Posts tagged ‘Kumota Haruko’

02/01/2013

2012 – Vuoden parhaat

Joulukalenterin doujinshi-yliannostuksen jälkeen voidaan taas siirtyä normaaliin mangaan. En ole ennen harrastanut tällaisia vuoden lopussa koottavia yhteenvetoja tai top-listoja, vaikka ne ovat aina näin vuodenvaihteessa suosittu pohdinnan aihe. Viime vuonna kirjoittelu jäi kuitenkin sen verran vähiin, että voisin hyvin käydä hieman läpi muutamia suosikkejani viimeisen kahdentoista kuukauden ajalta. Vuosi 2012 oli selvästi digitaalisten mangajulkaisujen kulta-aikaa: vanhat tutut eManga ja JManga kasvattivat valikoimiaan, ja niiden rinnalle nousi Vizin SuBLime. Tämä näkyy myös omissa valinnoissani, joista suuri osa on juuri digitaalisia julkaisuja. Mukana on myös fanikäännöksiä, jotka ovat ainakin enimmäkseen ilmestyneet tämän vuoden puolella.

EMangan parhaat

Rainy Day Love

Satomi Konno – Rainy Day Love

Tämä tarina on mitä parhain pahan mielen karkottamiseen, vaikka näin tammikuisen loskakelin keskellä. Jos joku kysyisi Rainy Day Loven juonesta jotain, en silti varmaan osaisi vastata mitään koherenttia. Mutta kun ihanaa ja söpöä ja tuntemuksia ja hellyyttäviä hahmoja ja täydellisiä seksikohtauksia ja ja ja apua en kestä. Tykästyin mangaan niin paljon, että blogin nykyinen otsikkokuva on otettu yhdeltä sen sivulta, ja ostin Japanista pokkarin ihan paperiversiona, kun se tuli Book Offista käytettynä vastaan. Eikä harmita!

Kine In!

Est em – Kine In!

Tarina kolmesta elokuvafanaattisesta ystävyksestä ja näiden enemmän tai vähemmän yksipuolisista tunteista ja kommunikointikeinojen löytämisestä on monella tapaa taattua est emiä. Siinä tosin toistuu myös mangakan tekemien tarinoiden huonoin puoli, eli se on harmittavan lyhyt. Toisaalta tarinaa voi lukea läpi useampaan kertaan ja löytää siitä uusia puolia ja monenlaista symboliikkaa, joten siinä mielessä se toimii varsin hyvin. EMangasta saa muuten nykyään ostettua myös est emin Ultras-mangaa, eli kaikki vain lukemaan jos ette ole jo sitä tehneet. Itse kirjoittelin Ultrasista tänne jotain jo pari vuotta takaperin, ja se on edelleen yksi suosikeistani kyseisen mangakan töistä.

JMangan parhaat

callefeliz_12

Est em – Apartments of Calle Feliz (Happy End Apartment)

Lisää est emiä! Paras julkaisuvuosi ikinä! Tämä manga on kiehtova tarina tarinan sisällä: kirjailija kirjoittaa omassa kerrostalossaan elävistä asukkaista, ja fiktio ja hahmojen todelliset elämät sekoittuvat. Pienet kertomukset ovat kiehtovia, ja jokainen varmasti löytää niistä oman suosikkinsa. Itse ihastuin eniteen tarinaan naiseksi pukeutuvan Evanin ja kuuron Josen romanssista. Vaikka kaikki lyhyet tarinat eivät teemoiltaan nappaisikaan, kehyskertomus on silti mukaansatempaava ja onnistuu sitomaan mangan kokonaisuudeksi.

