Archive for ‘Yleinen’

19/03/2013

Hyvästi JManga )’:

JManga

Digitaalista mangaa kauppaava JManga ilmoitti viime perjantaina lopettavansa toimintansa, enkä varmaan ole ainut jolta meinasi mennä kyseisen tiedotteen takia aamumyslit väärään kurkkuun. Suomalaisista blogaajista Vahvin ja Futoi Yatsu ovat jo ehtineet kirjoittaa aiheesta, ja Tumblrissa aihetta ovat pohtineet mm. Fujoshibeam, Grey Liliy ja Snarp. Reaktiot vaihtelevat surullisesta kyrpiintyneeseen ja analyyttiseen, mutta lähes kaikista kirjoituksista käy ilmi, ettei kukaan ollut ennustanut JMangalle kovin pitkää ikää. Itsekin kirjoitin vain päivää ennen lopetusilmoitusta Otakunvirran kommenttiketjuun, että varmuuden vuoksi otan aina JMangassa lukemistani mangoista kuvakaappaukset ihan siltä varalta, että palvelu joskus kaatuu. Silti JMangan lopetus onnistui yllättämään, sillä se tuntui tulevan jokseenkin tyhjästä. Yhtiö ei myöskään ole vaivautunut pahemmin selittelemään syitä päätöksen taustalla, mikä tietysti on lisännyt hämmennystä.

Kysymyksiä herättävät myös asiakkaiden oikeudet – tai ehkä ennemminkin niiden puute. JMangan sulkiessa sivustonsa lopullisesti maaliskuun lopussa mangasta maksaneille asiakkaille jää käteen pelkät kauniit muistot, riippumatta siitä miten paljon rahaa palveluun on ehtinyt syytää. Futoi Yatsu totesi ihan osuvasti, että ostetuksi luultu manga muuttuikin äkkiä vuokratuksi. Toisaalta lienee paikallaan miettiä, oliko JMangasta ostettu manga koskaan edes tarkoitettu asiakkaiden omistettavaksi. Ainut tapa lukea ostamiaan sarjoja oli selaimen kautta JMangan sivuilla, ja Android-sovelluksen avulla mobiililaitteissa, eikä minkäänlaista latausmahdollisuutta koskaan tarjottu asiakkaille. Henkilökunta vastasikin pikaiseen mailitiedusteluuni aiheesta, että JMangan kustantajilta ostamat lisenssit eivät yksinkertaisesti oikeuta mangan lataamiseen tietokoneelle. Yhtiö  ei siis ole omaa mielivaltaisuuttaan päättänyt viedä kaikkea materiaaliaan mukanaan hautaan, vaan se toimii niillä ehdoilla jotka se on japanilaisten kustantamoiden ym. tahojen kanssa neuvotellessaan saanut.

Tältä näytti minun kirjahyllyni JMangassa

Tältä näytti minun kirjahyllyni JMangassa. Jatkossa kuvituksena valittuja paloja sen sisällöstä.

Tilanteesta kuitenkin tekee hieman vaikean se, ettei kaikilla asiakkailla ole varmasti ollut kunnollista käsitystä siitä, mistä he oikeastaan ovat maksaneet. JManga mainostaa itseään sanoilla ”retail service”, joka viittaisi nimenomaan tuotteiden myyntiin, vaikka ainoa asia josta asiakkaat ovat todellisuudessa maksaneet, ovat käyttöoikeudet valitsemiinsa sarjakuviin. Pelkkä käyttöoikeus tietysti riittää hyvin niin kauan kuin palvelu on toiminnassa, mutta sivuston lopettaessa asiakas jää todella tyhjän päälle. Vaikka olisikin hyväksynyt kaikenlaiset TOS-lätinät siitä että palvelu saa halutessaan tehdä siellä olevalla sisällöllä mitä lystää, kuka niitä käyttäjäehtoja muka koskaan lukee? Ja vaikka lukisikin, ko. varoitukset ovat yleensä mukana vain pahimpaan varautumista varten, ja asiakkaat luottavat yleensä siihen että mitään liian ikävää ei satu.

Digitaalisen sisällön kauppaamisessa on usein kyse juuri luottamuksesta. Koska ala on vielä nuori eikä kovin moni ole vielä tottunut ajatukseen aineettoman sisällön tai käyttöoikeuksien ostamisesta, uusiin palveluihin suhtaudutaan helposti epäillen. Steamin, Spotifyn ja Amazonin kaltaisia suuria palveluja pidetään jo luotettavina, mutta harva lähtee syytämään rahaa täysin tuntemattomiin ja uusiin palveluihin. JManga oli ehtinyt toimia vasta kaksi vuotta ennen lopettamistaan, ja uskon että monet potentiaaliset asiakkaat eivät olleet kiinnostuneita käyttämään palvelua ennen sen kunnollista vakiintumista. Itse kuvittelin että JManga olisi ollut matkalla siihen suuntaan, mutta nyt se ei koskaan saanut siihen mahdollisuutta. Lisäksi palvelun kaatuminen syö uskottavuutta myös muilta digitaalista sisältöä tarjoavilta mangapalveluilta. Luotettavaa palvelua on vaikea rakentaa ilman maksavia asiakkaita, ja maksavia asiakkaita ei tule, jos palveluun ei luoteta. Aikamoinen noidankehä siis. Itsekin olen pysynyt varpaillani aina siitä lähtien kun Tokyopop lopetti toimintansa ja poisti kaikki julkaisemansa mangat eManga-sivustolta yhdessä yössä, ja JMangan tapaus näyttää osoittavan että syytä paranoiaan todellakin oli.

Yamanaka Hiko - 70% of First Love Is...

Yamanaka Hiko – 70% of First Love Is…

Yksi tapa saavuttaa asiakkaiden luottamus voisi olla joku niinkin vanhanaikainen asia kuin rehellisyys. Jos alusta alkaen kerrottaisiin suoraan ja selkeästi, mitä asiakas rahojensa vastineeksi saa ja mitä ei, pelisäännöt olisivat heti selvänä kaikillle, eikä ikäviä yllätyksiä tulisi. JMangan kyljessä kuukausimaksulla toimivan JManga7-palvelun asiakkaat tiesivät maksavansa palvelusta, jossa he saivat rahojaan vastaan lukea rajatusta valikoimasta mitä tahansa mangaa. He tiesivät myös, että jos he lopettavat kuukausimaksun maksamisen, oikeus sisällön lukemiseen loppuu niin ikään. NetComicsissa on mahdollista maksaa lukuoikeudesta vaikka 24 tunnin ajaksi, minkä jälkeen sisältöä ei voi enää käyttää, ja tämä on tuotu selkeästi ilmi.

JMangan kaltaisissa tapauksissa taitaa kuitenkin olla paitsi asiakkaille, myös palvelun tuottajille itselleen hieman epäselvää, mitä asiakkaille kannattaa kertoa. Jopa Amazon, josta ostetut e-kirjat saa sentään ladata omalle tietokoneelle ja lukulaitteeseen, kauppaa periaatteessa asiakkailleen vain käyttöoikeuksia, ja voisi ainakin teoriassa vetää kaikki myymänsä kirjat pois asiakkaiden käytöstä koska vain. Itse olen fyysisiä kirjoja ostaessani tottunut siihen, että kerran jostain maksettuani saan myös pitää sen kunnes kuolema, kirpputori tai luonnonkatastrofi meidät erottaa. Digitaalista sisältöä ostaessani homma ei kuitenkaan toimi samalla tavalla, ja olisi mukava jos se kerrottaisiin minulle mahdollisimman suoraan. En tiedä pelkäävätkö erilaiset digipalvelut, että asiakkaiden tottumukset pysyvästä omistuksesta istuvat niin tiukassa, että nämä kaikkoaisivat välittömästi jos heille mainostaisi rehellisesti käyttöoikeuksia ”omistamisen” sijaan. Spotifyn ja Netflixin kaltaiset palvelut ovat kuitenkin sen verran suosittuja, ettei illuusio sisällön pysyvästä omistamisesta selvästikään voi olla ainoa tapa menestyvään digitaalisen sisällönjakeluun.

Gido Amagakure - 100 Blossoms to Love

Gido Amagakure – 100 Blossoms to Love

Kaikesta huolimatta ehdin viimeisen vuoden aikana saada JMangasta irti myös paljon hyvää. Koreassa hengatessani oli ihanaa pystyä ostamaan mangaa ilman että tarvitsi stressata postituksesta tai painavista kirjakasoista. Digitaalisessa muodossa ostetun mangan pääsee lukemaan saman tien ilman odottelua, eikä se keskinkertaiseksi osoittautuessaan jää hyllyn (ja muuttolaatikoiden) täytteeksi. JMangassa myös julkaistiin paljon sarjoja, joita ei ole julkaistu englanniksi painettuna tai välttämättä edes fanikäännöksenä. Kesken jäävät nyt esimerkiksi sellaiset pidemmät sarjat kuin Kumota Harukon Itoshi no nekokke (My Darling Kitten Hair) ja Mizushiro Setonan Dousei ai, vaikka toivon toki että joku niiden kääntämistä haluaa jatkaa, joko laittomasti tai laillisesti.

On muuten ollut mielenkiintoista huomata, että vaikka japanilaisten kustantamojen suurimmat nihkeilyt digitaalisessa levityksessä liittyvät varmasti piratismiin, ei pelkästään JMangassa julkaistuja sarjoja löydy juurikaan netistä pyörimästä laittomasti. Esimerkiksi Itoshi no nekokke on osoittautunut BL-fanien keskuudessa aikamoiseksi hitiksi, mutta se ei missään vaiheessa ole karannut JMangan ulkopuoliseen levitykseen. Toisaalta en ole varma onko kyse ainoastaan pienen fandomin lojaaliudesta omiaan kohtaan, vai toimiiko sama mainstreamimmallakin tasolla. Viimeistään palvelun sulkeuduttua joku epäilemättä laittaa kuvakaappaukset jakoon nettiin – tai ainakin toivon kovasti niin, koska olisi aika ahdistavaa nähdä kaiken JMangan tarjoaman sisällön äkkiä vain katoavan ikuisiksi ajoiksi. Niin kauan kun manga oli kenen tahansa ostettavissa digitaalisesti, mitään syytä sen laittomaan levitykseen ei kuitenkaan ollut, ja tämä on ihan positiivinen viesti vietäväksi eteenpäin kustantajille.

