Archive for ‘Manga’

17/02/2014

Re: Desucon Frostbite

Frostbite tuli ja meni, kirjoitellaan nyt tuoreeltaan muutamista jutuista jotka jäivät conista päällimmäisenä mieleen.

Ensimmäisenä tietysti keskustelupiiri, kiitos kaikille osallistujille! Pienemmässä ryhmässä oli helpompi jutella, mutta epäonnistuin ehkä hiukan puheenjohtajan roolissa enkä osannut jakaa puheenvuoroja tarpeeksi tasaisesti kaikkien kesken. Myös aika kului ihan tajuttoman nopeasti, joten monenlaisia asioita jäi käsittelemättä. Pahoittelen kovasti jos joku koki jäävänsä ilman suunvuoroa, mutta toivon että saitte keskustelusta edes jotain mielenkiintoista ajateltavaa.

En oikein tiedä onko tällainen ohjelmamuoto lopulta edes kovin toimiva, koska keskustelijoiden määrä pitäisi oikeasti olla jotain 5-6 hengen luokkaa jotta voisi samalla syntyä aitoa keskustelua ja silti pitää jonkun tasapainon siinä ettei kukaan jäisi nurkkaan hiljaa. Myös puheenvuorosysteemiä pitäisi vähän kehittää. Ringissä vuorotellen kunkin mielipiteen läpi käyminen tuntuu ehkä vähän epäorgaaniselta, mutta ainakin sillä tavalla kaikki pääsisivät puhumaan. Perinteinen viittaamalla pyydetty suunvuoro on tietysti yksi toimiva ratkaisu, en vain tiedä tuntuuko se ihmisistä kovin luontevalta tällaisessa tilanteessa. Itselleni jäi muutenkin ehkä vähän epävarmaksi, olisiko hedelmällisempää antaa keskustelun vain rönsyillä niin kauan kuin kuitenkin pysytään aiheessa eli BL:ssä, vai pitäisikö keskustelua ohjata systemaattisemmin eteenpäin.  Kaiken kaikkiaan en ole ihan varma siitä, tarjosiko keskustelupiiri osallistujille tai edes minulle ihan sitä mitä siltä alun perin odotti (vaikka se sujuikin paljon paremmin kuin edellisessä Desuconissa). Voi siis olla että jatkossa en kyseistä ohjelmaa tule pitämään jos en jotain taikaratkaisua sen onnistumiseksi saa kyhättyä. Tietysti kuulisin mielelläni osallistujien (tai osallistumattomien) mietteitä aiheesta, jos tätä joku sellainen henkilö sattuu lukemaan.

Lauantaina pitämäni vaihtoehtomangaluento oli minulle antoisa, ja toivottavasti myös yleisölle. Kiitokset Madulle mielenkiintoisista kysymyksistä ja kommenteista! Taisin tosin jäädä fiilistelemään Nakamura Asumikon ja est emin hienoutta vähän liian pitkäksi aikaa, sillä loppua kohden aika meinasi loppua kesken, vaikka sainkin onneksi kaikki haluamani sarjat esiteltyä. 75-80 minuutin ohjelma-aika tuntui koko conin ajan sekä ohjelmia pitäessä että katsoessa ihan naurettavan lyheltä; ensimmäiset 45 minuuttia sujuvat hujauksessa ja siinä vaiheessa ollaan yleensä päästy vasta alkuun, eli viimeinen puolituntinen menee melkoiseksi pikajuoksuksi. Kehitysehdotukseni tuleviin Desuihin onkin siis TL;DR kahden tunnin ohjelma-aika, joka mahdollistaa äärimmäisen burgeroinnin! En tosin ole varma jaksaisiko kukaan oikeasti keskittyä ohjelmaan ihan niin pitkään… ja ehkä eniten vikaa löytyy ihan omista kellonkatsomistaidoista heh heh. Laitan tähän esille käyttämäni diat, jos joku haluaa tarkistaa esittelemieni sarjojen ja mangakoiden nimiä. Tein esityksestä kuitenkin sen verran kuvapainotteisen, että asiasisältö siitä ei juuri välity ilman puhetta.

Viimeisenä on pakko ottaa puheeksi sunnuntaina Perhon pitämä Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt mustavalkokuvina -luento, jota odotin innolla mutta joka osoittautui vähän pettymykseksi. Tässä ei nyt ole mitään henkilökohtaista biiffiä taustalla, Perho vaikuttaa tosi mukavalta ja fiksulta (jos luet tätä niin laita viestiä, jutellaan mangasta yhdessä joskus!). Ohjelma ei vain ollut yhtään sitä mitä kuvauksen perusteella olin odottanut. Luulin saavani vähän harkitumpaa analyysiä tavoista joilla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä mangassa esitetään, mutta ohjelma olikin pitkälti melko irrallisia esittelyjä erilaisista BL- ja yurimangoista. Jos ohjelman otsikko olisi ollut toinen, olisin tietysti suhtautunut siihen täysin eri tavalla. Ymmärrän toki itsekin ohjelmia pitkään tehneenä, että monesti suunnitelmat menevät uusiksi ja aika loppuu ohjelman tekemisessä aina kesken, eli suunnitteluasteella ohjelma on voinut näyttää hyvinkin erilaiselta. Tällaisenaan ohjelma jätti kuitenkin paljon kysymyksiä, kommentoitavaa ja kritisoitavaakin. Ennen kaikkea kuitenkin jäin pohtimaan, mitä kaikkea tällaiselta ohjelmalta itse olisin halunnut.

Sukupuolivähemmistöt oli jätetty ohjelmasta pois aikataulusyiden takia, mikä oli mielestäni järkevä ratkaisu, koska aiheen rajaaminen ja tiivistäminen on aina fiksua, ja kuten aiemmin mainitsin, 75 minuuttia ei koskaan meinaa riittää vaikka kuinka kelaisi että eihän mulla tätä matskua ole kuin muutamaksi hetkeksi. Olisi myös voinut olla järkevää jättää BL-hommat kokonaan pois ja keskittyä siihen mistä ohjelmanpitäjällä oikeasti oli eniten tietoa kasassa, eli yuriin. Ei nimittäin tuntunut kovin vuodelta 2014, että minulle kerrotaan Desuconissa kuinka perus-BL-juonikuvio on yleensä sitä että homomies raiskaa heterojäbän ja siitä se sitten lähtee. Yleistyksiä on toki pakko tehdä, mutta tässä tilanteessa yleistys oli vähän outo, sillä otanta jonka perusteella päätelmät oli tehty on aika pieni, eikä suurin osa esitellyistä BL-mangoista edes ollut sitä raiskailusettiä.

Yuripuolella tuli vinkkejä sarjoista joita en ole lukenut ja otin ne ilomielin vastaan, mutta sielläkään ei päästy kovin syvälliselle tasolle nimenomaan seksuaalivähemmistöjen esittämistä koskevan analyysin kanssa. Olin myös aika yllättynyt kun Shimura Takakon Aoi hana ohitettiin unohdettavana koulutyttötarinana muiden joukossa, vaikka oman kokemukseni (olen lukenut mangaa ensimmäisen pokkarin verran) ja muiden sen lukeneiden mukaan tarinassa nimenomaan osataan ottaa huomioon ja käsitellä hienovaraisesti sellaisia oikean elämän homoseksuaalisuuteen liittyviä asioita, joita monissa yuri- tai bl-sarjoissa ei muisteta tai haluta edes ajatella. Toki osaan sympata sitä että sarjojen juonet pyyhkiytyvät mielestä aivan totaalisesti, voin itsekin tunnustaa etten vieläkään muista Yoneda Koun Doushitemo furetakunaista yhtään mitään vaikka olen lukenut sen useampaankin otteeeen.

Olisi voinut olla hedelmällistä tarkastella kaikkia mukaan valikoituja sarjoja muutaman fiksatun kysymyksen valossa, jolloin sarjoista olisi tullut helpommin vertailtavia keskenään ja niistä olisi voinut yrittää tehdä jotain johtopäätöksiä. Toimivia kysymyksenasetteluja olisivat voineet olla esimerkiksi tällaiset: Miten päähenkilöt suhtautuvat omaan ja toistensa seksuaalisuuteen? Määritelläänkö hahmojen seksuaalisuutta ylipäätään? Miten lähipiiri tai ulkomaailma suhtautuu siihen? Millaisina homoiksi identifioituvat hahmot esitetään verrattuna heterohahmoihin? Onko biseksuaaleja olemassa? jne jne.Vastauksia näihin kaikkiin kysymyksiin tuli kyllä välillä esiin eri sarjojen kohdalla, mutta hyvin vaihtelevasti.

