Kummitusten yö

Halloween on yksi omista juhlasuosikeistani, ja koristeluiden ja ruuanlaiton lisäksi asiaan kuuluu tietysti sopivan pelottavan tai muuten vain halloween-aiheisen viihteen kuluttaminen. Myös erilaisten halloween-teemaisten asioiden, kuten blogipostausten, tekeminen lienee siis paikallaan. Mutta näkyykö kuolleiden juhla BL:ssä oikeastaan mitenkään? Halloweenhan on japanilaisille yhtä tuttu ja perinteinen juhla kuin joulu, eli mitään varsinaisia halloween-spesiaaleja ei BL:stä voi juuri bongata. Sopivaan tunnelmaan on kuitenkin mahdollista päästä vaikkapa erilaisista kauhuaiheista kertovilla tarinoilla. Perinteinen japanilainen kauhkuvasto sekoitettuna homoiluun tuntuu olevan liian outo yhdistelmä jopa japanilaisille, mutta länsimaisiin kauhuikoneihin törmääkin sitten jo paljon helpommin. Näistä tietysti yksi hahmotyyppi on suositumpi kuin kaikki muut yhteensä…

Vampyyrit esitetään popkulttuurissa usein niin ruokavaliollisesti kuin seksuaalisestikin poikkeavina, eikä siis liene mikään yllätys, että monet BL-sarjatkin yrittävät hyödyntää tätä kuvastoa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että yhdistelmä Japani + vampyyrit ei ole ikinä onnistunut tuottamaan mitään erityisen laadukasta, joten näilläkin sarjakuvilla on lähinnä kuriositeettiarvoa. Verenimijät ja BL kuitenkin kuuluvat enemmän tai vähemmän oleellisesti yhteen, sillä onhan yksi lajityypin syntyyn vaikuttaneista teoksista, Moto Hagion Poe no Ichizoku, kertomus nuoren pojan ja vampyyrin ystävyydestä. Siitä on kuitenkin tultu melko pitkä matka tänä vuonna ilmestyneeseen, bondagesta ja muusta astetta jännemmästä materiaalista tunnetun Asia Watanaben lyhyen lyhyeen Glow Vampire -nimiseen doujinshiin. Omakustanne on puhdasta ja aivotonta pornoilua alusta loppuun, eikä ota vampyyriteemastaankaan irti yhtikäs mitään, mutta erityisen siitä tekeekin juonen sijasta sen väritys. Alusta loppuun neliväristä mangaa saa normaalisti hakea kissojen ja koirien kanssa, vaikka on tietysti hieman kyseenalaista, tuovatko herkät pastellisävyt sarjakuvaan oikeasti mitään lisäarvoa. Hieman juonekkaampaa ja synkempää menoa on puolestaan Hiroki Kusumoton kaksiosaisessa sarjassa Vampire’s Portrait, jossa mystistä elämää viettävä leukapartainen vampyyri Sein palkkaa katutaiteilija Loun ikuistamaan kasvonsa maalaukseen. Mikä olikaan mystisen vampyyrin suhde Loun isoisään, ja kuka Seinin vaki-imu Adam oikein on miehiään? Sekavassa tarinassa on luvassa myös mm. pianonsoittoa ja ristiinnaulintaa, mutta ainakin se ottaa kaiken mahdollisen irti vampyyrien hirviömäisestä puolesta ikuisen kaunispoikailun sijaan.

Kimaltavia vampyyrejä vs. Leukaparta

Suurin osa homovampyyreistä liikkuu kuitenkin paljon jokapäiväisemmissä ympyröissä, ja hyvänä esimerkkinä tästä toimii Yozakura Sakyoun Blood Honey. Tarinan verenimijät ovat aikojen saatossa menettäneet lähestulkoon kaikki erikoiskykynsä, mutta mieltymys punaisten ruumiinnesteiden nauttimiseen on säilynyt ennallaan. Yksi tällaisista vampyyreistä, Akabane, onkin päätynyt töihin todelliseen seisovaan pöytään eli verenluovutusklinikalle. Eräänä päivänä klinikalle pamahtaa Mayuzumi, jolla on lähestulkoon pakonomainen tarve luovuttaa vertaan, vieläpä huomattavasti useammin kuin suositukset sallivat. Loput osaatte varmaan arvatakin. Manga on enimmäkseen tasoa ihan kiva, mutta onnistuu silti olemaan tarpeeksi viihdyttävä jäädäkseen mieleen.

Melkoisen erilainen tapaus tunnelmaltaan ja tyyliltään puolestaan on Inoue Nawon Sute neko no ie eli hylätyn kissan talo. Vampyyri Ed ottaa kadulta löytämänsä lapsen hoteisiinsa, ja pian Phil-niminen poika kiintyy pelastajaansa, joka ei kuitenkaan osaa vastata Philin tunteisiin kuin kiukuttelulla. Seuraa itsetutkiskelua, mustasukkaisuutta ja angstia ennen kuin pari todella saa toisensa vasta vuosien päästä Philin kasvettua nuoreksi mieheksi. Sarjakuva sijoittuu hahmojen vaatetuksesta päätellen jonnekin 1800-luvulle, ja on visuaalisesti todellinen napakymppi vahvoine kontrasteineen ja hauskoine yksityiskohtineen. Pienieleisen tarinan suurin puute on sen vampyyriteema, joka kaikesta huolimatta tuntuu lähinnä päälleliimatulta lisämausteelta. Ilmeisesti ihan kaikkea ei kerralla voi saada.