Kumota Haruko - Itoshi no nekokke

Kumota Haruko – Itoshi no nekokke

Tällä hetkellä kuumottavin kysymys taitaa olla ”Mitä JMangan jälkeen”? Itseäni parhaiten jäävät palvelemaan eManga ja SuBLime, joista edellisen hinnat tosin ovat enimmäkseen aivan järjettömällä tasolla (~$10/kirja), ja jälkimmäisen valikoima on edelleen varsin pieni. Molemmissa tosin on mahdollista ladata ostamansa sisältö kotitietokoneelle, eli siinä mielessä rahoilleen saa enemmän vastinetta kuin JMangassa. Suomalainen aloitteleva Amimaru vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta pelkästään Facebook-käyttäjille suunnattu palvelu ei selvästikään halua minua asiakkaakseen. NetComics on kaikin puolin ihan toimiva palvelu, mutta se keskittyy nykyään lähinnä korealaisten sarjakuvien levittämiseen, eikä tunnu itselleni niin relevantilta, kun suurin osa tärkeistä BL-teoksista tulee edelleen Japanista.

Toivon joka tapauksessa että jäljelle jäävät firmat onnistuisivat välttämään JMangan kohtalon ja palvelemaan asiakkaitaan tulevaisuudessa entistä paremmin. Digitaalisen sisällön suosio kuitenkin on jatkuvassa kasvussa, ja laskevien myyntilukujen kanssa painiville englanninkielisille mangakustantajille saattaisi olla kannattavampaa myydä digitaalista sisältöä, jota levitettäessä ei tarvitse huolehtia paino-, kuljetus- tai varastointikuluista. Olisi kiva nähdä, että markkinoille kehittyisi oikeasti luotettavia ja toimivia toimintamalleja, jotka eivät aina kompastuisi tekijänoikeus- ja lisenssivääntöihin, saati sahaisi asiakkaitaan silmään edes vahingossa.

Mainokset
29/11/2012

Kuinka lakkasin huolehtimasta ja opin rakastamaan BL:ää

Lupailin blogissa jo aiemmin, että kirjoittaisin jotain siitä asennemuutoksesta joka BL:n harrastamisessani on tapahtunut muutaman viimeisen vuoden aikana. Perustin tämän blogin vuoden 2009 alussa, ja vaikka reilut neljä vuotta on toisaalta todella lyhyt aika, niin toisaalta se on jo sellainen ajanjakso, että asenteet ja tiedot ehtivät muuttua paljonkin. Vaikka yleensä onkin kaikkein hauskinta pohtia ihan sitä harrastamisen kohdetta itseään, niin toisinaan tekee myös hyvää miettiä omia asenteitaan ja tapaansa harrastaa.

Kijima Hyougo – Love Mission @

Jos totta puhutaan, tämä kirjoitus on ollut tuloillaan jo reilun vuoden verran, mutta koskaan eivät ajatukset ole päässeet muotoutumaan kirjoitukseksi asti. Nyt sain kuitenkin kimmokkeen taas pohtia asiaa, kun Tumblrissa nousi keskustelua yaoi hands –memestä. Oma vastaukseni löytyy täältä, ja tuolla käydyn keskustelun voi oikeastaan summata siihen, että on todella väsyttävää nähdä, kuinka vuodesta toiseen löytyy ihmisiä jotka jaksavat laukoa koko BL-genren lyttääviä kommentteja ja vitsejä, vaikka eivät itse lukisi tai tietäisi BL:stä juuri mitään. Nyt en kuitenkaan lähde puhumaan sen enempää yaoikäsistä, vaan keskityn toiseen asiaan, joka aiheen tiimoilta tuli mieleen.

Olen nimittäin huomannut että genreä tuntemattomien vihaajien lisäksi monet BL-harrastajat itsekin omaksuvat samanlaisen vähättelevän tavan puhua ja vitsailla – katsokaa vaikka omia varhaisimpia blogitekstejäni. Enää en kirjoittaisi yhtä jyrkkää tykitystä kuin ennen, ja jollain tapaa vähän nolottaakin että olen ollut niin negatiivinen. Tykkään toki edelleen tehdä pilaa rakastamistani asioista eikä kaikkea tarvitse aina ottaa niin vakavasti tai kritiikittömästi. Toisinaan on silti vaikea nähdä, missä menee raja rakastavan pilanteon ja muilta sisäistetyn negatiivisuuden välillä. Muistan nimittäin itse varsin selvästi joskus ajatelleeni, että BL on jotenkin oletusarvoisesti kuraa, ja ne harvat löytämäni hyvät tarinat olivat jotain harvinaisia poikkeuksia. Jännä vain että niitä hyviä tarinoita löytyi lisää, ja lisää, ja vielä vähän lisää…

Eivät nämä kielteiset asenteeni kuitenkaan missään pääni sisäisessä tyhjiössä itsestään syntyneet. Mistä ne siis alun perin edes ilmestyivät? Syitä on kaiketi useita: hyvin alkeellisen kriittisen ajattelun kehittyminen, halu sanoutua irti kaikkein kököimmistä sarjoista ja huonokäytöksisimmistä faneista (jotka tosin eivät valitettavasti ole pelkästään BL-fandomin ongelma), ja genren ongelmakohtien pyörittely edestakaisin loputtomiin. Olen lukenut valtavat määrät erilaisia kriittisiä BL:ää käsitteleviä tekstejä, jotka tuomitsevat kaiken sen mieskuvasta tarinankerrontaan ja taiteeseen. Imin näitä genreä arvostelevia argumentteja itseeni kuin sieni, mutta missään vaiheessa en tainnut pysähtyä miettimään, mistä näkökulmasta ja millä tiedoilla kyseiset ihmiset näitä mielipiteitään ovat muodostaneet.

Osa kritiikistä on tietysti perusteltua ja järkevää, mutta varsinkin nykyään näkee jo aika nopeasti milloin joku vain aukoo päätään lämpimikseen, vaikka ei selkeästikään olisi kovin perillä asioiden todellisesta laidasta. Väsyneet raiskaus = rakkautta -tropeet ovat esimerkiksi siirtyneet aika pitkälti historiaan. Vaikka keskustelu seksuaalisen väkivallan käytöstä BL:n juonenkuljetuksessa on edelleen relevantti monista syistä, olisi kiva jos huomioitaisiin että tietyt pornokonventiot ovat japanilaisessa viihteessä kautta rantain aika samanlaisia, eikä kyseessä ole aina pelkästään BL:n ongelma.

Kumota Haruko – Itoshi no Nekokke

Jotkin genreen kohdistuvista arvosteluista ovat puolestaan täysin käsittämättömiä. Homoseksin realistisuudesta voi vääntää kättä maailman tappiin asti, mutta lopulta sekä seme/uke-jaotteluun täysin sokeasti uskovat fanit että militantit oletukset siitä että ”tosielämässä homot switchaavat aina” ovat aivan yhtä todellisuudesta vieraantuneita. Sitä paitsi, fiktiossa esitettävä seksi tuppaa olemaan kaunisteltua ja idealisoitua, ja ihan hyvästä syystä. Omituisille ja epärealistisille konventioille on hauska nauraa, mutta jälleen kerran kaikki muukin porno syyllistyy niihin ihan yhtä usein. Toinen erityisen rasittava argumentti on ainainen ”eivät oikeat miehet näytä tuolta tai käyttäydy noin”. Mikä edes on ”oikea mies”, ja millaisesta viihteestä heitä löytää? Onko shounenin mieskuva oikeasti yhtään sen autenttisempi? Entä supersankarisarjakuvien tai agenttielokuvien? Ne ovat kaikki ihan yhtä eskapistista viihdettä kuin BL:kin.

Monesti tuntuu suorastaan siltä kuin ihmiset haluaisivat – tietoisesti tai tiedostamattaan – lytätä BL:ää vain siksi, että se on niin perinpohjaisen tyttömäistä. Sen tekijät ja lukijat ovat pääasiallisesti naisia, ja sen on tarkoitus vedota estetiikkansa ja tunteiden kuvaamisensa puolesta naisiin. Ja eiköhän meihin jokaiseen ole aika huolella iskostettu ajatus siitä, että kaikki tyttömäinen olisi tavalla tai toisella huonompaa ja vähemmän merkittävää kuin pojille suunnatut asiat. Ei ole mitenkään epätavallista, että stereotyyppisen poikamaisista asioista tykkääviä naisia pidetään automaattisesti jotenkin parempina tai siistimpinä tyyppeinä. Samanlainen mentaliteetti on tietysti ollut omankin toimintani takana: koska BL on yleisen mielipiteen mukaan jotenkin alempiarvoista, käyttäydyn minäkin kuin se tosiaan olisi sitä, ja kerään muka samalla cooliuspisteitä jostain abstraktista cooliuspistevarastosta.

Niitä cooliuspisteitä kyllä tosiaan tarvitaan, jos haluaa yrittää erottaa itsensä BL:ää koskevasta stigmasta. Sen lisäksi että koko genre on täysin naisten valtakunta, se on kaiken lisäksi vielä hyvin vahvasti seksuaalinen sellainen. Ja jos naiset on jotain opetettu häpeämään, niin seksuaalisuuttaan tietysti. Ihan sama miten sitä yrittää toteuttaa tai käsitellä, aina jollain on asiasta jotain valittamista. Häpeä onkin yksi niistä tunteista, jotka liittyvät BL:n harrastamiseen todella vahvasti. Tietysti eräänlainen häveläisyys liittyy hyvästä syystä siihen, missä, milloin ja kenelle kertoo tykkäävänsä vaikka jalkafetissitarinoista ja insestikoulupojista. Yleensä ihmiset kuitenkin puhuvat rakastamistaan asioista positiiviseen sävyyn ja ennemminkin yrittävät perustella miksi niihin kannattaa käyttää aikaansa, kuin ryhtyisivät oma-aloitteisesti vahvistamaan ennakkoluuloisten kielteisiä asenteita. Miettikää vaikka videopelien, scifikirjallisuuden tai oikeastaan ihan minkä tahansa asian harrastajaa, joka puhuisi lempiasiastaan samalla tavalla kuin monet BL-harrastajat (minä mukaan lukien) välillä puhuvat omastaan. Jooei.

