Posts tagged ‘Sakuragi Yaya’

07/12/2010

7. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

7. BL-manga joka saisi jo loppua

Kieltämättä sattuu vähän sydämeen sanoa näin, mutta mielestäni Sakuragi Yayan Yume Musubi, Koi Musubi -sarja voisi pikkuhiljaa yrittää tulla jonkinlaiseen päätökseen. Kirjoittelin tästä shintopapin ja koulupojan romanssista esittelyn jo aiemmin, ja olen edelleen sitä mieltä että sarjassa on sen heikoista puolista huolimatta myös paljon hyvää. Lisäksi olen aina pitänyt mangakasta ja hänen tyylistään todella paljon. Missä siis mättää?

Yksi pahimmista ongelmista on sarjan pituus. Parin yhteen päätymistä on nyt vatvottu kolmen osan verran, ja ainakin neljäs on vielä tulossa. Suosittua sarjaa kannattaa tietysti jatkaa niin kauan kuin yleisöllä riittää kiinnostusta, mutta tarinan hidastempoisuus on samalla kertaa sen vahvuus ja heikkous. Toisaalta on hienoa, että hahmojen välinen jännite on kasvanut vähitellen, ja että Ryoumei saa oikeasti kunnolla aikaa tajuta ettei Ao ole enää se sama pikkupoika jonka perään hän on aina katsonut, vaan tästä on hyvää vauhtia kasvamassa mies.

Pidemmän päälle tilanteiden edestakaisin vatkaaminen käy kuitenkin puuduttavaksi, eikä väärinkäsityksille perustuva huumori tai draama jaksa mielestäni missään tilanteessa kantaa kovin pitkälle. Voi tietysti olla, että sarjan rakenne toimisi paljon paremmin yhteen pötköön luettuna kuin luku kerrallaan, mutta toisaalta myös Sakuragi Yayan aikaisempi sarja Tea for Two alkoi pitkittyessään käydä hieman tylsäksi. Onneksi Ao ja Ryoumei kuitenkin pääsivät kolmannessa osassa jo sen verran läheisiin väleihin, ettei jatkoa enää loputtomiin voi olla tiedossa. Tällaiset sarjat kuitenkin perustuvat ennen kaikkea sille jännitteelle joka syntyy ennen kuin pari pääsee yhteen, ja kun se viimein tapahtuu, lopahtaa tarinan viehätys yleensä siihen.

Mainokset
Avainsanat:
20/02/2010

Doujinshi_hommat kiinnostaa

Siinä missä länsimaalaisiin fandomeihin (kuten vaikka Star Trek tai Harry Potter) kuuluvat olennaisena osana fanficit, törmää anime- ja mangafandomeissa fanitarinoiden ohella ennen pitkää lähes väistämättä doujinsheihin. Omakustannesarjakuvat ovat tietysti elinvoimainen fanikulttuurin muoto, mutta niillä on ollut myös tärkeä tehtävä koko nykymuotoisen BL:n ja etenkin yaoin kehittymisessä etenkin 70-80-luvuilla. Herkkien shounen-ai-tarinoiden sijaan doujinikat halusivat puhdasta pornoa,  joka sitten vähitellen levittäytyi myös kaupallisiin julkaisuihin, ja nykyään saammekin sitten ” nauttia” lopputuloksista joka ikisessä BeXBoyssa ja Gushissa. Yaoidoujinshien sisältö puolestaan on säilynyt suurinpiirtein samana vuosikymmenestä toiseen: varhaisimmat yaoidoujinshit piirrettiin poikien urheilu- (Captain Tsubasa) ja fantasiaseikkailusarjoista (Saint Seiya), ja nykyäänkin noiden genrejen edustajat ovat suosituimpia doujinshien aiheita. Prince of Tennis, Eyeshield 21, Naruto ja Katekyo Hitman Reborn! ovat kaikki sarjoja, joista on luultavasti piirretty yhtä paljon, ellei enemmänkin, fanisarjakuvia kuin virallista mangaa.

