Aina välillä internetissä tulee vastaan materiaalia, joka saa itse kunkin lapsuusmuistot näyttäytymään äkkiä vähän vähemmän viattomassa valossa. Kortensa kekoon kantavat tietysti myös yaoimangakat, joten tällä kertaa kuukauden hämmennyksen aiheena ovatkin erilaisten lapsuudesta tuttujen tarinoiden yaoiversiot.
Kun ystäväni hankki minulle joululahjaksi Lost Boys- nimisen jaajomangan, taisi ostopäätöksen taustalla olla ennemminkin mielleyhtymät Joel Schumaherin hienoon ja vakavastiotettavaan vampyyrielokuvaan kuin mangan varsinainen sisältö. Emme kuitenkaan olleet varautuneet siihen, että mangan otsikko olisi ihan oikeasti viittaus johonkin olemassaolevaan teokseen – nimittäin Peter Paniin ja kadonneisiin poikiin. Tässä versiossa Peteriä kovasti muistuttavan ikilapsen nimi tosin on Air, ja kaikki hahmot aina intiaaniprinsessasta Helinä-keijuun on muutettu bishouneneiksi. Leenakin on vaihtunut Mizukiksi, yksin asuvaksi poikamieheksi jota Air saapuu yllättäen noutamaan ”isäksi” kadonneille pojilleen. Mitään homo-orgioita ei kuitenkaan jouduta todistamaan, vaan manga pysyy alusta loppuun asti viattomana. Ehkä liiankin viattomana?
Mangan kustannustoimittaja ei ainakaan arvostanut
Välillä harrastetaan crossdressausta, vuorikiipeillään ja kohdataan merirosvoja, sekä kehitellään pakollista romanssia ylinaiivin ja viattoman Airin ja Mizukin välille, unohtamatta kuviosta mustasukkaista Reux -keijua (kuka näitä nimiä oikein on keksinyt?). Airin ja Mizukin suhdetta paljon tärkeämmäksi elementissä tarinassa nousee kuitenkin Mizukin kamppailu unelmiensa ja sisäisen lapsensa löytämiseksi. Sarjakuva onnistuukin olemaan yllättävän vähän traumatisoiva, jos ottaa huomioon että se tosiaan on BL-versio yhdestä lapsuuteni lempisaduista. Se on kyllä myös melkoisen hajuton ja mauton elämys geneeristä taidettaan ja yksiulotteisia hahmojaan myöten.
Merirosvoja ja inkkareita, mikäs sen parempaa
Noh, jos Lost Boys ei varsinaisesti nostattanut tunteita suuntaan tai toiseen, voi olla varma että seuraava sarjakuva kääntää hämmennysnupit kaakkoon. Kyseessä on siis ammatikseenkin BL:ää piirtävän Yamane Ayanon Slam Dunk -doujinshi Come with the wind, jonka kantavana ideana on ilmeisesti ollut kuuluisten elokuvien parodiointi. Tuulen viemää– ja Titanic– viittaukset jäävät kuitenkin yksisivuisiksi kuvituksiksi, ja suurimmaksi osaksi parodian kohteena onkin…
Kuvat voi myös klikata suuremmiksi, jos uskaltaa
Joo-o. Itse en ole koskaan tehnyt lähituttavuutta Slam Dunkiin, vaikka se ilmeisesti japanilaisten mielestä kuolematon mestariteos onkin, joten ehkä minulta jää joitain oleellisia nyansseja hahmojen välisestä interaktiosta tajuamatta. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että tässä on ihan yhtä vähän tolkkua kenen tahansa näkökulmasta. Puhdas crack-huumori on tietysti aina viihdyttävää, mutta sisäinen kahdeksanvuotiaani on tämän jäljiltä todella, todella hämmentyneessä tilassa.
Sitten voidaankin jatkaa suoraan kuriositeetteihin, joita minulla ei ole ollut ”iloa” lukea itse, mutta luulen että on psyykkeeni kannalta parempi niin. Jostain syystä yksi suosituimmista länsimaalaisista animaatioista Japanissa on Tom & Jerry, ja tämä suosio näkyy sitten myös yaoidoukkareina. Itse en tosin koskaan kyseisestä sarjasta ihmeemmin pitänyt, enkä edes oppinut kumpi hahmoista onkaan Tom ja kumpi Jerry. Onneksi japanilaiset ovat tehtailleet materiaalia myös suomalaisnäkökulmasta vähän tutummasta aiheesta, eli Tubbs ei ole ihan ainoa, joka on löytänyt Muumipeikko/ Nuuskamuikkusen riemut.
Eiköhän tämä ollut minun osaltani nyt tässä, te lukijat voitte jakaa traumojanne kommenteissa jos olette onnistuneet törmäämään johonkin vielä järisyttävämpään lapsuudenhäpäisyyn.
My Thoughts on Yaoi 