Ootsuki Miu – Calling

Parin viime vuoden aikana olen pikku hiljaa havahtunut huomaamaan, etten enää yksinkertaisesti jaksa olla koko ajan häpeissäni tai yrittää jatkuvasti puolustella mielenkiinnonkohteitani sellaisille jotka eivät kuitenkaan muuta mielipidettään aiheesta (tai minusta?), vaikka vääntyisin millaiselle mutkalle tahansa. Vanhat tavat istuvat tietysti tiukassa, ja edelleen arvosteluja ja muita tekstejä kirjoittaessani huomaan lähes automaattisesti tunkevani mukaan kuluneita fraaseja, joissa lytätään BL genrenä tai vahvistetaan stereotypioita, jotka eivät edes pidä paikkaansa. Yritän nykyään karsia tällaiset ajatukset pois jo ihan alkuunsa, koska niitä viljelemällä teen vain hallaa paitsi koko genrelle, myös sen faneille. Positiivisemman asenteen ylläpitäminen on helpottunut huomattavasti sen jälkeen, kun vihdoin ymmärsin jotain minkä tajuamisessa kesti kyllä ihan liian pitkään:

BL on aivan samanlainen genre kuin kaikki muutkin. Ja 90% kaikista genreistä on täyttä roskaa. Sturgeonin laki ei tietenkään ole mikään uusi asia, ja samoilla sanoilla ko. kirjailija itse aikanaan puolusti scifiä kriitikoilta, joiden mukaan suurin osa tieteisfiktiosta on pelkkää tuubaa. Mutta kukapa puolustaisi BL:ää, jos sen harrastajat itsekin osallistuvat dissaamiseen? Tietenkään en tällä tarkoita sitä että rankkaakaan kritiikkiä pitäisi fanien välisessä keskustelussa vältellä, mutta toivon että se menisi edes oikeaan osoitteeseen ja oikeista syistä.

Jaetaan siis reilusti ruusut ylistyksen arvoisille mangoille ja mangakoille (heitä on paljon) ja risut niille joille ne kuuluvat, mutta jätetään vihapuhe vihaajille. Heitäkin on paljon, mutta se ei tarkoita että minun tarvitsisi enää käyttäytyä kuin yksi heistä.

Kyuugou – Acid Town

21/08/2011

Kuukauden hämmennys: Jo muinaiset kreikkalaiset…


Kuukauden hämmennys tekee paluun! Olen tänä kesänä uppoutunut antiikin maailmaan oikein olan takaa. Muinaisen Kreikan ja Rooman myytit, näytelmät, uskomukset, historia ja elämäntavat ovat kiehtovaa luettavaa, eikä materiaali tosiaan lopu ihan heti kesken. Yksi kiinnostavimmista aihepiireistä on, yllätys yllätys, joka välissä esille nouseva pederastia ja muut miesten väliset suhteet antiikin maailmassa. Teema toistuu vuosisadasta toiseen paitsi myyteissä, myös historiankirjoissa: niin tarujen Herkuleksella kuin hallitsija Caesarillakin on kirjoitettu olleen suhteita miesten kanssa. Luettuani aiheesta tarpeeksi aloin löytää yhä enemmän ja enemmän yhtäläisyyksiä antiikin käytäntöjen ja BL-konventioiden välillä. Saattaa kuulostaa vähän kaukaa haetulta eivätkä samankaltaisuudet varmasti ole mitenkään tarkoituksellisia, mutta minusta tällaisten vertailujen tekeminen on aina viihdyttävää. Pahoittelen kaikkia mahdollisia epätarkkuuksia ja rankkoja yleistyksiä, historiatietämykseni on valitettavasti varsin rajallista.

Japanilaisilla on tietysti samankaltaisia vertailukohteita ihan omasta takaa, sillä pederastia ja vastaavat käytännöt olivat sielläkin päin yleisiä aina 1800-luvulle saakka. Lienee varmaan osittain niiden aikojen peruja, että yhä edelleen Japanissa (ja monissa muissa Aasian maissa) homoseksi ei itsessään ole laisinkaan niin tuomittava asia kuin homoseksuaalinen identiteetti, joka on tänäkin päivänä kuuma peruna yhtenäisyyttä korostavassa ja erilaisuutta syrjivässä yhteiskunnassa. Antiikin maailmassa varsinaista homoidentiteettiä ei ollut olemassakaan joten siitä ei voitu myöskään rangaista, mutta jos mieltymykset ja käyttäytyminen miesten välisessä kanssakäymisessä poikkesivat siitä mitä yhteiskunta odotti (tästä lisää myöhemmin), oli luvassa ikävyyksiä.

Apollo ja Hyakinthos Jean Brocin maalaamana

BL:ssä sama kuvio toistuu: homosuhteet tarinoiden aiheena ei ole mikään ongelma, mutta vain pienessä osassa poikarakkaustarinoita hahmot identifioivat itseään homoiksi. Voi olla ettei lukijoita haluta vieraannuttaa vaikeilla aiheilla tai hahmojen seksuaali-identiteetti olisi muutoin täysin epäolennaista tarinan kannalta. Minustakin on kiva että voin lukea homoromansseja ilman ainaista pohtimista kaapistatulemisesta (mikä tuntuu taas olevan länsimaalaisten tarinoiden kulmakivi), mutta BL:ssä tuntuu liiankin usein toistuvan asetelma ”en ole homo, tykkään vain susta vaikka oletkin poika”. Ja tästä päästään taas antiikkiin: oman sukupuolen edustaja seksuaalisen himon kohteena oli okei niin kauan kunhan pysyteltiin yhteiskunnan normeissa.

Yleensä nämä normit tarkoittivat tiukkaa roolijakoa. Oli kyseessä sitten kreikkalainen pederastia tai myöhempi roomalainen käytäntö vapaan miehen ja orjan välisestä suhteesta, yksi periaate säilyi pitkälti samana: aikuinen mies ei saanut olla seksisuhteessa alistuvassa roolissa. Nuorille pojille, prostituoiduille ja orjille ”naisen aseman” ottaminen oli sallittua, mutta muille seksuaalisesta passiivisuudesta seurasi vähintäänkin yleistä paheksuntaa. Eva Campanella kirjoittaa kirjassaan Suutele minua tuhat kertaa, että roomalaisilla oli jatkuva tarve todistella maskuliinisuuttaan seksuaalisella alistamisella, ja alistamisen kohteeksi kelpasivat kummankin sukupuolen edustajat. Jos mies itse antautui alistettavaksi, koko tämän miehisyys joutui kyseenalaiseen asemaan. Julius Caesaria pilkattiin huhulla jonka mukaan tämä olisi ollut kuningas Nikodemuksen rakastettu (en oikein saanut selkoa pitikö tämä todella paikkansa vai ei, historiafriikit valaiskaa minua plz) ja Lychee Light Clubista tuttu keisari Elagabalus oli niin ikään kovin epäsuosittu siksi että hän oli seksisuhteissaan passiivisessa roolissa ja pukeutui ja käyttäytyi muutenkin varsin feminiinisesti.

Akilles riehuu suree ystävänsä Patrokloksen haudalla. Lähteestä riippuen suhdetta voi tulkita eri tavoilla, mutta ainakin se oli ensimmäisiä eeppisiä bromansseja jos ei muuta. Aleksanteri Suuri vertasi tähän parivaljakkoon omaa suhdettaan Hefaistionin kanssa. 

Kun puhutaan BL:stä, lienee kaikille selvää millaisista roolijaoista siinä on kyse. Seme ja uke ovat niin integraalinen osa BL-kulttuuria, että ne puskevat joskus läpi sellaistenkin tekijöiden töistä jotka muutoin ovat varsin epäkonventionaalisia. Tämä lienee suoraa heijastumaa japanilaisesta mentaliteetista, jossa asioiden täytyy aina olla tietyllä tavalla; esimerkiksi romanttisessa suhteessa on aina oltava maskuliininen ja feminiininen osapuoli. Tämä toteutuu tietysti paitsi perinteisessä seme/uke -roolijaossa, myös usein ihan oikeassa elämässä. Esimerkiksi Universal Dollin artikkeli Japanin gyaruskenen lesboista valottaa aika hyvin, että Nichomen tytöt pitäytyvät yleensä tiukasti neko/tachi -rooleissa ja myös pariutuvat niiden mukaan. Tietysti poikkeuksia löytyy aina niin tosielämästä kuin fiktiostakin, onneksi.

Sen lisäksi että antiikin homoseksuaaliset suhteet perustuivat aktiiviseen ja passiiviseen rooliin, ne olivat myös tiukan hierarkkisia. Roomassa isäntä saattoi tehdä orjillaan mitä halusi, pederastiassa vanhempi ”mentori” oli tietenkin opastettavaansa ylemmässä asemassa ja niin edelleen. Tällaiset hierarkkiset suhteet ovat myös BL:ssä äärettömän suosittuja, ja toinen hahmoista on lähes aina korkeammassa asemassa kuin toinen, perustui se sitten ikään, kokoon, valtaan, kokemukseen tai muuhun vastaavaan ominaisuuteen. Toisaalta tällaiset asetelmat voivat oikein käsiteltynä tuoda tarinaan hyvää jännitettä, draamaa ja muuta kuumottavaa, mutta ne ovat niin yleisiä että ne taitavat kertoa ennen kaikkea siitä kulttuurista jossa ovat syntyneet. Vaikka suhteen molemmat osapuolet ovat samaa sukupuolta, heidän suhteensa on kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen. Ja noh, mitäpä tasa-arvosta olisi välitetty sen pahemmin antiikin aikaan kuin nykyään välitetään Japanissakaan.