Est emin Death on Round Table ja Sakuragi Yayan näkemys Inuyashasta

Japanin elinvoimaiset omakustannemarkkinat ovat tietysti vaikuttaneet suoraan myös monen mangakan urakehitykseen. Ei doujinshien piirtäminen ole mikään oikotie onneen, mutta jos jopa valtavirtamangaa tekevä CLAMP aloitti aikanaan doujinshirinkinä, voi vain kuvitella, miten monella BL-taiteilijalla on synkkä menneisyys Comiketin myyntipöydän takana. Minami Ozakin Zetsuai 1989 -manga esimerkiksi pohjautuu mangakan spinoffiin omasta Captain Tsubasa -mangastaan. Suosikkimangakani Sakuragi Yaya kuuluu myös tähän joukkoon, ja ennen kaupallista sarjakuvadebyyttiään tämä tehtaili 2000-luvun alussa mm. Inuyasha-doujinsheja. Taiteellisesti kunnianhimoisen est eminkin varhaisista töistä löytyy Death Note -pornoa, muttaa Light/L:n sijaan täti sentään keskittyi Yotsuba-yhtiön draamailuihin.

Rossiun otsa on Brasilian kokoinen Rossiu/Simon on Homerun Kenin suosikkipari, Chitose Piyokon mieltymyksistä en oikeastaan välittäisi tietää

Kaikki mangakat eivät tietenkään lopeta doujinshiseikkailuja ammattilaisiksi päästyäänkään. Homerun Ken esimerkiksi kunnostautui yhdessä vaiheessa tehtailemalla Gurren Lagann -fanartia ja doujinsheja ns. oikeiden töiden sijaan. Myös Chitose Piyoko on piirtänyt kaupallisen uransa ohessa aika valtaisan määrän Prince of Tennis- ja Code Geass -sarjakuvia. Omasta puolestani Chitose voisi kyllä siirtyä vaikka täysipäiväiseksi doujinshimaakariksi, ettei tarvitsisi enää katsella tämän töitä laajassa levityksessä.

Antique Bakery -doujinshi Soshite Kakumon Heion na Hibi sekä yksi Yoneda Koun Crows ZERO -sarjakuvista

Toinen mangaka joka saisi kokonaan pysyttäytyä doujinshien väkertämisessä, on tietysti Gravitationin luoja Maki Murakami. Tädillä on ilmeisesti kokemusta myös muusikko-doujineista, mutta parhaiten hänet tunnetaan Gravitationista tekemistään Megamix -pornoiluista. BL-mangakoiden keskuudessa doujinshien piirtäminen omista sarjoista ei ole mitenkään poikkeuksellista. Doujinsheistaan tunnetaan melko hyvin myös Yoshinaga Fumi, joka on piirtänyt Antique Bakeryn pohjalta yli kymmenen erilaista tarinaa. Lyhyissä sarjakuvissa tehdään parodiaa paitsi itse sarjasta myös fujosheista ja doujinsheista yleensäkin, ja toisaalta ratkotaan hahmojen välisiä jännitteitä vakavaankin sävyyn. Onkin varsin piristävää, että seksin sijasta pääosassa onkin hahmojen ja maailman laajentaminen. Miyamoto Kanokin on tehtaillut valmiiksi laajoista universumeistaan doujineita, jotka niin ikään keskittyvät välillä pornon lisäksi hahmonkehitykseen. Omista tarinoistaan doujinsheja julkaisevat myös Naono Bohra ja Yoneda Kou, joka on lisäksi tehnyt aluevaltauksen elokuvadoujinshien puolelle; tämä on julkaissut useammankin Crows ZERO -fanisarjakuvan.

ROCK’N’DOLLESSIN ja Inugata Summitin taidonnäytteet. Antakaa näille naisille jo töitä ammattimangakana, jooko!

