Posts tagged ‘Yuzuha Ougi’

11/12/2010

11. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

11. BL-manga, josta häpeät tunnustaa pitäväsi

Noloushan on oikeasti tietysti aina vain pään sisällä, eikä rakastamiaan asioita pitäisi häpeillä. Itselläni on siitä huolimatta kaikki kaapit täynnä erinäisiä guilty pleasure -salaisuuksia, jotka eivät ainakaan omasta mielestäni välttämättä kestä päivänvaloa kovin hyvin. Näihin kuuluvat myös Yuzuha Ougin mangat, etenkin tämän Darling -sarja, joka edustaa aika monia asioita joista en BL:ssä yleensä edes tykkää. Vaan mihinkä homohaukka höyhenistään pääsisi? Sitä paitsi välillä on ihan kiva myöntää tykkäävänsäkin asioista ainaisen nuivailun sijaan.

Periaatteessa koko manga on siis yhtä suurta yaoiklisettä. Rio on äärimmäisen stereotyyppinen herkkä ukeboitsu joka ei osaa tehdä mitään itse, ja Tomo puolestaan perinteisen ~määrätietoinen~ semehahmo, joka päättää yrittää ”parantaa” Rion tämän oletetusta homoudesta. Mangan juoni koostuu sitten lähinnä Tomon omalaatuisista yrityksistä poistaa Rion homous niin peppuseksin kuin unelmatreffienkin avulla. Arvatkaa vaan onnistuuko! Sarjan myöhemmissä osissa seurataan Rion ja Tomon seurustelua, sekä Rion lapsuudenystävän Harukan rakkausseikkailuja Tomon isoveljien kanssa.

Oman säväyksensä sarjaan tuo Yuzuha Ougin omaperäinen piirrostyyli, jonka taidokkuudesta voi kuitenkin olla montaa mieltä. Näin hämmentävää anatomiaa ei kieltämättä kovin usein pääse näkemään. Jotain ihmeen hauskaa ja vetoavaa tässä kaikessa kuitenkin on. Pornokohtauksia ainakin löytyy riittävästi, ja koko manga on niin rehellisen aivoton että se on jo yksinomaan viihdyttävää. Yuzuhan pornomangat ovat sitä paitsi paljon miellyttävämpää luettavaa kuin tämän ”juonelliset” sarjat, sillä ei tälle tarinankerronnallisia taitoja ole juurikaan siunaantunut. Suutari pysyköön lestissään ja niin edelleen. Hahmot eivät ehkä ole erityisen moniulotteisia tai samaistuttavia, mutta hupia heistä riittää vaikka kuinka. ”En voi syödä parsakaalia, sehän on puu eikä vihannes!!!”

Mainokset
Avainsanat:
25/08/2009

SANO MUA REHTORIKS

Abiru JunjouYaoilandiassa moraali ja lainsäädäntö ovat melko harvinaisia, tai ainakin harvinaisen joustavia käsitteitä. Siinä missä opettaja saa tosielämässä alaikäiseen oppilaaseensa sekaantumisesta potkut ja syytteen, on BL:n fantasiamaailmassa kansankynttilän täysin sallittua painaa alaikäistä opiskelijaansa edestä ja takaa – ainakin niin kauan kuin kyse on tosirakkaudesta. Priimaesimerkki tällaisesta varsin arveluttavasta opettaja-oppilas-tarinasta on Yuzuha Ougin piirtämä Abiru Junjou (”Be covered with pure hearted”). Vaikka laillisen rajamailla keikkuva uke lienee aihepiirin huomioonottaen välttämättömyys, on sarjan perimmäinen tarkoitus silti oletettavasti tarjota moraalisten kysymysten sijaan lähinnä romantiikkaa, mikä ei aina meinannut upota ainakaan allekirjoittaneen kaaliin punaisen shotavaroitusvalon syttyessä palamaan tuon tuosta kesken lukemisen.