Ganymedeen ryöstö on taiteessa yllättävänkin suosittu aihe. Myytissä kotkanhahmoinen Zeus mieltyy kauniiseen Ganymedeen ja sieppaa nuorukaisen rakastajakseen.

Tästä päästäänkin kätevästi naisten asemaan, joka oli antiikin aikaan varsin ankea. Nainen oli joko isänsä tai aviomiehensä omaisuutta, eikä hänellä ollut sanavaltaa muutoin kuin kotinsa sisällä, jossa hän sitten olikin taloutensa kiistaton kuningatar. Naisten ja miesten välillä oli varsin vähän kanssakäymistä, kun naiset elivät omissa tiloissaan ja miehet omissaan, eikä naisten juuri sallittu liikkua kotinsa ulkopuolella. Avioliitto oli useimmiten vain kansalaisvelvollisuuden täyttämistä, ja monet miehet täyttivät seksuaaliset tarpeensa mieluummin prostituoitujen ja rakastajattarien kuin oman vaimonsa kanssa. Ei ole vaikea kuvitella, että ympäristössä jossa miehet ja naiset eivät ole juurikaan tekemisissä keskenään eikä naisia muutenkaan pidetä kovin korkeassa arvossa, miesten välille syntyy helpommin suhteita jotka ehkä toisenlaisessa tilanteessa solmittaisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pelkkä naisten poissaolo ei kuitenkaan selitä antiikin käytäntöjä homoseksuaalisen kanssakäymisen suhteen. Robert Flacelière huomauttaa kirjassa Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa, että pederastia oli melkeinpä tavallista yleisempää Spartassa, joka oli ainoa silloisen Kreikan kaupunkivaltioista jossa tytöt otettiin samaan urheilu- (eli sota-) koulutukseen kuin pojatkin.

Naisten poissaolo ei siis ole mikään varsinainen selitys, mutta toimii joka tapauksessa hyvänä alustana homoaktiviteeteille. Suurimmassa osassa BL:ää on myös miljöönä ns. otoko no sekai eli miesten maailma, jonne naisilla ei ole asiaa. Poikakoulu, piinkova bisnesmaailma, rikollisjärjestöt ja vastaavat ovat kaikki paikkoja, joissa naisia ei perinteisesti ole juurikaan paikalla. Täytyy pinnistellä aika tavalla jos haluaa luetella enemmän kuin kourallisen BL-mangoja joissa olisi lainkaan naishahmoja. Väittäisin silti, että näissäkään tarinoissa naisten poissaolo ei kuitenkaan ole hahmojen homoseikkailujen syy vaan seuraus. Jos on tarkoitus kertoa kahden miehen välisestä suhteesta, mukaan lienee aika turhaa tunkea naishahmoja. Tuloksena on joka tapauksessa se, että naiset loistavat poissaolollaan ja miehet saavat temmeltää rauhassa keskenään.

Olisin mieluusti listannut lopuksi mytologiapohjaisia tai antiikkiin sijoittuvia mangoja, mutta BL-puolella valikoimaa ei ole käytännössä ollenkaan. Antiikista löytyy muutenkin mangaa aika hintsusti: lukemani shoujosarja Olimpos on tajuttoman tylsä, Iwaaki Hitoshin kehuttu Historie on minulla vasta lukulistalla, samoin kuin Yamazaki Marin kylpyläkomedia Thermae Romae. Animepuolella on tosin olemassa kaikki fujoshi- ja antiikkitarpeeni täyttävä, upea Run, Melos!, mutta se ansaitsee kyllä ihan oman kirjoituksensa sitten ajallaan.

Aoi Bungaku -sarjaan kuuluva Run, Melos! on animea kauneimmillaan

Kirjoituksen pohjana olen käyttänyt Wikipedian lisäksi ainakin seuraavia lähteitä:
Eva Cantarella: Suutele minua tuhat kertaa – Rakkaus ja seksi antiikin Roomassa
Robert Flacelière: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa
Minerva Keltanen: Kätketty rakkaus – Pompeijin eroottiset seinämaalaukset

04/12/2010

4. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

4. Ylikäytetty juonikuvio, josta pidät BL-sarjoissa

Koska mieleeni ei suoraan tullut yhtään tropeeta jota erityisesti suosisin, päätin lähestyä kysymystä hieman toiselta kannalta. Lähdin siis pohtimaan, mitä yhteisiä piirteitä suosikkimangoistani löytyy, ja aika monessa olikin mukana jonkinlainen elementti joka estää hahmoja olemasta yhdessä. Perinteinen ”byhyy, olen homo mutta sinä hetero” -kuvio, toisiinsa rakastuvat vihamiehet, mystisesti kuolemansairaat hahmot ja ylipäätään kaikenlaiset mahdottomalta tuntuvat tilanteet kuuluvat siis tähän kategoriaan. Mitä katkeransuloisemmaksi meno äityy, sitä parempi. Onnellinen loppukin tuntuu erityisen hienolta silloin kun sen eteen on pitänyt tosissaan taistella, enkä toisaalta ole traagistakaan loppuja vastaan jos se tuntuu oikeutetulta ja tarinaan sopivalta. Tietenkään draama draaman vuoksi ei ole aina kovin hyvä asia eikä kielletty tai mahdoton rakkaus itsessään vielä tee tarinasta hyvää, minkä vuoksi en sitä yleensä tietoisesti etsikään. Se tarjoaa kuitenkin yleensä hyvät lähtökohdat mielenkiintoiselle tarinalle ja taipuu niin kepeämpiin kuin synkempiinkin juonenkulkuihin varsin uskottavasti.

Yksi hyvä esimerkki vähän kevyemmästä tällaisesta juonikuviosta on Homerun Kenin I Want to Become Your Bird, jossa 15-vuotias Kei rakastuu siskonsa poikaystävään. Jaksan lukea tämän tunnelmallisen mangan läpi yhä uudestaan ja uudestaan ja liikutun joka kerta yhtä paljon, vaikka kavereiltani olen saanut lähinnä kommenttia ”ei se nyt niin erikoinen ollut”. Ehkä tarinassa siis tosiaan on mukana jotain, joka puhuttelee nimenomaan minua.

Avainsanat:
03/12/2010

3. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

3. Ylikäytetty juonikuvio, josta et oikein välittäisi BL-sarjoissa

Näitähän on vaikka kuinka, mutta yksi suurimmista ärsytyksenaiheistani liittyy BL:ässä hyvin yleiseen, ainaiseen tosirakkauden jankuttamiseen. Älkää käsittäkö väärin, tykkään romanttisista tarinoista ja muusta lällyilystä hyvinkin paljon, mutta välillä jaajohommia lukiessa muistuu huonolla tavalla mieleen, että niin, tämä on nimenomaan naisille tehtyä fantasiaa, ja kun tehdään naisille niin mukana pitää aina olla ~suuria tunteita~.

En voi kuitenkaan olla ainoa, jota pidemmän päälle alkaa potuttaa, jos hahmojen välinen kanssakäynti kulminoituu lopulta aina siihen rakkaudenjulistukseen. Kaksi satunnaisesti tavannutta jannua harrastaa villiä irtoseksiä, ja heti on kyse tosirakkaudesta? Semesusi käy haukkana kyynelsilmäisen uken kimppuun lupia kyselemättä, mutta sehän on tietysti ihan jees koska seme tekee kaiken vain rakkaudesta? Tarinan keskiössä on omituinen ja selkeästi epäterve suhde, jonka dynamiikka voisi olla ihan mielenkiintoinen sellaisenaan, mutta sitten minun odotetaan äkkiä uskovan, että tämä onkin ihan normaalia ja kivaa koska hahmot ovat hei tosi rakastuneita? Joo, ei mene läpi. Tietysti fantasiat ovat ihan kivoja ja YKINMK ja niin edelleen eli en tuomitse jos joku näistä tykkää. Itse olen kuitenkin huomannut, että väärään paikkaan tungetut rakkaudentunnustukset lähinnä latistavat tunnelman. Pidetään likainen porno siis ihan rehellisesti likaisena pornona ja häiriintyneet suhteet ihan reilusti häiriintyneinä, joohan. Edes joskus.

Kuvituksena jotain geneeristä Haruka Minamia, koska ko. mangaka syyllistyy tuohon kaikkeen varmaan joka ikisessä mangassaan.

Avainsanat:
08/10/2010

Imperiumin vastaisku

Englanninkielisessä BL-yhteisössä eletään nyt jännittäviä aikoja. Skanlaatioryhmä toisensa jälkeen on poistanut sivuiltaan osan käännöksistään sen jälkeen, kun japanilainen Libre -kustantamo alkoi syyskuussa lähetellä Cease & Desist -kirjeitä monille merkittävimmille fanikäännösryhmille. Nekin, jotka eivät vielä osuneet Libren lakimiesten tutkaan, ovat jo päättäneet lopettaa kustantamon julkaisemien mangojen kääntämisen ja levittämisen sekä madaltaneet profiiliaan ja tiukentaneet sääntöjään huomattavasti. Käytännössä tämä vaikuttaa tavalla tai toisella koko englanninkieliseen BL-fandomiin, sillä kustantamo on alansa suurin, ja esimerkiksi pelkästään eri BExBOY -lehdissä ilmestyneitä sarjoja on yhteensä satoja.

Vaikka Libren toimet voi laskea osaksi yleisempää trendiä, johon liittyy manga- ja animeteollisuuden herääminen tuotostensa warettamiseen, on kustantamon toimien takana muutakin kuin yleistä paheksuntaa ja abstraktia ahdistusta. Monet japanilaisista mangakustantamoista ovat aiemmin kuitenkin olleet kiinnostuneita lähinnä kotimaassaan tapahtuvasta mangan nettilevityksestä, eivät niinkään länsimaisten fanien amatöörikäännöksistä. Libre kokee kuitenkin nimenomaan skanlaatiot suorana uhkana itselleen, sillä se on alkanut tänä vuonna julkaista sarjojaan sähköisessä muodossa Amazonin Kindle -lukulaitteelle. Tällä hetkellä julkaisutahti tai -valikoima ei vielä päätä huimaa, vaikka tarjolla on mangaa niinkin tunnetuilta tekijöiltä kuin Youka Nitta, Nase Yamato ja Haruka Minami. Kaikista ukaaseista päätellen Libre ja tämän omistava Animate aikovat panostaa nettilevitykseen ihan tosissaan, joten valikoima toivottavasti paranee jatkossa huomattavasti.