My Darling Kitten Hair

Kumota Haruko – My Darling Kitten Hair (Itoshi no nekokke)

Pakko myöntää, että kaikista est em-julkaisuista huolimatta My Darling Kitten Hair oli varmaan eniten minussa tänä vuonna innostusta herättänyt mangakäännös. Sarjassa seurataan maaseudulta Tokioon muuttavan Kein ja tämän lapsuudenystävän/poikaystävän Miin päivittäisiä seikkailuja. Vaikka tarina toimiikin lähinnä slice of life -periaatteella, on hahmonkehitys toteutettu hienosti, ja suuret teemat säilyvät hyvin mukana. Mangan ensimmäisessä osassa hahmojen suhde rakennetaan käytännössä alusta alkaen, vaikka he ovat seurustelleet jo pidempään. Toinen osa keskittyy enemmän pariskunnan fyysisiin tarpeisiin ja toisiinsa tutustumiseen seksuaalisessa mielessä. Kumota Harukon pehmeä ja persoonallinen piirrostyyli tekee sarjan yleisilmeestä hauskan ja leikkisän, vaikka se sivuaa välistä myös hieman vakavampia aiheita. Kyseessä on siis ehdottomasti tutustumisen arvoinen sarja, etenkin jos haluaa viettää samojen hahmojen seurassa pidemmänkin aikaa.

SuBLimen parhaat

Oku-san

Noboru Takatsuki – Oku-san’s Daily Fantasies

Olin vuoden alussa melko pettynyt SuBLimen julkaisu-uutisiin, koska aikataulu näytti todella löysältä ja mangoista vain muutama tuntui millään tapaa kiinnostavalta. Aluksi lähinnä naureskelin päätökselle kustantaa tämä Noboru Takatsukin komediasarja, mutta lopulta päädyin enemmän tai vähemmän kännissä ja läpällä ostamaan sen. Kyseessä on siis tarina unelmointiin taipuvaisesta Okusta, joka on ihastunut erään paketinkuljetusfirman työntekijään, ja tilailee netistä mahdollisimman paljon turhaa roinaa vain jotta pääsisi näkemään päiväuniensa kohdetta useammin. Okulla on lemmikkinään suloinen kääpiösiili ja naapurinaan seksikauppaa pitävä, hieman erikoinen kaveri. Kun tähän lisätään vielä päälle Okun jatkuvat, suhteellisen erikoiset fantasiat ihastuksensa kohteesta, saadaan kasaan kaikki logiikan ja järjen rajat ylittävä hölmöily. Omalla tavallaan sympaattinen manga onnistuu naurattamaan kyseenalaisella huumorillaan kerta toisensa jälkeen, ja päihittää minusta siksi monet asiallisemmat – ja tylsemmät – tarinat.

The Bed of My Dear King

Kusama Sakae – The Bed of My Dear King

SuBLimen vakavampaa osastoa edustaa sitten tämä Kusama Sakaen lyhyitä tarinoita esittelevä kokoelma. Ainut huono puoli tässäkin mangassa on, että tarinat ovat niin kovin lyhyitä. Toisaalta monet niistä tuntuvat lyhyydestään huolimatta täysipainoisilta ja monipuolisilta niin tarinaltaan kuin tunnetasolla. Oma suosikkini tarinoista on Flowers, jossa pelataan katoavaisuuden, kuoleman ja väliaikaisuuden teemoilla. Myös kokoelman nimitarina syrjäseudulla elävästä kuvanveistäjästä ja tämän luokse saapuvasta korjausmiehestä on hauskaa seurattavaa.

Paras paperijulkaisu

sasa_12

Koshino – Samejima-kun and Sasahara-kun

Tämä manga oli ehdottomasti yksi kesäni valopilkuista. Kahden konbinissa osa-aikatöitä tekevän koulupojan slice of life -henkisesti etenevä romanssi on hauskaa ja koskettavaa seurattavaa, kun pojat tulevat vähiten sinuiksi tunteidensa ja tarpeidensa kanssa. Suhteenkehityksen lisäksi mangan parasta antia ovat poikien hapuilevasti etenevät seksikokeilut, joihin mangakan niinikään hieman haparoiva piirrostyyli sopii täydellisesti.

Parhaat fanikäännökset

ringo_12

Hideyoshico – Ringo ni hachimitsu ja Kare no barairo no jinsei

Molemmissa mangoissa seurataan Natsukin ja Komanon tarinaa, jonka pitäisi vetää pahempikin kivisydän herkäksi. Ringossa tunnelma on kesäinen ja nostalginen, kun hahmot nauttivat rannalla olosta ja pakenevat suojaisiin paikkoihin, joissa olla piilossa muiden katseilta. Lisäksi selviää, miten alunperin hetero Komano kiinnostui Natsukista, ja sai tämän jallitettua keksimällä curry-kerhon ja kutsumalla Natsukin jäseneksi. Jatko-osassa Natsukin epävarmuus kummittelee nurkissa, kun tämä ei halua olla mikään välivaihe Komanon elämässä, eikä ymmärrä mitä tämä hänessä edes näkee. Näin realistista epävarmuuksien kuvaamista toivoisi näkevän ihmissuhdemangassa useamminkin.