Manga seuraa siis erittäin nuoren näköistä 15-vuotiasta, isoäitinsä kanssa elävää Ogura Yukaa, jonka elämäniloisuus ja naiivius saisi jopa Gravitationin Shuichin vihertymään kateudesta. Pojan naapuriin muuttaa yllättäen mallimaisen komea ja viileänaamaakin viileämpi Goto Hikari, joka tietysti toimii myös piirtämistä rakastavan Yukan matematiikanopettajana. Sattuman kautta poika pääsee harjoittelemaan luonnostelua käyttäen Gotoa mallinaan, mutta ottaa vähän liiankin kirjaimellisesti isoäitinsä ohjeen rakastua piirtämiinsä asioihin.

Abiru Junjou

Opettaja ei ole järin imarreltu lapsellisen kakaran osoittamasta huomiosta, mutta Yukan isoäidin joutuminen sairaalaan ja tämän kokema julma koulukiusaaminen nostavat miehessä pintaan muitakin tunteita kuin suojeluvaiston. Niin miesten kuin naistenkin keskuudessa suosittu Goto yrittää aluksi elää itsekiellossa, mutta huolehtiessaan Yukasta joutuu pian tunnustamaan, ettei armottomasta player-statuksestaan huolimatta halua tai tarvitse muita kuin tämän yhden yli-innokkaan koulupojan.

Abiru JunjouTarinan hauskinta antia ovat Goton koomiset yritykset Yukan viattomuuden suojelemiseksi – milloin suuteleminen on vain amerikkalainen tapa sanoa terve, milloin nenien yhteen hierominen ainoa oikea tapa harrastaa homoseksiä. Huumorin tasapainoksi on tarjolla myös vakavampia teemoja, kun Goto joutuu nöyrtymään rakkauden edessä ja toisaalta ajautuu mustasukkaisuuden tai himon sokaisemana käyttäytymään varsin vastuuttomasti. Mummonsa hoteisiin vauvana hylätyn Yukan lähes poikkeuksetta positiivinen tapa suhtautua elämään kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saa sekin ajoittain hieman totisempia sävyjä. Matkan varrelle ovat kuitenkin unohtuneet pohdinnat niin hahmojen ikäeron kuin muidenkin olosuhteiden tuottamista dilemmoista; Goto ei iästään ja asemastaan huolimatta ota juurikaan vastuuta teoistaan, ja tuntuukin pompottavan Yukaa omien sisäisten kamppailujensa kustannuksella varsin raa’asti. Entä millä logiikalla isoäidin kuoltua sopivin huoltaja alaikäiselle on tämän opettaja ja poikaystävä, etenkin kun tämän biologinen äiti elää ja voi hyvin? Realistisuuden vaatiminen jaajolta olisi yhtä viisasta kuin yrittää hakata naulaa kiviseinään nakkimakkaralla, mutta olisi kiva nähdä välillä edes jonkinlaista yritystä uskottavuuteen. Hetkittäisistä onnistuneista kohtauksista huolimatta Abiru Junjou jättääkin paljon toivomisen varaa, vaikka onkin huomattavasti syvällisempi verrattuna Yuzuha Ougin muuhun, enimmäkseen pornopainotteiseen tuotantoon.

Nee, SenseiMatematiikanopettajan ja alaikäisen opiskelijan suhteesta kertoo myös Sakuragi Yayan Nee, Sensei?, mutta lähtökohdistaan huolimatta sarja eroaa Abiru Junjousta niin teemoiltaan kuin tunnelmaltaankin yhtä paljon kuin Edward Cullen Draculasta. Kun tunnontarkka ja totinen Isa saa oppilaaltaan rakkaudentunnustuksen riipustettuna matematiikankokeen kulmaan, tämä ei osaa suhtautua asiaan muuten kuin huonona pilana. Kun samaisen tunnustuksen tehnyt Homura kaiken lisäksi keskittyy tukiopetustunneilla yhtälöiden sijasta lähinnä opettajansa ahdisteluun, joutuvat neitseenä 27-vuotiaaksi asti säilyneen Isan hermot todella koetukselle. Nuoresta iästään huolimatta kokeneen ja itsevarman oloinen Homura saakin miehen tuntemaan olonsa lähinnä typeräksi, kunnes käy ilmi että poika on villin irtoseksin sijaan kiinnostunut senseistään ihan aidosti. Lopulta Isa myöntyy ja ottaa hellyydenosoitukset vastaan, vaikkei täysin ymmärräkään miksei kymmenen vuotta nuorempi Homura keskity mieluummin ikäistensä opiskelijatyttöjen jahtaamiseen. Kommunikointivaikeuksista huolimatta pari kuitenkin oppii pikkuhiljaa ymmärtämään toisiaan ja ottamaan toistensa tarpeet huomioon.