Mitä tämä sitten tarkoittaa tulevaisuuden kannalta? Fanikääntäjät jättävät tästedes Libren tuotokset rauhaan koska fanit voivat laillisesti ladata lempisarjansa suoraan Kindleensä tai koneelleen, ja ruoho laulaa, linnut kasvavat ja aurinko paistaa fujosheille ympäri maailman? No ei nyt ihan niinkään. Libren kauppamallissa on nimittäin vielä kehittämisen varaa, eikä fanien vastarinta yhtiön toimia kohtaan ole ollut mitenkään pientä. Yksi ongelmista on julkaisujen hinta: yli viisi dollaria yhdestä luvusta mangaa tuntuu aika suolaiselta, kun kokonaisen BExBOY-lehden hinta Japanissa on 630 jeniä eli alle kahdeksan euroa, ja yhden lisensoidun mangapokkarinkin hinta jotain kymmenen dollarin luokkaa. Kuka sanoi että aineettomat tuotteet olisivat edullisempia? Myös julkaisuformaatti saattaa muodostua ongelmaksi, kun sähkökirja on monelle vielä vieras ja outo asia, ja Amazonissa myytävät sähkökirjat sopivat tietysti vain Amazonin omiin Kindle-laitteisiin. Onneksi Kindle-lukijaohjelman saa sentään ladattua tietokoneelleen ilmaiseksi, jos ei houkuta panostaa yli 150 dollaria yhden tempun laitteeseen, joka luultavasti on pian jo vanhaa teknologiaa sähkökirjaformaatin jatkuvan kehityksen takia.

Myös esikatselumahdollisuus on Libren Kindlelle myytävässä mangassa aivan perseestä. Teoriassa mistä tahansa sähköisestä teoksesta voi Amazonin sivuilla ladata pienen ilmaisnäytteen, mutta sen koko määräytyy teoksen sivumäärän perusteella. Kokonaisissa mangapokkareissa tämä ei ole ongelma, ja esimerkiksi amerikkalaisen June Mangan Kindle-tuotteista saa ilmaiseksi noin 15 sivun verran maistiaisia. Suurin osa Libren myymistä teoksista on kuitenkin yksittäisiä lukuja, joten ilmaisnäytteiden sivumäärä rajoittuu keskimäärin kolmeen. Käytännössä palvelusta ei siis ole ostajalle mitään hyötyä, kun näytteet koostuvat erilaisista ”mangaa luetaan tähän suuntaan” ja ”tämä sarjakuva on vain yli 18-vuotiaille” -huomautussivuista. Tällainen malli tuskin ilahduttaa kuluttajia, jotka ovat tottuneet arvioimaan ostoksensa hyvinkin tarkkaan. Kirjakaupassakin voi selata koko kirjaa, ei vain sen ensimmäistä kolmea sivua.

Juuri esikatselumahdollisuuden evääminen kismittää monia faneja, joiden ostopäätökset perustuvat usein pitkälti skanlaatioiden lukemiseen. Yleensä fanikäännökset tuntuvatkin vaikuttavan BL-mangan menekkiin länsimaissa lähinnä positiivisesti, sillä useimmat fujoshit ovat keräilijäluonteita jotka mielellään tukevat suosikkimangakoitaan myös rahallisesti. Tätä mieltä oli myös eräs ranskalainen harrastaja, joka Libren toimista tuohtuneena lähetti näille avoimen kirjeen, jossa ilmoittaa entisenä uskollisena asiakkaana olevansa hyvin järkyttynyt kustantamon toiminnasta ja laittavansa koko lafkan tästä lähin boikottiin. Samaiselta sivustolta löytyy myös sekä ranskalaisen Asuka-kustantamon kommentti että Libren itsensä vastaus (tai pikemminkin epävastaus) kirjeeseen. Ainakin siitä käy hyvin selväksi, ettei yhtiö salli omistamansa materiaalin laitonta levittämistä missään muodossa, etenkään nyt kun se panostaa nettijulkaisemiseen.

Vaikka joidenkin mielestä Libren asenne koko tapaukseen on asiakkaita epäkunnioittava ja rahanahne, en itse jaksa kauheasti paheksua tai tuomita kustantamon toimintaa. Kuten joku toimittaja aikanaan totesi erään hakukonejätin Kiinan-seikkailuista: ei Google ole hyvä tai paha, se on pörssiyhtiö. Sama pätee kaikkiin muihinkin bisnestä tekeviin yrityksiin. Vaikka asiakkaiden pitäminen tyytyväisenä yleensä auttaa rahan takomisessa, on etenkin Libren kaltaisella, alansa suurimmalla kustantamolla varaa valita asiakkaansa. Fanikäännösten kautta mangaan tutustunut sukupolvi saisi minun puolestani välillä myös muistaa, etteivät skanlaatiot ole mikään jokamiehenoikeus, vaan laitonta toimintaa, joka on saanut jatkua koska kustantamoilla ei ole aiemmin ollut kiinnostusta tai keinoja sen kitkemiseksi. Fanikääntäminen olikin kohtalaisen harmitonta toimintaa, ennen kuin homma levisi reisille Onemangan kaltaisten aggregaattisivustojen yleistyttyä pari vuotta sitten.

Aikanaan yksittäiset skanlaatioryhmät poistivat lisensoidut sarjat sivuiltaan oma-aloitteisesti, eivätkä siis juurikaan häirinneet englanninkielisiä mangamarkkinoita toiminnallaan. Massiivisilla manganlukusivustoilla tällaiset herrasmiessäännöt kuitenkin heitettiin nurkkaan, ja helppoutensa takia niistä tuli monille pääasiallinen paikka lukea mangaa. Sivustot paisuivat lopulta niin suuriksi, etteivät ne voineet olla herättämättä huomiota, ja saavat siis syyttää tasan itseään siitä, että mangateollisuus sai pian tarpeekseen niiden toiminnasta. Japanissa meno on ollut vielä urpompaa, kun netissä yhä laajemmin leviävät mangaskannit ovat monesti tulleet kustantamoiden ja tekijöiden tietoisuuteen lukijoiden itsensä kautta. Kertoisitko sinä suosikkipiirtäjällesi, että luet tämän töitä laittomasti netissä? Jotkut japanilaiset fanit ovat tehneet juuri näin, ja mangakoiden reaktiot ovat olleet vähintäänkin paheksuvia.

Vaikka asenne Japanissa leviäviä laittomia skanneja kohtaan olisi ankarakin, jotkut myös tajuavat, mistä skanlaatiotoiminnassa pohjimmiltaan on kyse. BL-mangaka Okadaya Tetuzoh kertoo kirjeessään Nakama-käännösryhmälle ymmärtävänsä fanikäännösten auttavan mangakan promotoinnissa ruohonjuuritasolla, ja on iloinen siitä että saa lukijoita myös ulkomailla. Hän kuitenkin muistuttaa, että tällainenkin toiminta on silti laitonta ja siksi tuomittavaa. Koska kustannusyhtiö omistaa kustantamiensa teosten tekijänoikeudet, ei kellään, edes sarjan tekijällä itsellään, ole oikeutta levittää niitä missään muodossa ilman kustantamon lupaa.

Kaikista puutteistaan huolimatta Libren yritykset myydä mangaa sähköisessä muodossa tuntuvat olevan askel oikeaan suuntaan, ja yhtiön mallista löytyy myös paljon hyvää. Libre kustantaa ja käännättää mangansa Kindleä varten itse, ilman ulkomaalaisten kustantamoiden tuomia välikäsiä. On myös äärimmäisen fiksu veto tarjota harrastajille palvelua siellä missä he jo ovat, eli netissä, ja tavalla joka on jo ainakin teoriassa tuttu, eli sähköisenä. Myös luku kerrallaan -formaatti on skanlaatioita lukeneille jo valmiiksi tuttu, ja lyhentää kuluttajien odotusaikoja kun kääntäjän ei tarvitse saada valmiiksi koko pokkaria ennen kuin sen voi julkaista. Sähkökirjaformaatti sopii myös erinomaisesti pienemmille yleisöille suunnatun materiaalin julkaisuun, ja näkisin sen tulevaisuudessa järkevänä kanavana esimerkiksi englanniksi käännettyjen BL-ranobejen julkaisuun. Jos Libre siis vielä joskus alkaa julkaista Kindle-kaupassaan omiin mieltymyksiini vähän paremmin sopivaa mangaa kuin nyt, voisin hyvin kuvitella päätyväni maksavaksi asiakkaaksi, etenkin jos systeemi (ja hintataso) kehittyy vielä hieman järkevämmäksi. Kindle-kuvakkeet eivät ehkä näytä tietokoneen ruudulla yhtä hienoilta kuin kirjat hyllyssään, mutta kohtuuhintainen ja helppo tapa tukea lempimangakoitani houkuttelee kyllä.

Tältä näyttää Kindle Macilla

Tietysti on aika mahdoton ajatus, että kustantamo toisi Kindle-kauppaansa kaikkia, tai edes suurinta osaa omistamistaan sarjoista. Käytkö tässä pian niin, että länsimaalaisilta faneilta jää tulevaisuudessa bongaamatta monta hyvää tarinankertojaa ja piirtäjää, kun Libre ei julkaise kaikkia sarjojaan englanniksi eivätkä fanikääntäjät uskalla koskea niihin pitkällä tikullakaan? Tuskin sentään, onneksi. Jo nyt monet ovat alkaneet puhua kaipuustaan niihin aikoihin kun skanlaatiot levisivät lähinnä IRCissä ja muiden hyvin suljettujen kanavien kautta, ja siihen suuntaan monet käännösryhmät tulevat luultavasti pian taas kallistumaan. Oikeustoimien pelko pitää varmasti ihmiset hetken aikaa erossa Librestä, mutta ei ole mitenkään epätodennäköistä, että kunhan ne kuuluisat C & D -kirjeet ovat ehtineet pölyttyä tarpeeksi kauan, joku alkaa taas kääntää ja levittää kustantamon sarjoja. Sähköinen julkaisuformaatti on tietysti myös äärettömän altis laittomalle levittämiselle, ja siinä vaiheessa kun sitä alkaa tapahtua, Libren täytyy vain toivoa että Amazonin systeemi on käyttäjille kätevämpi ja mieluisampi kuin Piratebayn verkkokaupassa vierailu.

