Posts tagged ‘Yoshinaga Fumi’

28/07/2011

Jotain uutta, jotain vanhaa

Kuljen kesätyömatkallani päivittäin Helsingin Fantasiapelien liikeen ohi. Tästä seurauksena on, että eksyn välillä huolestuttavankin usein sisälle kauppaan juoruamaan henkilökunnan kanssa (moi vaan Saana jos luet tätä, mitenkäs se Togainun katsominen sujuu?), sekä tietysti tekemään ostoksia. Netistä tilaaminen on usein huomattavasti halvempaa, ja helpompaakin, kun ei tarvitse nousta tietokoneen äärestä kuin ehkä etsimään pankkitunnuksia tai luottokortin numeroa. Fyysisessä kauppareissussa on kuitenkin se hyvä puoli että tavaran saa mukaansa saman tien, eikä postiluukun edessä tarvitse kytätä housut solmussa kahta viikkoa aina kun postimies rapistelee ovella. Sitä paitsi, on se vaan niin kivaa kerätä leimoja siihen Fantsun mangakymppikorttiin.

En nyt kuitenkaan aio tehdä tiliä ihan kaikista viimeaikaisista ostoksistani, sillä niistä syntyisi joko puuduttavaa listaamista tai ylipitkä kilometripostaus. Otan siis tarkasteltavaksi kaksi teosta, joista toinen on aivan uusi julkaisu ja toinen puolestaan ikivanha. Toisesta on vastuussa itselleni ja oikeastaan koko englanninkieliselle fandomille melko tuntematon mangaka, toisesta puolestaan vastaa yksi vanha suosikkini jonka töitä on julkaistu englanniksikin varsin laajasti. Yhtäläisyyksiäkin löytyy: molemmat julkaisut ovat useamman tarinan kokoelmia joista molemmat onnistuivat yllättämään nerokkuudellaan ja odottamattomuudellaan.

Aniya Yuijin käsialaa oleva Men of Tattoos oli hartaasti odotettu uutuus, jota ostaessani en kuitenkaan aivan täysin tiennyt mitä olin oikeastaan edes tilannut. Skanlaatiot mangasta kattavat vain pari ensimmäistä lukua, eikä Aniyalta muutenkaan ole fanikäännetty juuri mitään materiaalia, joten ennakkotietoni olivat varsin hataralla pohjalla. Yksi lempiblogaajistani kuitenkin hehkuttaa mangakaa lähes jatkuvalla syötöllä, joten tiesin että tiedossa olisi luultavasti jotain kiintoisaa. Ja niin sitten olikin. Pari ensimmäistä lukua meievät eteenpäin sellaisella ”ihan jepa” ja ”hmm, kiintoisaa” -meiningillä, mutta kun päästiin neloslukuun joka sitoo löyhästi toisiinsa liittyneet tarinat tiukasti yhteen, tiedossa oli sellaisia elämyksiä että oksat pois. ”Tajunnan räjäyttävä” ja ”takuuvarma kyynelhanojen avaaja” ovat molemmat ihan osuvia kuvauksia.

Ase taskussa – tällä kertaa kirjaimellisesti

Men of Tattoosin alku saattaa tuntua höttöiseltä, mutta aika nopeasti käy ilmi ettei kyse ole todellakaan aivan perussetistä. Onnellisissakin kohtauksissa on mukana jotain katkeransuloista tai kieroutunutta, eikä kukaan hahmoista ole viaton. Mangassa seurataan yakuzarikoksia selvittelevää undercover-kyttää joka päätyy rakastumaan kohteeseensa, ja samaisen yakuzaklaanin perillistä joka suunnittelee karkaavansa henkivartijansa kanssa. Vaikka tarinat saattavat aluksi tuntua melko irrallisilta, annetaan niissä kuitenkin jatkuvasti pieniä vihjeitä siitä että ne liittyvät toisiinsa.

Lukijalle selviää kuitenkin vasta lopussa toden teolla, miten tiukasti tapahtumat nivoutuvat yhteen ja kuinka taidokkaasti rakennetusta palapelistä on kyse. Harva asia on aivan sitä miltä aluksi näyttää, ja pienilläkin asioilla voi olla yllättävän suuri merkitys. Tämän takia mangalla onkin aivan mielettömän korkea uudelleenlukuarvo, ja itse olen ainakin onnistunut jokaisella kerralla löytämään siitä uusia puolia. Tämän vuoksi en myöskään viitsi valottaa juonta sen enempää, sillä en halua viedä keneltäkään pois sitä löytämisen riemua joka itselleni oli lukukokemuksessa niin tärkeä.