Oma suhtautuminen doujinsheihin on jostain syystä hieman ristiriitainen. Suosikkimangakoiltani pyrin tietysti lukemaan myös kaikki näiden omista sarjoistaan valmistamat omakustanteet, mutta muuten luen doujineita hyvin satunnaisesti. Yksi suurimmista syistä on tietysti se, etten oikeastaan ole mukana yhdessäkään anime- tai mangafandomissa, eikä niitä muutamia minulle mieleisiä pareja juuri kukaan edes piirrä. Suurin osa lukemistani doujinsheista onkin peräisin sarjoista, joita en ole ikinä lukenut tai katsonut, enkä muutenkaan tiedä niiden lähdemateriaalista juuri mitään. Hyvin piirretyt fanisarjakuvat tarjoavat kuitenkin aina vähintään silmänruokaa, ja ovat joissain tapauksissa jopa parempia kuin ammattipiirtäjien sarjat. Yksi todella lahjakas tekijä on Himemiko,  jonka doujinshirinki ROCK’N’DOLLESS on keskittynyt Code Geass- ja Fullmetal Alchemist -doujinsheihin. Himemikon sarjakuvakerronta yhdistää länsimaisen ja japanilaisen sarjakuvan parhaat puolet, ja myös taiteelliset kannet erottuvat tavanomaisista doujinshi- ja mangakansista edukseen. Innostuin alunperin myös esimerkiksi Nitro+Chiralin Togainu no Chi -pelistä nimenomaan siitä upeasti piirrettyjen doujinshien perusteella. Pelin asennus tosin on vielä työn alla ja virallisen mangankin lukeminen kesken, suurelta osin siksi että se on piirretty ja kerrottu huomattavasti tylsemmin ja jos ei nyt ihan rumasti, niin ainakin todella geneerisesti verrattuna Fujino Akitsugun doujinshiryhmän Inugata Summitin teoksiin. Akitsugu on piirtänyt fanisarjakuvia myös muista Nitroplussan peleistä, samoin kuin Death Notesta ja Samurai Champloosta. Suurin osa näistä doujinsheista on toki puhdasta pornoa, mutta ainakin se on todella hyvin tehtyä sellaista.

Darren Shan -doujinshi Mother Goose ja… kookospähkinöitä?

On minulle omakin pienen pieni doujinshikokelma päässyt vuosien aikana hieman kertymään. Näitä sarjakuvia en kuitenkaan ole ostanut pornon tai edes BL:n takia, vaan rakkaudesta niiden alkuteosta kohtaan. The Saga of Darren Shan on brittiläinen lastenkirjasarja teinivampyyri Darren Shanin seikkailuista, ja Japanissa jopa niin suosittu, että siitä on tehty virallinenkin manga. Muutamat asialleen omistautuneet fanit piirsivät sarjasta doujineita jo aiemmin, ja kun joskus sattumalta löysin luotettavan (vaikkakin kalliin) doujinshikaupan jonka valikoimiin kuului muutama sarjakuva lempihahmostani Kurdasta, en voinut vastustaa kiusausta. Mistään suurensuuresta kokoelmasta ei tosiaan voi puhua, sillä noita läpyskötä on hyllyyn päätynyt yhteensä neljä kappaletta. Enää en välttämättä maksaisi yli 20 euroa yhdestä kiiltäväkantisesta 15-sivuisesta sarjakuvasta, mutta jos joskus jostain syystä pääsen Comiketiin, aion kyllä etsiä käsiini edes yhden suosikkifanitaiteilijoideni Darren Shan -sarjakuvista. Näitäkin omituisempi hankinta on kyllä ollut Yes! Precure 5 -doujinshiantologia. Siihen liittyvän tarinan taidan kuitenkin jättää toiseen kertaan.

