Archive for joulukuu 16th, 2011

16/12/2011

16. luukku

My Thoughts on Yaoin joulukalenterin aiheena ovat tänä vuonna mangakat. Tänään vuorossa on Nekota Yonezou.

 

Mangaka: Nekota Yonezou, piirtää doujinsheja nimellä Komeya
Kotisivut: http://komeya.sub.jp/
Englanniksi julkaistu: –
Miksi: Nekota Yonezu on niitä mangakoita, joiden kanssa voi olla lähes aina varma siitä että luvassa on pornoa. Kyse ei kuitenkaan ole mistään täysin aivottomasta jyystämisestä (vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole!), sillä Nekotan persoonalliset hahmot ja kutkuttavat juonenkäänteet erottavat hänet aika tehokkaasti monista pornomangakoista, joiden tarinoissa tapahtumat ja hahmojen luonteet ovat loppupeleissä aika yhdentekeviä. Nekotan tarinoissa hahmojen toilailut ovat sen sijaan varsin viihdyttävää seurattavaa, ja juonenkäänteitä seuraa mielellään muunkin kuin seuraavan seksikohtauksen takia (vaikka kyllä nekin tärkeitä ovat).

Otona keikenchi

Elektel Delusion

Yksi virkistävimmistä asioista Nekotan tarinoissa on se, että monien hahmojen suhde seksiin ja seurusteluun on yllättävän monisyinen, eikä kaiken motivaationa tarvitse aina olla sitä puhdasta tosirakkautta. Otona keikenchissä päähenkilö päätyy poikaystävänsä kanssa yhteen, koska on kaikkien muiden kanssa käytännössä impotentti. Samalla hän kuitenkin pohtii, onko suhteessa mitään järkeä jos heillä ei ole muuta yhteistä kuin seksi. Elektel Delusionissa koulun ainoat homot alkavat seurustella keskenään, koska eivät usko saavansa vastakaikua heteroilta ihastuksiltaan. Kuvio tietysti mutkistuu nopeasti kun mukaan sotketaan mustasukkainen paras ystävä, eikä järkisuhde lopulta kestä kauaa. Vaikka mistään liian syvällisestä draamasta ei ole kyse, on virkistävää nähdä, miten Nekota osaa ottaa huomioon homoudesta koituvia käytännön ongelmia. Seksikohtaukset eivät myöskään ole vain ja ainoastaan penetraatiota, koska on sitä muitakin tapoja harrastaa homoseksiä. Juuri tällaiset pienet mutta tärkeät yksityiskohdat saavat Nekotan erottumaan edukseen monista muista mangakoista.

Mainokset
Avainsanat: