En vahtaa uusimpia BL-julkaisuja aina mitenkään erityisen aktiivisesti, mutta muutamia sarjoja olen viimeisen vuoden aikana alkanut seurata enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Mangojen kansiteksteissä viuhuvat kuukaudesta toiseen ilmaisut kuten ”highly popular, now in serialization!” ja ”third part of this popular series!”, joten voinen hyvillä mielin olettaa etten ole ainoa koukkuun jäänyt. Seuraavaksi esiteltävät kolme sarjaa eivät välttämättä edusta genrensä tai ilmestymisaikansa parhaimmistoa, mutta ne onnistuvat olemaan sen verran viihdyttäviä, että jaksan aina odottaa tuoreinta skanlaatiojulkaisua innolla.
Hyväpalkkaista hiusmuotoilijaa on käytetty populaarikulttuurissa eufemismina homoille aina Yngveä ja Pasilaa myöten, joten kukapa olisikaan BL-mangaan istuvampi hahmo kuin Nachi Takehara, vaaleatukkainen ja viehättävä parturinpitäjä, joka eräänä päivänä saksii tuoliinsa istuvan Tsukasan kuontalon – kohtalokkain seurauksin. Syrjäänvetäytyvästä ja hiuksiensa taakse piiloutuvasta hylkiöstä kuoriutuu itsevarma komistus pelkällä hiustyylin vaihdoksella ja Nachin lämpimällä kannustuksella, ja parin vuoden kuluttua uusi, rohkeampi Tsukasa loistaa kirkkaana tähtenä Japanin näyttelijätaivaalla. Nachin kampaamossa hän käy silti edelleen säännöllisesti, sillä käänteentekevän hiustenleikkuun jälkeen Tsukasan mielessä on pyörinyt vain yksi ihminen…
Nagato Saichin piirtämä, Chara-lehdessä ilmestynyt Kou’un no rihatsushi, eli suoraan käännettynä hyvän onnen parturi, on hömppähomoilua parhaimmillaan. Juonenkäänteet ovat juuri niin uskottavia kuin miltä edelläoleva kuvaus kuulostaa, ja Tsukasan näyttelijänura toimii lähinnä tekosyynä tuoda höyhenenkevyeen käsittelyyn niin mustasukkaisuutta kuin pitkänmatkansuhteitakin, ja tarinanaiheiksi kelpaavat vaikkapa kateellinen kampaamoharjoittelija tai kännykän hankkiminen. Lisäväriä humoristiseen ja lämminhenkiseen kerrontaan tuovat parturissa jatkuvasti luuhaavat vakiasiakaspapat, jotka kommentoivat pääparin suhteen kehittymistä ja jakavat elämänkokemustaan omalaatuiseen tyyliinsä. Suurimmat konfliktit syntyvät, kun itsestään epävarma Tsukasa alkaa epäillä omia rakastajankykyjään, vaikka Nachi ei koko maailmassa muita näekään, ja tilanteet ratkeavat tavallisimmin makuuhuoneen puolella, minne on onneksi myös muistettu ripotella aimo annos huumoria. Tämä keveys on paitsi sarjan siunaus, myös kirous: ankkojen kahluualtaastakin löytyy enemmän syvyyttä kuin näistä hahmoista, eikä kehitystä tai jatkuvuutta ole edes yritetty ympätä episodimaisesti etenevään sarjaan. Kou’un no rihatsushi onkin realismia tai ylipäätään minkäänlaista tarinaa kaipaavalle painajainen, mutta onneksi Saichin sujuva piirrosjälki ja oivaltava sarjakuvakieli pelastavat silloin kun älyllinen puoli on tukehtumassa turhautumiseen. Välillä itse kunkin karkkihammasta kolottaa, eikä ylitsetursuava sokerihattara silloin tällöin ole pahitteeksi, kunhan muistaa jättää liian ajattelun väliin ja pestä hampaat.
Nachi eläytyy
Vähemmän makeaa mutta silti varsin juustoista kattausta tarjoilee myös Sakuragi Yayan uusin tuotos, Yume musubi, koi musubi, jota on ilmestynyt Ciel-lehdessä kahden tankoubonin verran. 17-vuotias Ao on omiin maailmoihinsa uppoutuva, täysin normaalin logiikan ja kohteliaisuuden ulkopuolella oleva lukiolaispoika, joka alkaa yllättäen nähdä märkiä unia Ryoumeista, shintopapista jonka tämä on tuntenut lapsesta saakka. Lähinnä haarovälillään ajattelevan Aon mielestä kaikkein loogisin ratkaisu olisi tietysti koeajaa Ryoumei myös käytännössä, minkä tämä ilmaiseekin varsin suorasukaisesti. Heterouttaan visusti varjeleva Ryoumei on tietysti täysin eri mieltä asiasta, mutta ajan kanssa tällekin alkaa muotoutua suurisilmäistä shotapoikaa kohtaan hämmentäviä tuntemuksia, joita tämä ei kuitenkaan ole valmis myöntämään edes itselleen. Seuraa syvää itsekieltoa, loukattuja tunteita ja seksuaalista hämmennystä, kun vuosikausia jatkunut välittäminen ja huolenpito näyttäytyy äkkiä tyystin erilaisessa valossa. Kun Ryoumei ensimmäistä kertaa torjuu Aon vain tajutakseen ettei voi elää ilman pojan päivittäisiä visiittejä temppelille, on selvää että tämä on jo hävinnyt taistelun omaa ylpeyttään vastaan – nyt olisi enää aika myöntää se ääneen. Soppaa sekoittavat entisestään rooliasuja keräilevä lähikaupanpitäjä Shuuji, Aoa silmällä pitävä koulukaveri Shunpei sekä Aon toisessa kaupungissa asuva kaksoisveli Aka, jolla on Aon ja Ryoumein orastavaa suhdetta koskien varsin uhkaavia uutisia.