25/08/2009

SANO MUA REHTORIKS

Abiru JunjouYaoilandiassa moraali ja lainsäädäntö ovat melko harvinaisia, tai ainakin harvinaisen joustavia käsitteitä. Siinä missä opettaja saa tosielämässä alaikäiseen oppilaaseensa sekaantumisesta potkut ja syytteen, on BL:n fantasiamaailmassa kansankynttilän täysin sallittua painaa alaikäistä opiskelijaansa edestä ja takaa – ainakin niin kauan kuin kyse on tosirakkaudesta. Priimaesimerkki tällaisesta varsin arveluttavasta opettaja-oppilas-tarinasta on Yuzuha Ougin piirtämä Abiru Junjou (”Be covered with pure hearted”). Vaikka laillisen rajamailla keikkuva uke lienee aihepiirin huomioonottaen välttämättömyys, on sarjan perimmäinen tarkoitus silti oletettavasti tarjota moraalisten kysymysten sijaan lähinnä romantiikkaa, mikä ei aina meinannut upota ainakaan allekirjoittaneen kaaliin punaisen shotavaroitusvalon syttyessä palamaan tuon tuosta kesken lukemisen.

Manga seuraa siis erittäin nuoren näköistä 15-vuotiasta, isoäitinsä kanssa elävää Ogura Yukaa, jonka elämäniloisuus ja naiivius saisi jopa Gravitationin Shuichin vihertymään kateudesta. Pojan naapuriin muuttaa yllättäen mallimaisen komea ja viileänaamaakin viileämpi Goto Hikari, joka tietysti toimii myös piirtämistä rakastavan Yukan matematiikanopettajana. Sattuman kautta poika pääsee harjoittelemaan luonnostelua käyttäen Gotoa mallinaan, mutta ottaa vähän liiankin kirjaimellisesti isoäitinsä ohjeen rakastua piirtämiinsä asioihin.

Abiru Junjou

Opettaja ei ole järin imarreltu lapsellisen kakaran osoittamasta huomiosta, mutta Yukan isoäidin joutuminen sairaalaan ja tämän kokema julma koulukiusaaminen nostavat miehessä pintaan muitakin tunteita kuin suojeluvaiston. Niin miesten kuin naistenkin keskuudessa suosittu Goto yrittää aluksi elää itsekiellossa, mutta huolehtiessaan Yukasta joutuu pian tunnustamaan, ettei armottomasta player-statuksestaan huolimatta halua tai tarvitse muita kuin tämän yhden yli-innokkaan koulupojan.

Abiru JunjouTarinan hauskinta antia ovat Goton koomiset yritykset Yukan viattomuuden suojelemiseksi – milloin suuteleminen on vain amerikkalainen tapa sanoa terve, milloin nenien yhteen hierominen ainoa oikea tapa harrastaa homoseksiä. Huumorin tasapainoksi on tarjolla myös vakavampia teemoja, kun Goto joutuu nöyrtymään rakkauden edessä ja toisaalta ajautuu mustasukkaisuuden tai himon sokaisemana käyttäytymään varsin vastuuttomasti. Mummonsa hoteisiin vauvana hylätyn Yukan lähes poikkeuksetta positiivinen tapa suhtautua elämään kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saa sekin ajoittain hieman totisempia sävyjä. Matkan varrelle ovat kuitenkin unohtuneet pohdinnat niin hahmojen ikäeron kuin muidenkin olosuhteiden tuottamista dilemmoista; Goto ei iästään ja asemastaan huolimatta ota juurikaan vastuuta teoistaan, ja tuntuukin pompottavan Yukaa omien sisäisten kamppailujensa kustannuksella varsin raa’asti. Entä millä logiikalla isoäidin kuoltua sopivin huoltaja alaikäiselle on tämän opettaja ja poikaystävä, etenkin kun tämän biologinen äiti elää ja voi hyvin? Realistisuuden vaatiminen jaajolta olisi yhtä viisasta kuin yrittää hakata naulaa kiviseinään nakkimakkaralla, mutta olisi kiva nähdä välillä edes jonkinlaista yritystä uskottavuuteen. Hetkittäisistä onnistuneista kohtauksista huolimatta Abiru Junjou jättääkin paljon toivomisen varaa, vaikka onkin huomattavasti syvällisempi verrattuna Yuzuha Ougin muuhun, enimmäkseen pornopainotteiseen tuotantoon.

