Visual novel, tuo japanilaisen viihdeteollisuuden huippuunsa hiottu timantti, on tähän asti jäänyt minulle hieman tuntemattomaksi ja saavuttamattomaksi viihteen muodoksi. BL-aiheisten tarinapelien kokeilu on kuitenkin pyörinyt mielessäni pitkään, ja tänä kesänä aloitin vihdoin seikkailuni deittisimujen villissä maailmassa pelaamalla läpi Nitro+CHiRAL-yhtiön uusimman BL-pelin DRAMAtical Murderin. Kuten jotkut ehkä muistavat, intoilin ko. pelistä täällä blogissakin aikanaan jo yli kaksi vuotta sitten (järkytyin hieman kun tajusin että siitä on tosiaan jo niin kauan). Vasta nyt aurinko, kuu ja tähdet olivat kuitenkin oikeilla paikoillaan, jotta pelikokemuksesta saattoi tulla totta. Tietysti keväällä ilmestynyt fanikäännös ja lainaksi saatu PC-läppäri auttoivat myös aika paljon.
Puolitoista viikkoa hiiren kliksuttelua ja ctrl-näppäimen rämppäämistä myöhemmin lienee paikallaan pohtia, mitä peli lopulta oikein tarjosi. Pääsinkö uudelle tietoisuuden tasolle? Oliko DMMD lopulta kahden vuoden hypen arvoinen? Mitä nyt teen elämälläni, kun tämä ikuisuustavoite on saavutettu? Vaikka ei näitä deittisimuja kukaan juonen takia pelaa, tiivistän tarinasta silti oleellisimman. Yritän välttää pahimpia juonipaljastuksia, ja lopun spoileri-osion voi skipata jos ei halua tietää pelistä aivan kaikkea.
Rakas päähenkilömme, 23-vuotias Aoba asuu ankaran mutta rakastavan mummonsa kanssa Midorijima-nimisellä saarella ja työskentelee paikallisessa rojukaupassa. Saari on käytännössä jättikorporaatio Touen omistuksessa, ja valtaosaa sen pinta-alasta peittää elämys- ja viihdekeskus Platinum Jail, jonne on pääsy vain rikkailla ja hyväosaisilla. Tavalliset tallaajat kuten Aoba eivät painostuksesta huolimatta ole halunneet hylätä kotisaartaan, ja elävät siksi varsin vaatimattomissa oloissa Platinum Jailin varjossa. Rakennukset rapistuvat ja korruptio rehottaa, ja luotettavin kulkuväline on omat jalat. Nuorten miesten vapaa-aika kuluu tapellen joko kaduilla (Rib) tai virtuaalimaailmassa (Rhyme), mutta Aobaa eivät moiset puuhat kiinnosta vaikka kaverit vähän mukaan houkuttelevatkin. On paljon kivempi hengata kotona korjaten omaa allmate-robottikoiraa tai turista työpaikan puhelimeen mukavia asiakkaille, jotka saavat outoja kiksejä Aoban äänestä.
Kaikki haluaisivat vain paijata Aobaa
Aoban elämä muuttuu kuitenkin vähitellen aina vain oudommaksi, kun erikoiset sattumukset alkavat seurata toisiaan. Asiakkaalle kotikuljetusta tehdessään Aoba nykäistään vasten tahtoaan mukaan Rhymen virtuaalimaailmaan, jossa hän joutuu taistelemaan jänismaskin takana piilottelevaa hiipparia vastaan. Taivaalta putoaa Aoban talon eteen kaasunaamaripäinen mies joka kutsuu häntä masterikseen, ja Aoban kaveri Mizuki puhuu oudoista Rib-jengiläisten katoamisista. Pisteenä i:n päälle Aoban mummi siepataan, ja tätä etsiessään Aoba joutuu itsekin salaperäisen jengin kaappaamaksi, pahoinpitelemäksi ja raiskaamaksi. (….)
Mummi onneksi löytyy viimein, mutta asiat muuttuvat siitä vain mutkikkaammiksi, sillä Aoba saa tietää itsestään, menneisyydestään ja Touesta enemmän kuin pystyy kerralla sulattamaan. Aoban äänessä on outo voima, ”Scrap”, jonka avulla on mahdollista kontrolloida ihmisiä ja tunkeutua näiden pään sisään. Aiemmin Aoba on käyttänyt voimaansa vain vahingossa ja tuhoisin seurauksin, mutta sitä voisi käyttää myös hyvään. Ihmisten mielten kontrolloinnista on kiinnostunut myös Toue, joten kun Aoba saa vielä korruptoituneelta poliisilta niskaansa terrorismisyytteet, tämän on suorastaan pakko lähteä selvittelemään asioiden oikeaa laitaa Platinum Jailissa, jossa Toue-yhtiön johtaja pitää päämajaansa.
Tähän asti pelin juoni on jokaisella pelikerralla suunnilleen sama. Tarinan varrella tehtävien valintojen perusteella kuitenkin määräytyy, kuka Aoban miestuttavista päätyy tämän kanssa Platinum Jailiin ja myöhemmin myös Aoban housuihin. Deittivaihtoehtoina ovat Aoban lapsuudenystävä ja parantumaton naistenmies Koujaku, eksentrinen ja lapsenomainen kaasunaamarimies Clear, sosiaalisesti rajoittunut lävistetty nörtti Noiz, sekä ruma rastamies Mink. Viideskin vaihtoehto on olemassa, mutta puhun siitä lisää spoileri-osiossa.
DMMD:n ihanat pojat
Jokaisen hahmon reitti paljastaa pelin juonesta eri asioita, joiden perusteella voi yrittää rakentaa jotain kokonaiskuvaa. Tärkeimmät palaset palapeliin saadaan kuitenkin kasaan siinä viidennessä, ”salaisessa” reitissä, joka aukeaa vasta kun kaikkien neljän hahmon reitit on pelattu läpi. Periaatteessa ratkaisu kuulostaa järkevältä, mutta käytännössä se helposti uuvuttaa pelaajan, kun samat tapahtumat on pitänyt käydä läpi moneen kertaan ennen kuin päästään selville siitä, mistä tässä kaikessa oikeasti on kysymys. Itse en ainakaan enää viimeisellä pelikerralla juurikaan jaksanut välittää juonesta, kunhan nyt vain päästäisiin sinne loppuun ja seksikohtauksiin.
Innostusta ei myöskään lisännyt se, että eri hahmojen reitit ovat juoneltaan ja laadultaan todella vaihtelevia. Toisissa riittää tylsää ja päämäärätöntä pyörimistä tuntikausiksi, toisissa puolestaan tapahtuu koko ajan jotain, mutta pääjuonesta ei selviä juuri mitään. Omasta mielestäni juonen laiminlyönti hahmonkehityksen ja hahmokemioiden kustannuksella on kuitenkin tällaisessa teoksessa hyväksyttävämpää kuin toisin päin, sillä en edelleenkään usko että kukaan tarttuu DMMD:iin pelkästään sen juonen takia. Tietysti täytyy muistaa, että Nitro+CHiRAL on yksi kunnianhimoisimmista ja omalaatuisimmista deittisimujen tehtailijoista, eli pelin alkuasetelmaan ja juoneen _on panostettu enemmän kuin keskivertopelissä. Kunnianhimoisuus saattaa kuitenkin kääntyä itseään vastaan, jos juoni paisuu liian monimutkaiseksi ja ylidramaattiseksi. Monet käänteistä osoittautuivatkin lopulta melko kliseisiksi tai muuten vain noloiksi.
DMMD pähkinänkuoressa
Itselleni suurin yllätys ”pelaamisessa” tuli ehkä siitä, kuinka aikaavieväksi se osoittautui. Pelkän perusjuonen läpi kahlaamiseen meni ensimmäisellä kerralla koko päivä, ja ensimmäiseksi poikaystäväehdokkaaksi valikoituneen Clearin reittiä sain niinikään naksutella toisen kokonaisen päivän. Myös pornoilukohtauksia saa – tietysti reitistä riippuen – odottaa yllättävänkin kauan. Paradoksaalista kyllä, niidenkään takia DMMD:a ei siis välttämättä kannata pelata, ellei halua kuolla turhautumiseen. Tavallaan on ihan ovela ratkaisu, että seksikohtauksia odotellessa hahmoihin ja juoneen investoituu vaivihkaa edes hieman, koska niiden kanssa vietetään niin paljon aikaa. Kaikkien hahmojen kohdalla mielenkiinto ei kuitenkaan tahdo pysyä yllä: esimerkiksi Clear ja Koujaku ovat ihan kivoja tyyppejä, mutta kummankin reitti on todella löysästi kirjoitettu. Minkin reitti on puolestaan suhteellisen toiminnantäyteinen, mutta sen pelaaminen on kaiken väkivallan takia todella vastenmielistä.
Aoban diipit ajatukset vol 1
Onneksi pelin päähenkilö Aoba ei ole sieltä tylsimmästä päästä. Hän on hauska ja pidettävä hahmo, jonka touhuihin samaistumista auttavat tämän realistiset huolenaiheet ja maanläheinen asenne. Toisaalta välillä tämän reaktiot tilanteisiin ovat outoja ja naurettavia, enimmäkseen hyvällä tavalla mutta välillä lipsutaan urpoilun puolelle. Nämä piirteet toimivat kuitenkin hyvänä kontrastina Aoban hämärälle menneisyydelle ja tämän sisällä uinuvalle, murhanhimoiselle toiselle tietoisuudelle. Aoban kautta myös käsitellään mielenkiintoisia teemoja, kuten itsensä avaamista toisille ja omien synkkien puolien ja halujen hyväksymistä. Tietysti Aobakaan ei ole immuuni päähenkilösyndroomalle, joka pakottaa tämän välillä mukautumaan muiden hahmojen ja juonikuvioiden oikkuihin oman persoonallisuutensa kustannuksella.
Muista hahmoista suosikeikseni nousi yllättäen Noiz, joka on omituisista, Backstreetin alelaarista hommatuista kuteista ja kaikesta noloudestaan huolimatta lopulta ihan söpö. Tämän kuudereily ja Elämän Tuska on toteutettu yllättävän hienovaraisesti, ja Scrap-kohtaus Noizin pään sisällä on yksi koko pelin parhaiten toteutetuista hetkistä. Lisäksi Noizin ja Aoban kemiat pelaavat todella hyvin yhteen, ja tämän reitti toimii yksittäisenä tarinana ehkä parhaiten, sillä se tuntuu loppuun asti mietityltä kokonaisuudelta. Ennakkosuosikkini Clear on meduusalauluja lalulelevana robottipoikana todella ihana, mutta tämän romanttinen suhde Aobaan tuntui melko päälleliimatulta. Reitti olisi kaivannut enemmän hahmonkehitystä niin Clearille kuin Aoballekin, eikä siinä ole kunnollista jatkuvuuden tuntua. Koujakun ja tappajatatuoinnin reitti jäi niinikään lopulta aika yhdentekeväksi, sillä tämän karismaton hahmo sai dramaattisetkin hetket tuntumaan tylsiltä. Tylsyys vaivasi myös Koujakun ja Aoban välistä kemiaa, ja näiden suhde tuntui aika yksipuoliselta kun Koujaku vie ja Aoba vikisee. Minkistä en edes halua puhua, selitykseksi riittänee että reittinsä aikana tämä raiskaa Aoban ainakin kolme ja puoli kertaa. Jotain rajaa nyt oikeesti.
Aoban diipit ajatukset vol 2
Vaikka DMMD:ssä on paljon osioita jotka olisi voinut toteuttaa toisin, siinä on myös omat positiiviset puolensa, joita ei sovi vähätellä. Tuotantoarvot ovat huipussaan, ja peli näyttää ja kuulostaa todella hyvältä. Taiteellisesta puolesta vastaavan Honyararan piirrokset ovat yksityiskohdiltaan ja värimaailmaltaan nautittavaa katsottavaa, ja vaikka hahmodesignit vähän hassuja ovatkin, suurin osa hahmoista näyttää silti lopulta hyvältä. Sinne tänne mukaan ripotellut 8bit-retrografiikat ovat myös hauska lisä pelin tunnelmaan, jota voi kai helpoiten kuvailla sanoilla retro-kyberpunk. Kuvituksessa ja maailmanrakennuksessa on tosin joitain aika erikoisia ratkaisuja: älykkäiden robottien ja ilmassa leijuvien valonäyttöjen rinnalla käytössä ovat vanhat kuvaputkinäytöt. Toisaalta tämäkin vain korostaa pelin retrotunnelmaa.
Iso osa pelin maailmasta syntyy myös musiikin ja ääninäyttelyn avulla. Olin kuunnellut Goatbedin peliin tekemää soundtrackia jo kauan ennen pelaamista, ja vaikka jotkut taustarenkutukset pelatessa kuluvatkin puhki, kyllä esimerkiksi tunnusbiisi Ai Catch ja hyvien loppujen biisi Only finally there is free END ovat edelleen soittolistalla. Mielenkiintoista kuunneltavaa ovat myös ääninäyttelijöiden suoritukset. Yleensä en kiinnitä ääninäyttelyyn juurikaan huomiota esim. animea katsoessani, mutta animaation ja muiden härpäkkeiden puuttuessa keskityin ääniin tavallista enemmän. Hahmojen äänet sopivat hyvin näiden persoonallisuuksiin, ja tekstipalkkien lukeminen on huomattavasti vähemmän monotonista ääninäyttelijöiden eläytyessä rooleihinsa. Edes seksikohtauksetkaan pusuine ja huohotuksineen eivät olleet niin vaivaannuttavaa kuunneltavaa kuin pelkäsin, vaan toivat kohtauksiin ihan kivasti lisäarvoa.
Kokonaisuutena DMMD ei lopulta onnistunut räjäyttämään päätäni täydellisyydellään. Se on kuitenkin erinomaista eskapismia ja viihdettä, ja luulen että ainakin Noizin reitistä löytyy kyllä tulevaisuudessa uudelleenpeluuarvoa. Pelin jälkeen oli jonkin aikaa hieman tyhjä olo, mutta sitä voi paikata odottelemalla, josko joku tekisi käännöksen keväällä ilmestyneestä Re:connect-lisäosasta. Lisäksi voi hakata läpi muita visual noveleita, joiden uskon tulleen elämääni jäädäkseen. Aloitinkin jo Togainu no chin pelailun, ja vuoroaan odottaa myös Hatoful boyfriend -pulupeli. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisena DMMD vertautuu muihin deittisimuihin rakenteensa ja tarinankerrontansa puolesta.
Ennen spoilereita vielä vinkit niille, jotka suunnittelevat DMMD:n pelaamista:
– Varaa pelaamiseen aikaa, ja valmistaudu lyhyisiin yöuniin.
– Tallenna usein. Älä ole samanlainen taulapää kuin allekirjoittanut, jolla oli kymmeniä tyhjiä tallennuspaikkoja ja koko ajan itku silmässä siitä että edellinen tallennus tapahtui joskus kaksi tuntia sitten ja nyt on pakko pelata kaikki uusiksi.
– Ctrl-näppäimellä saa onneksi skipattua kertaalleen pelatut kohdat pikakelauksella. Suosittelen.
– Mikäli haluat jonkun tietyn hahmon reitille, hakuammunta ja arvailu saattaa toimia, mutta varmempi keino on hyödyntää manuaalia. Aarinfantasysta ladattavan fanikäännöksen mukana tulee kätevä pdf-ohjekirjanen, jossa kerrotaan oikeat valinnat kunkin hahmon reitille.
– Pelaa hyvät loput läpi ennen pahoja. Ainakin omalla kohdallani ensin pelattu paha loppu yleensä latisti tunnelmaa myös hyvästä lopusta.
– Jos olet PC-rajoittunut kuten minä yleensä, kannattaa ladata VirtualBox-ohjelma, jolla on mahdollista käyttää Windowsia muissa käyttöjärjestelmissä kuten Macilla tai Linuxissa.
Jos olet jo pelannut pelin, et todellakaan ikinä suunnittele pelaavasi sitä tai et muuten vain välitä juonipaljastuksista, voit jatkaa lukemista.
Lue loppuun →
My Thoughts on Yaoi 