mieltynyt hoviteemaan, sillä samoissa maisemissa seikkaillaan myös kaksiosaisessa Gerard & Jacques -sarjassa. Truly Kindly ei ehkä aina edusta Yoshinagan parasta tuotantoa, mutta onnistui silti muistuttamaan tuntuvasti siitä, miksi oikeastaan pidän hänestä niin paljon.

Mainokset
05/07/2011

Sekai-ichi hatsukoi ja cockteasen jalo taito

Tässä sarjassa kukaan ei kuole lumeen… valitettavasti

Siis voi nyt perse taas tätä elämää. Sain viimein sen pahuksen Sekai-ichi-animen finaaliin, enkä muista milloin ragetasot olisivat olleet yhtä korkealla. Mutta hei, älkää käsittäkö väärin, ei sarja ihan täyttä paskaa ollut. …Kai. Se vain tekee hyvin paljon lupauksia joita ei sitten onnistukaan täyttämään. Joskus se on hyvä, joskus huono asia. Jokainen päättäköön itse, mitä mieltä tämän listan kohdista on.

Cocktease-tapaus #1: Seksikohtaukset
Fanserviceä ja naaman imutusta ei animesta puuttunut. Välillä vihjaillaan vähän muustakin takaumien kautta, mutta mitään ei koskaan näytetä. Tämä oli tosin vain positiivinen asia, sillä myötähävettävän nolot seksikohtaukset ovat yksi suurimmista syistä joiden vuoksi BL-anime on usein kuraa. Kiitokset siis kaikkivoipaiselle TV-sensuurille ja fiksuille ohjausratkaisuille tästäkin vähästä.

Peittoon kääriytyminen käynee turvaseksistä

Cocktease-tapaus #2: Hissikohtaukset
Kyllä minä Gravitationia sen verran olen katsonut, että tiedän mitä hississä kuuluu tehdä kun on kyse BL-animesta. Sekai-ichissä ollaan koko ajan hississä matkalla sinne sun tänne, mutta koskaan siellä ei tapahdu mitään. Miten voi sulkea kaksi toisistaan potentiaalisesti kiinnostunutta hahmoa keskenään noin pieneen tilaan ilman että silti tapahtuu mitään?

Onodera välttää hissitilanteen ovelasti

Cocktease-tapaus #3: Parodia
Mangateollisuudesta kertovat sarjat onnistuvat yleensä kommentoimaan itseään jollan jännällä metatasolla. Sekai-ichi ei ole poikkeus. Onodera tilittää heti ensimmäisessä jaksossa (…tai sitten jossain muussa) siitä, kuinka ei ymmärrä shoujomangan tunteellisia kohtauksia joissa tuuli tuivertaa sankarittaren hiuksissa ja kukan terälehdet lentävät vaikka ollaan sisätiloissa. Ja kappas vain, eikös kaikissa ~tunteellisissa~ kohtauksissa olekin käytetty tuulikone-efektiä ja kirsikankukkia. Ja kun Chiaki tilittää assistenteilleen ihmissuhdeongelmistaan naamioituna juoni-ideaksi, kommentoivat apulaiset ettei missään shoujossa ole noin epäuskottavia juonenkäänteitä. Sääli vain ettei tällaista parodiointia ja metatasoa lopulta saatu vietyä sen pidemmälle.

Olispa mullakin tuulikone ja terälehtiä

Cocktease-tapaus #4: Juoni
Tämä kismittää ymmärrettävästi eniten. Sekai-ichi poukkoilee tarinasta toiseen vailla kunnon siirtymiä tai selityksiä, mikä ei kyllä kauheasti yllättänyt. Silti, hetkittäin tarinoista tuli fiilis että sarjassa saattaisi oikeasti tapahtuakin jotain. Mutta lol, eipäs sitten tapahdukaan. Kaikki saavutettavat konkluusiot ovat sangen epämääräisiä, ja pääparin eli Onoderan ja Takanon suhde jää viimeisen jakson perusteella ikuisiksi ajoiksi junnaamaan KOI JA NAI, KOI JA NAI -limboon. Tai sitten tiedossa on toinen kausi samaa tuubaa. Ei saatanan saatana.

Ilmeeni kun animen loppu

Että joo. Kyllä animen tekijöidenkin kannattaisi pitää mielessä, että jos antaa ymmärtää niin pitäisi myös ymmärtää antaa. Mutta ei keskitytä pelkästään negatiiviseen. Yukinan ja Kisan storylaini eli mangatoimittajan ja mangakauppiaan suhde oli oikeasti ihan sympaattinen. Sekai-ichi on muutenkin välillä yllättävän hauska, eli aina kun luulin että en pidä sarjasta, se iskikin pöytään jotain niin juustoista tai koomista etten voinut täysin vihata. Viimeisen jakson kohdalla tätä ei enää tosin sitten tapahtunut, mikä ymmärrettävästi jätti suuhun aika visvaisen jälkimaun koko hommasta.

Päädyin joka tapauksessa yksi ilta luukuttamaan animen loppubiisiä kännissä, ja humalatila paransi jaksojen laatua silmissäni muutenkin aika lailla. Seuraavaksi voinkin sitten vissiin tehdä tänne kirjoituksen aiheesta ”Kuinka anime teki minusta alkoholistin”. Onneksi olemassa on myös Sekai-ichi Hatsukoi OVA, joka kertoo takaumana tarinan Onoderan ja Takanon lukioaikaisesta suhteesta. Se on oikeasti aika kiva ja söpö myös selvinpäin.

Loppuun vielä parit screencapit koska ei tästä paljon muutakaan jäänyt käteen, ja kuitenkin tykkäsin salaa. Ensimmäinen on siitä OVAsta, toinen pakollisesta kylpyläfanservice-kohtauksesta ja viimeisessä Yukino ja Kisa edustavat.

Lupaan kyllä tehdä taas joskus vähän pitemmän ja ajatellumman kirjoituksen. Kesälomat, kesätyöt ja muut kesäasiat kuitenkin ymmärrettävästi hidastavat päivitystahtia, joten älkää odottako ihmeitä. Eiköhän epäelämäni kuitenkin palaa normaaleihin uomiinsa viimeistään syksyllä.