Nee, SenseiMatematiikanopettajan ja alaikäisen opiskelijan suhteesta kertoo myös Sakuragi Yayan Nee, Sensei?, mutta lähtökohdistaan huolimatta sarja eroaa Abiru Junjousta niin teemoiltaan kuin tunnelmaltaankin yhtä paljon kuin Edward Cullen Draculasta. Kun tunnontarkka ja totinen Isa saa oppilaaltaan rakkaudentunnustuksen riipustettuna matematiikankokeen kulmaan, tämä ei osaa suhtautua asiaan muuten kuin huonona pilana. Kun samaisen tunnustuksen tehnyt Homura kaiken lisäksi keskittyy tukiopetustunneilla yhtälöiden sijasta lähinnä opettajansa ahdisteluun, joutuvat neitseenä 27-vuotiaaksi asti säilyneen Isan hermot todella koetukselle. Nuoresta iästään huolimatta kokeneen ja itsevarman oloinen Homura saakin miehen tuntemaan olonsa lähinnä typeräksi, kunnes käy ilmi että poika on villin irtoseksin sijaan kiinnostunut senseistään ihan aidosti. Lopulta Isa myöntyy ja ottaa hellyydenosoitukset vastaan, vaikkei täysin ymmärräkään miksei kymmenen vuotta nuorempi Homura keskity mieluummin ikäistensä opiskelijatyttöjen jahtaamiseen. Kommunikointivaikeuksista huolimatta pari kuitenkin oppii pikkuhiljaa ymmärtämään toisiaan ja ottamaan toistensa tarpeet huomioon.

Hahmot ovat yllättävänkin samaistuttavia pelkoineen, toiveineen ja motiiveineen. Koskettavimpia kohtauksia sarjassa on, kun Homura tunnustaa yrittäneensä peittää paniikinomaista hermoiluaan esittämällä mahdollisimman itsevarmaa ja kokenutta tehdäkseen vaikutuksen opettajaansa. Myös ikäeron suhteeseen tuomaa epävarmuutta
Nee, Senseikäsitellään sarjassa uskottavasti: samaan aikaan kun Homura pelkää käyttäytyvänsä Isan makuun liian lapsellisesti ja itsekkäästi, opettajaa arveluttaa josko hänen kaltaisensa vanha pappa jaksaa kovin kauaa kiinnostaa nuorta ja vetreää opiskelijaa. Molempien pelot osoittautuvat turhiksi, sillä Homura yllättää Isan useampaan otteeseen kypsällä käytöksellään, aina edes itse sitä tajuamatta. Homuran vilpittömyys puolestaan onnistuu lopulta vakuuttamaan Isan, joka myös tajuaa ettei ole mitään järkeä huolehtia toisen tunteiden muuttumisesta, jos ei voi olla itsekään täysin varma tulevaisuudesta. Yksi sarjan yhteydessä käytetyistä taglineista kuvaa itseasiassa hahmoja – ja koko tarinaa – varsin osuvasti: toinen on vielä poika mutta oikeastaan jo mies, ja toinen on jo mies mutta silti vasta pelkkä poika.

Nee, Sensei? on monella tapaa malliesimerkki siitä, kuinka tavanomaisistakin aineksista on mahdollista luoda mielenkiintoinen kokonaisuus, kunhan teemat ja hahmot ovat kohdillaan, ja liian suuren palan haukkaamisen sijaan pysytään yksinkertaisissa perusasioissa. Toisin kuin Abirussa, jonka tunnelma vaihtuu skitsofreenisellä tahdilla crackhuumorista viiltelyangstiin, pysyy Sensein tarina alusta loppuun asti uskottavana, mutta samalla sopivan kepeänä ja lämminhenkisenä. Myös opettaja/oppilas-suhteen tuomaa potentiaalia on hyödynnetty sarjassa huomattavasti paremmin, siinä missä Abiru Junjoussa Goton opettajuus tuntuu suurimman osan ajasta pelkältä lisämausteelta. Sarjoilla on kuitenkin myös yllättävän paljon yhteistä kun päästään itse asiaan eli vaakamamboiluun, vaikka mangakoiden tyyli ei kyseisellä saralla normaalisti voisi olla erilaisempi. Molemmissa tarinoissa suhteen kehitys nimittäin heijastuu myös siihen mitä makuuhuoneessa tapahtuu, kun hahmot kamppailevat pelkojensa ja estojensa kanssa kunnes luottamus ja välittäminen on saavuttanut tarvittavat mittasuhteet. Joku kyyninen voisi tokaista, että tietysti varsinainen ”oikea” seksi jätetään vasta viimeiseen lukuun jotta lukijat saataisiin pidettyä loppuun asti mukana, mutta oli kyse sitten laskelmoidusta markkinointikikasta tai jostain syvällisemmästä, tekee se silti tarinoista astetta mielenkiintoisempia seurattavia.

