Posts tagged ‘Yoneda Kou’

22/12/2011

22. luukku

My Thoughts on Yaoin joulukalenterin aiheena ovat tänä vuonna mangakat. Tänään vuorossa on Yoneda Kou.

 

Mangaka: Yoneda Kou
Kotisivut: http://rawonline.blog.fc2.com/
Englanniksi julkaistu: No Touching At All
Miksi: Jostain syystä Yoneda Kou on ollut itselleni aina mangaka, jonka töitä on kiva lukea, mutta josta on syystä tai toisesta vaikea saada sanottua mitään. Keskinkertaisuudesta tai tylsyydestä ei todellakaan ole kyse, sillä Yoneda kirjoittaa mielenkiintoisia hahmokemioita ja tutkailee aina välillä ihmisluonnon pimeämpiä puolia väkivallan ja perversioiden kautta. Lisäksi hänen piirrostyylinsä on tunnistettava ja muistettava aina hahmojen nenänpäitä ja liukuvärjättyjä rastereita myöten.

Tadayoedo shizumazu, saredo naki mo sezu

Yorube naki mono

Yoneda itse on maininnut, että hänestä on helpompi ilmaista tunteita piirtämällä kuin kirjoittamalla. Silti hänen tarinankerronnassaan ei ole muuta vikaa kuin ajoittaiset puhuvat päät (mikä sekin on toki makukysymys), sekä hieman sekavat puhekuplat. Teemallisesti häntä tuntuvat kiinnostavan erityisesti erilaiset alamaailmat yakuzoista Edo-kauden palkkatappajiin, ja hän on tehtaillut doujinsheja mm. Crows Zero -elokuvasta ja erityisesti Katekyo Hitman Rebornista. Yksi henkilökohtaisia tarinasuosikkejani on Tadayoedo shizumazu, saredo naki mo sezu, jossa masokistinen ja rajuista perheoloista tuleva poika muodostaa kummallisen suhteen koulukaveriinsa. Monet Yonedan tarinoista tuovat myös hämmentävän paljon mieleen muut lempimangani: Yorube naki mono muistuttaa hieman muutenkin kuin aikakautensa puolesta House of Five Leavesia, ja No Touching At All koskettaa osin samoja teemoja kuin Cornered Mouse Dreams of Cheese. Toisaalta Yonedan draamantaju on hieman erilainen kuin itselläni, eli vaikka hänen tarinoistaan koskettavia kohtia löytyykin, ne eivät ole onnistuneet jättämään minuun samanlaista vaikutusta kuin vaikka edellämainitut tapaukset. Tunnen kuitenkin ihmisiä joiden ehdoton suosikkimangaka on Yoneda Kou, eli kyse on puhtaasti makuasiasta, ei mistään objektiivisesta viasta hänen töissään.

Mainokset
Avainsanat:
20/02/2010

Doujinshi_hommat kiinnostaa

Siinä missä länsimaalaisiin fandomeihin (kuten vaikka Star Trek tai Harry Potter) kuuluvat olennaisena osana fanficit, törmää anime- ja mangafandomeissa fanitarinoiden ohella ennen pitkää lähes väistämättä doujinsheihin. Omakustannesarjakuvat ovat tietysti elinvoimainen fanikulttuurin muoto, mutta niillä on ollut myös tärkeä tehtävä koko nykymuotoisen BL:n ja etenkin yaoin kehittymisessä etenkin 70-80-luvuilla. Herkkien shounen-ai-tarinoiden sijaan doujinikat halusivat puhdasta pornoa,  joka sitten vähitellen levittäytyi myös kaupallisiin julkaisuihin, ja nykyään saammekin sitten ” nauttia” lopputuloksista joka ikisessä BeXBoyssa ja Gushissa. Yaoidoujinshien sisältö puolestaan on säilynyt suurinpiirtein samana vuosikymmenestä toiseen: varhaisimmat yaoidoujinshit piirrettiin poikien urheilu- (Captain Tsubasa) ja fantasiaseikkailusarjoista (Saint Seiya), ja nykyäänkin noiden genrejen edustajat ovat suosituimpia doujinshien aiheita. Prince of Tennis, Eyeshield 21, Naruto ja Katekyo Hitman Reborn! ovat kaikki sarjoja, joista on luultavasti piirretty yhtä paljon, ellei enemmänkin, fanisarjakuvia kuin virallista mangaa.