Samaan kannattaisi muidenkin mangakustantajien pyrkiä. Itse ainakin toivon, että kustantamot olisivat huomanneet manganlukusivustoissa loistavan markkinaraon, ja alkaisivat itse tuottaa samankaltaisia, helppokäyttöisiä palveluita mangan lukemiseen laillisesti sähköisessä muodossa. Kysyntäähän riittäisi vaikka kuinka: esimerkiksi Onemanga ylsi aikanaan Googlen tekemälle tuhannen suosituimman nettisivuston listalle. Laitonta lataamista ei voi kitkeä kieltämällä sitä, mutta siinä vaiheessa kun laillisen tuotteen käsiinsä saaminen on helpompaa ja laatukin on parempi kuin piraateissa, muuttuu ostaminen äkkiä houkuttelevammaksi kuin warettaminen. Siihen on Librelläkin vielä pitkä matka, mutta ainakin se yrittää tarjota laittomalle lataamiselle edes jotain konkreettista vaihtoehtoa, toisin kuin monet kollegansa.

11/07/2010

Lopettamisen vaikeudesta

Osittain yleisön pyynnöstä, ja osittain koska keskellä yötä kirjoitettu päiväkirjateksti ei näyttänytkään seuraavana päivänä niin nololta ja kökösti muotoillulta kuin luulin.

Sain menneellä viikolla vihdoin ja viimein luettua loppuun Akimi Yoshidan 19-osaisen mangan nimeltä Banana Fish. Mangasta löytyisi kirjoitettavaa vaikka kuinka monen blogipostauksen verran, mutta aloitetaan nurinkurisesti tällä kertaa lopusta. Sarjan lopetus nimittäin jätti minuun sen verran syvän vaikutuksen, että pyörin sängyssä hereillä varmaan viiteen asti aamulla pohtien syntyjä syviä. Viimeiset pari päivää olen yrittänyt vähän jäsennellä ajatuksiani asian tiimoilta ja googlen avustuksella löysin myös pari aiheeseen liittyvää blogikirjoitusta, ja oli ihan mielenkiintoista ja katarttistakin lukea muiden ajatuksia ja tulkintoja aiheesta. Muiden tulkinnat ovat kuitenkin aina muiden tulkintoja, ja samalla kun mietiskelin omaani, tuli pohdittua tarinoiden lopetuksia ja onnellisia ja onnettomia loppuja vähän yleisemminkin. Samaa aihetta käsittelee myös Bubukuutissa ilmestynyt kirjoitus Bad end, suosittelen lukemaan.

Teksti on poikkeuksellisesti lue lisää -linkin takana piilossa, koska siinä on spoilereita ihan ns. vitusti. Tai ainakin näistä sarjoista/kirjoista/elokuvista: Banana Fish, Bartimaeus, Harry Potter, Saga of Darren Shan, Death Note, Romeo ja Julia, Titanic, 1999nen shichi no gatsu Shanghai, muinaiset kreikkalaiset, Twilight, Cornered Mouse Dreams of Cheese/Carp on the Chopping Block Jumps Twice, 500 Days of Summer

read more »

20/02/2010

Doujinshi_hommat kiinnostaa

Siinä missä länsimaalaisiin fandomeihin (kuten vaikka Star Trek tai Harry Potter) kuuluvat olennaisena osana fanficit, törmää anime- ja mangafandomeissa fanitarinoiden ohella ennen pitkää lähes väistämättä doujinsheihin. Omakustannesarjakuvat ovat tietysti elinvoimainen fanikulttuurin muoto, mutta niillä on ollut myös tärkeä tehtävä koko nykymuotoisen BL:n ja etenkin yaoin kehittymisessä etenkin 70-80-luvuilla. Herkkien shounen-ai-tarinoiden sijaan doujinikat halusivat puhdasta pornoa,  joka sitten vähitellen levittäytyi myös kaupallisiin julkaisuihin, ja nykyään saammekin sitten ” nauttia” lopputuloksista joka ikisessä BeXBoyssa ja Gushissa. Yaoidoujinshien sisältö puolestaan on säilynyt suurinpiirtein samana vuosikymmenestä toiseen: varhaisimmat yaoidoujinshit piirrettiin poikien urheilu- (Captain Tsubasa) ja fantasiaseikkailusarjoista (Saint Seiya), ja nykyäänkin noiden genrejen edustajat ovat suosituimpia doujinshien aiheita. Prince of Tennis, Eyeshield 21, Naruto ja Katekyo Hitman Reborn! ovat kaikki sarjoja, joista on luultavasti piirretty yhtä paljon, ellei enemmänkin, fanisarjakuvia kuin virallista mangaa.

Est emin Death on Round Table ja Sakuragi Yayan näkemys Inuyashasta

Japanin elinvoimaiset omakustannemarkkinat ovat tietysti vaikuttaneet suoraan myös monen mangakan urakehitykseen. Ei doujinshien piirtäminen ole mikään oikotie onneen, mutta jos jopa valtavirtamangaa tekevä CLAMP aloitti aikanaan doujinshirinkinä, voi vain kuvitella, miten monella BL-taiteilijalla on synkkä menneisyys Comiketin myyntipöydän takana. Minami Ozakin Zetsuai 1989 -manga esimerkiksi pohjautuu mangakan spinoffiin omasta Captain Tsubasa -mangastaan. Suosikkimangakani Sakuragi Yaya kuuluu myös tähän joukkoon, ja ennen kaupallista sarjakuvadebyyttiään tämä tehtaili 2000-luvun alussa mm. Inuyasha-doujinsheja. Taiteellisesti kunnianhimoisen est eminkin varhaisista töistä löytyy Death Note -pornoa, muttaa Light/L:n sijaan täti sentään keskittyi Yotsuba-yhtiön draamailuihin.

Rossiun otsa on Brasilian kokoinen Rossiu/Simon on Homerun Kenin suosikkipari, Chitose Piyokon mieltymyksistä en oikeastaan välittäisi tietää

Kaikki mangakat eivät tietenkään lopeta doujinshiseikkailuja ammattilaisiksi päästyäänkään. Homerun Ken esimerkiksi kunnostautui yhdessä vaiheessa tehtailemalla Gurren Lagann -fanartia ja doujinsheja ns. oikeiden töiden sijaan. Myös Chitose Piyoko on piirtänyt kaupallisen uransa ohessa aika valtaisan määrän Prince of Tennis- ja Code Geass -sarjakuvia. Omasta puolestani Chitose voisi kyllä siirtyä vaikka täysipäiväiseksi doujinshimaakariksi, ettei tarvitsisi enää katsella tämän töitä laajassa levityksessä.

Antique Bakery -doujinshi Soshite Kakumon Heion na Hibi sekä yksi Yoneda Koun Crows ZERO -sarjakuvista

Toinen mangaka joka saisi kokonaan pysyttäytyä doujinshien väkertämisessä, on tietysti Gravitationin luoja Maki Murakami. Tädillä on ilmeisesti kokemusta myös muusikko-doujineista, mutta parhaiten hänet tunnetaan Gravitationista tekemistään Megamix -pornoiluista. BL-mangakoiden keskuudessa doujinshien piirtäminen omista sarjoista ei ole mitenkään poikkeuksellista. Doujinsheistaan tunnetaan melko hyvin myös Yoshinaga Fumi, joka on piirtänyt Antique Bakeryn pohjalta yli kymmenen erilaista tarinaa. Lyhyissä sarjakuvissa tehdään parodiaa paitsi itse sarjasta myös fujosheista ja doujinsheista yleensäkin, ja toisaalta ratkotaan hahmojen välisiä jännitteitä vakavaankin sävyyn. Onkin varsin piristävää, että seksin sijasta pääosassa onkin hahmojen ja maailman laajentaminen. Miyamoto Kanokin on tehtaillut valmiiksi laajoista universumeistaan doujineita, jotka niin ikään keskittyvät välillä pornon lisäksi hahmonkehitykseen. Omista tarinoistaan doujinsheja julkaisevat myös Naono Bohra ja Yoneda Kou, joka on lisäksi tehnyt aluevaltauksen elokuvadoujinshien puolelle; tämä on julkaissut useammankin Crows ZERO -fanisarjakuvan.

ROCK’N’DOLLESSIN ja Inugata Summitin taidonnäytteet. Antakaa näille naisille jo töitä ammattimangakana, jooko!

Oma suhtautuminen doujinsheihin on jostain syystä hieman ristiriitainen. Suosikkimangakoiltani pyrin tietysti lukemaan myös kaikki näiden omista sarjoistaan valmistamat omakustanteet, mutta muuten luen doujineita hyvin satunnaisesti. Yksi suurimmista syistä on tietysti se, etten oikeastaan ole mukana yhdessäkään anime- tai mangafandomissa, eikä niitä muutamia minulle mieleisiä pareja juuri kukaan edes piirrä. Suurin osa lukemistani doujinsheista onkin peräisin sarjoista, joita en ole ikinä lukenut tai katsonut, enkä muutenkaan tiedä niiden lähdemateriaalista juuri mitään. Hyvin piirretyt fanisarjakuvat tarjoavat kuitenkin aina vähintään silmänruokaa, ja ovat joissain tapauksissa jopa parempia kuin ammattipiirtäjien sarjat. Yksi todella lahjakas tekijä on Himemiko,  jonka doujinshirinki ROCK’N’DOLLESS on keskittynyt Code Geass- ja Fullmetal Alchemist -doujinsheihin. Himemikon sarjakuvakerronta yhdistää länsimaisen ja japanilaisen sarjakuvan parhaat puolet, ja myös taiteelliset kannet erottuvat tavanomaisista doujinshi- ja mangakansista edukseen. Innostuin alunperin myös esimerkiksi Nitro+Chiralin Togainu no Chi -pelistä nimenomaan siitä upeasti piirrettyjen doujinshien perusteella. Pelin asennus tosin on vielä työn alla ja virallisen mangankin lukeminen kesken, suurelta osin siksi että se on piirretty ja kerrottu huomattavasti tylsemmin ja jos ei nyt ihan rumasti, niin ainakin todella geneerisesti verrattuna Fujino Akitsugun doujinshiryhmän Inugata Summitin teoksiin. Akitsugu on piirtänyt fanisarjakuvia myös muista Nitroplussan peleistä, samoin kuin Death Notesta ja Samurai Champloosta. Suurin osa näistä doujinsheista on toki puhdasta pornoa, mutta ainakin se on todella hyvin tehtyä sellaista.