Nee, Sensei

Avainsanat: ,
17/06/2009

Parasta juuri nyt

En vahtaa uusimpia BL-julkaisuja aina mitenkään erityisen aktiivisesti, mutta muutamia sarjoja olen viimeisen vuoden aikana alkanut seurata enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Mangojen kansiteksteissä viuhuvat kuukaudesta toiseen ilmaisut kuten ”highly popular, now in serialization!” ja ”third part of this popular series!”, joten voinen hyvillä mielin olettaa etten ole ainoa koukkuun jäänyt. Seuraavaksi esiteltävät kolme sarjaa eivät välttämättä edusta genrensä tai ilmestymisaikansa parhaimmistoa, mutta ne onnistuvat olemaan sen verran viihdyttäviä, että jaksan aina odottaa tuoreinta skanlaatiojulkaisua innolla.

Kou'un no rihatsushiHyväpalkkaista hiusmuotoilijaa on käytetty populaarikulttuurissa eufemismina homoille aina Yngveä ja Pasilaa myöten, joten kukapa olisikaan BL-mangaan istuvampi hahmo kuin Nachi Takehara, vaaleatukkainen ja viehättävä parturinpitäjä, joka eräänä päivänä saksii tuoliinsa istuvan Tsukasan kuontalon – kohtalokkain seurauksin. Syrjäänvetäytyvästä ja hiuksiensa taakse piiloutuvasta hylkiöstä kuoriutuu itsevarma komistus pelkällä hiustyylin vaihdoksella ja Nachin lämpimällä kannustuksella, ja parin vuoden kuluttua uusi, rohkeampi Tsukasa loistaa kirkkaana tähtenä Japanin näyttelijätaivaalla. Nachin kampaamossa hän käy silti edelleen säännöllisesti, sillä käänteentekevän hiustenleikkuun jälkeen Tsukasan mielessä on pyörinyt vain yksi ihminen…

Nagato Saichin piirtämä, Chara-lehdessä ilmestynyt Kou’un no rihatsushi, eli suoraan käännettynä hyvän onnen parturi, on hömppähomoilua parhaimmillaan. Juonenkäänteet ovat juuri niin uskottavia kuin miltä edelläoleva kuvaus kuulostaa, ja Tsukasan näyttelijänura toimii lähinnä tekosyynä tuoda höyhenenkevyeen käsittelyyn niin mustasukkaisuutta kuin pitkänmatkansuhteitakin, ja tarinanaiheiksi kelpaavat vaikkapa kateellinen kampaamoharjoittelija tai kännykän hankkiminen. Lisäväriä humoristiseen ja lämminhenkiseen kerrontaan tuovat parturissa jatkuvasti luuhaavat vakiasiakaspapat, jotka kommentoivat pääparin suhteen kehittymistä ja jakavat elämänkokemustaan omalaatuiseen tyyliinsä. Suurimmat konfliktit syntyvät, kun itsestään epävarma Tsukasa alkaa epäillä omia rakastajankykyjään, vaikka Nachi ei koko maailmassa muita näekään, ja tilanteet ratkeavat tavallisimmin makuuhuoneen puolella, minne on onneksi myös muistettu ripotella aimo annos huumoria. Tämä keveys on paitsi sarjan siunaus, myös kirous: ankkojen kahluualtaastakin löytyy enemmän syvyyttä kuin näistä hahmoista, eikä kehitystä tai jatkuvuutta ole edes yritetty ympätä episodimaisesti etenevään sarjaan. Kou’un no rihatsushi onkin realismia tai ylipäätään minkäänlaista tarinaa kaipaavalle painajainen, mutta onneksi Saichin sujuva piirrosjälki ja oivaltava sarjakuvakieli pelastavat silloin kun älyllinen puoli on tukehtumassa turhautumiseen. Välillä itse kunkin karkkihammasta kolottaa, eikä ylitsetursuava sokerihattara silloin tällöin ole pahitteeksi, kunhan muistaa jättää liian ajattelun väliin ja pestä hampaat.

