Archive for elokuu, 2011

21/08/2011

Kuukauden hämmennys: Jo muinaiset kreikkalaiset…


Kuukauden hämmennys tekee paluun! Olen tänä kesänä uppoutunut antiikin maailmaan oikein olan takaa. Muinaisen Kreikan ja Rooman myytit, näytelmät, uskomukset, historia ja elämäntavat ovat kiehtovaa luettavaa, eikä materiaali tosiaan lopu ihan heti kesken. Yksi kiinnostavimmista aihepiireistä on, yllätys yllätys, joka välissä esille nouseva pederastia ja muut miesten väliset suhteet antiikin maailmassa. Teema toistuu vuosisadasta toiseen paitsi myyteissä, myös historiankirjoissa: niin tarujen Herkuleksella kuin hallitsija Caesarillakin on kirjoitettu olleen suhteita miesten kanssa. Luettuani aiheesta tarpeeksi aloin löytää yhä enemmän ja enemmän yhtäläisyyksiä antiikin käytäntöjen ja BL-konventioiden välillä. Saattaa kuulostaa vähän kaukaa haetulta eivätkä samankaltaisuudet varmasti ole mitenkään tarkoituksellisia, mutta minusta tällaisten vertailujen tekeminen on aina viihdyttävää. Pahoittelen kaikkia mahdollisia epätarkkuuksia ja rankkoja yleistyksiä, historiatietämykseni on valitettavasti varsin rajallista.

Japanilaisilla on tietysti samankaltaisia vertailukohteita ihan omasta takaa, sillä pederastia ja vastaavat käytännöt olivat sielläkin päin yleisiä aina 1800-luvulle saakka. Lienee varmaan osittain niiden aikojen peruja, että yhä edelleen Japanissa (ja monissa muissa Aasian maissa) homoseksi ei itsessään ole laisinkaan niin tuomittava asia kuin homoseksuaalinen identiteetti, joka on tänäkin päivänä kuuma peruna yhtenäisyyttä korostavassa ja erilaisuutta syrjivässä yhteiskunnassa. Antiikin maailmassa varsinaista homoidentiteettiä ei ollut olemassakaan joten siitä ei voitu myöskään rangaista, mutta jos mieltymykset ja käyttäytyminen miesten välisessä kanssakäymisessä poikkesivat siitä mitä yhteiskunta odotti (tästä lisää myöhemmin), oli luvassa ikävyyksiä.

Apollo ja Hyakinthos Jean Brocin maalaamana

BL:ssä sama kuvio toistuu: homosuhteet tarinoiden aiheena ei ole mikään ongelma, mutta vain pienessä osassa poikarakkaustarinoita hahmot identifioivat itseään homoiksi. Voi olla ettei lukijoita haluta vieraannuttaa vaikeilla aiheilla tai hahmojen seksuaali-identiteetti olisi muutoin täysin epäolennaista tarinan kannalta. Minustakin on kiva että voin lukea homoromansseja ilman ainaista pohtimista kaapistatulemisesta (mikä tuntuu taas olevan länsimaalaisten tarinoiden kulmakivi), mutta BL:ssä tuntuu liiankin usein toistuvan asetelma ”en ole homo, tykkään vain susta vaikka oletkin poika”. Ja tästä päästään taas antiikkiin: oman sukupuolen edustaja seksuaalisen himon kohteena oli okei niin kauan kunhan pysyteltiin yhteiskunnan normeissa.

