Posts tagged ‘Ootsuki Miu’

29/11/2012

Kuinka lakkasin huolehtimasta ja opin rakastamaan BL:ää

Lupailin blogissa jo aiemmin, että kirjoittaisin jotain siitä asennemuutoksesta joka BL:n harrastamisessani on tapahtunut muutaman viimeisen vuoden aikana. Perustin tämän blogin vuoden 2009 alussa, ja vaikka reilut neljä vuotta on toisaalta todella lyhyt aika, niin toisaalta se on jo sellainen ajanjakso, että asenteet ja tiedot ehtivät muuttua paljonkin. Vaikka yleensä onkin kaikkein hauskinta pohtia ihan sitä harrastamisen kohdetta itseään, niin toisinaan tekee myös hyvää miettiä omia asenteitaan ja tapaansa harrastaa.

Kijima Hyougo – Love Mission @

Jos totta puhutaan, tämä kirjoitus on ollut tuloillaan jo reilun vuoden verran, mutta koskaan eivät ajatukset ole päässeet muotoutumaan kirjoitukseksi asti. Nyt sain kuitenkin kimmokkeen taas pohtia asiaa, kun Tumblrissa nousi keskustelua yaoi hands –memestä. Oma vastaukseni löytyy täältä, ja tuolla käydyn keskustelun voi oikeastaan summata siihen, että on todella väsyttävää nähdä, kuinka vuodesta toiseen löytyy ihmisiä jotka jaksavat laukoa koko BL-genren lyttääviä kommentteja ja vitsejä, vaikka eivät itse lukisi tai tietäisi BL:stä juuri mitään. Nyt en kuitenkaan lähde puhumaan sen enempää yaoikäsistä, vaan keskityn toiseen asiaan, joka aiheen tiimoilta tuli mieleen.

Olen nimittäin huomannut että genreä tuntemattomien vihaajien lisäksi monet BL-harrastajat itsekin omaksuvat samanlaisen vähättelevän tavan puhua ja vitsailla – katsokaa vaikka omia varhaisimpia blogitekstejäni. Enää en kirjoittaisi yhtä jyrkkää tykitystä kuin ennen, ja jollain tapaa vähän nolottaakin että olen ollut niin negatiivinen. Tykkään toki edelleen tehdä pilaa rakastamistani asioista eikä kaikkea tarvitse aina ottaa niin vakavasti tai kritiikittömästi. Toisinaan on silti vaikea nähdä, missä menee raja rakastavan pilanteon ja muilta sisäistetyn negatiivisuuden välillä. Muistan nimittäin itse varsin selvästi joskus ajatelleeni, että BL on jotenkin oletusarvoisesti kuraa, ja ne harvat löytämäni hyvät tarinat olivat jotain harvinaisia poikkeuksia. Jännä vain että niitä hyviä tarinoita löytyi lisää, ja lisää, ja vielä vähän lisää…

Eivät nämä kielteiset asenteeni kuitenkaan missään pääni sisäisessä tyhjiössä itsestään syntyneet. Mistä ne siis alun perin edes ilmestyivät? Syitä on kaiketi useita: hyvin alkeellisen kriittisen ajattelun kehittyminen, halu sanoutua irti kaikkein kököimmistä sarjoista ja huonokäytöksisimmistä faneista (jotka tosin eivät valitettavasti ole pelkästään BL-fandomin ongelma), ja genren ongelmakohtien pyörittely edestakaisin loputtomiin. Olen lukenut valtavat määrät erilaisia kriittisiä BL:ää käsitteleviä tekstejä, jotka tuomitsevat kaiken sen mieskuvasta tarinankerrontaan ja taiteeseen. Imin näitä genreä arvostelevia argumentteja itseeni kuin sieni, mutta missään vaiheessa en tainnut pysähtyä miettimään, mistä näkökulmasta ja millä tiedoilla kyseiset ihmiset näitä mielipiteitään ovat muodostaneet.

Osa kritiikistä on tietysti perusteltua ja järkevää, mutta varsinkin nykyään näkee jo aika nopeasti milloin joku vain aukoo päätään lämpimikseen, vaikka ei selkeästikään olisi kovin perillä asioiden todellisesta laidasta. Väsyneet raiskaus = rakkautta -tropeet ovat esimerkiksi siirtyneet aika pitkälti historiaan. Vaikka keskustelu seksuaalisen väkivallan käytöstä BL:n juonenkuljetuksessa on edelleen relevantti monista syistä, olisi kiva jos huomioitaisiin että tietyt pornokonventiot ovat japanilaisessa viihteessä kautta rantain aika samanlaisia, eikä kyseessä ole aina pelkästään BL:n ongelma.