Saippuasarjat kiinnostaa
Nachi eläytyy

Yume musubi, koi musubiVähemmän makeaa mutta silti varsin juustoista kattausta tarjoilee myös Sakuragi Yayan uusin tuotos, Yume musubi, koi musubi, jota on ilmestynyt Ciel-lehdessä kahden tankoubonin verran. 17-vuotias Ao on omiin maailmoihinsa uppoutuva, täysin normaalin logiikan ja kohteliaisuuden ulkopuolella oleva lukiolaispoika, joka alkaa yllättäen nähdä märkiä unia Ryoumeista, shintopapista jonka tämä on tuntenut lapsesta saakka. Lähinnä haarovälillään ajattelevan Aon mielestä kaikkein loogisin ratkaisu olisi tietysti koeajaa Ryoumei myös käytännössä, minkä tämä ilmaiseekin varsin suorasukaisesti. Heterouttaan visusti varjeleva Ryoumei on tietysti täysin eri mieltä asiasta, mutta ajan kanssa tällekin alkaa muotoutua suurisilmäistä shotapoikaa kohtaan hämmentäviä tuntemuksia, joita tämä ei kuitenkaan ole valmis myöntämään edes itselleen. Seuraa syvää itsekieltoa, loukattuja tunteita ja seksuaalista hämmennystä, kun vuosikausia jatkunut välittäminen ja huolenpito näyttäytyy äkkiä tyystin erilaisessa valossa. Kun Ryoumei ensimmäistä kertaa torjuu Aon vain tajutakseen ettei voi elää ilman pojan päivittäisiä visiittejä temppelille, on selvää että tämä on jo hävinnyt taistelun omaa ylpeyttään vastaan – nyt olisi enää aika myöntää se ääneen. Soppaa sekoittavat entisestään rooliasuja keräilevä lähikaupanpitäjä Shuuji, Aoa silmällä pitävä koulukaveri Shunpei sekä Aon toisessa kaupungissa asuva kaksoisveli Aka, jolla on Aon ja Ryoumein orastavaa suhdetta koskien varsin uhkaavia uutisia.

ClickanYume musubi, koi musubi ei ehkä ole maailmankaikkeuden omaperäisin tarina, mutta erottuu silti edukseen höpöhöpö-BL:n harmaasta massasta. Ryoumein tunnemyrskyt ovat kaikessa hämmentyneisyydessään uskottavia vaikkakin hieman koomisia, ja flashbackien ansiosta päähenkilöiden suhde saa lisää syvyyttä. Vastuullisia aikuishahmoja näkee tämäntyylisissä sarjoissa aivan liian harvoin, ja on ilahduttavaa huomata ettei Ryoumei hyökkää nuoren lihan kimppuun ensimmäisellä mahdollisella hetkellä, vaikka tämä vaikuttaakin vastuullisuutensa sijaan olevan usein enemmän huolissaan lähinnä omasta siveydestään. Tätä siveysvyötä monesti koetteleva Ao on monella tapaa myös yksi mangan heikoista lenkeistä: on vaikeaa olla samanaikaisesti sekä samaistuttava päähenkilö että hyvän maun rajoilla keikkuva comic relief. Vaikka osa Aon viehättävyydestä perustuukin juuri tämän vilpittömään pallopäisyyteen ja tahdittomuuteen, ollaan välillä vaarallisen lähellä pistettä jonka jälkeen hauska muuttuu vain ärsyttäväksi.

o____o
Ao yllättää

Sarja itsessään on käänteiltään varsin saippuaoopperamainen cliffhangereineen päivineen, mutta ainakaan lukijan mielenkiinto ei pääse herpaantumaan. Osa tarinan potentiaalista hukkuu matkan varrella kuten BL:ssä yleensä käy, mutta Yaya onnistuu silti luomaan astetta aidompia ja koskettavampia skenaarioita kuin monet kollegansa.