Olisi myös voinut tuottaa mielenkiintoisempia tuloksia, jos olisi tarkasteltu enemmän muissa kuin BL-sarjoissa esiintyvää homoseksuaalisuuden kuvausta, sillä BL on täysin oma maailmansa sen suhteen. Ohjelmassa oli mukana lyhyt osuus jossa mainittiin animesarjoissa mukana olevia seksuaalivähemmistöjä edustavia sivuhahmoja, mutta siihenkin aiheeseen olisi voinut syventyä tarkemmin vaikka kokonaisen luennon verran. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista analysoida sitä, mitä valtavirtaviihteen homokuvaukset kertovat  japanilaisten asenteista ja yhteiskunnasta. Ylipäätään luennosta jäi ehkä puuttumaan sellainen punainen lanka jonka avulla ohjelma olisi muotoutunut eheäksi kokonaisuudeksi. Tällaisenaan se jäi sarjaksi sinänsä hauskoja mangaesittelyjä ja joitain mielenkiintoisia huomioita aiheesta.

Haluan loppuun vielä heittää kotimatkalla keksimäni kommentin luennolla esitettyyn kysymykseen siitä, miksei BL:stä löydy tarinoita jotka kertoisivat kahden aikuisen homomiehen suhteesta, eikä aina vaan homon ja heteron. On toki totta, että silloin kun homoseksuaalisuus otetaan BL-tarinoissa puheeksi, on hyvin yleinen kuvio, että vain toinen päähenkilöistä identifioi itsensä homoksi.

Oma teoriani aiheesta on, että vaikka modernissa BL:ssä homoseksuaalisen identiteetin mainitseminen tai kevyt pohdiskelu voi jo olla normaalia, suuri osa lukijoista on silti heteroita, ja saattaisi tuntea jossain määrin vieraannuttavaksi, jos tarinat kertoisivat nimenomaan kahden eksplisiittisesti homoksi identifioituvan hahmon suhteesta. Kun hahmojen seksuaalinen suuntautuminen jätetään mainitsematta kokonaan tai vain toinen hahmoista on homo, jätetään tarinaan tavallaan tarttumapintaa laajemmalle yleisölle.

Tämä voi kuulostaa ristiriitaiselta, sillä nimenomaan homoromansseista BL:ssä kuitenkin on kyse ja kyllä kaikki sitä lukevat tietävät sen varsin hyvin. On kuitenkin eri asia lukea ~kahden ihmisen (miehen) välisestä puhtaasta rakkaudesta~ jossa on kyse pelkästään rakkaudesta ja ihmissuhteista, kuin joutua edes alitajuisesti samalla pohtimaan että hahmoissa on jotain vierasta ja outoa (eli homoseksuaalinen identiteetti). Erottelu homoseksuaalisen identiteetin ja tekojen välillä elää Japanissa nimittäin edelleen vahvana, ja niin kauan kuin pallit eivät koske tai kukaan ei sano ääneen olevansa homo, niin eihän se sitten homoa ole. Tilanne on tietysti aivan toinen silloin kun BL:ää lukee ihminen joka itsekin kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin, mutta BL-mangan tärkein kohderyhmä ovat japanilaiset heteroseksuaaliset tytöt/ naiset, eli asiaa pitää tutkia heidän näkökulmastaan.

Asetelma, jossa heteromies rakastuu kaikesta huolimatta homomieheen voi monesti myös näyttäytyä erityisen romanttisena, sillä siinähän rakkaus voittaa kaikki esteet ja on siis puhtaimmillaan. :D Se on myös helppo tapa luoda draamaa ja konfliktia, joita jokainen kunnon tarina kaipaa ollakseen kiinnostava. Kuvio on todella yleinen ja monesti toimii kyllä hyvin, kuten vaikka Hideyoshicon Ringo ni hachimitsussa, Setona Mizushiron Mouse/Carp -sarjassa tai Kumota Harukon Itoshi no nekokkessa. Jouduin itsekin hetken miettimään, ennen kuin keksin muutamia sarjoja joissa molemmat hahmot ovat selkeästi homoja alusta alkaen. Lasken tässä nyt selkeästi homoksi myös sen, jos kaksi miestä kohtaavat toisensa homobaarissa eivätkä ole joutuneet sinne mitenkään sattumalta vaan selvästi etsivät miesseuraa. Sarjoja ei nyt näin väsyneenä ja omaa mangahyllyä tuijottelemalla tullut liian montaa mieleen, mutta tässä kuitenkin muutama. Lisäilen jos tulee mieleen lisää:

  • Nakamura Asumiko: Sora to Hara
  • Setona Mizushiro: Dousei ai
  • Aniya Yuiji: Men of Tattoos
  • Miyamoto Kano: Vanilla Star
  • Est emin monissa tarinoissa hahmot tuntuvat sen verran varmoilta haluissaan ja teoissaan, että heitä voi oletusarvoisesti pitää homoina tai biseksuaaleina ellei heteroutta erikseen mainita.
  • Bonuksena Yoshinaga Fumin What Did You Eat Yesterday? joka ei ole BL vaan seinen-sarja, mutta kertoo yhdessä elävän homopariskunnan elämästä ja ruuanlaitosta. Sarja muuten ilmestyy keväällä englanniksi Verticalilta, suosittelen lämpimästi!
Mainokset
01/04/2013

BL, animeskene ja seksismi

Seksismistä animessa, mangassa ja animeskenessä on viime aikoina puhuttu suomalaisessa blogosfäärissä paljon (esim täällä ja täällä), ja ajattelin kantaa itse korteni kekoon tähän diskurssiin. Nyt on nimittäin tärkeää saada puhdistetuksi animeskenen maine tällaisista vakavista syytöksistä. On todella huolestuttavaa, että kaikki sadat, elleivät tuhannet normihomot, jotka näitä anime- ja nörttiaiheisia blogejamme käyvät päivittäin lukemassa, ovat saaneet täysin vääristyneen kuvan animesta ja mangasta seksistisenä ja misogynistisenä viihteenä. Katsoisivat vain peiliin ja keskittyisivät oikeaan seksismiin tosielämässä ennen kuin tulevat valittamaan meille. Saa syyttää tasan itseään, jos menee jonnekin kuvalaudalle ja siellä joku alkaa huoritella, koska kuvalaudallahan kaikkia naisia huoritellaan koko ajan. Koska huorittelu on siellä normi, ei siinä ole mitään loukkaavaa, ja tämä pitäisi kaikkien tajuta. Jotkut saattavat sitä paitsi käyttää haukkumasanaa ironisesti, jolloin se on vain hauskaa. Paljon enemmän satuttaa, jos joku pitää minua, kavereitani tai harrastustani jotenkin seksistisenä.

On nimittäin sattunut sellainen oikeusmurha, että myös BL:ää on haukuttu keskustelun lomassa seksistiseksi. Kyseiset henkilöt ovat kuitenkin täysin väärässä. Ehkä he eivät ymmärrä BL:ää, tai heillä on jokin henkilökohtainen syy loukkaantua aiheesta. Luulisi näiden kommentoijien ymmärtävän eron 2D:n ja 3D:n välillä. Ilmeisesti he kuitenkin kokevat BL:n pojat oikeiksi pojiksi, ja luulevat että heiltä odotetaan samanlaista käytöstä, kuten seksuaalista alistumista tai mekkoihin pukeutumista, mikä sitten masentaa heitä kovasti. Tämä ahdistus on ymmärrettävää, sillä ovathan edellä mainitut odotukset miehille yhtä pervasiivisia ja rajoittavia kuin odotukset siitä että naisten pitäisi aina olla kotirouvia tai ainakin viattomia ja kilttejä. Lisäksi miesten kuvitteleminen homoeroottisissa tilanteissa on heteromiehiä kohtaan erityisen loukkaavaa, etenkin kun naiset eivät koskaan joudu samanlaisen fantasioinnin aiheeksi. Onneksi 2D ja 3D ovat kuitenkin täysin erillisiä maailmojaan, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Fujoshit, kuten kaikki anime- ja mangaharrastajat ovat fiksuja ja lähdekriittisiä, ja suhtautuvat kuluttamaansa viihteeseen täysin eri tavalla kuin 3D-viihteeseen tai tosielämässä tapahtuviin asioihin. Jotkut otakut saattavat ehkä suuttua siitä, ettei jokin hahmo olekaan neitsyt, mutta tälläisilla ilmiöillä ei ole mitään vaikutusta tosielämän ihmisiin kuten fiktion tekijöihin tai idoleihin. Eivätkä nuoret BL-harrastajat koskaan vitsaile raiskauksista, vaikka vastentahtoiset seksikohtaukset ovatkin yleinen elementti monessa suositussa BL-sarjassa.