Hienoimpia aukeamakohtauksia pitkään aikaan

Men of Tattoos -kokonaisuuden lisäksi samoihin kansiin on koottu myös kaksiosainen Springtime of Our Love -tarina, jossa opiskelukaveriinsa ihastunut Ahna päätyy fantasioimaan ihastuksestaan aika erikoisella tavalla – vai onko se sittenkään fantasiaa? Seksipainotteisen tarinan asiasisältö on jokseenkin täysi nolla (mitä nyt vähän käsitellään ikiaikaista täyttymättömän rakkauden tuskaa), mutta se ei tosiaankaan haittaa. Seksikohtaukset hyytelömäisen astraaliprojektion (…joo-o) kanssa ovat niin mielikuvituksellisia ettei sellaisia tule kovin usein vastaan, eikä Aniyan pornoiluissa muutenkaan mitään vikaa ole.

Siinähän yrität säätää kun toista ei voi kunnolla edes koskea

Vaikka Men of Tattoos ja Springtime of Our Love eivät voisi olla tarinoina erilaisempia, ne osoittavat silti ettei Aniya Yuijia todellakaan ole veistetty samasta puusta kuin kaiken maailman tusinamangakat. Toivottavasti häneltä tullaan näkemään lisää englanniksi käännettyä materiaalia mahdollisimman pian.

Sitten siirrytään hieman toisenlaisiin maisemiin. Yoshinaga Fumin Truly Kindly on itseltäni aiemmin huomaamatta jäänyt kokoelma, jonka pelastin omaan hyllyyni ennen kuin BLUn mangoja ei enää saa ostettua mistään. Vuonna 2007 englanniksi ilmestynyt pokkari kokoaa yhteen Yoshinagan varhaisimpia tarinoita vuodelta 1997, ja tuntuu siis varsinaiselta aikamatkalta. Luen tällä hetkellä myös Yoshinagan kehuttua Ōokua, johon verratessa huomaa erityisen selvästi miten paljon mangakan piirrostyyli on kehittynyt, vaikka mistään Gravitation -tason hirveyksistä ei olekaan kyse. Tietystä kaavamaisuudesta huolimatta tarinoissa on selkeästi näkyvillä se inhimillisyys ja tietty arvaamattomuus joka mangakan töissä muutenkin on esillä, ja joiden takia hän on niin loistava.

Eikö äiti sanonut että tuntemattomilta ei saa ottaa vastaan herkkuja?

Yksi vaikuttavimmista tarinoista on kokoelman avaava Truly Kindly, jossa kaksi äitisuhteensa kierouttamaa miestä löytävät toisensa omituisissa olosuhteissa. Samaan aikaan naapurustossa riehuu sarjakuristaja, jonka henkilöllisyys on kuitenkin vähän eri kuin aluksi voisi luulla. Hahmot ovat kaikki enemmän tai vähemmän sekaisin, mutta näin lyhyessä tarinassa epämiellyttävämpiäkin tyyppejä sietää paremmin. Mangakoiden töistä on aina hauska bongailla toistuvia teemoja, ja tämä tarina tuo kieltämättä mieleen myöhemmin ilmestyneen Antique Bakeryn kaappaajakuvion.

Huomattavasti lempeämpi on kokoelman neljäs tarina Pandora, jossa kaksi kaidalle polulle kääntynyttä varasta saavat työkseen tiirikoida erään vangin äidiltään saaman rasian. Taas kerran päästään toteamaan, että laatikon sisältö on paljon kiehtovampi silloin kun kukaan ei tiedä mitä sisällä on. Rasian avaaminen edustaa miehille samalla palaamista elämään joka heidän olisi jo pitänyt jättää taakseen. Pahasta menneisyydestään huolimatta hahmoilla on silti yhä toivoa tulevaisuudessa, mikä jääkin ehkä koko kokoelman lohdullisimmaksi sanomaksi.

Loppupään tarinat keskittyvät kaikki Ranskan vallankumouksen aikaiseen hovielämään. Antoinen ja Clauden seikkailuista on olemassa kokonainen oma kirjansa (Lovers in the Night), mutta itselleni jäi parhaiten mieleen lyhyt mutta koskettava Chinoiserie, jossa aristokraattinen rouva antaa rakastajansa käyttöön kiinalaissyntyisen palveluspoikansa silloin kuin ei itse ehdi salaisiin tapaamisiin. Arvaahan sen miten siinä käy, mutta loputtomiin miesten suhde ei voi jatkua.

