Tervetuloa My Thoughts on Yaoin joulukalenteriin! Lisätietoa kalenterista voit lukea täältä.
(Huomasin muuten statseista, että kalenterin sisältö on saanut kommenttia muillakin nettisivuilla. o: Kyllä tänne blogiin saa myös tulla kommentoimaan, mielelläni juttelisin BL-hommista aina enemmänkin.)
14. BL-manga josta pidit, vaikka et tykännytkään taiteesta
Jos Gravitationin varhainen taide saisi lapsia Banana Fishin juonen ja hahmojen kanssa, tuloksena olisi Setona Mizushiron 1999nen 7 no Tsuki Shanghai (”Heinäkuu 1999 Shanghaissa”). En tiedä olisinko koskaan löytänyt sarjaa tai kiinnittänyt siihen mitään huomiota, ellei Arana olisi valinnut sitä esiteltäväksi Desuconin BL-luennolle. Hyvä että valitsi, sillä köykäisen ja haparoivan ysärityylisen taiteen takaa paljastuu intensiivinen ja taidokkaasti rakennettu tarina.
”Romeo ja Julia kiinalaisilla homogangstereilla” kuvaa mielestäni edelleen mangan asetelmaa varsin osuvasti. Shanghain alamaailmaa pitää hallussaan kaksi jengiä, joiden välit ovat kiristymässä. Dawu ja Xiaoxue ovat vastakkaisten jengien jäseniä, mutta kun he kohtaavat ensi kertaa Qixi-juhlan aikaan, he eivät vielä tiedä sitä. Miehet tuntevat alusta alkaen outoa vetoa toisiinsa, mutta kun he seuraavan kerran tapaavat, on molemmille ehtinyt jo käydä selväksi että he ovat toistensa vihollisia. Tästä piittaamatta he jatkavat tapailua salaisessa paikassa, johon vain heillä kahdella on avain.
Aluksi Dawu ja Xiaoxue eivät puhu toisilleen melkein sanaakaan, sillä pelkkä asioiden ääneen sanominen voisi rikkoa heidän hauraan suhteensa. Ja mitäpä puhuttavaa heillä edes olisi, sillä kumpikin on uskollinen omalle jengilleen eikä aio kertoa afääreistään viholliselle – vaikka kuinka jakaisi sänkynsä tämän kanssa. Samalla molemmat tietävät että joutuvat luultavasti ennemmin tai myöhemmin tappamaan toisensa, eikä tästä suhteesta voi muutenkaan koskaan tulla mitään. Mikään ei kuitenkaan voi estää heitä rakastumasta toisiinsa samalla kun asiat heidän ympärillään alkavat levitä käsiin peruuttamattomasti.
Porukkaa lakoaa molemmin puolin, eikä aina ole lainkaan varmaa, kuka ampui ja ketä ja miksi. Xiaoxuen lapsuudenystävä Yichun on valmis tekemään mitä tahansa tätä suojellakseen, eikä jälki ole kaunista. Mikä on tärkeintä, uskollisuus omaa jengiä, ystävää vai rakasta kohtaan? Vaikka monet hahmot näyttävät toimivan oman ryhmänsä nimissä, heidän lojaliteettinsa perustuu aivan muihin asioihin. Eikä Dawu suinkaan ole ainoa, joka käy tapailemassa vihollista salaa.
Jos minulla olisi tapana pureskella kynsiäni, ne olisivat varmaan riekaileina mangan viimeisten lukujen jälkeen. Tarinan rytmitys pysyy kasassa loppuun saakka, eikä lukijalle anneta juurikaan aikaa hengähtää ennen kirjaimellisesti räjähtävää loppuratkaisua. Poikkeuksen muodostavat Dawun ja Xiaoxuen harvat rauhalliset hetket, jotka muuttuvat loppua kohden yhä katkeransuloisemmiksi. Kaiken tappamisen keskellä he voivat vain haaveilla siitä, että jonain päivänä voisivat kävellä yhdessä auringonpaisteessa. Joskus yksinkertaiset unelmat ovat niitä kaikkein saavuttamattomampia.
Vaikka Setona Mizushiro ei vuonna 1996 vielä osannut oikein piirtää, hän osasi kyllä kertoa tarinoita ja tehdä hyvää sarjakuvaa. Puutteelliset piirtotaidot tekevät tarinasta silti paikoittain hankalaa seurattavaa, kun tietyt hahmot muistuttavat toisiaan vähän liikaa niin kasvoiltaan kuin hiuksiltaankin. Tämä on kuitenkin ainut negatiivinen asia, jonka voin 1999 Shanghaista sanoa. Ja vaikka taide on aika karua, silläkin on hetkensä ja se sopii tarinaan yllättävän hyvin.
My Thoughts on Yaoi 