Nekota Yonezou

Anna kun mä esineellistän sua vähän beibi

BL:ssä, tai animessa ja mangassa yleensäkään ei sitä paitsi ole edes kyse seksismistä, vaan esineellistämisestä, jolla ei ole mitään tekemistä seksismin kanssa. Esineellistäminenhän ei edistä seksistisiä asenteita kumpaakaan sukupuolta kohtaan, eikä koskaan alista kohteitaan. Anime ja manga eivät myöskään mitenkään heijastele japanilaisessa yhteiskunnassa nähtäviä rooleja ja normeja, vaan kapinoivat niitä vastaan. Vain 3D-viihteeseen vaikuttavat tekijöiden ja yhteiskunnan asenteet, ja vain 3D-viihde vaikuttaa kuluttajiensa maailmankuvaan. 2D-viihde on pelkkää viihdettä. Silloin harvoin kun japanilaisessa viihteessä seksismiä näkee, se kyllä torjutaan ja tunnistetaan länsimaisessa fandomissa välittömästi. Katsokaa vaikka loppupään kommentteja Missing Linkin kirjoituksessa Bakuman ja seksismi.

Olen myös samaa mieltä joidenkin seksismikeskustelun kommentoijien kanssa siitä, että koska BL:ssä ja jopa joissain shoujosarjoissa esineellistetään miehiä, on naishahmojenkin esineellistäminen animessa ja mangassa täysin hyväksyttävää. Mieshahmojen katsominen seksuaalisina objekteina homopornossa on minusta nautittavaa, joten miksi tämä riemu pitäisi viedä muiltakaan pois? Jos joku asia on okei pornossa, sen pitäisi olla okei muuallakin. Joidenkin miesten ja naisten mielestä oman sukupuolen yliseksualisoiminen ja esineellistäminen tuntuu pahalta. Näin maailma kuitenkin toimii ja meillä on täysi oikeus viihteeseemme, eli yrittäkää elää asian kanssa. Animessa ja mangassa kuitenkin esineellistetään ja/tai seksualisoidaan vain hahmoja, ei kenenkään sukupuolta tai ketään henkilökohtaisesti. Sitä paitsi, jos olet koskaan sanonut tai tehnyt mitään seksististä tai esineellistävää, sinulla ei ole oikeutta valittaa tai loukkaantua seksismistä. Ja jos et ole harrastanut animea ja mangaa vähintään kymmentä vuotta, et luultavasti ymmärrä aiheesta mitään, joten kannattaisi vain pitää suu kiinni ja valitukset omana tietonaan.

Kumota Haruko - Be here to love me

PS Jos kommentoitte kirjoitukseeni mitään negatiivista, olette idiootteja ettekä lukeneet postaustani kunnolla.

LOL APRILLIA, ÄLÄ NYT VITSISTÄ SUUTU ;;>>>>

19/03/2013

Hyvästi JManga )’:

JManga

Digitaalista mangaa kauppaava JManga ilmoitti viime perjantaina lopettavansa toimintansa, enkä varmaan ole ainut jolta meinasi mennä kyseisen tiedotteen takia aamumyslit väärään kurkkuun. Suomalaisista blogaajista Vahvin ja Futoi Yatsu ovat jo ehtineet kirjoittaa aiheesta, ja Tumblrissa aihetta ovat pohtineet mm. Fujoshibeam, Grey Liliy ja Snarp. Reaktiot vaihtelevat surullisesta kyrpiintyneeseen ja analyyttiseen, mutta lähes kaikista kirjoituksista käy ilmi, ettei kukaan ollut ennustanut JMangalle kovin pitkää ikää. Itsekin kirjoitin vain päivää ennen lopetusilmoitusta Otakunvirran kommenttiketjuun, että varmuuden vuoksi otan aina JMangassa lukemistani mangoista kuvakaappaukset ihan siltä varalta, että palvelu joskus kaatuu. Silti JMangan lopetus onnistui yllättämään, sillä se tuntui tulevan jokseenkin tyhjästä. Yhtiö ei myöskään ole vaivautunut pahemmin selittelemään syitä päätöksen taustalla, mikä tietysti on lisännyt hämmennystä.

Kysymyksiä herättävät myös asiakkaiden oikeudet – tai ehkä ennemminkin niiden puute. JMangan sulkiessa sivustonsa lopullisesti maaliskuun lopussa mangasta maksaneille asiakkaille jää käteen pelkät kauniit muistot, riippumatta siitä miten paljon rahaa palveluun on ehtinyt syytää. Futoi Yatsu totesi ihan osuvasti, että ostetuksi luultu manga muuttuikin äkkiä vuokratuksi. Toisaalta lienee paikallaan miettiä, oliko JMangasta ostettu manga koskaan edes tarkoitettu asiakkaiden omistettavaksi. Ainut tapa lukea ostamiaan sarjoja oli selaimen kautta JMangan sivuilla, ja Android-sovelluksen avulla mobiililaitteissa, eikä minkäänlaista latausmahdollisuutta koskaan tarjottu asiakkaille. Henkilökunta vastasikin pikaiseen mailitiedusteluuni aiheesta, että JMangan kustantajilta ostamat lisenssit eivät yksinkertaisesti oikeuta mangan lataamiseen tietokoneelle. Yhtiö  ei siis ole omaa mielivaltaisuuttaan päättänyt viedä kaikkea materiaaliaan mukanaan hautaan, vaan se toimii niillä ehdoilla jotka se on japanilaisten kustantamoiden ym. tahojen kanssa neuvotellessaan saanut.

Tältä näytti minun kirjahyllyni JMangassa

Tältä näytti minun kirjahyllyni JMangassa. Jatkossa kuvituksena valittuja paloja sen sisällöstä.

Tilanteesta kuitenkin tekee hieman vaikean se, ettei kaikilla asiakkailla ole varmasti ollut kunnollista käsitystä siitä, mistä he oikeastaan ovat maksaneet. JManga mainostaa itseään sanoilla ”retail service”, joka viittaisi nimenomaan tuotteiden myyntiin, vaikka ainoa asia josta asiakkaat ovat todellisuudessa maksaneet, ovat käyttöoikeudet valitsemiinsa sarjakuviin. Pelkkä käyttöoikeus tietysti riittää hyvin niin kauan kuin palvelu on toiminnassa, mutta sivuston lopettaessa asiakas jää todella tyhjän päälle. Vaikka olisikin hyväksynyt kaikenlaiset TOS-lätinät siitä että palvelu saa halutessaan tehdä siellä olevalla sisällöllä mitä lystää, kuka niitä käyttäjäehtoja muka koskaan lukee? Ja vaikka lukisikin, ko. varoitukset ovat yleensä mukana vain pahimpaan varautumista varten, ja asiakkaat luottavat yleensä siihen että mitään liian ikävää ei satu.