Yume musubi, koi musubi ei ehkä ole maailmankaikkeuden omaperäisin tarina, mutta erottuu silti edukseen höpöhöpö-BL:n harmaasta massasta. Ryoumein tunnemyrskyt ovat kaikessa hämmentyneisyydessään uskottavia vaikkakin hieman koomisia, ja flashbackien ansiosta päähenkilöiden suhde saa lisää syvyyttä. Vastuullisia aikuishahmoja näkee tämäntyylisissä sarjoissa aivan liian harvoin, ja on ilahduttavaa huomata ettei Ryoumei hyökkää nuoren lihan kimppuun ensimmäisellä mahdollisella hetkellä, vaikka tämä vaikuttaakin vastuullisuutensa sijaan olevan usein enemmän huolissaan lähinnä omasta siveydestään. Tätä siveysvyötä monesti koetteleva Ao on monella tapaa myös yksi mangan heikoista lenkeistä: on vaikeaa olla samanaikaisesti sekä samaistuttava päähenkilö että hyvän maun rajoilla keikkuva comic relief. Vaikka osa Aon viehättävyydestä perustuukin juuri tämän vilpittömään pallopäisyyteen ja tahdittomuuteen, ollaan välillä vaarallisen lähellä pistettä jonka jälkeen hauska muuttuu vain ärsyttäväksi.
Ao yllättää
Sarja itsessään on käänteiltään varsin saippuaoopperamainen cliffhangereineen päivineen, mutta ainakaan lukijan mielenkiinto ei pääse herpaantumaan. Osa tarinan potentiaalista hukkuu matkan varrella kuten BL:ssä yleensä käy, mutta Yaya onnistuu silti luomaan astetta aidompia ja koskettavampia skenaarioita kuin monet kollegansa.
Hieman vakavampaa menoa löytyy puolestaan Miyamoto Kanon Vanilla Star -nimisestä sarjasta. Dumpattu ja yksinäinen Takeshi törmää aikuisviihdesivuja selatessaan tuoreeseen ”näyttelijä”kasvo Yuuhun, eikä saa poikaa mielestään edes katsottuaan tämän tähdittämän pornoleffan puhki. Kun Takeshi pyytää nörttiystävältään apua Yuun taustojen selvittelyyn, löytyy netistä vain tämän kaksi vuotta kuolleena ollut blogi sekä seuralaispalvelun numero. Takeshin kiinnostus Yuuta kohtaan kasvaa entisestään, sillä fyysistä viehätystäkin kiehtovampaa on pojan on traaginen arvoitus – kontrasti itseään myyvän pornotähden ja blogin vanhoissa kuvissa esiintyvän, hymyilevän koulupojan välillä on valtava. Yuun tuntitaksa on suuri mutta Takeshin uteliaisuus vielä suurempi, ja vastoin kaikkea todennäköisyyttä tällä on session päätteeksi kädessään Yuun siviilipuhelinnumero. Miehet alkavat tapailla satunnaisesti, ja Takeshi on onnensa kukkuloilla, mutta pian suhdetta alkaa kalvaa Yuun tapa vältellä menneisyydestään ja itsestään puhumista kaikin keinoin. Löytyisikö vastaus tämän itseinhoon ja sulkeutuneisuuteen lukioaikaiselta poikaystävältä Keniltä, vai ovatko Yuun salaisuudet liian suuria jopa tämän itsensä kerrottavaksi?
Pölhöstä alkuasetelmastaan huolimatta b-Boyssa ilmestyvä tarina keskittyy hyvin vähän pornoon ja hyvin paljon Takeshin pakkomiellettä lähentelevään kiinnostukseen ja välittämiseen Yuusta. Teemoina ovat rakkaudenkaipuun lisäksi viattomuuden menettäminen ja luottamus, ja sarja onnistuukin heittämään ilmaan varsin mielenkiintoisia kysymyksiä. Jos sinulle tärkeä ihminen ei kerro itsestään mitään, onko sinulla oikeus ottaa omin päin selvää? Entä onko edes tärkeää, mitä menneisyydessä on tapahtunut, jos saatte olla yhdessä nyt? Tunnelma on surumielinen kuten Kanon sarjoissa yleensäkin, mutta ylitsepursuavaksi angstiksi meno ei missään vaiheessa pääse lipsumaan. Takeshi on hahmona juuri sopivan pihalla jotta tämän käytös tuntuu uskottavalta, ja Yuu puolestaan huokuu räpsyripsiensä takaa hiljaista välinpitämättömyyttä itseään ja koko maailmaa kohtaan. Itsensämyyminen on tietysti yksi halvimmista kikoista kalastella dramaattisuuspisteitä, mutta sillä ei onneksi hekumoida pahemmin, vaan pääpaino on hahmojen välisissä suhteissa. Traaginen menneisyys ei myöskään ole juonikuviona sieltä tuoreimmasta päästä, vaikka Vanilla Starin konteksissa kohtalaisen hyvin toimiikin. Menneisyyden salailu ja selvittely on kuitenkin ollut tarinan ensimmäisten lukujen kantava voima, joten odotan mielenkiinnolla, kadottaako sarja osan tenhostaan Yuun sanaisen arkun auetessa.
My Thoughts on Yaoi 