Söpöilyä vs Dramatiikkaa

Erityisesti länsimaisen vampyyrihomoerotiikan ystäviä kiinnostanee lisäksi Shinohara Udoun piirtämä manga-adaptaatio Anne Ricen Veren vangeista. Vuonna 1994 ilmestynyt manga on luultavasti tehty elokuvan suosion siivittämänä, ja se seuraileekin enemmän filmin kuin kirjan juonta. Piirrosjälki on juuri niin ysäriä kuin odottaa sopii, mutta ainakaan sarjakuva ei kärsi elokuvan roolitusongelmista. Mikä parasta, Antonio Banderaksen rumaa peruukkia ei tässä versiossa tarvitse nähdä edes piirrettynä!

Länkkäriviihteestä puhuttaessa maininnan ansaitsee tässä yhteydessä myös Harold Sipen ja Hector Casanovan loistavasti halloweeniin sopiva sarjakuva Screamland. Hollywoodiin sijoittuvassa tarinassa vanhat kauhuhahmot ovat jo parhaat päivänsä nähneitä näyttelijöitä lukuisine ongelmineen: susimies on lihava alkkis, muumio maanpaossa ja naistenmiehenä tunnettu Dracula on todellisuudessa varsin syvällä arkussa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Siinä sivussa irvaillaan viihdeteollisuudelle, fanikulttuurille ja kaikelle siitä väliltä. Ehdottomasti katsastamisen arvoinen tapaus.

Homovampyyreitä 1800- ja 2000-luvuilta

Mutta eiköhän siinä ollut riittävästi vampyyreitä vähäksi aikaa. Missäs ne ihmissudet, kummitukset ja muut ilmestykset luuhaavat? Valitettavasti aika pitkälti kiven alla, vaikka ei toivoa aivan täysin kannata heittää. Lähinnä FAKEn tekjänä tunnettu Sanami Maoh on tehnyt kaksiosaisen mangan nimeltä Until the Full Moon, joka keskittyy kahden miehen, toinen vampyyri ja toinen vampyyrin ja ihmissuden jälkeläinen, rakkauselämään. Paha vain että geenit tekevät jälkimmäiselle tepposet, ja tämä muuttuu täysikuun aikaan ihmissuden sijasta naiseksi… Tästä seuraa aivotonta kohellusta ja fantasiaseikkailuja, ei siis mitään järin merkityksellistä tai jännittävää.

Paljon uskottavammin ihmissusiteemaa käsittelee Hokuto Yamagishin Wild Fangs. Tarinan päähenkilö Mao kuuluu sukuun, jonka jäsenillä on kyky muuttua suden kaltaisiksi pedoiksi. Nämä pedot tottelevat vain tietyn isäntäsuvun jäseniä, ja tämän suvun jälkeläiset ovat olleet kateissa jo vuosikymmeniä. Ilman isäntää peto kadottaa kaikki inhimillisyyden rippeensä ja muuttuu säälimättömäksi tappokoneeksi, joten Mao lähtee isoäitinsä kehotuksesta maailmalle etsimään omaa isäntäänsä. Pian tämän tie risteääkin palkkionmetsästäjä Syonin kanssa, joka pääsee varsin nopeasti selville Maon salaisuudesta ja lupaa yllättäen suojella tätä. Maon kyvystä on nimittän saanut vihiä myös useampi pedon voimista kiinnostunut taho, ja jahti voi alkaa. Samalla Maon ja Syonin välille alkaa kehittyä side, jossa on kyse muustakin kuin reisien tutinasta. Onko Mao viimein löytänyt isäntänsä? Tällä mangalla on ehdottomasti muitakin ansioita kuin söpö puhuva kaulaliina, ja se itse asiassa sai minut useampi vuosi takaperin vakuuttumaan siitä, että BL:llä voisi ihan oikeasti olla jotain muutakin annettavaa kuin Gravitation.

Ei varmaan tarvitse sanoa kumman taiteesta tykkään enemmän

Halloweenin ja BL:n yhteydessä on tietysti pakko mainita erikseen vielä mangaka Naono Bohra, jota voi nimittää todelliseksi kauhukuningattareksi. Äärimmäisen monimuotoisesta yaoituotannostaan tunnettu Bohra on ehtinyt taiteilla pornoa niin vampyyreistä (Home made vampire), ihmissusista (Three wolves mountain), demoneista (Blood hope yms) kuin zombeistakin (Naïve gespenst)! Laatu on sarjakuvissa välillä vähän mitä sattuu, mutta jos näillä ei pääse halloween-tunnelmiin, niin ei sitten vissiin millään. Homozombeista kiinnostuneiden kannattaa tsekata tietysti myös Bruce LaBrucen ohjaama Otto, or Up with dead people.

Vampyyrit ja zombit jännän äärellä

My thoughts on yaoi toivottaa hyvää halloweenia kaikille lukijoilleen!