Sora to Hara

Nakamura Asumiko – Sora to Hara

Doukyusei/Sotsugyouseisarjasta tuttu musiikinopettaja Harasen on tämän sarjan pääosassa epäonnisten rakkausseikkailujensa kanssa. En itse arvostanut hahmoa kovinkaan paljon kun tämä oli pelkässä sivuroolissa, mutta Sora to Hara onnistuu näyttämään Harasenin sympaattisempana ja ymmärrettävämpänä. Tämän suhde nuoreen ja hurmaavaan Soranoon syntyy luonnollisesti ja pakottamatta: vaikka lukijat tietävät heti, että hahmot päätyvät yhteen, hahmoille itselleen se ei ole suinkaan itsestäänselvää. Soranon ja Harasenin suuri ikäero ja muut suhteen ongelmakohdat otetaan myös huomioon edes jollain tapaa, kun sivuhahmojen kautta nähdään liuta erilaisia esimerkkejä opettajan ja oppilaan välisen suhteen sudenkuopista. Sora to Hara ei välttämättä nouse henkilökohtaisella mangalistallani yhtä korkealle kuin Doukyusei, mutta loistava manga se on joka tapauksessa.

Kasa no shita, futari

Junko – Kasa no shita, futari

Söpöistä ja iloisista tarinoistaan paremmin tunnettu Junko yllättää lukijansa tällä yksipuolista rakkautta ja onnettomien ihmissuhteiden loukkuun jäämistä käsittelevällä mangalla. Kukaan hahmoista ei ole puhdas pulmunen, ja he ovat valmiita turvautumaan likaisiinkin temppuihin saadakseen mitä haluavat, vaikka sen saaminen ei lopulta tekisi heitä yhtään sen onnellisemmiksi. Toivottomasti alkava tarina iskee lukijasta riippuen joko suoraan sydämeen tai tuntuu vähän turhankin melodramaattiselta, mutta itse ainakin nautin sen tarjoamasta tunteiden vuoristoradasta täysillä.

Mitkä mangat olivat omia suosikkejanne viime vuodelta? Entä odotatteko jotain tulevan vuoden julkaisua erityisesti?

Mainokset
29/11/2012

Kuinka lakkasin huolehtimasta ja opin rakastamaan BL:ää

Lupailin blogissa jo aiemmin, että kirjoittaisin jotain siitä asennemuutoksesta joka BL:n harrastamisessani on tapahtunut muutaman viimeisen vuoden aikana. Perustin tämän blogin vuoden 2009 alussa, ja vaikka reilut neljä vuotta on toisaalta todella lyhyt aika, niin toisaalta se on jo sellainen ajanjakso, että asenteet ja tiedot ehtivät muuttua paljonkin. Vaikka yleensä onkin kaikkein hauskinta pohtia ihan sitä harrastamisen kohdetta itseään, niin toisinaan tekee myös hyvää miettiä omia asenteitaan ja tapaansa harrastaa.

Kijima Hyougo – Love Mission @

Jos totta puhutaan, tämä kirjoitus on ollut tuloillaan jo reilun vuoden verran, mutta koskaan eivät ajatukset ole päässeet muotoutumaan kirjoitukseksi asti. Nyt sain kuitenkin kimmokkeen taas pohtia asiaa, kun Tumblrissa nousi keskustelua yaoi hands –memestä. Oma vastaukseni löytyy täältä, ja tuolla käydyn keskustelun voi oikeastaan summata siihen, että on todella väsyttävää nähdä, kuinka vuodesta toiseen löytyy ihmisiä jotka jaksavat laukoa koko BL-genren lyttääviä kommentteja ja vitsejä, vaikka eivät itse lukisi tai tietäisi BL:stä juuri mitään. Nyt en kuitenkaan lähde puhumaan sen enempää yaoikäsistä, vaan keskityn toiseen asiaan, joka aiheen tiimoilta tuli mieleen.