Ylhäisömies ja palvelija -kuvio on tietysti BL-tarinoiden peruskauraa, mutta tarina toimii silti hyvin. Yoshinaga on ilmeisen mieltynyt hoviteemaan, sillä samoissa maisemissa seikkaillaan myös kaksiosaisessa Gerard & Jacques -sarjassa. Truly Kindly ei ehkä aina edusta Yoshinagan parasta tuotantoa, mutta onnistui silti muistuttamaan tuntuvasti siitä, miksi oikeastaan pidän hänestä niin paljon.

Mainokset
31/08/2010

Kuukauden hämmennys: Hämmentävän hyvää musiikkia

Mitä yhteistä on animesarjoilla Toward the Terra, Antique Bakery ja House of Five Leaves?

1) Ne perustuvat mielenkiintoisten ja omaperäisten BL-mangakoiden sarjoihin, joista yksikään ei kuitenkaan ole varsinaisesti BL:ää.

2) Niillä on kaikilla ihan mielettömän koukuttavat aloituskappaleet ja kivat aloitusanimaatiot. Ja niistä tässä kirjoituksessa olisi tarkoitus vähän avautua.

Toward the Terra

UVERworld – Endscape

Toward the Terra perustuu Keiko Takemiyan 70-luvun lopulla ilmestyneeseen scifimangaan, jossa hiukset ovat suuria, ilmeet dramaattisia ja ihmiskunnan ja näistä mutatoituneen mu-rodun edustajien kohtalo vaakalaudalla. Vuonna 2007 tehty animesarja syventää mangan hahmoja ja maailmaa, ja onkin mielestäni monessa suhteessa alkuperäisteosta kiinnostavampi ja koskettavampi. 24-osaisessa animen aikana kuullaan kaksi eri aloituskappaletta, joista tämä aiempi on ehdoton suosikkini. Esittäjänä on joku nolo poikabändi, mutta se onnistuu oikeastaan vain lisäämään biisin viehätystä. Aloitusanimaatio on kivan värikäs ja vauhdikas, mutta spoilaa myös katsojan aika kivasti, ainakin jos keskittyy katsomaan mitä kaikkea siellä oikein tapahtuu – itse keskityin sarjaa katsoessa onneksi lähinnä fiilistelemään biisiä.

Antique Bakery

CHEMISTRY – Life Goes On

Yoshinaga Fumin Antique Bakery on hauska ja pienieleinen manga pientä konditoriaa pyörittävistä miehistä ja näiden suhteista ja elämistä. Kodanshan shoujo manga -palkinnon voittanut ja Eisner -palkinnolle ehdolla ollut sarja olisi ansainnut  myös arvoisensa animeadaptaation, jota tämä 12-osainen, vuodelta 2008 peräisin oleva sarja ei valitettavasti kuitenkaan ole. Kummallisesti animoitu, mutkat suoriksi vetävä anime on aika kaukana mangan alkuperäisestä hengestä, ja ainoa hyvä asia siinä taitaakin olla sen aloituskappale, jonka esittää japanilainen R&B-duo CHEMISTRY. Mukana on juuri sen verran elektronista soundia että olen ihan myyty, ja melodia jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Erikoisesti toteutettu aloitusanimaatio litteine pahvikuvineen vetoaa ainakin minuun ihan kympillä, ja saa melkein toivomaan että koko anime olisi toteutettu samaan tyyliin. Ehkä siitä sitten löytyisi vähän enemmän potkua.

House of Five Leaves

immi – Sign of Love

Jos Antique Bakery -animen suurin ongelma on se, että se ylipäätään on olemassa, niin House of Five Leavesin animea tehtiin puolestaan aivan liian vähän. Ono Natsumen seinenmangaan perustuva, tänä kesänä ilmestynyt sarja jäi vain 12-osaiseksi, ilmeisesti osittain myös heikkojen katsojalukujen takia. Mikä niitä japanilaisia oikein vaivaa, kun ei laatu näytä kelpaavan? ): Wanhaan Japaniin sijoittuva, täysin hahmojensa varassa pyörivä sarja on täynnä hienoa animaatiota ja omalaatuisia hahmodesigneja, jotka saavat sisäisen taidefägärini käymään ylikierroksilla. Ehdottomasti parasta Five Leavesissa on kuitenkin sen tunnelma, joka tuo mieleen hämärtyvät kesäillat, höyryävän teen ja muiden kanssa jaetut hiljaiset hetket. Electronica-laulaja immin haikean toiveikas Sign of Love on tunnelmansa puolesta täydellinen aloitus sarjalle, ja toimii myös loistavasti yhteen simppelin aloitusanimaation kanssa. Tämä biisi muuten keikkuu tällä hetkellä iTunesini soitetuimpien listan kärjessä, ja on tuskin sieltä ihan lähiaikoina putoamassa minnekään.