Est emin Death on Round Table ja Sakuragi Yayan näkemys Inuyashasta

Japanin elinvoimaiset omakustannemarkkinat ovat tietysti vaikuttaneet suoraan myös monen mangakan urakehitykseen. Ei doujinshien piirtäminen ole mikään oikotie onneen, mutta jos jopa valtavirtamangaa tekevä CLAMP aloitti aikanaan doujinshirinkinä, voi vain kuvitella, miten monella BL-taiteilijalla on synkkä menneisyys Comiketin myyntipöydän takana. Minami Ozakin Zetsuai 1989 -manga esimerkiksi pohjautuu mangakan spinoffiin omasta Captain Tsubasa -mangastaan. Suosikkimangakani Sakuragi Yaya kuuluu myös tähän joukkoon, ja ennen kaupallista sarjakuvadebyyttiään tämä tehtaili 2000-luvun alussa mm. Inuyasha-doujinsheja. Taiteellisesti kunnianhimoisen est eminkin varhaisista töistä löytyy Death Note -pornoa, muttaa Light/L:n sijaan täti sentään keskittyi Yotsuba-yhtiön draamailuihin.

Rossiun otsa on Brasilian kokoinen Rossiu/Simon on Homerun Kenin suosikkipari, Chitose Piyokon mieltymyksistä en oikeastaan välittäisi tietää

Kaikki mangakat eivät tietenkään lopeta doujinshiseikkailuja ammattilaisiksi päästyäänkään. Homerun Ken esimerkiksi kunnostautui yhdessä vaiheessa tehtailemalla Gurren Lagann -fanartia ja doujinsheja ns. oikeiden töiden sijaan. Myös Chitose Piyoko on piirtänyt kaupallisen uransa ohessa aika valtaisan määrän Prince of Tennis- ja Code Geass -sarjakuvia. Omasta puolestani Chitose voisi kyllä siirtyä vaikka täysipäiväiseksi doujinshimaakariksi, ettei tarvitsisi enää katsella tämän töitä laajassa levityksessä.

Antique Bakery -doujinshi Soshite Kakumon Heion na Hibi sekä yksi Yoneda Koun Crows ZERO -sarjakuvista

Toinen mangaka joka saisi kokonaan pysyttäytyä doujinshien väkertämisessä, on tietysti Gravitationin luoja Maki Murakami. Tädillä on ilmeisesti kokemusta myös muusikko-doujineista, mutta parhaiten hänet tunnetaan Gravitationista tekemistään Megamix -pornoiluista. BL-mangakoiden keskuudessa doujinshien piirtäminen omista sarjoista ei ole mitenkään poikkeuksellista. Doujinsheistaan tunnetaan melko hyvin myös Yoshinaga Fumi, joka on piirtänyt Antique Bakeryn pohjalta yli kymmenen erilaista tarinaa. Lyhyissä sarjakuvissa tehdään parodiaa paitsi itse sarjasta myös fujosheista ja doujinsheista yleensäkin, ja toisaalta ratkotaan hahmojen välisiä jännitteitä vakavaankin sävyyn. Onkin varsin piristävää, että seksin sijasta pääosassa onkin hahmojen ja maailman laajentaminen. Miyamoto Kanokin on tehtaillut valmiiksi laajoista universumeistaan doujineita, jotka niin ikään keskittyvät välillä pornon lisäksi hahmonkehitykseen. Omista tarinoistaan doujinsheja julkaisevat myös Naono Bohra ja Yoneda Kou, joka on lisäksi tehnyt aluevaltauksen elokuvadoujinshien puolelle; tämä on julkaissut useammankin Crows ZERO -fanisarjakuvan.