Hahmot ovat yllättävänkin samaistuttavia pelkoineen, toiveineen ja motiiveineen. Koskettavimpia kohtauksia sarjassa on, kun Homura tunnustaa yrittäneensä peittää paniikinomaista hermoiluaan esittämällä mahdollisimman itsevarmaa ja kokenutta tehdäkseen vaikutuksen opettajaansa. Myös ikäeron suhteeseen tuomaa epävarmuutta
Nee, Senseikäsitellään sarjassa uskottavasti: samaan aikaan kun Homura pelkää käyttäytyvänsä Isan makuun liian lapsellisesti ja itsekkäästi, opettajaa arveluttaa josko hänen kaltaisensa vanha pappa jaksaa kovin kauaa kiinnostaa nuorta ja vetreää opiskelijaa. Molempien pelot osoittautuvat turhiksi, sillä Homura yllättää Isan useampaan otteeseen kypsällä käytöksellään, aina edes itse sitä tajuamatta. Homuran vilpittömyys puolestaan onnistuu lopulta vakuuttamaan Isan, joka myös tajuaa ettei ole mitään järkeä huolehtia toisen tunteiden muuttumisesta, jos ei voi olla itsekään täysin varma tulevaisuudesta. Yksi sarjan yhteydessä käytetyistä taglineista kuvaa itseasiassa hahmoja – ja koko tarinaa – varsin osuvasti: toinen on vielä poika mutta oikeastaan jo mies, ja toinen on jo mies mutta silti vasta pelkkä poika.

Nee, Sensei? on monella tapaa malliesimerkki siitä, kuinka tavanomaisistakin aineksista on mahdollista luoda mielenkiintoinen kokonaisuus, kunhan teemat ja hahmot ovat kohdillaan, ja liian suuren palan haukkaamisen sijaan pysytään yksinkertaisissa perusasioissa. Toisin kuin Abirussa, jonka tunnelma vaihtuu skitsofreenisellä tahdilla crackhuumorista viiltelyangstiin, pysyy Sensein tarina alusta loppuun asti uskottavana, mutta samalla sopivan kepeänä ja lämminhenkisenä. Myös opettaja/oppilas-suhteen tuomaa potentiaalia on hyödynnetty sarjassa huomattavasti paremmin, siinä missä Abiru Junjoussa Goton opettajuus tuntuu suurimman osan ajasta pelkältä lisämausteelta. Sarjoilla on kuitenkin myös yllättävän paljon yhteistä kun päästään itse asiaan eli vaakamamboiluun, vaikka mangakoiden tyyli ei kyseisellä saralla normaalisti voisi olla erilaisempi. Molemmissa tarinoissa suhteen kehitys nimittäin heijastuu myös siihen mitä makuuhuoneessa tapahtuu, kun hahmot kamppailevat pelkojensa ja estojensa kanssa kunnes luottamus ja välittäminen on saavuttanut tarvittavat mittasuhteet. Joku kyyninen voisi tokaista, että tietysti varsinainen ”oikea” seksi jätetään vasta viimeiseen lukuun jotta lukijat saataisiin pidettyä loppuun asti mukana, mutta oli kyse sitten laskelmoidusta markkinointikikasta tai jostain syvällisemmästä, tekee se silti tarinoista astetta mielenkiintoisempia seurattavia.

Nee, Sensei

Avainsanat: ,