20/02/2010

Doujinshi_hommat kiinnostaa

Siinä missä länsimaalaisiin fandomeihin (kuten vaikka Star Trek tai Harry Potter) kuuluvat olennaisena osana fanficit, törmää anime- ja mangafandomeissa fanitarinoiden ohella ennen pitkää lähes väistämättä doujinsheihin. Omakustannesarjakuvat ovat tietysti elinvoimainen fanikulttuurin muoto, mutta niillä on ollut myös tärkeä tehtävä koko nykymuotoisen BL:n ja etenkin yaoin kehittymisessä etenkin 70-80-luvuilla. Herkkien shounen-ai-tarinoiden sijaan doujinikat halusivat puhdasta pornoa,  joka sitten vähitellen levittäytyi myös kaupallisiin julkaisuihin, ja nykyään saammekin sitten ” nauttia” lopputuloksista joka ikisessä BeXBoyssa ja Gushissa. Yaoidoujinshien sisältö puolestaan on säilynyt suurinpiirtein samana vuosikymmenestä toiseen: varhaisimmat yaoidoujinshit piirrettiin poikien urheilu- (Captain Tsubasa) ja fantasiaseikkailusarjoista (Saint Seiya), ja nykyäänkin noiden genrejen edustajat ovat suosituimpia doujinshien aiheita. Prince of Tennis, Eyeshield 21, Naruto ja Katekyo Hitman Reborn! ovat kaikki sarjoja, joista on luultavasti piirretty yhtä paljon, ellei enemmänkin, fanisarjakuvia kuin virallista mangaa.

Est emin Death on Round Table ja Sakuragi Yayan näkemys Inuyashasta

Japanin elinvoimaiset omakustannemarkkinat ovat tietysti vaikuttaneet suoraan myös monen mangakan urakehitykseen. Ei doujinshien piirtäminen ole mikään oikotie onneen, mutta jos jopa valtavirtamangaa tekevä CLAMP aloitti aikanaan doujinshirinkinä, voi vain kuvitella, miten monella BL-taiteilijalla on synkkä menneisyys Comiketin myyntipöydän takana. Minami Ozakin Zetsuai 1989 -manga esimerkiksi pohjautuu mangakan spinoffiin omasta Captain Tsubasa -mangastaan. Suosikkimangakani Sakuragi Yaya kuuluu myös tähän joukkoon, ja ennen kaupallista sarjakuvadebyyttiään tämä tehtaili 2000-luvun alussa mm. Inuyasha-doujinsheja. Taiteellisesti kunnianhimoisen est eminkin varhaisista töistä löytyy Death Note -pornoa, muttaa Light/L:n sijaan täti sentään keskittyi Yotsuba-yhtiön draamailuihin.

Rossiun otsa on Brasilian kokoinen Rossiu/Simon on Homerun Kenin suosikkipari, Chitose Piyokon mieltymyksistä en oikeastaan välittäisi tietää

Kaikki mangakat eivät tietenkään lopeta doujinshiseikkailuja ammattilaisiksi päästyäänkään. Homerun Ken esimerkiksi kunnostautui yhdessä vaiheessa tehtailemalla Gurren Lagann -fanartia ja doujinsheja ns. oikeiden töiden sijaan. Myös Chitose Piyoko on piirtänyt kaupallisen uransa ohessa aika valtaisan määrän Prince of Tennis- ja Code Geass -sarjakuvia. Omasta puolestani Chitose voisi kyllä siirtyä vaikka täysipäiväiseksi doujinshimaakariksi, ettei tarvitsisi enää katsella tämän töitä laajassa levityksessä.

Antique Bakery -doujinshi Soshite Kakumon Heion na Hibi sekä yksi Yoneda Koun Crows ZERO -sarjakuvista

Toinen mangaka joka saisi kokonaan pysyttäytyä doujinshien väkertämisessä, on tietysti Gravitationin luoja Maki Murakami. Tädillä on ilmeisesti kokemusta myös muusikko-doujineista, mutta parhaiten hänet tunnetaan Gravitationista tekemistään Megamix -pornoiluista. BL-mangakoiden keskuudessa doujinshien piirtäminen omista sarjoista ei ole mitenkään poikkeuksellista. Doujinsheistaan tunnetaan melko hyvin myös Yoshinaga Fumi, joka on piirtänyt Antique Bakeryn pohjalta yli kymmenen erilaista tarinaa. Lyhyissä sarjakuvissa tehdään parodiaa paitsi itse sarjasta myös fujosheista ja doujinsheista yleensäkin, ja toisaalta ratkotaan hahmojen välisiä jännitteitä vakavaankin sävyyn. Onkin varsin piristävää, että seksin sijasta pääosassa onkin hahmojen ja maailman laajentaminen. Miyamoto Kanokin on tehtaillut valmiiksi laajoista universumeistaan doujineita, jotka niin ikään keskittyvät välillä pornon lisäksi hahmonkehitykseen. Omista tarinoistaan doujinsheja julkaisevat myös Naono Bohra ja Yoneda Kou, joka on lisäksi tehnyt aluevaltauksen elokuvadoujinshien puolelle; tämä on julkaissut useammankin Crows ZERO -fanisarjakuvan.