Kumota Haruko – Itoshi no Nekokke

Jotkin genreen kohdistuvista arvosteluista ovat puolestaan täysin käsittämättömiä. Homoseksin realistisuudesta voi vääntää kättä maailman tappiin asti, mutta lopulta sekä seme/uke-jaotteluun täysin sokeasti uskovat fanit että militantit oletukset siitä että ”tosielämässä homot switchaavat aina” ovat aivan yhtä todellisuudesta vieraantuneita. Sitä paitsi, fiktiossa esitettävä seksi tuppaa olemaan kaunisteltua ja idealisoitua, ja ihan hyvästä syystä. Omituisille ja epärealistisille konventioille on hauska nauraa, mutta jälleen kerran kaikki muukin porno syyllistyy niihin ihan yhtä usein. Toinen erityisen rasittava argumentti on ainainen ”eivät oikeat miehet näytä tuolta tai käyttäydy noin”. Mikä edes on ”oikea mies”, ja millaisesta viihteestä heitä löytää? Onko shounenin mieskuva oikeasti yhtään sen autenttisempi? Entä supersankarisarjakuvien tai agenttielokuvien? Ne ovat kaikki ihan yhtä eskapistista viihdettä kuin BL:kin.

Monesti tuntuu suorastaan siltä kuin ihmiset haluaisivat – tietoisesti tai tiedostamattaan – lytätä BL:ää vain siksi, että se on niin perinpohjaisen tyttömäistä. Sen tekijät ja lukijat ovat pääasiallisesti naisia, ja sen on tarkoitus vedota estetiikkansa ja tunteiden kuvaamisensa puolesta naisiin. Ja eiköhän meihin jokaiseen ole aika huolella iskostettu ajatus siitä, että kaikki tyttömäinen olisi tavalla tai toisella huonompaa ja vähemmän merkittävää kuin pojille suunnatut asiat. Ei ole mitenkään epätavallista, että stereotyyppisen poikamaisista asioista tykkääviä naisia pidetään automaattisesti jotenkin parempina tai siistimpinä tyyppeinä. Samanlainen mentaliteetti on tietysti ollut omankin toimintani takana: koska BL on yleisen mielipiteen mukaan jotenkin alempiarvoista, käyttäydyn minäkin kuin se tosiaan olisi sitä, ja kerään muka samalla cooliuspisteitä jostain abstraktista cooliuspistevarastosta.

Niitä cooliuspisteitä kyllä tosiaan tarvitaan, jos haluaa yrittää erottaa itsensä BL:ää koskevasta stigmasta. Sen lisäksi että koko genre on täysin naisten valtakunta, se on kaiken lisäksi vielä hyvin vahvasti seksuaalinen sellainen. Ja jos naiset on jotain opetettu häpeämään, niin seksuaalisuuttaan tietysti. Ihan sama miten sitä yrittää toteuttaa tai käsitellä, aina jollain on asiasta jotain valittamista. Häpeä onkin yksi niistä tunteista, jotka liittyvät BL:n harrastamiseen todella vahvasti. Tietysti eräänlainen häveläisyys liittyy hyvästä syystä siihen, missä, milloin ja kenelle kertoo tykkäävänsä vaikka jalkafetissitarinoista ja insestikoulupojista. Yleensä ihmiset kuitenkin puhuvat rakastamistaan asioista positiiviseen sävyyn ja ennemminkin yrittävät perustella miksi niihin kannattaa käyttää aikaansa, kuin ryhtyisivät oma-aloitteisesti vahvistamaan ennakkoluuloisten kielteisiä asenteita. Miettikää vaikka videopelien, scifikirjallisuuden tai oikeastaan ihan minkä tahansa asian harrastajaa, joka puhuisi lempiasiastaan samalla tavalla kuin monet BL-harrastajat (minä mukaan lukien) välillä puhuvat omastaan. Jooei.

Ootsuki Miu – Calling

Parin viime vuoden aikana olen pikku hiljaa havahtunut huomaamaan, etten enää yksinkertaisesti jaksa olla koko ajan häpeissäni tai yrittää jatkuvasti puolustella mielenkiinnonkohteitani sellaisille jotka eivät kuitenkaan muuta mielipidettään aiheesta (tai minusta?), vaikka vääntyisin millaiselle mutkalle tahansa. Vanhat tavat istuvat tietysti tiukassa, ja edelleen arvosteluja ja muita tekstejä kirjoittaessani huomaan lähes automaattisesti tunkevani mukaan kuluneita fraaseja, joissa lytätään BL genrenä tai vahvistetaan stereotypioita, jotka eivät edes pidä paikkaansa. Yritän nykyään karsia tällaiset ajatukset pois jo ihan alkuunsa, koska niitä viljelemällä teen vain hallaa paitsi koko genrelle, myös sen faneille. Positiivisemman asenteen ylläpitäminen on helpottunut huomattavasti sen jälkeen, kun vihdoin ymmärsin jotain minkä tajuamisessa kesti kyllä ihan liian pitkään:

