17. joulukuuta

Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.

17. BL-manga jonka pitäisi olla tunnetumpi

Modoru Motonin Dog Style on monella tapaa vähän kummallisessa asemassa. Kitty Media julkaisi sen englanniksi pari vuotta sitten, mutta sarja tuntuu silti jääneen melko tuntemattomaksi, eikä asiaa ainakaan auta se että kolmiosaisen mangan toinen osa on loppunut kaikista mahdollisista ja mahdottomista kaupoista (omani sain hirveän metsästyksen jälkeen lopulta Saksan Amazonista). Tämä on sääli, sillä kyseessä on mielenkiintoinen ja omaperäinen tarina joka erottuu BL-massasta niin ulkonäöltään kuin sisällöltäänkin.

Mikiä ja Chiakia yhdistää vain kaksi asiaa: heidän parhaat ystävänsä ovat veljeksiä keskenään, ja kummallakin heistä on tapana viettää aikaa yksinään eräässä hylätyssä rakennuksessa. Kun Chiaki joutuu tapansa mukaan tappeluun toisen koulun opiskelijoiden kanssa, Miki sattuu paikalle ja he joutuvat pakenemaan yhdessä. Tästä käynnistyy poikien vuoristoratana etenevä suhde, jota on vaikea määritellä vain yhdellä termillä. He eivät ole varsinaisesti kavereita eivätkä ainakaan rakastavaisia, mutta pelkkä himokaan ei riitä syyksi sille, että he palaavat tapaamaan toisiaan samalle hylätylle rakennukselle yhä uudestaan ja uudestaan.

Sarjan nimi ei viittaa seksiin (vaikka sitäkin tässä harrastetaan, ja paljon), vaan Mikin tapaan kutsua Chiakia kulkukoiraksi. Pienestä pitäen tämä on halunnut hoitaa mieluummin villiä kulkukoiraa kuin kesyä lemmikkiä. Tähän kätkeytyy kuitenkin paradoksi, kuten myös Chiaki huomauttaa, sillä kulkukoirakin kesyyntyy jos sitä käy ruokkimassa tarpeeksi usein. Tavoitteleeko Miki siis oikeastaan jotain, mitä ei voi koskaan edes saada?

Lempinimi kuvaa joka tapauksessa Chiakin luonnetta varsin osuvasti. Tämä on tottunut olemaan yksin, eikä halua tehdä lupauksia tai sopimuksia edes – tai varsinkaan – Mikin kanssa. Chiakilla on vaikeuksia luottaa edes omiin ystäviinsä, eikä tämä halua joutua pettymään siksi että joku ei kykenisikään pitämään lupaustaan. Sitä hän on jo saanut kestää parhaalta ystävältään ihan tarpeeksi, joten siinä vaiheessa kun Miki puolivahingossa tunnustaa rakastavansa tätä, päätyy Chiaki sysäämään tämän vain kauemmas itsestään.

Tarinassa kuvataan hienosti myös kummankin hahmon suhdetta omaan parhaaseen ystäväänsä. Miki on katkera siitä että hänen lapsuudenystävänsä on häntä parempi kaikessa mahdollisessa, ja Chiaki on puolestaan ajautumassa erilleen omasta bestiksestään, joka laiminlyö kavereitaan tyttöystävänsä takia. Asioilla on kuitenkin aina kaksi puolta, ja iso osa poikien ystäviinsä kohdistamasta ahdistuksesta kumpuaa todellisuudessa heistä itsestään. Harvoin pääsee näkemään yhtä uskottavaa ja samaistuttavaa kasvukipuilua kuin sarjan hahmoilla. Ystävyyden merkitys korostuu myös sarjan loppuratkaisussa: Chiaki ja Miki saavat todelliset edellytykset olla yhdessä vasta, kun he ovat saaneet asiat omien ystäviensä kanssa kuntoon.

Dog Style tekee oikein sen, missä niin moni muu BL-manga epäonnistuu. Hahmot puhuvat ja käyttäytyvät oikeasti kuin teinipojat, ja heidän vuorovaikutuksensa on hauskaa ja mutkatonta. Ilmeikkäistä piirroksista välittyy hahmojen koko tunneskaala, ja aika harvoin mangassa näkee pareja, jotka nauttivat toistensa seurasta yhtä paljon. Oikeastaan olin jo tämän (ei-työturvallisen) kuvan nähtyäni varma, että tulen pitämään sarjasta, vaikka en siitä mitään muuta tiennytkään. Pääsin lukemaan mangan vasta pitkän aikaa sen jälkeen, mutta arvaukseni osui oikeaan. Dog Style on yksi parhaista koskaan lukemistani BL-sarjoista, ja ansaitsisi huomattavasti enemmän tunnustusta kuin se on saanut.