Digitaalisen sisällön kauppaamisessa on usein kyse juuri luottamuksesta. Koska ala on vielä nuori eikä kovin moni ole vielä tottunut ajatukseen aineettoman sisällön tai käyttöoikeuksien ostamisesta, uusiin palveluihin suhtaudutaan helposti epäillen. Steamin, Spotifyn ja Amazonin kaltaisia suuria palveluja pidetään jo luotettavina, mutta harva lähtee syytämään rahaa täysin tuntemattomiin ja uusiin palveluihin. JManga oli ehtinyt toimia vasta kaksi vuotta ennen lopettamistaan, ja uskon että monet potentiaaliset asiakkaat eivät olleet kiinnostuneita käyttämään palvelua ennen sen kunnollista vakiintumista. Itse kuvittelin että JManga olisi ollut matkalla siihen suuntaan, mutta nyt se ei koskaan saanut siihen mahdollisuutta. Lisäksi palvelun kaatuminen syö uskottavuutta myös muilta digitaalista sisältöä tarjoavilta mangapalveluilta. Luotettavaa palvelua on vaikea rakentaa ilman maksavia asiakkaita, ja maksavia asiakkaita ei tule, jos palveluun ei luoteta. Aikamoinen noidankehä siis. Itsekin olen pysynyt varpaillani aina siitä lähtien kun Tokyopop lopetti toimintansa ja poisti kaikki julkaisemansa mangat eManga-sivustolta yhdessä yössä, ja JMangan tapaus näyttää osoittavan että syytä paranoiaan todellakin oli.

Yamanaka Hiko - 70% of First Love Is...

Yamanaka Hiko – 70% of First Love Is…

Yksi tapa saavuttaa asiakkaiden luottamus voisi olla joku niinkin vanhanaikainen asia kuin rehellisyys. Jos alusta alkaen kerrottaisiin suoraan ja selkeästi, mitä asiakas rahojensa vastineeksi saa ja mitä ei, pelisäännöt olisivat heti selvänä kaikillle, eikä ikäviä yllätyksiä tulisi. JMangan kyljessä kuukausimaksulla toimivan JManga7-palvelun asiakkaat tiesivät maksavansa palvelusta, jossa he saivat rahojaan vastaan lukea rajatusta valikoimasta mitä tahansa mangaa. He tiesivät myös, että jos he lopettavat kuukausimaksun maksamisen, oikeus sisällön lukemiseen loppuu niin ikään. NetComicsissa on mahdollista maksaa lukuoikeudesta vaikka 24 tunnin ajaksi, minkä jälkeen sisältöä ei voi enää käyttää, ja tämä on tuotu selkeästi ilmi.

JMangan kaltaisissa tapauksissa taitaa kuitenkin olla paitsi asiakkaille, myös palvelun tuottajille itselleen hieman epäselvää, mitä asiakkaille kannattaa kertoa. Jopa Amazon, josta ostetut e-kirjat saa sentään ladata omalle tietokoneelle ja lukulaitteeseen, kauppaa periaatteessa asiakkailleen vain käyttöoikeuksia, ja voisi ainakin teoriassa vetää kaikki myymänsä kirjat pois asiakkaiden käytöstä koska vain. Itse olen fyysisiä kirjoja ostaessani tottunut siihen, että kerran jostain maksettuani saan myös pitää sen kunnes kuolema, kirpputori tai luonnonkatastrofi meidät erottaa. Digitaalista sisältöä ostaessani homma ei kuitenkaan toimi samalla tavalla, ja olisi mukava jos se kerrottaisiin minulle mahdollisimman suoraan. En tiedä pelkäävätkö erilaiset digipalvelut, että asiakkaiden tottumukset pysyvästä omistuksesta istuvat niin tiukassa, että nämä kaikkoaisivat välittömästi jos heille mainostaisi rehellisesti käyttöoikeuksia ”omistamisen” sijaan. Spotifyn ja Netflixin kaltaiset palvelut ovat kuitenkin sen verran suosittuja, ettei illuusio sisällön pysyvästä omistamisesta selvästikään voi olla ainoa tapa menestyvään digitaalisen sisällönjakeluun.

Gido Amagakure - 100 Blossoms to Love

Gido Amagakure – 100 Blossoms to Love

Kaikesta huolimatta ehdin viimeisen vuoden aikana saada JMangasta irti myös paljon hyvää. Koreassa hengatessani oli ihanaa pystyä ostamaan mangaa ilman että tarvitsi stressata postituksesta tai painavista kirjakasoista. Digitaalisessa muodossa ostetun mangan pääsee lukemaan saman tien ilman odottelua, eikä se keskinkertaiseksi osoittautuessaan jää hyllyn (ja muuttolaatikoiden) täytteeksi. JMangassa myös julkaistiin paljon sarjoja, joita ei ole julkaistu englanniksi painettuna tai välttämättä edes fanikäännöksenä. Kesken jäävät nyt esimerkiksi sellaiset pidemmät sarjat kuin Kumota Harukon Itoshi no nekokke (My Darling Kitten Hair) ja Mizushiro Setonan Dousei ai, vaikka toivon toki että joku niiden kääntämistä haluaa jatkaa, joko laittomasti tai laillisesti.

On muuten ollut mielenkiintoista huomata, että vaikka japanilaisten kustantamojen suurimmat nihkeilyt digitaalisessa levityksessä liittyvät varmasti piratismiin, ei pelkästään JMangassa julkaistuja sarjoja löydy juurikaan netistä pyörimästä laittomasti. Esimerkiksi Itoshi no nekokke on osoittautunut BL-fanien keskuudessa aikamoiseksi hitiksi, mutta se ei missään vaiheessa ole karannut JMangan ulkopuoliseen levitykseen. Toisaalta en ole varma onko kyse ainoastaan pienen fandomin lojaaliudesta omiaan kohtaan, vai toimiiko sama mainstreamimmallakin tasolla. Viimeistään palvelun sulkeuduttua joku epäilemättä laittaa kuvakaappaukset jakoon nettiin – tai ainakin toivon kovasti niin, koska olisi aika ahdistavaa nähdä kaiken JMangan tarjoaman sisällön äkkiä vain katoavan ikuisiksi ajoiksi. Niin kauan kun manga oli kenen tahansa ostettavissa digitaalisesti, mitään syytä sen laittomaan levitykseen ei kuitenkaan ollut, ja tämä on ihan positiivinen viesti vietäväksi eteenpäin kustantajille.

Kumota Haruko - Itoshi no nekokke

Kumota Haruko – Itoshi no nekokke

Tällä hetkellä kuumottavin kysymys taitaa olla ”Mitä JMangan jälkeen”? Itseäni parhaiten jäävät palvelemaan eManga ja SuBLime, joista edellisen hinnat tosin ovat enimmäkseen aivan järjettömällä tasolla (~$10/kirja), ja jälkimmäisen valikoima on edelleen varsin pieni. Molemmissa tosin on mahdollista ladata ostamansa sisältö kotitietokoneelle, eli siinä mielessä rahoilleen saa enemmän vastinetta kuin JMangassa. Suomalainen aloitteleva Amimaru vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta pelkästään Facebook-käyttäjille suunnattu palvelu ei selvästikään halua minua asiakkaakseen. NetComics on kaikin puolin ihan toimiva palvelu, mutta se keskittyy nykyään lähinnä korealaisten sarjakuvien levittämiseen, eikä tunnu itselleni niin relevantilta, kun suurin osa tärkeistä BL-teoksista tulee edelleen Japanista.

Toivon joka tapauksessa että jäljelle jäävät firmat onnistuisivat välttämään JMangan kohtalon ja palvelemaan asiakkaitaan tulevaisuudessa entistä paremmin. Digitaalisen sisällön suosio kuitenkin on jatkuvassa kasvussa, ja laskevien myyntilukujen kanssa painiville englanninkielisille mangakustantajille saattaisi olla kannattavampaa myydä digitaalista sisältöä, jota levitettäessä ei tarvitse huolehtia paino-, kuljetus- tai varastointikuluista. Olisi kiva nähdä, että markkinoille kehittyisi oikeasti luotettavia ja toimivia toimintamalleja, jotka eivät aina kompastuisi tekijänoikeus- ja lisenssivääntöihin, saati sahaisi asiakkaitaan silmään edes vahingossa.