Olen nimittäin huomannut että genreä tuntemattomien vihaajien lisäksi monet BL-harrastajat itsekin omaksuvat samanlaisen vähättelevän tavan puhua ja vitsailla – katsokaa vaikka omia varhaisimpia blogitekstejäni. Enää en kirjoittaisi yhtä jyrkkää tykitystä kuin ennen, ja jollain tapaa vähän nolottaakin että olen ollut niin negatiivinen. Tykkään toki edelleen tehdä pilaa rakastamistani asioista eikä kaikkea tarvitse aina ottaa niin vakavasti tai kritiikittömästi. Toisinaan on silti vaikea nähdä, missä menee raja rakastavan pilanteon ja muilta sisäistetyn negatiivisuuden välillä. Muistan nimittäin itse varsin selvästi joskus ajatelleeni, että BL on jotenkin oletusarvoisesti kuraa, ja ne harvat löytämäni hyvät tarinat olivat jotain harvinaisia poikkeuksia. Jännä vain että niitä hyviä tarinoita löytyi lisää, ja lisää, ja vielä vähän lisää…

Eivät nämä kielteiset asenteeni kuitenkaan missään pääni sisäisessä tyhjiössä itsestään syntyneet. Mistä ne siis alun perin edes ilmestyivät? Syitä on kaiketi useita: hyvin alkeellisen kriittisen ajattelun kehittyminen, halu sanoutua irti kaikkein kököimmistä sarjoista ja huonokäytöksisimmistä faneista (jotka tosin eivät valitettavasti ole pelkästään BL-fandomin ongelma), ja genren ongelmakohtien pyörittely edestakaisin loputtomiin. Olen lukenut valtavat määrät erilaisia kriittisiä BL:ää käsitteleviä tekstejä, jotka tuomitsevat kaiken sen mieskuvasta tarinankerrontaan ja taiteeseen. Imin näitä genreä arvostelevia argumentteja itseeni kuin sieni, mutta missään vaiheessa en tainnut pysähtyä miettimään, mistä näkökulmasta ja millä tiedoilla kyseiset ihmiset näitä mielipiteitään ovat muodostaneet.

Osa kritiikistä on tietysti perusteltua ja järkevää, mutta varsinkin nykyään näkee jo aika nopeasti milloin joku vain aukoo päätään lämpimikseen, vaikka ei selkeästikään olisi kovin perillä asioiden todellisesta laidasta. Väsyneet raiskaus = rakkautta -tropeet ovat esimerkiksi siirtyneet aika pitkälti historiaan. Vaikka keskustelu seksuaalisen väkivallan käytöstä BL:n juonenkuljetuksessa on edelleen relevantti monista syistä, olisi kiva jos huomioitaisiin että tietyt pornokonventiot ovat japanilaisessa viihteessä kautta rantain aika samanlaisia, eikä kyseessä ole aina pelkästään BL:n ongelma.

Kumota Haruko – Itoshi no Nekokke

Jotkin genreen kohdistuvista arvosteluista ovat puolestaan täysin käsittämättömiä. Homoseksin realistisuudesta voi vääntää kättä maailman tappiin asti, mutta lopulta sekä seme/uke-jaotteluun täysin sokeasti uskovat fanit että militantit oletukset siitä että ”tosielämässä homot switchaavat aina” ovat aivan yhtä todellisuudesta vieraantuneita. Sitä paitsi, fiktiossa esitettävä seksi tuppaa olemaan kaunisteltua ja idealisoitua, ja ihan hyvästä syystä. Omituisille ja epärealistisille konventioille on hauska nauraa, mutta jälleen kerran kaikki muukin porno syyllistyy niihin ihan yhtä usein. Toinen erityisen rasittava argumentti on ainainen ”eivät oikeat miehet näytä tuolta tai käyttäydy noin”. Mikä edes on ”oikea mies”, ja millaisesta viihteestä heitä löytää? Onko shounenin mieskuva oikeasti yhtään sen autenttisempi? Entä supersankarisarjakuvien tai agenttielokuvien? Ne ovat kaikki ihan yhtä eskapistista viihdettä kuin BL:kin.