ROCK’N’DOLLESSIN ja Inugata Summitin taidonnäytteet. Antakaa näille naisille jo töitä ammattimangakana, jooko!

Oma suhtautuminen doujinsheihin on jostain syystä hieman ristiriitainen. Suosikkimangakoiltani pyrin tietysti lukemaan myös kaikki näiden omista sarjoistaan valmistamat omakustanteet, mutta muuten luen doujineita hyvin satunnaisesti. Yksi suurimmista syistä on tietysti se, etten oikeastaan ole mukana yhdessäkään anime- tai mangafandomissa, eikä niitä muutamia minulle mieleisiä pareja juuri kukaan edes piirrä. Suurin osa lukemistani doujinsheista onkin peräisin sarjoista, joita en ole ikinä lukenut tai katsonut, enkä muutenkaan tiedä niiden lähdemateriaalista juuri mitään. Hyvin piirretyt fanisarjakuvat tarjoavat kuitenkin aina vähintään silmänruokaa, ja ovat joissain tapauksissa jopa parempia kuin ammattipiirtäjien sarjat. Yksi todella lahjakas tekijä on Himemiko,  jonka doujinshirinki ROCK’N’DOLLESS on keskittynyt Code Geass- ja Fullmetal Alchemist -doujinsheihin. Himemikon sarjakuvakerronta yhdistää länsimaisen ja japanilaisen sarjakuvan parhaat puolet, ja myös taiteelliset kannet erottuvat tavanomaisista doujinshi- ja mangakansista edukseen. Innostuin alunperin myös esimerkiksi Nitro+Chiralin Togainu no Chi -pelistä nimenomaan siitä upeasti piirrettyjen doujinshien perusteella. Pelin asennus tosin on vielä työn alla ja virallisen mangankin lukeminen kesken, suurelta osin siksi että se on piirretty ja kerrottu huomattavasti tylsemmin ja jos ei nyt ihan rumasti, niin ainakin todella geneerisesti verrattuna Fujino Akitsugun doujinshiryhmän Inugata Summitin teoksiin. Akitsugu on piirtänyt fanisarjakuvia myös muista Nitroplussan peleistä, samoin kuin Death Notesta ja Samurai Champloosta. Suurin osa näistä doujinsheista on toki puhdasta pornoa, mutta ainakin se on todella hyvin tehtyä sellaista.

Darren Shan -doujinshi Mother Goose ja… kookospähkinöitä?

On minulle omakin pienen pieni doujinshikokelma päässyt vuosien aikana hieman kertymään. Näitä sarjakuvia en kuitenkaan ole ostanut pornon tai edes BL:n takia, vaan rakkaudesta niiden alkuteosta kohtaan. The Saga of Darren Shan on brittiläinen lastenkirjasarja teinivampyyri Darren Shanin seikkailuista, ja Japanissa jopa niin suosittu, että siitä on tehty virallinenkin manga. Muutamat asialleen omistautuneet fanit piirsivät sarjasta doujineita jo aiemmin, ja kun joskus sattumalta löysin luotettavan (vaikkakin kalliin) doujinshikaupan jonka valikoimiin kuului muutama sarjakuva lempihahmostani Kurdasta, en voinut vastustaa kiusausta. Mistään suurensuuresta kokoelmasta ei tosiaan voi puhua, sillä noita läpyskötä on hyllyyn päätynyt yhteensä neljä kappaletta. Enää en välttämättä maksaisi yli 20 euroa yhdestä kiiltäväkantisesta 15-sivuisesta sarjakuvasta, mutta jos joskus jostain syystä pääsen Comiketiin, aion kyllä etsiä käsiini edes yhden suosikkifanitaiteilijoideni Darren Shan -sarjakuvista. Näitäkin omituisempi hankinta on kyllä ollut Yes! Precure 5 -doujinshiantologia. Siihen liittyvän tarinan taidan kuitenkin jättää toiseen kertaan.