02/01/2013

2012 – Vuoden parhaat

Joulukalenterin doujinshi-yliannostuksen jälkeen voidaan taas siirtyä normaaliin mangaan. En ole ennen harrastanut tällaisia vuoden lopussa koottavia yhteenvetoja tai top-listoja, vaikka ne ovat aina näin vuodenvaihteessa suosittu pohdinnan aihe. Viime vuonna kirjoittelu jäi kuitenkin sen verran vähiin, että voisin hyvin käydä hieman läpi muutamia suosikkejani viimeisen kahdentoista kuukauden ajalta. Vuosi 2012 oli selvästi digitaalisten mangajulkaisujen kulta-aikaa: vanhat tutut eManga ja JManga kasvattivat valikoimiaan, ja niiden rinnalle nousi Vizin SuBLime. Tämä näkyy myös omissa valinnoissani, joista suuri osa on juuri digitaalisia julkaisuja. Mukana on myös fanikäännöksiä, jotka ovat ainakin enimmäkseen ilmestyneet tämän vuoden puolella.

EMangan parhaat

Rainy Day Love

Satomi Konno – Rainy Day Love

Tämä tarina on mitä parhain pahan mielen karkottamiseen, vaikka näin tammikuisen loskakelin keskellä. Jos joku kysyisi Rainy Day Loven juonesta jotain, en silti varmaan osaisi vastata mitään koherenttia. Mutta kun ihanaa ja söpöä ja tuntemuksia ja hellyyttäviä hahmoja ja täydellisiä seksikohtauksia ja ja ja apua en kestä. Tykästyin mangaan niin paljon, että blogin nykyinen otsikkokuva on otettu yhdeltä sen sivulta, ja ostin Japanista pokkarin ihan paperiversiona, kun se tuli Book Offista käytettynä vastaan. Eikä harmita!

Kine In!

Est em – Kine In!

Tarina kolmesta elokuvafanaattisesta ystävyksestä ja näiden enemmän tai vähemmän yksipuolisista tunteista ja kommunikointikeinojen löytämisestä on monella tapaa taattua est emiä. Siinä tosin toistuu myös mangakan tekemien tarinoiden huonoin puoli, eli se on harmittavan lyhyt. Toisaalta tarinaa voi lukea läpi useampaan kertaan ja löytää siitä uusia puolia ja monenlaista symboliikkaa, joten siinä mielessä se toimii varsin hyvin. EMangasta saa muuten nykyään ostettua myös est emin Ultras-mangaa, eli kaikki vain lukemaan jos ette ole jo sitä tehneet. Itse kirjoittelin Ultrasista tänne jotain jo pari vuotta takaperin, ja se on edelleen yksi suosikeistani kyseisen mangakan töistä.

JMangan parhaat

callefeliz_12

Est em – Apartments of Calle Feliz (Happy End Apartment)

Lisää est emiä! Paras julkaisuvuosi ikinä! Tämä manga on kiehtova tarina tarinan sisällä: kirjailija kirjoittaa omassa kerrostalossaan elävistä asukkaista, ja fiktio ja hahmojen todelliset elämät sekoittuvat. Pienet kertomukset ovat kiehtovia, ja jokainen varmasti löytää niistä oman suosikkinsa. Itse ihastuin eniteen tarinaan naiseksi pukeutuvan Evanin ja kuuron Josen romanssista. Vaikka kaikki lyhyet tarinat eivät teemoiltaan nappaisikaan, kehyskertomus on silti mukaansatempaava ja onnistuu sitomaan mangan kokonaisuudeksi.

My Darling Kitten Hair

Kumota Haruko – My Darling Kitten Hair (Itoshi no nekokke)

Pakko myöntää, että kaikista est em-julkaisuista huolimatta My Darling Kitten Hair oli varmaan eniten minussa tänä vuonna innostusta herättänyt mangakäännös. Sarjassa seurataan maaseudulta Tokioon muuttavan Kein ja tämän lapsuudenystävän/poikaystävän Miin päivittäisiä seikkailuja. Vaikka tarina toimiikin lähinnä slice of life -periaatteella, on hahmonkehitys toteutettu hienosti, ja suuret teemat säilyvät hyvin mukana. Mangan ensimmäisessä osassa hahmojen suhde rakennetaan käytännössä alusta alkaen, vaikka he ovat seurustelleet jo pidempään. Toinen osa keskittyy enemmän pariskunnan fyysisiin tarpeisiin ja toisiinsa tutustumiseen seksuaalisessa mielessä. Kumota Harukon pehmeä ja persoonallinen piirrostyyli tekee sarjan yleisilmeestä hauskan ja leikkisän, vaikka se sivuaa välistä myös hieman vakavampia aiheita. Kyseessä on siis ehdottomasti tutustumisen arvoinen sarja, etenkin jos haluaa viettää samojen hahmojen seurassa pidemmänkin aikaa.

SuBLimen parhaat

Oku-san

Noboru Takatsuki – Oku-san’s Daily Fantasies

Olin vuoden alussa melko pettynyt SuBLimen julkaisu-uutisiin, koska aikataulu näytti todella löysältä ja mangoista vain muutama tuntui millään tapaa kiinnostavalta. Aluksi lähinnä naureskelin päätökselle kustantaa tämä Noboru Takatsukin komediasarja, mutta lopulta päädyin enemmän tai vähemmän kännissä ja läpällä ostamaan sen. Kyseessä on siis tarina unelmointiin taipuvaisesta Okusta, joka on ihastunut erään paketinkuljetusfirman työntekijään, ja tilailee netistä mahdollisimman paljon turhaa roinaa vain jotta pääsisi näkemään päiväuniensa kohdetta useammin. Okulla on lemmikkinään suloinen kääpiösiili ja naapurinaan seksikauppaa pitävä, hieman erikoinen kaveri. Kun tähän lisätään vielä päälle Okun jatkuvat, suhteellisen erikoiset fantasiat ihastuksensa kohteesta, saadaan kasaan kaikki logiikan ja järjen rajat ylittävä hölmöily. Omalla tavallaan sympaattinen manga onnistuu naurattamaan kyseenalaisella huumorillaan kerta toisensa jälkeen, ja päihittää minusta siksi monet asiallisemmat – ja tylsemmät – tarinat.

The Bed of My Dear King

Kusama Sakae – The Bed of My Dear King

SuBLimen vakavampaa osastoa edustaa sitten tämä Kusama Sakaen lyhyitä tarinoita esittelevä kokoelma. Ainut huono puoli tässäkin mangassa on, että tarinat ovat niin kovin lyhyitä. Toisaalta monet niistä tuntuvat lyhyydestään huolimatta täysipainoisilta ja monipuolisilta niin tarinaltaan kuin tunnetasolla. Oma suosikkini tarinoista on Flowers, jossa pelataan katoavaisuuden, kuoleman ja väliaikaisuuden teemoilla. Myös kokoelman nimitarina syrjäseudulla elävästä kuvanveistäjästä ja tämän luokse saapuvasta korjausmiehestä on hauskaa seurattavaa.

Paras paperijulkaisu

sasa_12

Koshino – Samejima-kun and Sasahara-kun

Tämä manga oli ehdottomasti yksi kesäni valopilkuista. Kahden konbinissa osa-aikatöitä tekevän koulupojan slice of life -henkisesti etenevä romanssi on hauskaa ja koskettavaa seurattavaa, kun pojat tulevat vähiten sinuiksi tunteidensa ja tarpeidensa kanssa. Suhteenkehityksen lisäksi mangan parasta antia ovat poikien hapuilevasti etenevät seksikokeilut, joihin mangakan niinikään hieman haparoiva piirrostyyli sopii täydellisesti.

Parhaat fanikäännökset

ringo_12

Hideyoshico – Ringo ni hachimitsu ja Kare no barairo no jinsei

Molemmissa mangoissa seurataan Natsukin ja Komanon tarinaa, jonka pitäisi vetää pahempikin kivisydän herkäksi. Ringossa tunnelma on kesäinen ja nostalginen, kun hahmot nauttivat rannalla olosta ja pakenevat suojaisiin paikkoihin, joissa olla piilossa muiden katseilta. Lisäksi selviää, miten alunperin hetero Komano kiinnostui Natsukista, ja sai tämän jallitettua keksimällä curry-kerhon ja kutsumalla Natsukin jäseneksi. Jatko-osassa Natsukin epävarmuus kummittelee nurkissa, kun tämä ei halua olla mikään välivaihe Komanon elämässä, eikä ymmärrä mitä tämä hänessä edes näkee. Näin realistista epävarmuuksien kuvaamista toivoisi näkevän ihmissuhdemangassa useamminkin.

Sora to Hara

Nakamura Asumiko – Sora to Hara

Doukyusei/Sotsugyouseisarjasta tuttu musiikinopettaja Harasen on tämän sarjan pääosassa epäonnisten rakkausseikkailujensa kanssa. En itse arvostanut hahmoa kovinkaan paljon kun tämä oli pelkässä sivuroolissa, mutta Sora to Hara onnistuu näyttämään Harasenin sympaattisempana ja ymmärrettävämpänä. Tämän suhde nuoreen ja hurmaavaan Soranoon syntyy luonnollisesti ja pakottamatta: vaikka lukijat tietävät heti, että hahmot päätyvät yhteen, hahmoille itselleen se ei ole suinkaan itsestäänselvää. Soranon ja Harasenin suuri ikäero ja muut suhteen ongelmakohdat otetaan myös huomioon edes jollain tapaa, kun sivuhahmojen kautta nähdään liuta erilaisia esimerkkejä opettajan ja oppilaan välisen suhteen sudenkuopista. Sora to Hara ei välttämättä nouse henkilökohtaisella mangalistallani yhtä korkealle kuin Doukyusei, mutta loistava manga se on joka tapauksessa.

Kasa no shita, futari

Junko – Kasa no shita, futari

Söpöistä ja iloisista tarinoistaan paremmin tunnettu Junko yllättää lukijansa tällä yksipuolista rakkautta ja onnettomien ihmissuhteiden loukkuun jäämistä käsittelevällä mangalla. Kukaan hahmoista ei ole puhdas pulmunen, ja he ovat valmiita turvautumaan likaisiinkin temppuihin saadakseen mitä haluavat, vaikka sen saaminen ei lopulta tekisi heitä yhtään sen onnellisemmiksi. Toivottomasti alkava tarina iskee lukijasta riippuen joko suoraan sydämeen tai tuntuu vähän turhankin melodramaattiselta, mutta itse ainakin nautin sen tarjoamasta tunteiden vuoristoradasta täysillä.

Mitkä mangat olivat omia suosikkejanne viime vuodelta? Entä odotatteko jotain tulevan vuoden julkaisua erityisesti?

15/08/2012

BL-seikkailut Tokiossa ja muita terveisiä Aasiasta

Tuntuupa hassulta aloittaa blogitekstin kirjoittaminen, kun edellisestä on kulunut jo melkein puoli vuotta. Päähäni on tuossa ajassa ehtinyt kertyä aika monta ideaa tänne kirjoitettavaksi, mutta ennen kuin siirryn miettimään omia asennemuutoksiani tähän harrastukseen, tai alan ruotia digitaalisessa muodossa myytävän mangan hyviä ja huonoja puolia, hoidan alta pois raportin siitä, mitä kaikkea Aasiasta oikein jäikään käteen. En nimittäin rajoittanut kaikkea oleiluani vain Koreaan, vaan käväisin toukokuussa kahdeksanpäiväisellä lomalla Tokiossa. Oikeastaan on hassua, etten ollut koskaan aiemmin ajatellut Japaniin lähtemistä kovin tosissani, mutta kun Soul-Incheonin kentältä Tokio-Naritalle lentää noin kahdessa tunnissa, tuntui matka yhtäkkiä paljon realistisemmalta vaihtoehdolta. Parantumaton fujoshi kun olen, haaveilin onsen-seikkailujen, Takarazuka-teatterin ja melonileipien lisäksi tietysti myös manga- ja doujinshikauppojen koluamisesta BL-fanien mekassa Ikebukurossa.

Oppainani ja matkaseuranani Japanissa toimivat Suomesta paikalle lentäneet Anonyymi Fantsutäti ja poikaystävänsä ’Hiroshi ’(nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi). Heidän kanssaan ruokiin tutustuminen ja ostoksilla ja nähtävyyksillä käyminen oli huomattavasti antoisampaa kuin se olisi ollut yksin. Ikebukuropäivänä kuitenkin dumppasin heidät touhuilemaan omiaan, sillä kukaan tuskin olisi jaksanut roikkua perässäni kuutta tuntia homomangan perässä. Niitä kauppoja kun tosiaan riittää tuolla Otome Roadiksi kutsutulla kadunpätkällä, kuten vaikka tästä shoppailuoppaasta voi päätellä.

Pakko kyllä myöntää että kaikista mahdollisista puhelimeeni tallentamistani kartoista huolimatta kesti hetken aikaa löytää oikeille hoodseille. Kävin välillä rauhoittamassa hermojani paikallisessa Book Offissa (käytettyjen kirjojen ja mangan kauppa) etteivät lelut olisi aivan täysin lentäneet korista, kun harhailin sateessa edestakaisin Ikebukuron metroaseman ympäristössä. Lopulta tosin tajusin että perille päästäkseen täytyy kulkea kaksikerroksisen valtatien yli (tai ali, miten sen ottaa), ja heti alkoi näyttää paremmalta.


Ikebukuron asemalta löytyi Sunshine Cityn uloskäynnin läheltä B-Boyn mainosjuliste. Jos tuo ei pelästytä ja saa kääntymään takaisin metroon, niin on luultavasti jo aika pahasti pilalla.


Tässä nyt vähän tätä sateista maisemaa. K-Booksin liikkeitä on tuossa kadunpätkällä siis oikeasti kiljoona, ja kaikki ovat keskittyneet vähän eri asioihin. Itse kävin mangaa ja doukkareita myyvissä liikkeissä, ja muistaakseni myös yhdessä oheissälää kaupustavassa.

Mandaraken doujinshit tuli myös koluttua tarkkaan läpi, vaikka olinkin ehtinyt päivää aiemmin jo käydä Shibuyan Mandarakessa Anonyymin Fantsutädin kanssa. Harmikseni tosin valokuvaus on järjestään lähes kaikissa tuon tyylisissä kaupoissa kielletty, eli sekopäisimpiä doujinshinkansia ei valitettavasti päässyt ikuistamaan. Olen ostanut doujinsheja aiemmin ainoastaan netistä ylihintaisena, joten valikoiman yleinen noin 2-6 euron hintataso yllätti positiivisesti. Toisaalta siinä sai sitten tuntea itsensä aika pölvästiksi kun näki parilla eurolla myytävän samoja läpysköjä joista itse on aikanaan pulittanut postikulujen kera lähemmäs parikymmentä euroa…

Kaiken kaikkiaan Ikebukuro oli kyllä hauska kokemus, vaikka sateenvarjoni pöllittiinkin Mandaraken edustalta ja ostokset alkoivat loppupäivästä painaa repussa jo aika reippaasti. Monet shoppailijoista raahasivat mukanaan lentokentiltä tuttuja pyörillä kulkevia laukkuja, enkä pian ihmetellyt enää lainkaan miksi. Vaikka olin omien havaintojeni mukaan about ainoa länkkäri ko. kaupoissa, ei minuun silti suhtauduttu sen kummallisemmin kuin muihinkaan asiakkaisiin. Itsekin keskityin enemmän doujinshien kuin muiden asiakkaiden syynäämiseen, mutta sen kyllä pistin merkille että erilaisiin lolitatyyleihin pukeutuneita tyttöjä oli liikenteessä enemmän kuin esimerkiksi Harajukussa. Yhteenkään poikaan en myöskään muista törmänneeni, eikä tämä kauheasti yllättänyt.


En itse asiassa ole varma olisiko Ikebukuron Animatessakaan saanut kuvata, mutta tässä nyt kuitenkin pari otosta paikan hyllyistä. Tuo Kumota Harukon Itoshi no Nekokkea esittelevä ständi oli niin söpö että melkein itketti. Lopulta itselleni ei kuitenkaan tarttunut sieltä mukaan mitään, vaan keskitin kaikki ostokseni nimenomaan käytettyjen kirjojen kauppoihin. Tämä ihan siitä syystä että halusin säästää kukkaroani, ja toisaalta rajallinen valikoima ehkä vähän hillitsi kasvavaa ostosvuorta. Tavarat kun kuitenkin piti saada kulkemaan ensin Koreaan ja sitten myöhemmin vielä Suomeen. Himoshoppaajan vaihtoehto olisi tietysti ollut lähettää laatikollinen mangaa Suomeen jo etukäteen, mutta päätin tällä kertaa pysyä kohtuuden rajoissa.