Darren Shan -doujinshi Mother Goose ja… kookospähkinöitä?

On minulle omakin pienen pieni doujinshikokelma päässyt vuosien aikana hieman kertymään. Näitä sarjakuvia en kuitenkaan ole ostanut pornon tai edes BL:n takia, vaan rakkaudesta niiden alkuteosta kohtaan. The Saga of Darren Shan on brittiläinen lastenkirjasarja teinivampyyri Darren Shanin seikkailuista, ja Japanissa jopa niin suosittu, että siitä on tehty virallinenkin manga. Muutamat asialleen omistautuneet fanit piirsivät sarjasta doujineita jo aiemmin, ja kun joskus sattumalta löysin luotettavan (vaikkakin kalliin) doujinshikaupan jonka valikoimiin kuului muutama sarjakuva lempihahmostani Kurdasta, en voinut vastustaa kiusausta. Mistään suurensuuresta kokoelmasta ei tosiaan voi puhua, sillä noita läpyskötä on hyllyyn päätynyt yhteensä neljä kappaletta. Enää en välttämättä maksaisi yli 20 euroa yhdestä kiiltäväkantisesta 15-sivuisesta sarjakuvasta, mutta jos joskus jostain syystä pääsen Comiketiin, aion kyllä etsiä käsiini edes yhden suosikkifanitaiteilijoideni Darren Shan -sarjakuvista. Näitäkin omituisempi hankinta on kyllä ollut Yes! Precure 5 -doujinshiantologia. Siihen liittyvän tarinan taidan kuitenkin jättää toiseen kertaan.

23/09/2009

Hyi, homoja

Homofoobinen ei välttämättä ole se sana joka ensimmäisenä tulee mieleen kahden miehen välistä romanssia käsittelevästä sarjakuvasta. BL ei kuitenkaan ole läheskään niin homomyönteinen genre kuin ensinäkemältä voisi luulla, mikä ei toisaalta ole suurikaan yllätys kun ottaa huomioon sen juuret ja kohderyhmän. Vaikka jotkin BL-mangakoista tekevätkin rohkeita rajanylityksiä gay mangan puolelle, valtaosalle tekijöistä ja lukijoista homous on kuitenkin vain yksi fantasiaelementti siinä missä vaikkapa keijut tai avaruusasemat toisille. Alkuperäiset shounen-ai tarinat käsittelivät toki poikarakkauden kautta sukupuolta ja seksuaalisuutta, mutta eivät silti välttämättä nimenomaisesti homoseksuaalisuutta. Esimerkiksi Moto Hagion shounen-ai -tarinassa X+Y (1984) autistisen oloinen poika Tacto on syntynyt hämmentävien sukupuolenvaihdoskokeiden seurauksena, ja onkin itse asiassa kromosomeiltaan tyttö. Nykyään valtaosa BL:stä keskittyy kuitenkin ennen kaikkea suhdesotkuihin ja erotiikkaan, eivätkä nämä sarjat siis kerro homoudesta senkään vertaa.

Moto Hagio: X+YYaoille tyypillisimpiä käytäntöjä on nimittäin hahmojen seksuaalisen suuntautumisen suoranainen kieltäminen tai ainakin häivyttäminen tarinan keskiöstä ja hahmojen (sekä lukijan) mielistä. Jason Thompson ilmaisee asian shounen-ai -avautumisessaan varsin hyvin: ”There’s usually just enough acknowledgment of gayness for there to be a faint feeling of forbidden love, but not enough for any kind of political statement or even self-identification.” On tietysti itse kunkin pohdittavissa, onko ainoastaan vapauttavaa ja idealistista ettei näissä tarinoissa sukupuolella ole parinmuodostuksessa merkitystä edes nimeksi eikä homofobiaa ole olemassakaan, vai lakaiseeko BL viihteen tieltä maton alle tärkeitä yhteiskunnallisia asioita™, joita sen pahemmin lukijat kuin sen tuottajatkaan eivät oikeastaan halua kohdata tai käsitellä. Homokulttuuri on Japanissa edelleen varsin marginaalisessa asemassa ja kulissiavioliitot vieläkin yleinen käytäntö, eikä erilaisuutta katsota maassa muutenkaan kovin suopeasti. Ei siis liene ihmekään jos aihe tuntuu vieraalta ja vaikealta.

Enrique hoitaa hommanToisaalta BL:ssä on kyse kuitenkin vain ja ainoastaan puhtaan rehellisestä hömppäviihteestä, jolta ei pitäisi odottaa kovin realistista käsittelyä mistään muustakaan aiheesta. Lesbopornoa tiirailevaa miestä eivät SETAn esitteet juurikaan jaksa innostaa, eikä harlekiinien suurkuluttaja kaipaa telaketjufeministiä kertomaan miten seksistisiä ja epärealistisia ne ovat. Niin kauan kuin kuluttamaansa viihteeseen muistaa suhtautua juuri sinä minä se on eli hömppänä, asiat ovatkin varsin mainiosti. Siinä vaiheessa kun yaoita silmät ristissä lukenut fujoshi saa päähänsä että kaikki homot ovat söpöjä ja naismaisia ”yaoilemmikkejä”, on jotain mennyt pahasti pieleen (aiheesta riittää varmasti avauduttavaa lähes jokaisella jossain amerikkalaisessa animetapahtumassa käyneellä homolla). Ihan oikean ongelman muodostaa kuitenkin toinen, toivottavasti paljon pienempi, faniryhmä, joka mielellään kyllä lukee seksuaalivähemmistöjen fiktiivisistä seikkailuista mutta on samaan aikaan epäluuloinen tai jopa vihamielinen näitä kohtaan oikeassa elämässä. Tuo asenne muistuttaa kipeästi siitä, että vaikka jokin ihmisryhmä kelpaisi jo viihdykkeeksi, sitä ei välttämättä vielä kelpuuteta tasa-arvoiseksi yhteiskunnan jäseneksi – hieman kuin mustat koomikot aikanaan.

Oikeastaan sama näkökulma on ollut oleellisena osana BL:ää sen syntyajoilta saakka. Moto Hagio ja Keiko Takemiya sijoittivat tarinansa historiaan tai tulevaisuuteen, mahdollisimman kauas arkitodellisuudesta siis, ja suuri osa 80-luvun june-tarinoista päättyi jommankumman tai molempien rakastavaisten kuolemaan tai itsemurhaan, koska suhteella ei ollut tulevaisuutta eikä onnellinen loppu olisi muutenkaan tullut edes kysymykseen. Nykyisestä poikarakkausgenrestä tällaiset elementit on pitkälti riisuttu, mutta yhtään sen enempää tekemistä niillä ei todellisuuden kanssa vieläkään välttämättä ole.

Winter Cicada
Yhyybyhyy kuollaan lumeen yhyhyhy

Mutta hetkonen, edistääkö BL-manga siis homofobian ja suvaitsemattomuuden leviämistä? No ei tietenkään. Entä ovatko kaikki jaajon kuluttajat automaattisesti homofoobisia, jopa tiedostamattaan? Eivät todellakaan, onneksi. Olen kuullut lukemattomia tarinoita niin tytöistä kuin pojistakin jotka ovat saaneet yaoin lukemisesta apua oman seksuaalisuutensa löytämiseen ja pohtimiseen, ja yhtä paljon olen lukenut ihmisistä jotka nimenomaan BL:n tai slashin takia ovat oppineet suvaitsevaisemmiksi ja kiinnostuneet seksuaalivähemmistöjen asemasta ja sen parantamisesta. Aivan kaikki'I found this in the Dealers' Room and was like 'LOL, gay pride yaoi flag.'' homomiehet eivät myöskään yleisen uskomuksen vastaisesti vihaa yaoita, kuten Yaoi 911:n Alex osoittaa. Blogissaan hän muistuttaa, että kaikki homot eivät pidä baran ja Tom of Finlandin hypermaskuliinisesta mieskuvasta, ja miehille tarkoitetusta materiaalista puuttuu usein se joidenkin kaipaama tunteellinen herkistely, jota BL-sarjoista löytyy puolestaan välillä liiankin kanssa. Mikä kenenkin paattia keikuttaa, pääasia että keinuu.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Myös eräs homojakin suurempi sorrettu ihmisryhmä saa nimittäin BL:ssä kuraa usein täyslaidallisen, sillä ollakseen naisten piirtämää ja kirjoittamaa BL on yllättävänkin naisvihamielistä. Useimmissa tarinoissa se ainut tyttöhahmo toimii antagonistina, ja yleisesti ottaen naiset ovat pelkästään tosirakkauden tiellä tai yksinkertaisesti typeriä ja turhia. Jos ottaa vielä huomioon sen, miten monesti suhteen naisellista osapuolta edustava uke saa turpiinsa ja alistuu milloin vapaasta tahdostaan ja milloin pakosta, voi vain miettiä millaisen kuvan naiset itsestään ja toisistaan näiden välityksellä yrittävät antaa.

Kirjoittaja ei harrasta tai opiskele naistutkimusta eikä ole SETAn tai minkään muunkaan järjestön aktiivi.