Monesti tuntuu suorastaan siltä kuin ihmiset haluaisivat – tietoisesti tai tiedostamattaan – lytätä BL:ää vain siksi, että se on niin perinpohjaisen tyttömäistä. Sen tekijät ja lukijat ovat pääasiallisesti naisia, ja sen on tarkoitus vedota estetiikkansa ja tunteiden kuvaamisensa puolesta naisiin. Ja eiköhän meihin jokaiseen ole aika huolella iskostettu ajatus siitä, että kaikki tyttömäinen olisi tavalla tai toisella huonompaa ja vähemmän merkittävää kuin pojille suunnatut asiat. Ei ole mitenkään epätavallista, että stereotyyppisen poikamaisista asioista tykkääviä naisia pidetään automaattisesti jotenkin parempina tai siistimpinä tyyppeinä. Samanlainen mentaliteetti on tietysti ollut omankin toimintani takana: koska BL on yleisen mielipiteen mukaan jotenkin alempiarvoista, käyttäydyn minäkin kuin se tosiaan olisi sitä, ja kerään muka samalla cooliuspisteitä jostain abstraktista cooliuspistevarastosta.

Niitä cooliuspisteitä kyllä tosiaan tarvitaan, jos haluaa yrittää erottaa itsensä BL:ää koskevasta stigmasta. Sen lisäksi että koko genre on täysin naisten valtakunta, se on kaiken lisäksi vielä hyvin vahvasti seksuaalinen sellainen. Ja jos naiset on jotain opetettu häpeämään, niin seksuaalisuuttaan tietysti. Ihan sama miten sitä yrittää toteuttaa tai käsitellä, aina jollain on asiasta jotain valittamista. Häpeä onkin yksi niistä tunteista, jotka liittyvät BL:n harrastamiseen todella vahvasti. Tietysti eräänlainen häveläisyys liittyy hyvästä syystä siihen, missä, milloin ja kenelle kertoo tykkäävänsä vaikka jalkafetissitarinoista ja insestikoulupojista. Yleensä ihmiset kuitenkin puhuvat rakastamistaan asioista positiiviseen sävyyn ja ennemminkin yrittävät perustella miksi niihin kannattaa käyttää aikaansa, kuin ryhtyisivät oma-aloitteisesti vahvistamaan ennakkoluuloisten kielteisiä asenteita. Miettikää vaikka videopelien, scifikirjallisuuden tai oikeastaan ihan minkä tahansa asian harrastajaa, joka puhuisi lempiasiastaan samalla tavalla kuin monet BL-harrastajat (minä mukaan lukien) välillä puhuvat omastaan. Jooei.

Ootsuki Miu – Calling

Parin viime vuoden aikana olen pikku hiljaa havahtunut huomaamaan, etten enää yksinkertaisesti jaksa olla koko ajan häpeissäni tai yrittää jatkuvasti puolustella mielenkiinnonkohteitani sellaisille jotka eivät kuitenkaan muuta mielipidettään aiheesta (tai minusta?), vaikka vääntyisin millaiselle mutkalle tahansa. Vanhat tavat istuvat tietysti tiukassa, ja edelleen arvosteluja ja muita tekstejä kirjoittaessani huomaan lähes automaattisesti tunkevani mukaan kuluneita fraaseja, joissa lytätään BL genrenä tai vahvistetaan stereotypioita, jotka eivät edes pidä paikkaansa. Yritän nykyään karsia tällaiset ajatukset pois jo ihan alkuunsa, koska niitä viljelemällä teen vain hallaa paitsi koko genrelle, myös sen faneille. Positiivisemman asenteen ylläpitäminen on helpottunut huomattavasti sen jälkeen, kun vihdoin ymmärsin jotain minkä tajuamisessa kesti kyllä ihan liian pitkään:

BL on aivan samanlainen genre kuin kaikki muutkin. Ja 90% kaikista genreistä on täyttä roskaa. Sturgeonin laki ei tietenkään ole mikään uusi asia, ja samoilla sanoilla ko. kirjailija itse aikanaan puolusti scifiä kriitikoilta, joiden mukaan suurin osa tieteisfiktiosta on pelkkää tuubaa. Mutta kukapa puolustaisi BL:ää, jos sen harrastajat itsekin osallistuvat dissaamiseen? Tietenkään en tällä tarkoita sitä että rankkaakaan kritiikkiä pitäisi fanien välisessä keskustelussa vältellä, mutta toivon että se menisi edes oikeaan osoitteeseen ja oikeista syistä.