Tällaista siis lopulta tarttui mukaan. Satunnaisten suosikkimangojen lisäksi mukaan eksyi muutamalta lempimangakalta myös materiaalia jota en aiemmin ole lukenut. Nyt sitten vain odottamaan käännöksiä tai opiskelemaan japania tuplasti ahkerammin. Mukaan ostoskassiin eksyi myös kaksi Nekota Yonezoun kuvituksella varustettua kansiota. Ehkä voin syksyllä käyttää niitä opiskelupapereiden säilömiseen, jos vaikka saisin parannettua opiskelumotivaatiota siinä samalla.

Mangaa ostaessa ja etsiessä kannattaa pitää mielessä, että ainakin Book Offeissa tavarat on jaoteltu genren lisäksi kustannusyhtiöittäin. Olisi siis parempi pitää mielessä minkä kustantajan lehdissä omat suosikkisarjat ovat ilmestyneet. Lempimangakoiden nimet kannattaa myös opetella tunnistamaan kanjeilla kirjoitettuna, koska muuten voi olla vähän tuskaista kaivella hyllyistä sitä oikeaa.


Doukkareista voin sanoa sen verran, että niiden ostaminen on toisaalta älyttömän hauskaa ja toisaalta äärimmäisen perseestä. Ensin sitä penkoo koko kaupan läpi etsimässä omaa lempisarjaansa (vaikka kökömmälläkin Japanilla saa kyllä myyjiltä tiedusteltua tavaroiden paikkaa. Kyllä he tietävät.). Seuraavaksi pitää pelkän kansikuvan perusteella yrittää päättää mikä on ostamisen arvoista ja mikä ei, ja sitten kotona kiroilla sitä että on tullut ostaneeksi nätteihin kansiin pakatun japaninkielisen fanficin, jossa on mukana kaksi sivua sarjakuvaa. Ei näin. Vaikka kivahan niitä kansiakin on tuijotella. Olin silti vähän pettynyt kun löysin Osamu Tezukan MW-mangasta tehdyn doujinshin, joka myöhemmin paljastuikin sitten sarjakuvan sijaan pelkäksi tekstiksi. Onnistuin myös vahingossa valitsemaan Inugata Summitin Togainu no Chi -doujinsheista varmaan sen ainoan, jossa ei oikeasti ole pornoa. Nyyh.

Ikebukuron lisäksi Tokiosta löytyi tietysti muutakin nähtävää fujoshille, tässä parhaat palat:


Akihabara on enemmän moesetien ja waifu-uskovaisten kuin BL-fanien suosiossa, mutta Don Quixote -tavaratalosta löytyin kuitenkin tällainen herkkä halityynyasetelma.


Samaisesta ostoshelvetistä löytyi myös tällaisia erikoisia kylpytarvikkeita. Jäi vähän epäselväksi, oliko kyseessä kylpysuola vai ”lisää vain vesi ja saat oman nättipojan/ lolin” -tyylinen ratkaisu.

Village Vanguardissa (olisikohan ollut Takadanobaban liike vai mikä, en ihan muista enää) oli esillä aikalailla täydellinen kattaus mangaa, eli iloisesti sekaisin BL:ää ja muita lemppareitani kuten Gangstaa ja Junji Iton kauhumangaa.


Erilaiset peliluolat tulivat myös matkan aikana tutuiksi. Itselläni oli missiona metsästää ufocatchereista Alpacasson söpöjä alpakoita, mutta niiden sijaan erästä hallista löytyikin Sekai-ichi Hatsukoi -aiheisia julisteita sisältävä laite. Jostain syystä säästin kolikkoni tuolla kerralla johonkin muuhun.

Yhdenkään nörtin Japanin-loma ei tietenkään ole täydellinen ilman jonkinlaista meido- tai host-kahvilakokemusta. Fujosheille suunnattuja teemakahviloita on Tokiossa muutamia, kuten butler-kahvila Swallowtail ja Lily Rose, jonka vetonaulana ovat ristiinpukeutuvat naiset. Kaikkein älyvapaimman teemakuppilan palkinnon vie kuitenkin BL-baari Miracle Jump, jossa on staffina sekä kolmi- että kaksiulotteisia miehiä ja kaiken järjen mukaan siis tarjolla myös jonkinlaista fanserviceä asiakkaiden riemuksi. Baari sijaitsee Akihabarassa, ja lomaviikon lopulla sinne sitten suuntasimmekin Fantsutädin ja ’Hiroshin’ kanssa.


Pakko kyllä myöntää, että vierailu jäi tasan tuon mainosvalon ihmettelyyn. Totesimme nimittäin että a) emme ehkä ole niin varoissamme että haluaisimme maksaa 4000 jeniä nomihoudaista, ja b) kellään meistä ei ole niin hyvä myötähäpeänsietokyky että olisimme oikeasti kyenneet selviämään baarivisiitistä hengissä. Tuossa nyt kuitenkin todisteena valokuvaa siitä että oikeasti vierailin paikan päällä! Peitin naamani alunperin lähinnä häpeästä, mutta se toimii myös ihan hyvänä sensuuripalkkina ettei tarvitse vaihtaa pään tilalle paprikaa.

Korean puolella fujoshiseikkailut jäivät aika onnettomiksi, kun en onnistunut edes paikantamaan mistään koreaksi käännettyä BL:ää että olisin voinut treenata hangulien lukemista (…). Korea Queer Festivalilta jäi kuitenkin tällainen valokuva digikameran muistiin:

No niin, nyt kun tämä virallinen comeback-kirjoitus on tehty niin voin siirtyä jo suunnittelemaan seuraavia. Toivottavasti tästä tulee antoisa syksy blogaamisen kannalta!

23/12/2011

23. luukku

My Thoughts on Yaoin joulukalenterin aiheena ovat tänä vuonna mangakat. Tänään vuorossa on Moto Haruko.

 

Mangaka: Moto Haruko
Kotisivut: –
Englanniksi julkaistu: –
Miksi: Jostain syystä olin unohtanut Moto Harukon pitkäksi aikaa, mutta joulukalenterivalmistelujen ohessa löysin hänet uudestaan. Hänen tarinansa eivät ehkä ole kovin syvällisiä tai genren konventioita rikkovia, mutta ehdottoman söpöä ja miellyttävää luettavaa kuitenkin. Tätä tukee myös Moton piirrostyyli, joka on sujuvaa ja kaunista. Hahmojen hienovaraisista ilmeistä voi lukea paljon, ja esimerkiksi Sagatte omachi kudasai -mangan hiljaisen, kosketusta pelkäävän päähenkilön ahdistuksen ja muut mielialat näkee selkeästi hänen kasvoiltaan.

Hug, Kiss and Shake Hands

Amai kimi ga suki

Muita esittelemisen arvoisia Moton tarinoita ovat Hug, Kiss and Shake Hands, joka kertoo useammastakin opettajan ja oppilaan välisestä suhteesta. Oma ykkössuosikkini on kuitenkin ehdottomasti Amai kimi ga suki, eli oneshot-tarina jonka päähenkilöistä toinen rakastaa donitseja melkein yhtä paljon, ellei enemmänkin, kuin poikaystäväänsä. Donitsinmakuisia pusuja! Tuore donitsi on niin hyvää että itkettää! Voi ei, donitsi tippui maahan! Tätä ei taatusti voi suositella diabeetikoille, keliaakikoille tai karppaajille. Mutta jos minulta kysytään, Moto ansaitsisi kyseisestä mangasta jonkinlaisen palkinnon parhaasta herkkuaiheisesta tarinasta. Ainakin hän on ansainnut sillä lopullisesti paikan sydämessäni.

Avainsanat:
22/12/2011

22. luukku

My Thoughts on Yaoin joulukalenterin aiheena ovat tänä vuonna mangakat. Tänään vuorossa on Yoneda Kou.