ROCK’N’DOLLESSIN ja Inugata Summitin taidonnäytteet. Antakaa näille naisille jo töitä ammattimangakana, jooko!

Oma suhtautuminen doujinsheihin on jostain syystä hieman ristiriitainen. Suosikkimangakoiltani pyrin tietysti lukemaan myös kaikki näiden omista sarjoistaan valmistamat omakustanteet, mutta muuten luen doujineita hyvin satunnaisesti. Yksi suurimmista syistä on tietysti se, etten oikeastaan ole mukana yhdessäkään anime- tai mangafandomissa, eikä niitä muutamia minulle mieleisiä pareja juuri kukaan edes piirrä. Suurin osa lukemistani doujinsheista onkin peräisin sarjoista, joita en ole ikinä lukenut tai katsonut, enkä muutenkaan tiedä niiden lähdemateriaalista juuri mitään. Hyvin piirretyt fanisarjakuvat tarjoavat kuitenkin aina vähintään silmänruokaa, ja ovat joissain tapauksissa jopa parempia kuin ammattipiirtäjien sarjat. Yksi todella lahjakas tekijä on Himemiko,  jonka doujinshirinki ROCK’N’DOLLESS on keskittynyt Code Geass- ja Fullmetal Alchemist -doujinsheihin. Himemikon sarjakuvakerronta yhdistää länsimaisen ja japanilaisen sarjakuvan parhaat puolet, ja myös taiteelliset kannet erottuvat tavanomaisista doujinshi- ja mangakansista edukseen. Innostuin alunperin myös esimerkiksi Nitro+Chiralin Togainu no Chi -pelistä nimenomaan siitä upeasti piirrettyjen doujinshien perusteella. Pelin asennus tosin on vielä työn alla ja virallisen mangankin lukeminen kesken, suurelta osin siksi että se on piirretty ja kerrottu huomattavasti tylsemmin ja jos ei nyt ihan rumasti, niin ainakin todella geneerisesti verrattuna Fujino Akitsugun doujinshiryhmän Inugata Summitin teoksiin. Akitsugu on piirtänyt fanisarjakuvia myös muista Nitroplussan peleistä, samoin kuin Death Notesta ja Samurai Champloosta. Suurin osa näistä doujinsheista on toki puhdasta pornoa, mutta ainakin se on todella hyvin tehtyä sellaista.

Darren Shan -doujinshi Mother Goose ja… kookospähkinöitä?

On minulle omakin pienen pieni doujinshikokelma päässyt vuosien aikana hieman kertymään. Näitä sarjakuvia en kuitenkaan ole ostanut pornon tai edes BL:n takia, vaan rakkaudesta niiden alkuteosta kohtaan. The Saga of Darren Shan on brittiläinen lastenkirjasarja teinivampyyri Darren Shanin seikkailuista, ja Japanissa jopa niin suosittu, että siitä on tehty virallinenkin manga. Muutamat asialleen omistautuneet fanit piirsivät sarjasta doujineita jo aiemmin, ja kun joskus sattumalta löysin luotettavan (vaikkakin kalliin) doujinshikaupan jonka valikoimiin kuului muutama sarjakuva lempihahmostani Kurdasta, en voinut vastustaa kiusausta. Mistään suurensuuresta kokoelmasta ei tosiaan voi puhua, sillä noita läpyskötä on hyllyyn päätynyt yhteensä neljä kappaletta. Enää en välttämättä maksaisi yli 20 euroa yhdestä kiiltäväkantisesta 15-sivuisesta sarjakuvasta, mutta jos joskus jostain syystä pääsen Comiketiin, aion kyllä etsiä käsiini edes yhden suosikkifanitaiteilijoideni Darren Shan -sarjakuvista. Näitäkin omituisempi hankinta on kyllä ollut Yes! Precure 5 -doujinshiantologia. Siihen liittyvän tarinan taidan kuitenkin jättää toiseen kertaan.