Jaetaan siis reilusti ruusut ylistyksen arvoisille mangoille ja mangakoille (heitä on paljon) ja risut niille joille ne kuuluvat, mutta jätetään vihapuhe vihaajille. Heitäkin on paljon, mutta se ei tarkoita että minun tarvitsisi enää käyttäytyä kuin yksi heistä.

Kyuugou – Acid Town

18/12/2011

18. luukku

My Thoughts on Yaoin joulukalenterin aiheena ovat tänä vuonna mangakat. Tänään vuorossa on Kumota Haruko.

 

Mangaka: Kumota Haruko
Kotisivut: http://kumorihare.web.fc2.com/kumo.html
Englanniksi julkaistu: –
Miksi: Kumota Haruko on niitä mangakoita jotka eivät englanninkielisessä fandomissa ole kovinkaan tunnettuja, mutta jotka kyllä ansaitsisivat enemmän huomiota. Jostain syystä Kumotalta on kuitenkin fanikäännetty vain kaksi tarinaa eikä toista edes kokonaan. Kumota on kuitenkin jo taiteensa takia huomionarvoisa mangaka, jonka pehmeä ja joustava viiva ja suurisilmäiset hahmot tuovat hieman mieleen kasarishoujon joka yhdistyy modernimpaan tyyliin. Mangan piirtämisen lisäksi Kumota on kunnostautunut HOMMヨ -nimisen bändin julisteiden ja kotisivujen kuvittajana.

Nobara

Mimi-kun no boy no kisetsu

Kumota ei ole kiinnostava kuitenkaan pelkästään taiteensa takia, vaan hänellä on tapana veistellä tarinoita muista kuin niistä kaikkein tavanomaisimmista lähtökohdista. Nobara on suloinen tarina avioeroa läpikäyvästä yksinhuoltajaisästä joka potee syyllisyyttä siitä että pilasi morsiamensa elämän paljastamalla homoutensa. Mimi-kun no boy no kisetsu -nimisen tarinan ehdin puolestaan aiemmin jo haukkua maan rakoon, koska siinä päähenkilö, transtyttö Mimi, päättää ryhtyä jälleen mieheksi jotta voisi olla rakastamansa miehen kanssa. Tarinalle on kuitenkin olemassa jatkoa, jossa kuuleman mukaan korjataan ensimmäisen luvun älyttömät kämmäilyt. Tämä on jokseenkin huojentava tieto, sillä kyseinen tarina varjosti pitkään suhtautumista Kumota Harukoon. Nyt kaikki on kuitenkin hyvin!

Avainsanat:
15/12/2010

15. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

15. BL-manga josta aluksi pidit, mutta johon lopulta petyit

Ihan aluksi haluan siteerata Oscar Wildea.

”There is no such thing as a moral or an immoral book. Books are well written, or badly written.”

Pyrin yleensä arvottamaan teoksia nimenomaan tuolla perusteella, mutta tässä tapauksessa jouduin tekemään poikkeuksen. Mieleeni ei tullut yhtään toista tarinaa, johon olisin nimenomaan pettynyt yhtä pahasti, vaikka pettymyksen aiheuttajana olikin enemmän tarinan sanoma kuin sen varsinainen laatu.

Vastaukseni on siis Kumota Harukon oneshot-manga Mimi-kun no Boy no Kisetsu. Luettuani mangakan söpöä, yksinhuoltajaisästä ja tähän ihastuvasta miehestä kertovaa Nobara -sarjaa ajattelin ottaa selvää tämän teoksista vähän laajemmin, ja törmäsin tähän hauskannäköiseen lyhyeen tarinaan.