Yleensä nämä normit tarkoittivat tiukkaa roolijakoa. Oli kyseessä sitten kreikkalainen pederastia tai myöhempi roomalainen käytäntö vapaan miehen ja orjan välisestä suhteesta, yksi periaate säilyi pitkälti samana: aikuinen mies ei saanut olla seksisuhteessa alistuvassa roolissa. Nuorille pojille, prostituoiduille ja orjille ”naisen aseman” ottaminen oli sallittua, mutta muille seksuaalisesta passiivisuudesta seurasi vähintäänkin yleistä paheksuntaa. Eva Campanella kirjoittaa kirjassaan Suutele minua tuhat kertaa, että roomalaisilla oli jatkuva tarve todistella maskuliinisuuttaan seksuaalisella alistamisella, ja alistamisen kohteeksi kelpasivat kummankin sukupuolen edustajat. Jos mies itse antautui alistettavaksi, koko tämän miehisyys joutui kyseenalaiseen asemaan. Julius Caesaria pilkattiin huhulla jonka mukaan tämä olisi ollut kuningas Nikodemuksen rakastettu (en oikein saanut selkoa pitikö tämä todella paikkansa vai ei, historiafriikit valaiskaa minua plz) ja Lychee Light Clubista tuttu keisari Elagabalus oli niin ikään kovin epäsuosittu siksi että hän oli seksisuhteissaan passiivisessa roolissa ja pukeutui ja käyttäytyi muutenkin varsin feminiinisesti.

Akilles riehuu suree ystävänsä Patrokloksen haudalla. Lähteestä riippuen suhdetta voi tulkita eri tavoilla, mutta ainakin se oli ensimmäisiä eeppisiä bromansseja jos ei muuta. Aleksanteri Suuri vertasi tähän parivaljakkoon omaa suhdettaan Hefaistionin kanssa. 

Kun puhutaan BL:stä, lienee kaikille selvää millaisista roolijaoista siinä on kyse. Seme ja uke ovat niin integraalinen osa BL-kulttuuria, että ne puskevat joskus läpi sellaistenkin tekijöiden töistä jotka muutoin ovat varsin epäkonventionaalisia. Tämä lienee suoraa heijastumaa japanilaisesta mentaliteetista, jossa asioiden täytyy aina olla tietyllä tavalla; esimerkiksi romanttisessa suhteessa on aina oltava maskuliininen ja feminiininen osapuoli. Tämä toteutuu tietysti paitsi perinteisessä seme/uke -roolijaossa, myös usein ihan oikeassa elämässä. Esimerkiksi Universal Dollin artikkeli Japanin gyaruskenen lesboista valottaa aika hyvin, että Nichomen tytöt pitäytyvät yleensä tiukasti neko/tachi -rooleissa ja myös pariutuvat niiden mukaan. Tietysti poikkeuksia löytyy aina niin tosielämästä kuin fiktiostakin, onneksi.

Sen lisäksi että antiikin homoseksuaaliset suhteet perustuivat aktiiviseen ja passiiviseen rooliin, ne olivat myös tiukan hierarkkisia. Roomassa isäntä saattoi tehdä orjillaan mitä halusi, pederastiassa vanhempi ”mentori” oli tietenkin opastettavaansa ylemmässä asemassa ja niin edelleen. Tällaiset hierarkkiset suhteet ovat myös BL:ssä äärettömän suosittuja, ja toinen hahmoista on lähes aina korkeammassa asemassa kuin toinen, perustui se sitten ikään, kokoon, valtaan, kokemukseen tai muuhun vastaavaan ominaisuuteen. Toisaalta tällaiset asetelmat voivat oikein käsiteltynä tuoda tarinaan hyvää jännitettä, draamaa ja muuta kuumottavaa, mutta ne ovat niin yleisiä että ne taitavat kertoa ennen kaikkea siitä kulttuurista jossa ovat syntyneet. Vaikka suhteen molemmat osapuolet ovat samaa sukupuolta, heidän suhteensa on kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen. Ja noh, mitäpä tasa-arvosta olisi välitetty sen pahemmin antiikin aikaan kuin nykyään välitetään Japanissakaan.

Ganymedeen ryöstö on taiteessa yllättävänkin suosittu aihe. Myytissä kotkanhahmoinen Zeus mieltyy kauniiseen Ganymedeen ja sieppaa nuorukaisen rakastajakseen.

Tästä päästäänkin kätevästi naisten asemaan, joka oli antiikin aikaan varsin ankea. Nainen oli joko isänsä tai aviomiehensä omaisuutta, eikä hänellä ollut sanavaltaa muutoin kuin kotinsa sisällä, jossa hän sitten olikin taloutensa kiistaton kuningatar. Naisten ja miesten välillä oli varsin vähän kanssakäymistä, kun naiset elivät omissa tiloissaan ja miehet omissaan, eikä naisten juuri sallittu liikkua kotinsa ulkopuolella. Avioliitto oli useimmiten vain kansalaisvelvollisuuden täyttämistä, ja monet miehet täyttivät seksuaaliset tarpeensa mieluummin prostituoitujen ja rakastajattarien kuin oman vaimonsa kanssa. Ei ole vaikea kuvitella, että ympäristössä jossa miehet ja naiset eivät ole juurikaan tekemisissä keskenään eikä naisia muutenkaan pidetä kovin korkeassa arvossa, miesten välille syntyy helpommin suhteita jotka ehkä toisenlaisessa tilanteessa solmittaisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pelkkä naisten poissaolo ei kuitenkaan selitä antiikin käytäntöjä homoseksuaalisen kanssakäymisen suhteen. Robert Flacelière huomauttaa kirjassa Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa, että pederastia oli melkeinpä tavallista yleisempää Spartassa, joka oli ainoa silloisen Kreikan kaupunkivaltioista jossa tytöt otettiin samaan urheilu- (eli sota-) koulutukseen kuin pojatkin.

Naisten poissaolo ei siis ole mikään varsinainen selitys, mutta toimii joka tapauksessa hyvänä alustana homoaktiviteeteille. Suurimmassa osassa BL:ää on myös miljöönä ns. otoko no sekai eli miesten maailma, jonne naisilla ei ole asiaa. Poikakoulu, piinkova bisnesmaailma, rikollisjärjestöt ja vastaavat ovat kaikki paikkoja, joissa naisia ei perinteisesti ole juurikaan paikalla. Täytyy pinnistellä aika tavalla jos haluaa luetella enemmän kuin kourallisen BL-mangoja joissa olisi lainkaan naishahmoja. Väittäisin silti, että näissäkään tarinoissa naisten poissaolo ei kuitenkaan ole hahmojen homoseikkailujen syy vaan seuraus. Jos on tarkoitus kertoa kahden miehen välisestä suhteesta, mukaan lienee aika turhaa tunkea naishahmoja. Tuloksena on joka tapauksessa se, että naiset loistavat poissaolollaan ja miehet saavat temmeltää rauhassa keskenään.

Olisin mieluusti listannut lopuksi mytologiapohjaisia tai antiikkiin sijoittuvia mangoja, mutta BL-puolella valikoimaa ei ole käytännössä ollenkaan. Antiikista löytyy muutenkin mangaa aika hintsusti: lukemani shoujosarja Olimpos on tajuttoman tylsä, Iwaaki Hitoshin kehuttu Historie on minulla vasta lukulistalla, samoin kuin Yamazaki Marin kylpyläkomedia Thermae Romae. Animepuolella on tosin olemassa kaikki fujoshi- ja antiikkitarpeeni täyttävä, upea Run, Melos!, mutta se ansaitsee kyllä ihan oman kirjoituksensa sitten ajallaan.

Aoi Bungaku -sarjaan kuuluva Run, Melos! on animea kauneimmillaan

Kirjoituksen pohjana olen käyttänyt Wikipedian lisäksi ainakin seuraavia lähteitä:
Eva Cantarella: Suutele minua tuhat kertaa – Rakkaus ja seksi antiikin Roomassa
Robert Flacelière: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa
Minerva Keltanen: Kätketty rakkaus – Pompeijin eroottiset seinämaalaukset

Mainokset