Vanilla StarHieman vakavampaa menoa löytyy puolestaan Miyamoto Kanon Vanilla Star -nimisestä sarjasta. Dumpattu ja yksinäinen Takeshi törmää aikuisviihdesivuja selatessaan tuoreeseen ”näyttelijä”kasvo Yuuhun, eikä saa poikaa mielestään edes katsottuaan tämän tähdittämän pornoleffan puhki. Kun Takeshi pyytää nörttiystävältään apua Yuun taustojen selvittelyyn, löytyy netistä vain tämän kaksi vuotta kuolleena ollut blogi sekä seuralaispalvelun numero. Takeshin kiinnostus Yuuta kohtaan kasvaa entisestään, sillä fyysistä viehätystäkin kiehtovampaa on pojan on traaginen arvoitus – kontrasti itseään myyvän pornotähden ja blogin vanhoissa kuvissa esiintyvän, hymyilevän koulupojan välillä on valtava. Yuun tuntitaksa on suuri mutta Takeshin uteliaisuus vielä suurempi, ja vastoin kaikkea todennäköisyyttä tällä on session päätteeksi kädessään Yuun siviilipuhelinnumero. Miehet alkavat tapailla satunnaisesti, ja Takeshi on onnensa kukkuloilla, mutta pian suhdetta alkaa kalvaa Yuun tapa vältellä menneisyydestään ja itsestään puhumista kaikin keinoin. Löytyisikö vastaus tämän itseinhoon ja sulkeutuneisuuteen lukioaikaiselta poikaystävältä Keniltä, vai ovatko Yuun salaisuudet liian suuria jopa tämän itsensä kerrottavaksi?

Vanilla StarPölhöstä alkuasetelmastaan huolimatta b-Boyssa ilmestyvä tarina keskittyy hyvin vähän pornoon ja hyvin paljon Takeshin pakkomiellettä lähentelevään kiinnostukseen ja välittämiseen Yuusta. Teemoina ovat rakkaudenkaipuun lisäksi viattomuuden menettäminen ja luottamus, ja sarja onnistuukin heittämään ilmaan varsin mielenkiintoisia kysymyksiä. Jos sinulle tärkeä ihminen ei kerro itsestään mitään, onko sinulla oikeus ottaa omin päin selvää? Entä onko edes tärkeää, mitä menneisyydessä on tapahtunut, jos saatte olla yhdessä nyt? Tunnelma on surumielinen kuten Kanon sarjoissa yleensäkin, mutta ylitsepursuavaksi angstiksi meno ei missään vaiheessa pääse lipsumaan. Takeshi on hahmona juuri sopivan pihalla jotta tämän käytös tuntuu uskottavalta, ja Yuu puolestaan huokuu räpsyripsiensä takaa hiljaista välinpitämättömyyttä itseään ja koko maailmaa kohtaan. Itsensämyyminen on tietysti yksi halvimmista kikoista kalastella dramaattisuuspisteitä, mutta sillä ei onneksi hekumoida pahemmin, vaan pääpaino on hahmojen välisissä suhteissa. Traaginen menneisyys ei myöskään ole juonikuviona sieltä tuoreimmasta päästä, vaikka Vanilla Starin konteksissa kohtalaisen hyvin toimiikin. Menneisyyden salailu ja selvittely on kuitenkin ollut tarinan ensimmäisten lukujen kantava voima, joten odotan mielenkiinnolla, kadottaako sarja osan tenhostaan Yuun sanaisen arkun auetessa.

pornoaplz