Avainsanat:
24/05/2009

Suurten kysymysten äärellä

Kun minua eräissä tupareissa pyydettiin selittämään hieman humaltuneille miespuolisille juhlavieraille mitä yaoi oikeastaan on, antamani vastaus oli varsin yksinkertainen: naisten naisille tekemää homoromantiikkaa ja -erotiikkaa sisältäviä sarjakuvia ja muita teoksia. Hämmentyneet elokuvaopiskelijat tyytyivät määritelmään sellaisenaan, mutta kaikki BL ei oikeastaan taida olla summattavissa aivan noin helposti. Konventioistaan huolimatta shoujon ehkä suosituin alalaji osoittautuu nimittäin vaikeammin määriteltäväksi kuin voisi ensinäkemältä kuvitella. Mikä siis oikeastaan tekee yaoista yaoita?

MANRIIKatse kääntyy ensimmäisenä tietysti sisältöön. Homoerotiikkaa sen olla pitää, mutta niin Tom of Finland kuin Max & Svenkin ovat varsin kaukana niistä kuvituksista ja sarjakuvista jotka yleisesti tunnetaan yaoina. Tuleeko sarjakuvan alkuperämaan siis olla juuri Japani jotta se saisi fujoshien hyväksynnän? Kukaan tuskin voi kirkkain silmin väittää kaiken japanilaisen homoa sisältävän sarjakuvan tai kirjallisuuden olevan nimenomaan yaoita; homomiehille on olemassa omat julkaisunsa, eikä yaoilla ole varsinaisen gay-kulttuurin kanssa mitään tekemistä. Alkuperämaallakaan ei sinänsä ole merkitystä teoksen luokittelun kannalta kunhan peruspilarit ovat kunnossa, ja esimerkiksi amerikkalainen Yaoi Press En ole homo!on keskittynyt länsimaalaisten tekijöiden yaoisarjakuvien julkaisemiseen. Mutta mikä oikeastaan erottaa yaoin ”tavallisesta” M/M-erotiikasta? Naisten toisille naisille luomassa homojentäyteisessä satumaailmassa on tietysti kyse pelkästä fantasiasta, jossa oikean maailman realiteettien ei tarvitse päteä. Läheskään kaikissa sarjoissa varsinaista homoseksuaalisuutta ei mainita sanallakaan, ja usein hahmot eivät identifioidu homoiksi lainkaan, kunhan sattuvat olemaan hieman erikoisessa suhteessa työnantajaansa/ opettajaansa/ henkivartijaansa/ koiraansa. Voi olla montaa mieltä siitä onko kyseessä kaiken voittava rakkaus vai homomiesten muuttaminen pelkiksi objekteiksi, mutta kyseinen piirre on silti läsnä suurimmassa osassa BL-sarjoja. Jaajon laajaan kirjoon mahtuu kuitenkin myös identiteettinsä kanssa kamppailevia ja avoimesti homoja hahmoja, eli pelkällä epähomoudellakaan ei pitkälle pötkitä.

Entä muuttuuko poikien (homoja tai ei) välinen kanssakäynti yaoiksi vasta kun suhteen osapuolille jaetaan BL:lle tyypillisesti tarkat roolit? Kirjoitin jo aiemmin semeistä ja ukeista yhtenä jaajon määrittävämpänä ja yleisimpänä sisällöllisenä tekijänä, mutta etenkin uudemmassa BL:ssä konventiota on välillä kyseenalaistettu tai se on kokonaan jopa unohdettu. Kun tarinoiden teemat vaihtelevat vielä rakkaudesta ja huolenpidosta hyväksikäyttöön ja seksileluihin, alkaa tuntua hieman turhauttavalta etsiä sarjojen sisällöstä jotain yhteistä tekijää joka olisi ominaista kaikelle yaoille. Löytyisikö vastaus siis siihen ulkoapäin vaikuttavista asioista kuten kustantajista, yleisöstä tai tekijöistä?

Yuzuha Ougin seksifantasiat
Yaoimangakan arkea

Keep OutRiittäisikö yaoin määritelmäksi tekijän sukupuoli? ”Naisilta naisille” on yksi BL-maailman universaaleimmista konventioista, mutta tässäkin tapauksessa sääntöön löytyy useita poikkeuksia. Nimenomaan naisille suunnattua BL:ää tehtailleisiin miehiin lukeutuvat mm. Kisaragi Hirotaka (Brother x Brother, Keep Out), Takatsuki Noboru (Ren’ai Shinan!) ja Kujou Aoi (Touch Blue) (sekä monet muut, mutta toivottavasti pääsen paneutumaan heidän töihinsä jossain tulevassa kirjoituksessa laajemmin). Kerronnaltaan tai tyyliltään nämä tarinat eivät poikkea perusjaajosta juuri mitenkään, joten ainakaan tekijän sukupuolella ei tunnu olevan ratkaisevaa vaikutusta lopputuloksen kannalta. Mangakan sukupuolta paljon ratkaisevampi tekijä lieneekin tässä tapauksessa kohdeyleisön sukupuoli. Vaikka jotkut homomiehet varmasti yaoin lukemisesta nauttivatkin, löytyy takuulla enemmän niitä, jotka kokevat poikarakkaustarinoiden hahmot lähinnä miesvärkeillä varustetuiksi naisiksi ja koko tyylilajin homoseksuaalisuutta fetisoivaksi ja täten jopa loukkaavaksi. Homomiehille paljon paremmat lukueväät antava gay manga tai ML eli man/menslove (käsite bara on vakiintunut käyttöön lähinnä länsimaissa) onkin perusluonteeltaan varsin erilaista; vähemmän puhetta, enemmän miesten makuun olevaa toimintaa ja hahmoja jotka oikeasti näyttävät miehiltä. Japanilaiskustantamot kuitenkin luokittelevat yleisesti niin naisille kuin homomiehillekin suunnatut sarjat BL:ksi, ja esimerkiksi yaoisarjoihin keskittynyt Oakla Shuppan -kustantamo julkaisee myös hyvinkin miehekästä menoa sisältäviä lehtiä, joiden varsinaisesta kohdeyleisöstä ei sitten aina ota selvää kirveelläkään. Simonan mukaan jotkut BL ja ML -mangakat ovat myös tehneet vierailuja toistensa lehtiin, mikä hämärtää rajaa entisestään.

07-GhostOletus kuitenkin on, että nimenomaan naiset ja tytöt vahtaavat yaoimiesten edesottamuksia silmä kovana. Tyypillisimmät ja perinteisimmät BL-lehdet kuten BeXBoy, June ja Asuka Ciel onkin suunnattu tiukasti naispuolisille lukijoille, ja niissä julkaistavat sarjat edustavat jaajoa ominaisimmillaan. Pelkkä naiskohdeyleisökään ei kuitenkaan aina takaa tavaran autenttisuutta; lännessä ”yaoina” tunnetut sarjat kuten Loveless ja Antique Bakery eivät lähitarkasteluun otettaessa itse asiassa ole yaoita alkuunkaan. Molemmissa kuvataan toki homoseksuaalisia hahmoja tai suhteita ja molemmat ovat ilmestyneet tytöille suunnatuissa lehdissä (Monthly Comic Zero Sum, Wings), mutta nämä ominaisuudet eivät edes yhdistettyinä tee sarjasta välttämättä vielä BL:ää. Vaikka Zero Sumin sarjat kuten Weiß Kreuz, Saiyuki ja 07-Ghost ovat erityisesti fujoshien suosiossa, ei lehti silti ole varsinaisesti BL-orientoitunut vaikka välillä samalle kohdeyleisölle yrittääkin tarjoilla. Aika ajoin BL-yleisölle markkinoidaan myös paljon sellaista, jolla ei ole yaoin kanssa tekemistä kuin nimeksi – hyvänä esimerkkinä tästä käyvät esimerkiksi Ace Attorney -pelit. Hahmojen seksuaalisesta suuntautumisesta ja keskinäisistä suhteista voi varmasti kiistellä loputtomiin, mutta peli eroaa varsinaisista, lähinnä deittisimuja muistuttavista BL-peleistä kuin yö päivästä ja fujoshiyleisöä kalastellaan ainakin pelisarjan viimeisimmässä osassa lähinnä pinnallisilla homovitseillä. Miesten välistä, henkistä tai fyysistä, läheisyyttä sisältävän sarjan ei kuitenkaan tarvitse olla aivotonta fanipalvelua ja fujoshibaittausta, ja erittäin hyvä esimerkki tällaisesta shoujomangasta on Akimi Yoshidan Banana Fish. Pelkkä ilmestymispaikka ei tietenkään poista miltään nimikkeeltä mahdollisuutta kuulua tiettyyn alalajiin, Banana Fishmutta kyse on muustakin. Homoilu ei nimittäin loppujenlopuksi ole näiden epäyaoisarjojen kantava teema tai tarkoitus, vaan hahmojen suuntautuminen ja suhteet ovat enemmän tai vähemmän lisämauste muun tarinan ohessa. Canonhomojen läsnäolo ei tee sarjasta yaoita, samaan tapaan kuin BL:ssä hahmojen homous ei suinkaan aina ole itsestään selvää.

Mutta missä raja yaoin ja homohahmoilla varustetun shoujomangan kanssa oikeastaan kulkee? Muuttuuko mikä tahansa automaattisest BL:ksi alan lehdessä ilmestyttyään? Vastaus jälkimmäiseen on tietysti ei, mutta toisaalta kyseisistä julkaisuista on mahdotonta löytää muuta kuin sitä itseään. Luultavasti se mikä tekee BL:stä juuri BL:ää koostuukin oikeastaan sisällön, konventioiden, tekijöiden, kohdeyleisön ja julkaisumedian yhdistelmästä, jotka tekevät jaajosta enemmän kuin osiensa summan. Ja mitä ensimmäiseen kysymykseen tulee – Gravitation ilmestyi alunperin lähinnä joseita julkaisseessa Kimi to boku -lehdessä, ja sen jatko-osa Gravitation EX seinen- ja josei-yleisöille suunnatuissa GENZOssa ja Spicassa. Tästä voi nyt lähteä enää vain kahteen suuntaan: joko Gravi ei ole BL:ää ollenkaan, tai BL-sarjoja ilmestyy muissakin kuin fujoshiyleisölle tarkoitetuissa lehdissä. En taida uskaltaa valita kumpaakaan.