BL on aivan samanlainen genre kuin kaikki muutkin. Ja 90% kaikista genreistä on täyttä roskaa. Sturgeonin laki ei tietenkään ole mikään uusi asia, ja samoilla sanoilla ko. kirjailija itse aikanaan puolusti scifiä kriitikoilta, joiden mukaan suurin osa tieteisfiktiosta on pelkkää tuubaa. Mutta kukapa puolustaisi BL:ää, jos sen harrastajat itsekin osallistuvat dissaamiseen? Tietenkään en tällä tarkoita sitä että rankkaakaan kritiikkiä pitäisi fanien välisessä keskustelussa vältellä, mutta toivon että se menisi edes oikeaan osoitteeseen ja oikeista syistä.

Jaetaan siis reilusti ruusut ylistyksen arvoisille mangoille ja mangakoille (heitä on paljon) ja risut niille joille ne kuuluvat, mutta jätetään vihapuhe vihaajille. Heitäkin on paljon, mutta se ei tarkoita että minun tarvitsisi enää käyttäytyä kuin yksi heistä.

Kyuugou – Acid Town

Mainokset
06/12/2011

6. luukku

My Thoughts on Yaoin joulukalenterin aiheena ovat tänä vuonna mangakat. Tänään vuorossa on Ootsuki Miu vierailevan kirjoittajan esittelemänä.

 

Mangaka: Ootsuki Miu
Kotisivut: –
Englanniksi julkaistu: Calling
Miksi: Ootsuki Miu on superihana, vaikkakin joissain piireissä vähän väärinymmärretty mangaka. Kirjoitin hänestä jo viime vuoden joulukalenterissa jotain, enkä halua jumittua toistamaan samaa levyä. Niinpä tämän vuoden esittelyn saa tehdä puolestani eräs pieni anonyyminä pysyttelevä pokemon, joka ei yleensä lue BL:ää. Tai ei ainakaan lukenut ennen kuin lainasin hänelle kokoelmistani vähän Ootsuki Miuta. Annetaan hänen siis itse kertoa:

Ootsuki Miu on sellanen mangaka että kaikki järki sanoo EI ja sydän sanoo JOO ja tasapaino- ja tukielimet sanoo OH GOD WHAT, mutta sit kuitenkin sitä huomaa palaavansa sen saman schaiban luokse joten jotain maagista siinä selkeesti on oltava. Tässä villisti nyt yritämme eritellä että mitä se jokin on, koska kaiken luonnon ja universumin lakien mukaan Ootsuki Miun pitäis olla jossain siellä Maki Murakamin kohdalla asioissa, jotka on mielenterveydelle about yhtä hyväks kuin liiman haistelu etanolin juomisen jälkeen.

Calling

Tai no siis, puhun nyt tässä siitä oleellisesta eli DINGDINGDING nestejaajolandian rajan yli ollaan loikattu niin pitkälle että voitais oikeastaan olla siltä istumalta hakemassa vaikka sen kansalaisuutta, mutta jotenkin EI HARMITA, koska Ootsuki Miu osaa jotenkin huijata lukijansa kelaamaan että ei thäshä mithään vaikka rakkauden ilot vähän muistuttaakin herkän taidehomoilun sijasta jotain Jackson Pollockin taideteosta. Yhtäkkiä sitä nimittäin vaan tajuaa että kaikki on kaunista ja mikään ei satu, kun ihmiset on vilpittömiä pellejä ja ehkä nurkasta vähän vinksahtaneita mutta se vaan lisää viehätystä. Hämmentävää kyllä sitä löytää ittensä oikeasti välittämästä siitä mitä näille apinoille tapahtuu, vaikka kenen tahansa muun käsissä samoista lähtökohdista sais aikaseks täysin kasvotonta ja geneeristä tuubaa jonka kohtalona ois istua kupolin mangakirppiksen laarissa odottamassa sitä epätoivosinta homohaukkaa jolla on conihumalassa pakottava tarve päästä eroon rahoistaan. Pienillä muutoksilla peruskaavaan saa aikaan yllättävän tehokkaita ja ennen kaikkea realistisia transitioita, joista jää etäisen hölmistynyt mutta salaa ilahtunu fiilis kun pahimmat pelot stereotypioiden suhteen ei täysin käynykään toteen odotetulla tavalla.