 

Mangaka: Yoneda Kou
Kotisivut: http://rawonline.blog.fc2.com/
Englanniksi julkaistu: No Touching At All
Miksi: Jostain syystä Yoneda Kou on ollut itselleni aina mangaka, jonka töitä on kiva lukea, mutta josta on syystä tai toisesta vaikea saada sanottua mitään. Keskinkertaisuudesta tai tylsyydestä ei todellakaan ole kyse, sillä Yoneda kirjoittaa mielenkiintoisia hahmokemioita ja tutkailee aina välillä ihmisluonnon pimeämpiä puolia väkivallan ja perversioiden kautta. Lisäksi hänen piirrostyylinsä on tunnistettava ja muistettava aina hahmojen nenänpäitä ja liukuvärjättyjä rastereita myöten.

Tadayoedo shizumazu, saredo naki mo sezu

Yorube naki mono

Yoneda itse on maininnut, että hänestä on helpompi ilmaista tunteita piirtämällä kuin kirjoittamalla. Silti hänen tarinankerronnassaan ei ole muuta vikaa kuin ajoittaiset puhuvat päät (mikä sekin on toki makukysymys), sekä hieman sekavat puhekuplat. Teemallisesti häntä tuntuvat kiinnostavan erityisesti erilaiset alamaailmat yakuzoista Edo-kauden palkkatappajiin, ja hän on tehtaillut doujinsheja mm. Crows Zero -elokuvasta ja erityisesti Katekyo Hitman Rebornista. Yksi henkilökohtaisia tarinasuosikkejani on Tadayoedo shizumazu, saredo naki mo sezu, jossa masokistinen ja rajuista perheoloista tuleva poika muodostaa kummallisen suhteen koulukaveriinsa. Monet Yonedan tarinoista tuovat myös hämmentävän paljon mieleen muut lempimangani: Yorube naki mono muistuttaa hieman muutenkin kuin aikakautensa puolesta House of Five Leavesia, ja No Touching At All koskettaa osin samoja teemoja kuin Cornered Mouse Dreams of Cheese. Toisaalta Yonedan draamantaju on hieman erilainen kuin itselläni, eli vaikka hänen tarinoistaan koskettavia kohtia löytyykin, ne eivät ole onnistuneet jättämään minuun samanlaista vaikutusta kuin vaikka edellämainitut tapaukset. Tunnen kuitenkin ihmisiä joiden ehdoton suosikkimangaka on Yoneda Kou, eli kyse on puhtaasti makuasiasta, ei mistään objektiivisesta viasta hänen töissään.

Avainsanat:
21/12/2011

21. luukku

My Thoughts on Yaoin joulukalenterin aiheena ovat tänä vuonna mangakat. Tänään vuorossa on Shoowa.

 

Mangaka: Shoowa
Kotisivut: http://yaplog.jp/monimonika/
Englanniksi julkaistu: –
Miksi: Piirrostyylinsä perusteella Shoowa voi näyttää hieman epäammattimaiselta, mutta paikoittain haparoivan ja luonnosmaisen tyylin ei kannata antaa hämätä. Niiden alta paljastuu nimittäin kyky luoda hiljaisen haikeita tarinoita joissa on paikoitain mukana myös scifin suuntaan taittuvia ideoita. Silloin ei niin haittaa, vaikka käsien piirtäminen näyttäisikin välillä ylivoimaisen vaikealta tehtävältä.

Wipe It

Koujitsuei no tobira

Yksi mielenkiintoisimmista Shoowan tarinoista on Koujitsuei no tobira, jossa yksin asuva mies saa äkisti vaivoikseen edesmenneen veljensä adoptiopojan. Pojalla tuntuu olevan kasa salaisuuksia takataskussaan, ja kun vielä käy ilmi että velivainaa työskenteli muistia ja muistoja koskevan lääketieteen kanssa, voi olla varma ettei tarinassa mikään ole pian enää sitä miltä aluksi näytti. Pienimuotoisempi tarina Non Tea Room kertoo kahden aloittelevan bändin jäsenistä, joiden suhdetta leimaa hahmojen halu olla lopulta muutakin kuin toisen ihmisen korvike. Kiintoisa, vaikkakin lyhyt, on myös Wipe It, jossa nähdään robottitehtaalla työskentelevän miehen ja klooni/androidi/kyborgin välinen suhde. Shoowan tarinat eivät ehkä aiheuta elämää suurempia tunteita tai hillitöntä fanittamista, mutta se ei missään nimessä tarkoita etteivät tarinat olisi lukemisen ja tykkäämisen arvoisia.

Avainsanat:
20/12/2011

20. luukku

My Thoughts on Yaoin joulukalenterin aiheena ovat tänä vuonna mangakat. Tänään vuorossa on Midoriyama Youko.

 

Mangaka: Midoriyama Youko
Kotisivut: http://loop.oops.jp/F/TOP.htm
Englanniksi julkaistu: –
Miksi: Midoriyama Youkon kanssa kävi aika perinteiset, eli EN EDES TIENNYT ETTÄ PIDÄN JUURI TÄSTÄ MANGAKASTA. Selailin random sarjoja joista muistin tykänneeni, ja äkkiä huomasin että kahdella kivalla, vaikkakin hyvin erilaisella mangalla on ihan sama tekijä. Selkeästi esittelemisen arvoinen tapaus siis. Piirrostyyliltään Midoriyama ei ehkä ole kovin hienostunut, mutta pidän silti tavasta jolla hän piirtää koulupoikansa ja pukumiehensä – ja erityisesti näiden hiukset.

Boku no kichiku megane

Boku no kichiku megane

Tarinallisesti Midoriyama taitaa niin surumielisen haikailun kuin keveämmän huumorinkin. Silloin kun lukijan naurattaminen ei ole pääasia, täyttymätön tai väärinymmärretty rakkaus on ikuinen kertomusten lähde josta hän ammentaa yhä uudestaan lyhyisiin tarinoihinsa. Joidenkin makuun Midoriyaman hahmot saattavat tuntua liian vässyköiltä tai vaihtoehtoisesti yliaggressiivisilta, sillä ”otan sut nyt väkisin koska rakastan mutta en osaa artikuloida sitä” ei ole mitenkään harvinainen tropee hänen töissään. Silti tarinoissa ja etenkin hahmoissa on mukana sellaista sielua joka usein tuon tyylisistä tarinoista puuttuu, ja siksi ne ovat ainakin itselleni mielekästä luettavaa kaikesta huolimatta.

Avainsanat:
19/12/2011

19. luukku

My Thoughts on Yaoin joulukalenterin aiheena ovat tänä vuonna mangakat. Tänään vuorossa on Tagura Tohru.

 

Mangaka: Tagura Tohru
Kotisivut: http://radio.padfoot.info/
Englanniksi julkaistu: –
Miksi: Tagura Tohru ei toistaiseksi ole ollut kovin tuottelias mangaka ainakaan BL-puolella, mutta haluan ottaa hänet tänne mukaan myös tulevaisuutta ajatellen. Minulla on nimittäin fiilis, tai ainakin suuret toiveet siitä että hänen uraansa kannattaa seurata jatkossakin. Olen myös käyttänyt Taguran taidetta blogin tämänhetkisessä otsikkokuvassa, joten tuntuisi vähän huijaukselta jättää hänet esittelemättä.

Cello Mellow

Dear Brother

Taguran piirrostyyli on samaan aikaan kulmikas ja kuitenkin pyöreä. Hän on teknisesti lahjakas piirtäjä, joka osaa tarvittaessa leikitellä perspektiivillä ja sommitelmilla. Hänen tarinansa ovat pienimuotoisia mutta söpöjä. Cello Mellow -kokoelmassa ilmestynyt tarina Her Carrier kertoo pojasta jonka unelmana on kuljettaa tyttöystävänsä kouluun pyöränsä tarakalla. Mutta miten käy parhaan ystävän, joka tähän asti on ollut kyydittävänä? Dear Brother kertoo puolestaan kotiin pitkän ajan jälkeen palaavasta isoveljestä, joka on vuosien ajan kommunikoinut pikkuveljensä kanssa vain kirjeillä. Tarinaa voi lukea viattomana veljesrakkauden kuvauksena, mutta voi olla että myöhemmissä osissaan se lipsuu jonnekin broconin puolelle. En yleensä ole erityisen innoissani insestistä, mutta tässä tapauksessa ei niin kauheasti edes harmita vaikka tarinan sävy vähän muuttuisi. Sen verran taitavasti Tagura on onnistunut mangan toteutuksessa.

Avainsanat: