Archive for joulukuu 21st, 2011

21/12/2011

21. luukku

My Thoughts on Yaoin joulukalenterin aiheena ovat tänä vuonna mangakat. Tänään vuorossa on Shoowa.

 

Mangaka: Shoowa
Kotisivut: http://yaplog.jp/monimonika/
Englanniksi julkaistu: –
Miksi: Piirrostyylinsä perusteella Shoowa voi näyttää hieman epäammattimaiselta, mutta paikoittain haparoivan ja luonnosmaisen tyylin ei kannata antaa hämätä. Niiden alta paljastuu nimittäin kyky luoda hiljaisen haikeita tarinoita joissa on paikoitain mukana myös scifin suuntaan taittuvia ideoita. Silloin ei niin haittaa, vaikka käsien piirtäminen näyttäisikin välillä ylivoimaisen vaikealta tehtävältä.

Wipe It

Koujitsuei no tobira

Yksi mielenkiintoisimmista Shoowan tarinoista on Koujitsuei no tobira, jossa yksin asuva mies saa äkisti vaivoikseen edesmenneen veljensä adoptiopojan. Pojalla tuntuu olevan kasa salaisuuksia takataskussaan, ja kun vielä käy ilmi että velivainaa työskenteli muistia ja muistoja koskevan lääketieteen kanssa, voi olla varma ettei tarinassa mikään ole pian enää sitä miltä aluksi näytti. Pienimuotoisempi tarina Non Tea Room kertoo kahden aloittelevan bändin jäsenistä, joiden suhdetta leimaa hahmojen halu olla lopulta muutakin kuin toisen ihmisen korvike. Kiintoisa, vaikkakin lyhyt, on myös Wipe It, jossa nähdään robottitehtaalla työskentelevän miehen ja klooni/androidi/kyborgin välinen suhde. Shoowan tarinat eivät ehkä aiheuta elämää suurempia tunteita tai hillitöntä fanittamista, mutta se ei missään nimessä tarkoita etteivät tarinat olisi lukemisen ja tykkäämisen arvoisia.

Mainokset
Avainsanat: