Nostalgiahuuruja

Joku ystävällinen anonyymi toivoi vähän aikaa takaperin jonkinlaista nostalgiapostausta sarjoista, jotka olivat Kova Juttu silloin joskus BL-harrastukseni alkuaikoina. Aluksi mieleni löi täysin tyhjää ja ajattelin ettei tästä saa mitään aikaiseksi, mutta kyllä sitä materiaalia lopulta alkoi löytyä kun hetken kaivelin muistiani. Wikipedia ja todella omituiset muistiketjut (niin siis se manga jonka piirtäjä on sama kun Kyou kara maoussa…) kuitenkin auttoivat ihan kivasti. Luvassa on siis noloja paljastuksia, lämpimiä tai vähemmän lämpimiä muistoja ikivanhasta teknologiasta ja ehkä vähän arveluttavia sarjoja. Tätä oli yllättävän hauska kirjoitella, eli kiitokset vain vielä kerran postausideasta.

Kaiken pahan alku ja juuri

Ensiksi lienee tietysti parasta mennä sinne ihan alkuun. En ole enää ihan varma miten se tapahtui, mutta yksi ensimmäisiä kosketuksiani poikarakkauteen animen ja mangan kontekstissa oli, uskokaa tai älkää, Gundam Wing -aiheinen fanitaide. Tähänkään päivään mennessä en ole saanut itse animea katsottua, mutta ei se menoa silloin kauheasti haitannut. Pettymys vain oli karvas kun tajusin että Heero ja Duo eivä olekaan oikeasti rakastavaisia. Onneksi siirtymä virallisten homoromanssien pariin ei tuossa vaiheessa enää ollut pitkä, vaikka vaihtoehdot tuolloin (joskus 2003-05) rajoittuivat lähinnä Gravitationiin ja Fakeen. Kirjastosta sattui tosin löytymään Moto Hagion A, A’ [A, A Prime] -kokoelma, jonka viimeiselle tarinalle olin aika myyty. Mutta eipä sitäkään sen enempää ollut, eikä kahden luvun mittainen tarina kovin kauas kanna vaikka olisi kuinka kiva.

Gravin mangaa tulikin sitten aikanaan ostettua ja luettua ja soundtrackia popitettua, vaikka animea en koskaan varsinaisesti katsonutkaan. Eerie Queerie! –manga taisi myös olla aika kova juttu silloin. Fakeen puolestaan tein lähituttavuutta Yle Teemalta(!) tulleen OVA-elokuvan muodossa. En ole voinut olla ainoa joka nauhoitti kyseisen pätkän VHS-kasetille(!) ja veivasi sitä edestakaisin kun muutakaan ei ollut. Jotenkin hämärästi muistan katsoneeni sitä jopa äitini kanssa, mutta en oikein tiedä millainen tapahtumaketju tähän tilanteeseen on johtanut…

Olin tuohon aikaan siis aika pitkälti Fantasiapelien valikoiman, kirjastojen ja telkkarin varassa, eli kovin lujaa ei pyyhkinyt. Näin jälkeenpäin ajateltuna en oikein tiedä olivatko nettiyhteydet oikeasti niin toivottoman hitaita vai olinko vain itse niin ylitsepääsemättömän käsi että netistä yhtään minkään lataaminen tuli mahdolliseksi vasta paljon myöhemmin. Kun sitten lopulta opin käyttämään torrentteja, yksi ensimmäisistä lataamistani sarjoista oli Suki na Mono wa Suki Dakara Shōganai!! eli tuttavallisemmin Sukisho. 12-osainen sarja perustuu visual noveliin, jossa kahden päähenkilön sivupersoonat ovat rakastuneet toisiinsa, ja heillä on yhteinen traaginen menneisyys sairaalan ihmiskoekaniineina. Sukisho oli ensimmäinen koskaan kokonaan katsomani animesarja, ja teki minuun aikanaan aika ison vaikutuksen. On sarja nykyäänkin kyllä aika vaikuttava, lähinnä tosin siksi etten ymmärrä miten noin pienellä budjetilla ylipäätään on saatu aikaan mitään animea. Mutta ainakin sarja on ihan reilusti BL:ää, toisin kuin eräät, krhm, toiset peliadaptaatiot.

Sano Sukisho kun haluat laatua isolla ärrällä

Internetin valtatie avasi sitten tietysti muitakin uusia mahdollisuuksia, joista hienoin oli mangan lataaminen netistä. Olen kuitenkin aina ollut selvästi kallellaan enemmän mangaan kuin animeen, varmaan siksi että tykkään lukemisesta muutenkin niin paljon. Love Mode oli ensimmäisiä lataamiani mangasarjoja, ja samalla ensimmäinen oikeasti seksikohtauksia sisältänyt BL-sarja jota luin. Saavutus sekin. Jostain syystä mangan latailu ei tuolloin päässyt sen enempää vauhtiin, mutta BL-mangaa alettiin viimein julkaista englanniksi vähän enemmän, ja siitähän riemu repesi. Only the Ring Finger Knows löysi tiensä minunkin kirjahyllyyni, ja kavereilta lainasin myös vähän… jännempää tavaraa.

Somei Yoshinon ja Takaura Rohin Skyscrapers of Oz oli ainakin tämän arvostelun perusteella Kitty Median ensimmäinen BL-julkaisu. Itse en muista tarinasta muuta kuin metrossa tapahtuvan kourintakohtauksen, mutta niin minulle on kyllä käynyt monien tuoreempienkin sarjojen kanssa. Temari Matsumoton Shinobu Kokorosta muistan vieläkin vähemmän, mutta kai siinä jotain ninjoja seikkaili. Eräs ystäväni kiteytti mangan sisällön toteamukseen ”kyllähän toi menee jos haluaa runkata”, eli ilmeisen pornoisasta menosta taisi olla kyse.

Lisäksi muistan tuijotelleeni yön pimeinä tunteina jotain Papa to kiss in the darkia ja After School in the Teacher’s Loungea, vaikka ne olivat aika haukotuttavia jo silloisilla standardeillani. Mutta mikä ei tapa, vahvistaa jne. Olen kyllä vähän kateellinen niille jotka ovat aloitelleet BL-harrastustaan joskus vähän myöhemmin, koska valikoima on nykyään vain niin paljon suurempi ja myös laadullisesti parempi. Toisaalta, ei valikoiman runsaus välttämättä tuo onnea vaan päinvastoin lannistaa, kun ei tiedä mistä aloittaa. Citymarketissa asiointikin on aina tajuttoman hankalaa, kun pitää valita viidestäkymmenestä juustosta, siinä missä lähi-Siwassa on vain viisi joista arpoa. Oma vinkkini kuitenkin on, että hyppää vain rohkeasti sekaan jos löytää edes jotain itseä kiinnostavan näköistä, kyllä se siitä sitten helpottuu. Ja vaikka kaikki sarjat eivät kovin laadukkaita olisikaan, niin ainakin niitä on viihdyttävää muistella jälkikäteen!

Mainokset
Avainsanat:

3 kommenttia to “Nostalgiahuuruja”

  1. Eiii, Fake VHS-kasetilla, sinäkin! ;___;

    Jos koskaan haluat lukea Shinobu kokoron uudestaan, voin lahjoittaa sen sinulle aivan ilmaiseksi. Sitä, miksi se ylipäänsä löytyy hyllystäni, en osaa perustella mitenkään rationaalisesti. Matsumoto Temari oli kai joskus jotenkin kiinnostava, koska Kyou kara maou oli esiteiniyteni suurin asia. Oh, youth.

    • Ehkä toi on joku sukupolvikokemus, hyvä etten oo ainut jolla on näitä muistoja.

      :D :D :D :D Voi asdf sun kanssas. Jos tuot sen Talksiin niin en sano ei! Mä oon teini-iästä lähtien miettinyt et pitäiskö katsoa Kyou kara maouta vai ei, mutta koskaan en sille tielle lähtenyt. En tiedä onko hyvä vai huono asia.

      • Se on vähän niin kuin Gravitation, sun olis pitäny kattoa se sillon teini-iässä, ei sitä enää kestä. :D

        Paitsi minä tietenkin, koska olen täysin ehdollistunut rakastamaan sitä sen täydestä paskuudesta huolimatta. Objektiivisesti ajateltuna koko tuoteperheessä on vain yksi hyvä asia, ja se on se, että perus homobaittisohjopaskasta poiketen siinä on homo hahmo, jolla on tunteita, ja se myös puhuu niistä. Ei tosin ole tarpeeksi vetovoimainen seikka kumotakseen animaation käsittämättömän kälyisyyden, ”juonen” absurdiuden ja animemaailman huonoimpien fillereiden synnyttämän trainwreckin…

        Miksi mä puhun tästä. Mä lopetan nyt. Saat Talksissa ninjapornoa. Taas yksi todella hyvä syy tulla sinne!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s