Väärässä oleminen on aivan liian aliarvostettu taito, samoin kuin sen myöntäminen. Itse en kuitenkaan olisi voinut olla iloisempi esimerkiksi silloin, kun tajusin etteivät vyölaukut tulleetkaan uudestaan muotiin, vaikka sitä niin kovasti etukäteen povasin (ja pelkäsin). Hyvin vapauttavaa on myös ollut myöntää, että keväästä asti odottamani Togainu no chi -anime osoittautui suurista odotuksistani huolimatta lopulta aivan jäätäväksi kuraksi. Pyydän hartaimmin anteeksi, jos lukijoideni seasta löytyy yhtään ihmistä, joka alkoi seurata sarjaa siksi että hehkuttelin sitä etukäteen. Olen aika pitkälti samaa mieltä kuin eräs MALiin arvostelunsa kirjoittanut käyttäjä: Togainu on häpeäksi niin tekijöilleen, alkuteokselleen, genrelleen kuin koko animeteollisuudellekin.
Mikä Togainusta sitten tekee niin huonon? Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen sarjan nolostuttavan alhaiset tuotantoarvot. Internet on ollut animen alkamisesta lähtien täynnä valituksia sarjan animaation laadusta, jota hirveämpää saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Itse kuitenkin jopa tykkäsin monista keinoista joilla sarja peitteli pientä budjettiaan: omituiset kuvakulmat ja rajaukset, värikikkailut ja zoomailut olivat ihan kivoja – ainakin niin kauan kuin niihin oikeasti edes yritettiin panostaa. Huonoa välianimaatiota tai surkeasti piirrettyjä hahmoja ei kuitenkaan voi paikkailla yhtä helposti. Vaikka screencap-kansiooni tallentui paljon hyvännäköisiä ja laadukkaitakin shotteja, sarja vilisee myös freimejä joiden takia aloin tosissani epäillä, että studiolla on ihmisten sijassa töissä koulutettuja apinoita. Viimeisessä jaksossa köyhäily räjähtää aivan uusiin sfääreihin, kun keskellä kiihkeintä taistelukohtausta zoomaillaan toiminnan sijasta auringonlaskuihin ja kaupunkimaisemiin, ja hahmot ja näiden liikkeet on piirretty ja animoitu kökömmin kuin koskaan.
Animen LAATU korostuu entisestään, kun sitä vertaa pelissä nähtäviin kuviin
Mutta hei, ei kai animaation aina edes tarvitse olla ihan ykkösluokkaa, jos tarina ja hahmot ovat kuitenkin mielenkiintoisia? Niinhän? Tämä muistio olisi varmaan kannattanut välittää myös sarjan tekijöille, sillä animen juonessa tai hahmoissa ei ilman taustatietoja ole juurikaan järkeä. Olen aika varma siitä, että ilman pelin juonipaljastusten, virallisen mangan ja sekalaisten doujinien lukemista en olisi tajunnut (tai välittänyt) animen tarinasta tai hahmonkehityksestä paskankaan vertaa.
Togainun adaptoinnissa on jo alunperin mennyt vikaan kaksi olennaista asiaa: moniloppuisen visual novelin tarina on yritetty muussata yhdeksi kokonaisuudeksi joka ei seuraa suoraan mitään pelissä nähtävistä tarinankuluista, ja toisiaan kourivat vähäpukeiset miehet joiden ansiosta Togainu-merchandisen fanikanta on niin suuri, on poistettu yhtälöstä kokonaan. Lopputulos tuntuu antiklimaattiselta kompromissilta jossa ei ole päätä eikä häntää, ja se vähä fanipalvelu mikä mukaan on tungettu on äärimmäisen huonoa ja noloa. Suuri osa katsojista oli varmasti mukana nättien poikien takia, joten ne pojat olisi voinut edes yrittää pitää nätteinä…
Vanhempi Rin on pelissä tosi kuumis, animessa ei niinkään
Itse asiassa minua askarruttaa kovasti, kenelle anime oikeastaan on suunnattu. Pelin faneille se ei tarjoa mitään mielenkiintoista, peliä etukäteen tuntemattomille se ei tarjoa mitään järkevää, ja BL:n takia mukana roikkuville se tarjoaa vielä vähemmän yhtään mitään. Jos tarkoitus oli promota peliä, luulen että anime onnistui tekemään sen maineelle enemmän hallaa kuin yksikään PR-katastrofi. Vaikka pelin ja/tai animen tekijät kuinka uskoisivat Togainun taustatarinan vahvuuteen, tuntuu se lopulta jäävän aika torsoksi kun hahmojen väliset seksuaaliset jännitteet siivotaan pois. Pelkät Shikin ja Akiran miekkataistelut eivät riitä tätä paikkaamaan, vaikka ne aika intensiivisiä ovatkin.
Kaikesta tästä huolimatta anime oli kuitenkin myös käsittämättömän viihdyttävää katsottavaa. Hahmot ovat kaikki enemmän tai vähemmän urpoja, mutta juuri siksi heidän touhujaan on niin hauska seurata. Akira on kaikessa autistisuudessaan koominen, Nanon pseudofilosofiset monologit niin hienoja juuri siksi ettei niissä ole mitään järkeä, ja Shiki on cool ainakin niin kauan kuin pitää suunsa kiinni. Edes Keisuke ei ikinä rasittanut minua millään tasolla, joten vihaajat vihatkoon ihan rauhassa. Hahmojen väliset lätinät ovat välillä suunnilleen yhtä tasokkaita kuin Urabokussa, mutta esimerkiksi Akiran ja Rinin väliset avautumiset onnistuivat kaikessa korniudessaankin liikuttamaan.
Tappelukohtaukset eivät aina ole kovin laadukkaita, mutta tykkäsin niistä silti – jopa siitä lentävästä ketsuppiverestä. Alkutunnaria lukuunottamatta musiikit olivat yllättävän jees, ja joka kerta vaihtuvat lopetusbiisit toimivat yllättävän hyvin. Ja mikä tärkeintä: ainakin sarjassa tapahtui koko ajan jotain, eikä tylsää ehtinyt tulla hetkeksikään. Minua on kohtalaisen helppo viihdyttää, joten odotin joka viikko uutta jaksoa yhtä innostuneena. Vasta viimeisen jakson kohdalla aloin pohtia, miksi oikeasti vaivaudun katsomaan tällaista roskaa, mutta silloin sarja olikin onneksi jo ohi. Mitään en siis kadu, ja väitän että syksyni oli paljon antoisampi Togainun kanssa kuin se olisi ollut ilman sitä.
Herp derp
Lyhyesti sanottuna: en suosittelisi Togainu-animen katsomista juuri kellekään, vaikka minulla olikin sen parissa oikein viihdyttäviä hetkiä. Olen samalla kuitenkin pettynyt siihen, ettei lupaavista lähtökohdista saatu aikaiseksi mitään sen järkevämpää. Alkuperäinen peli on harvinaisen epäromanttinen ja raaka ollakseen BL:ää, joten onnistunut adaptaatio olisi voinut olla monella tapaa kiinnostava ja originelli. Mutta ei sitten, taas kerran todistettiin että anime ja BL eivät ilmeisesti sovi yhteen sitten millään.
AAAAA ALL BLUE
My Thoughts on Yaoi 