Calling

Kitty’s melancholy

Piirtotyyli tietysti joko saa ahdistumaan kippuralle kilometrin mittasilla ripsillä ja täysin omaa elämäänsä elävillä kampauksilla, tai sitten ne aiheuttaa palavaa tarvetta ostaa jotain Men’s Spideriä koska liukuvärjätyissä hiuksissa ja trendikkäissä homoheitoissa ei ikinä voi olla mitään vikaa. Ootsuki Miun kanssa operoidaan jossain niin syvällä ns. guilty pleasure -akselilla että ei ees hävetä, joko nappaa tai sit ei nappaa yhtään mutta jos napatinap kuitenkin niin voi heittää kaikki estot nurkkaan ja nähdä tähtiä vaikka se nestejaajo nyt itsessään tuottais ajatuksena vaan tuskaa paatissa. Ootsuki Miu onkin yks iso vitun ninja joka huijaa lukijansa kelaamaan että hei mitäs kummallista tässä nyt on että siellä joku iso mies vetistelee, kerrankos sitä voidaan kirakirat silmissä panna villisti ja jälkikäteen ostella yhdessä koiranpentuja, NORMIMENOA HEI. Ootsuki Miu on hieno koska takaraivossa haahuilee tieto siitä että EI NYT SAATANAN SAATANA mut sit kuitenkaan ei pysty/jaksa/halua välittää siitä mitä mahdollisesti kertoo itsestä se että jokin tällanen voi saada niin hyvälle tuulelle, koska onnelliset ihmiset on kivoja ja jos sitä pitää hävetä ni hävetkää sit vaikka mummoonne.

Jep jep, paremmin en olisi itse osannut sanoa. Toivottavasti kaikilla on hauska itsenäisyyspäivä bögarnas valsin tai muun yhtä homon merkeissä!

Avainsanat:
08/12/2010

8. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

8. BL-manga joka sai olosi lämpimäksi ja söpöksi

Aina välillä tulee vastaan kirja tai sarjakuva joka on niin söpö, että tekisi mieli ottaa se illalla viereensä sänkyyn nukkumaan. Ootsuki Miun Calling on juuri tällainen sarja. Blu manga on lisensoinut sarjan englanniksi, ja se on saatavilla myös Emangasta.

Mangan toinen päähenkilö on Kazuaki, tavallinen nuori salaryman jonka elämä on kaikin puolin normaalia, turvallista ja tylsää. Kira puolestaan on pornonäyttelijä joka ei erityisemmin pidä ammattiaan salassa, ja kun miesten tiet risteävät sattumalta, rakastuu Kira Kazuakiin ensisilmäyksellä. Ujo salaryman ei juurikaan välittäisi Kiran flirttailusta, mutta nauttii tämän seurasta kyllä muuten, ja ajan kuluessa miehistä tuleekin läheiset ystävät. Ystävyyttä alkavat kuitenkin varjostaa Kiran ei-niin-platoniset tunteet Kazuakia kohtaan, ja ihmissuhde jossa toinen haluaa enemmän kuin toinen pystyy antamaan tuntuu Kazuakista itsestäänkin epäreilulta. Mutta ehkä hänen omatkaan tunteensa Kiraa kohtaan eivät ole aivan niin yksiselitteisiä kuin hän aluksi luuli… Lisämutkia suhteeseen tuo myös Kiran ammatti, sillä kukapa haluaisi että oma rakas paneskelee vieraiden naisten kanssa päivät pitkät. Vai onko sillä sittenkään mitään väliä, jos seksi rakkaudesta ja seksi rahasta ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa?

Erityisen suloisen mangasta tekee tapa, jolla siinä kuvataan paitsi miesten ihastumista, myös ystävystymistä, mitä näkee BL:ssä valitettavan harvoin. Sarjasta löytyvät tunteet ja ongelmatilanteet ovat muutenkin harvinaisen samaistuttavia ja lämminhenkiset ratkaisut jättävät hyvälle tuulelle.  Hahmot ovat ihanan ilmeikkäitä ja persoonallisia, ja piirrosjälkeä katselee muutenkin ilokseen. Ootsuki Miun erikoisalaa ovat itkevät pojat ja häpeilemätön söpöilyporno, ja kumpiakin löytyy myös Callingista aimo annos. Mangakaa voi kuitenkin hyvällä syyllä kutsua höpösöpön kuningattareksi, sillä hänen käsittelyssään korneimmatkin juonikuviot ja vuorosanat muuttuvat vilpittömiksi ja koskettaviksi. Eipä tule mieleen montaa mangaa, joissa laini ”Luulin että tiedän kaiken seksistä, mutta nyt kun teen sitä rakkaudesta, se tuntuukin parhaalta sydämessä!” tuntuisi joltain muulta kuin teennäiseltä. Tähän sarjaan se kuitenkin sopi kuin joulutähti kuusen huipulle.

Avainsanat: