Archive for ‘Yleinen’

03/03/2009

Aina ne itkee

Sakuragi Yaya: Yume musubi, koi musubiOli sitten lukemassa BL-tarinaa samuraista, surfareista tai shintopapeista ja koulupojista, voi olla lähes varma että hahmojen keskinäinen dynamiikka perustuu vähintäänkin löyhästi pyhään ja ikiaikaiseen seme/uke-konventioon. Myös itse fujoshikulttuuri tuntuu pitkälti pyörivän tämän asetelman ympärillä, ja monelle ”yaoifanille” onkin jostain syystä erityisen tärkeää määritellä itseään, toisiaan ja fiktiivisiä hahmoja kyseisten roolien kautta. Itse en lukeudu kyseisen konvention ylimpiin ystäviin, muun muassa siksi että en välttämättä halua lukea heterosuhteista valeasussa jos olen kuitenkin nähnyt sen vaivan että etsin nimenomaan miesten välistä interkursiota sisältävää tavaraa. En juuri perusta Tom of Finlandistakaan, kiitos kysymästä, mutta harvemmin osaan arvostaa kovin pitkälle teoksia joissa suhteen toinen osapuoli näyttää lattarintaiselta tytöltä ja toinen lundiahyllyn ja jääkaapin risteytykseltä – ja näiden käytös on sen mukaista. BL:stä ja sukupuolirooleista on kuitenkin jo Bubukuutissa kirjoitettu varsin koskettavasti, joten itse paneudun aiheeseen lähinnä poikarakkausteoksiin itseensä vaikuttavalta kantilta.

yaoifanin lempivaateSeme ja uke rooleina on varsin helppo määritellä, sillä teoriassa termit kertovat ainoastaan kumpi on suhteessa dominoivassa ja kumpi alistuvassa asemassa (eli kumpi saa päivän päätteeksi leikkiä tunnelia suklaajunalle). Käytännössä nämä roolit ovat useimmiten kuitenkin paljon näkyvämpiä ja kokonaisvaltaisempia: uke on herkkä, pienikokoinen (tai ainakin semeään pienikokoisempi), tyttömäinen (vähintäänkin henkisesti) ja lähes poikkeuksetta myös nuorempi ja kokemattomampi. Seme edustaa tietysti ulkonäöltään ja usein myös iältään ukeen liitettyjen ominaisuuksien vastakohtia, eikä varmasti näytä tunteitaan muuten kuin ottamalla uken vasten tämän tahtoa mitä hämmentävämmissä paikoissa ja asennoissa.

Jos asiaa tarkkailee mangakan puolelta paperia, ei ole kovin vaikeaa ymmärtää miksi seme ja uke ovat hahmotyyppeinä yhä elinvoimaisia: ne tarjoavat tekijälle valmiin muotin jonka pohjalta työstää tarina ja hahmot. Dynamiikkaa tai konfliktia suhteeseen ei tarvitse erikseen miettiä, sillä ikä ja pituus riittävät mainiosti määrittämään hahmojen persoonallisuudet. Varsinkaan lyhyitä sarjoja piirtävien mangakoiden ei myöskään tarvitse koskaan opetella piirtämään kuin kahdennäköisiä hahmoja; isosilmäisiä hinteliä poikia ja tuimia hujoppeja. Jos tarinassa on useampi seme- tai ukehahmo, voi aina vaihtaa hiustenväriä tai lisätä silmälasit, ja voilà! Samalla saadaan katetuksi kätevästi sekä tyttömäisistä että miehekkäämmistä pojista tykkäävien lukijoiden miesmaku, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Vai ovatko sittenkään?

Yoshinaga Fumi: What did you eat yesterday?
Aina ei ole helppoa olla hyväpalkkainen hiusmuotoilija

Ainakin valtaosalle BL:n harrastajista seme ja uke tulevat jumalan lahjana maailmalle. Fandomparituksista kiinnostuneiden fujoshien ei doujinsheja ja ficejä rustatessaan tarvitse muistella hahmojen välisiä kemioita tai paljon muutakaan alkuteoksessa nähtyä, hahmojen nimeä ja ulkonäköä lukuunottamatta. Riittää että osaa soveltaa pituussääntöä. Ja jos Sasuke/Naruto parituksena ei istu omaan pirtaan, voi aina Naruto/Sasukea varten vaihtaa spontaanisti hahmojen pituutta keskenään! Seme/uke-dynamiikan suosion taustalla piilee tietysti myös idea siitä, että tyttölukijan on helppo samaistua tyttömäiseen ukeen ja fantasioida komeasta semestä joka ei kykene edes hillitsemään himojaan tämän läheisyydessä – puhumattakaan asioiden yksinkertaistamisen ja stereotyypittämisen helppoudesta.

Devil's Bride toimittaaMonet mangakat ovat toki rohkaistuneet rikkomaan kliseisimpiä seme/uke-stereotypioita antamalla perinteisimmissä yaoi-asetelmissa (opettaja/oppilas, johtaja/alainen) aktiivisen toimijan roolit nuoremmille ja kokemattomammille hahmoille. Jotkin piirtäjät onnistuvat myös luomaan yllättävänkin tasavertaisen oloisia ja dynamiikaltaan mielenkiintoisia suhteita, mutta viimeistään makuuhuoneen puolelle päästessä kaapin paikka selviää varsin äkkiä kun toinen vie ja toinen vikisee eikä näitä rooleja koskaan vuorotella tilanteen tai hahmojen mielialan mukaan. Jää siis hieman epäselväksi, voitetaanko tällaisella roolien näennäisellä päälaelleen kääntämisellä juurikaan mitään, kun lopputulos on joka tapauksessa se että toisen hahmoista tehtäväksi jää puskea päälle toisen voihkiessa alla/vieressä/valitse itse kärsivän näköisenä.

Noh, onneksi ihan kaikki BL ei kuitenkaan ole aivan noin yksiulotteista tai aina edes niin täynnä hartiasemejä ja jailbait-ukeja kuin ensinäkemältä ja -järkytykseltä voisi kuvitella. Onnistuneimpia tarinoita ovat useimmiten ne, joissa kaksi hahmoa ovat keskenään aidosti tasavertaisia ja kummallakin on lupa olla sekä tunteellinen että tehdä aloite. Kuinka moni edes jaksaisi oikeassa elämässä rajoittaa itseään ja tekemisiään vain yhden suppean roolin mukaan? Tietenkään tällaisia helmiä ei osu vastaan ihan joka päivä, mutta hyvää kannattaa odottaa – seme/uke-dynamiikan kahleista irtautuneet mangakat rakentavat hahmonsa ja tarinansa huolella ja oikeasti kiinnostavasti, kun työskentelyä rajoittamassa ei ole valmista kehikkoa.

Kaikkia ei voi tietenkään koskaan miellyttää, ja varmasti osa perusyaoihuttuun tottuneista vierastaisi aihepiirin realistisempaa ja normista poikkeavaa käsittelyä. Toivoisin silti, että jonain päivänä asiaan vihkiytymättömällekin tulisi BL:stä puhuttaessa Gravitationin ja Lovelessin sijaan mieleen jokin Yoshinaga Fumin tai Miyamoto Kanon kaltaisten tekijöiden sarjoista. Vaikka seme ja uke ovatkin ehkä BL:n määrittävin ja tunnistettavin piirre, olisin silti valmis heittämään moisen konvention romukoppaan pölyttymään tanbin ja junen kanssa kerran kukoistaneina mutta sittemmin unohdettuina termeinä.

Miyamoto Kano: Lovers and Souls