Mangan päähenkilö on ”hieman” ilmapäinen mutta herttainen Mimi, joka BL:lle todella poikkeuksellisesti on korjauleikkauksesta haaveileva transtyttö. Hän on hiljattain muuttanut Tokioon, ja sinne saapumisestaan lähtien Mimi on ollut ihastunut läheisessä baarissa työskentelevän Kaoruun. Matkassa on kuitenkin yksi mutta – Kaoru on homo, ja Mimi puolestaan tyttömäinen tyttö. Tästä huolimatta he päätyvät suutelemaan Mimin syntymäpäiväjuhlien päätteeksi, mutta varsin pian Kaoru toteaa, ettei voi tehdä tätä tytön kanssa.

Tämän jälkeen seurasin tarinan kulkua kauhunsekaisen hämmästyksen vallassa. Mimi nimittäin päättää pestä meikkinsä, leikata tukkansa ja vaihtaa vaateparren miehekkäämpään. Ja voilà, kyllä nyt Kaorulle kelpaa. Vaikka tämä itsekin toteaa Mimille, että eikö tämä nyt ole pelkkää itsepetosta kun olet oikeasti kuitenkin tyttö, Mimi vastaa iloisena, ettei se haittaa koska maailmassa tärkeintä on Kaoru.

Mitä. Vittua.

Pahoitteluni jos jonkun mielestä ylireagoin, mutta sen lisäksi että mangasta tulee ”hieman” transfobiset fibat, sen sanoma on aika hirveä muutenkin: on ihan ok lakata olemasta oma itsensä, jotta tulisi rakastetuksi. Mitä oikein ajattelit, Kumota Haruko? Lopetus tuntuu erityisen ikävältä siksi, että tarina alkaa niin söpönä ja harmittomana. Odotin sen myös pysyvän sellaisena, mutta jouduin pettymään aika karvaasti.

Avainsanat:
01/12/2010

1. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

1. Mitä mangaa et ostaisi (mutta toivoisit ehkä silti joululahjaksi)?

Asettelin kysymyksen näin taktisesti alkuun, jotta tutut ja tuntemattomat lahjoittajat ehtivät vielä hankkia minulle jouluksi jotain kivaa. Nojoo, vitsailut sikseen, laajensin vastauksen koskemaan vähän muutakin kuin pelkkää mangaa. Tällainen lista siitä lopulta muodostui:


Starfighter Chapter 1
Minulla on Starfighteriin edelleen jonkinlainen viha-rakkaussuhde, jonka rakkauspuolta ei yhtään helpota se että nettisarjakuvan ensimmäinen luku on julkaistu kauniina värillisenä omakustanteena. Mukana olisi myös ekstrapornoisia ekstrakuvia! Kyllähän tuo kivalta hyllyssä näyttäisi, mutta postikuluineen läpyskän hinta on jo sen verran suolainen, että olen jo vuoden ajan arponut ostaako vai eikö ostaa. Saa nähdä jos vaikka tänä vuonna joululahjarahoista riittäisi tämänkin, krhm, taiteellisen tuotoksen tukemiseen.


Crown Royale
Lisää amerikkalaisia BL-omakustanteita! Crown Royale on useamman taitelijan töistä koostuva, humoristisesti ja BL-tvistillä uudelleenkerrottujen satujen kokoelma. Kannet ovat nätit ja teema kiinnostava, mutta sisällön laadusta minulla ei ole juurikaan tietoa, mikä on ehkä suurin syy sille etten ole tätä ehkä ihan heti hankkimassa. Silti vähän kiinnostaisi. Tai vähän enemmänkin.

 


Moe Danshi Gatari 1 & 2
Moe Danshi Gatarit ovat eräänlaisia antologioita, joissa erilaiset enemmän tai vähemmän tunnetut BL-mangakat kertovat kuvin ja sanoin omasta lempi-moestaan. Ensimmäisen kansikuva on Nakamura Asumikon käsialaa, ja toisen on puolestaan taiteillut Kumota Haruko. Kummassakin kirjassa on mukana noin 50 BL-mangakaa, joista kullekin on varattu yksi aukeama: toinen sivu kuvitukselle ja toinen sivu esseelle. Mukana on paljon tuttuja nimiä ja hienoja värillisiä kuvituksia. Tärkeän osan kirjoista kuitenkin muodostavat mangakoiden kirjoittamat esseet, joista en japanintaidottomana saisi irti mitään, ja siksi kirjojen hankinta tuntuisi vähän turhalta. Silti, ne kivat kuvat houkuttelisivat aika lailla…